Kun äiti kelaa 29.10.2017
TEKSTI Selina

ECMO-hoito, L-murun viimeinen mahdollisuus osa 1

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Postauksen teksti ja kuvat voivat järkyttää herkimpiä lukijoita.

Olen jo pitkään kirjoittanut postausta L-murun saamasta ECMO-hoidosta. Tämän postauksen kirjoittaminen on ollut valtavan terapeuttista, mutta samalla hyvin raskasta. Vieläkin kahdeksan kuukauden takaiset tapahtumat tekevät kipeää, mutta koen asioiden ja tapahtumien kertaamisen henkilökohtaisessa toipumisprosessissani erittäin tärkeäksi – lähes yhtä tärkeäksi kuin oman, nyt jo terveen poikamme normaalin kehityksen seuraamisen. Pidän tärkeänä tämän kipeän ja kamalan kokemuksemme jakamista myös teille lukijoille, koska L-muru ei varmasti ole viimeinen vauva Suomessa, joka saa tätä edistyksellistä ja elämän pelastavaa hoitoa keuhkojen lopettaessa toimintansa kokonaan. Aloittaessani kirjoittamaan tätä postausta, huomasin heti alkuun, että postauksesta on tulossa valtavan pitkä. L-murun taistelusta ei kovin lyhyesti voi kirjoittaa, joten koin helpommaksi julkaista pienen ihmeemme ECMO-tarinan kahdessa osassa. 

Tämä postaus ei ole lääketieteellinen teksti ja se sisältää varmasti asiavirheitä, koska se perustuu puhtaasti omaan kokemukseeni ja ymmärrykseeni pokamme tilasta, ja hänen saamastaan ECMO-hoidosta. Toivon, että tästä ja seuraavasta postauksesta välittyisi teille lukijoille kunnioitukseni edistyksellisempään lääketieteeseen ja L-murua hoitaneille lääkäreille – meidän sankareille – ja, että ne antaisivat uskoa ja toivoa samassa tilanteessa oleville. Jos läheisesi on nyt ECMO-hoidossa, toivon sydämestäni hänelle kaikkea hyvää ja Sinulle ja muille osallisille voimia!

Vauvamme sairastui viruskeuhkokuumeeseen vain kahden viikon ikäisenä.
Keuhkokuume alkoi hyvin salakavalasti ja oikeastaan mitättömillä
oireilla. Kaikki
keuhkokuumeeseen liittyvät infektio-oireet olivat hyvin piilossa
pienikokoisen vastasyntyneen maitorohinoiden ja tuhinoiden takana. Vasta sairaalassa otettu keuhkokuva paljasti lääkäreillekin karun
totuuden – L-murun molemmat keuhkot olivat täysin tulehtuneet ja hän
taisteli tosissaan jokaisen hengenvedon eteen. Aluksi L-murua hoidettiin keskussairaalassamme antibiooteilla ja hän sai tukea hengitykseen ