Kun äiti kelaa 21.9.2017
TEKSTI Selina

Vuosipäivä

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Tässä kuussa tuli kuluneeksi 14 vuotta sairastumisestani – tai siitä, kun kirurgi poisti umpparini ohella terveystiedoistani kohdan perusterve. Aluksi jokainen vuosipäivä tuntui kuin nyrkin iskulta; taas yksi vuosi lisää taistelua, sairautta, kipua ja kärsimystä. Vähitellen vuosien kuljettaessa minua sairaassa elämässäni eteenpäin vuodet alkoivat parantua ja yllätin itseni nähdessäni sairaan elämäni ympärillä myös paljon hyvää. Yhtäkkiä olinkin onnellinen. Kaikesta huolimatta

Aluksi katkeruus oli pahinta kivun jälkeen. Katkeruus leikkaavaa lääkäriä, Jumalaa, itseä tai elämää kohtaan – you name it. Teini-ikäisenä pidin täysin itsestään selvyytenä sitä, että saisin elää terveen elämän, opiskella ja kokea teini-iän myllerrykset nousuineen ja laskuineen ja lopulta aikuistua. Ottaa vastuuta. Olin valtavan katkera siitä, että sairastuessani minusta tulikin yhtäkkiä aikuinen, joka ei saanut koskaan olla oikeasti teini. Katkera, että nuorisoseuran tanssireissut siiderikokeiluineen vaihtuivat pyörätuoliin ja sairaalaelämään. Katkeruus olikin suurinta myrkkyä niin mielelleni kuin keholleni. Katkeruus teki kipeää fyysistesti ja antoi siten oman lisänsä sisälläni korventavalle hermokivulle. Katkeruus sai minut masentumaan ja luovuttamaan liian monta kertaa. Nyt en ole enää katkera. Onneksi.

Nämä 14 vuotta ovat opettaneet minulle paljon. Tuntuu käsittämättömältä, että nämä harvinaiset sairaudet ovat olleet osa elämääni lähes puolet sen kestosta. Olen oppinut hyväksymään seuralaiseni, yleistyneen dystonian ja sen aiheuttamat rajoitteet. Olen oppinut elämään sen tiedon kanssa, että sairauteni voi pahentua. Otan jo tottuneesti nukkumaan mennessäni yöpöydältä lepolastan, joka pitää yön ajan dystoniasta virheasentoon vääntyneet sormeni ja ranteeni levossa ja helpottaa nivelkipua. Tiedän, kun syön suun kautta, että siitä voi seurata koska tahansa aspiraatiokeuhkokuume, jota nytkin poden herkkuhimossani tai syömiskaipuussani maistellun Snickers-jäätelön vuoksi, ja voin kertoa, että pähkinät keuhkoissa eivät tunnu hyvältä. Olen hyväksynyt pyörätuolin, sen jonka avulla pystyn liikkumaan vielä itsenäisesti ja myöhemmin myös sähkärin. Isoimmaksi yllätykseksi olen hyväksynyt myös hermokivun, vaikka olin täysin varma, että en sopeudu siihen koskaan, etten koskaan voisi hyväksyä sitä osaksi elämääni. Osaksi minua. Saan apua, hoitoa ja tukea enkä ole yksin. Ja, kun mietin näitä sairaita neljäätoista vuotta, päällimmäisenä mieleeni nousee kiitollisuus, ei katkeruus. Sitä en olisi voinut uskoa tuntevani parin sairastetun katkeran vuoden jälkeen. Olen kiitollinen miehelleni ja perheelleni. Kiitollinen ystävilleni ja hoitavalle lääkärilleni. He kaikki ovat jaksaneet kannatella minua, kun minulla ei ole ollut siihen voimia. Silloin, kun olen kouristanut tajuttomuuteen asti ja silloin, kun olen avannut ensimmäistä kertaa silmäni teho-osastolla hengityskoneesta irrottamisen jälkeen. Ilman heitä en olisi tässä. Ilman heitä ei olisi minua. Olisi vain katkera dystonikko todennäköisesti ilman elämänhalua.

Kiitos! Kiitos dystonia siitä, että voin rehellisesti sanoa, että et ole onnistunut pilaamaan elämääni. Kiitos siitä, että vaikka oletkin helkkarin rasittava, koen vielä pärjääväni kanssasi.

Kukaan ei osaa sanoa, millaiset tulevat vuoteni ovat, mutta sen tiedän, että tulen elämään ne täysillä. Nautin lapsistani, olen heille läsnä ja kerron rakastavani heitä. Yritän olla hyvä vaimo miehelleni ja samalla hyvä äiti, tytär, sisko, miniä ja ystävä. Tiedän, että pystyn olemaan näitä kaikkia sairaudestani huolimatta, koska se ei enää määritä minua ihmisenä, kuten sairauteni ensimmäisinä vuosina. Hyvää vuosipäivää minulle, CRPS:lle, dystonialle – hyvää vuosipäivää meille.

 

Selina

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (18)

[…] Kuva postauksesta Vuosipäivä. […]

1 vastaus

<3 Rakas ystävä. En one koskaan tavannut kaltaistasi ihmistä, kiitos että olen saanut tutustua sinuun. Vaikka emme ole nähneet hetkeen niin uskon sen vuoden yhteistyön jlk meille syntyneen elinikäinen side. Olet ihana ihminen 😉
Hanna B

1 vastaus

<3

1 vastaus

Koskettava teksti! <3 Toivon, että tulevat vuodet ovat sinulle mitä parhaita ja saat nauttia elämästä 🙂

1 vastaus

Kiitos Niina! <3

1 vastaus

Hyvää vuosipäivää sinulle Selina!
Ihailtavan kypsästi pystyt suhtautumaan sairauteesi ja sen tuomiin rajoitteisiin. Minä en pysty samaan, vaikka sairastumisestani tuli tämän vuoden maaliskuussa kuluneeksi jo 24 vuotta.
Menen muuten huomiseksi lauantaiksi Maskuun, jäsenvastaavakoulutukseen.

1 vastaus

Kiitos Susanna! <3

Anna itsellesi aikaa äläkä syyllistä itseäsi. Ihmiset ovat yksilöitä, ja jokainen reagoi omalla tavalla vastoinkäymisiin ja sairauksiinsa. <3

Oliko mielenkiintoinen koulutus? Mitä jäsenvastaavan työnkuvaan kuuluu?

1 vastaus

Olet niin vahva, kaunis ja ihana äiti lapsillesi. Olet ihana, kun et anna katkeruuden pilata elämääsi, miehelläsi ja lapsillasi on onnea, kun ovat saaneet kaltaisesi vaimon/äidin. Olet ihana, annat läheisillesi kaikkesi. Näytät, ettei elämästä tarvitse katkeroitua. Vaikka olet menettänyt paljon, osaat nauttia ja olla onnellinen siitä mitä sinulla on, ja sinulla on paljon. Ennenkaikkea rakkautta elämässäsi. Kaikkea hyvää.

1 vastaus

Voi kiitos kauniista sanoistasi! <3 Aivan häkellyin. Kiitos! Kaikkea hyvää myös sinulle!

1 vastaus

Itse oon taistellut hyvin erityyppisten sairauksien ja niiden tuomien rajoitteiden kanssa viime vuodet. Tiedän, että ne ovat pientä moneen muuhun verrattuna, mutta ovat koskettaneet omaa elämää silti kovasti. Mä niin vihaan lukea näitä sun tekstejä, kun ne muistuttaa siitä, että mun pitäis märehtiä vähemmän ja olla urheampi ja pyrkiä hyväksymään elämä sellaisena kuin se annetaan. Ja mä niin rakastan lukea näitä, kun ne muistuttaa mua siitä, että kaikesta huolimatta mäkin voin olla hyvä äiti pienelle tyttärelleni ja tulevalle pojalleni, pystyn olemaan hyvä vaimo, tytär, sisko ja ystävä. Rakastan lukea näitä, kun ne kannustaa mua eteen päin, ja muistuttaa, että asioita työstämällä löytyy lopulta ne hyvät ja onnelliset puolet, ja elämä on aina elämisen arvoista kun muistaa katsoa niihin. Välillä mä mietin, että sä et voi olla todellinen edes, ei noin hyvää voi maailma synnyttääkään <3 Mutta sun tekstit on ihanan rehellisiä, etkä koskaan väitä, että säkään oisit selvinnyt ilman apua tai hyväksynyt asioita työstämättä, tai ettet tuntisi mitään negatiivista koska elämä on vaan niin ihanaa, ja se rehellisyys tekee susta todellisen. Selina, mä en tunne sua, mutta on ilo ja kunnia tutustua sun ajatuksiin ja elämään tän blogin kautta! Sä oot niin kaunis, rohkea ja upea <3 <3 <3 -Tiuhti

1 vastaus

Voi Tiuhti. Kommenttisi sai minut täysin sanattomaksi. <3 Ihana kuulla, että tapani elää sairauteni kanssa kannustaa sinua eteenpäin ja näkemään asioissa myös hyvää. Toivon sinulle kaikkea hyvää! Kommenttisi perusteella olet upea ihminen ja äiti! Halaus!

1 vastaus

Oot ihana ja sun asenne on niin ihailtava!♥♥♥

1 vastaus

<3 Sinäkin!

1 vastaus

Tuntuu ihan uskomattomalta tämä sun tarina, vaikka olenkin sen jo aiemmista postauksista lukenut. Erityisesti se, miten olet masennuksen ja eri vaiheiden kautta selättänyt katkeruuden. Olet onnesi ansainnut. Toivon sitä ja kaikkea parasta sinulle ja perheellesi!
Marsa

1 vastaus

Kiitos Marsa! <3 Toivon sinullekin kaikkea hyvää!

1 vastaus

Olet ihana Selina! Mieti kuinka pitkän tien olet kulkenut voidaksesi ajatella kaikesta näin! Toivottavasti jaksat tulevaisuudessakin pysyä noin positiivisena ja iloisena ihmisenä kuin olet nyt <3

1 vastaus

Kiitos samoin Såfin! <3 Varmasti jaksan, koska minulla on niin hyvä tukiverkosto!

1 vastaus

Olet uskomaton ja kannustat esimerkilläsi meitä muita kroonisesti sairaita. Kiitos❤

1 vastaus

Ihana kuulla, että kannustan. Toivon sinulle kaikkea hyvää! <3

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kun äiti kelaa
Millaista mahtaa olla elämä lapsiperheessä, kun äiti kelaa? Tervetuloa lukemaan hieman erilaista, elämänmakuista ja välillä ihan sairasta perheblogia harvinaissairaan Selina-äidin elämästä, haaveista ja arjen haasteista. Mukana seikkailevat myös perheen isä ja sydänkasvoiset murumme A (-12) ja L (-17). Yhteydenotot: kunaitikelaa@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Blogissa uusi postaus liian monen hiljaisen viikon jälkeen.

Tämä jakamani pieni hetki hiljentää nyt blogin hetkeksi. Nyt tarvitsen kaiken voimani, oman pienen hetken, selvitäkseni kivuista ja ollakseni perheeni kanssa.

Kiitos tuesta ja siitä, että olet ajatellut minua ja perhettäni. Minä tulen vielä takaisin ja kirjoitan teille jälleen elämästä kun äiti kelaa hymyillen!
.
.
.
©️Anna Giss #uusipostausblogissa #newblogpost #linkkiprofiilissa #linkinbio #kunäitikelaablogi #kipu #pain #tauko

kunaitikelaablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: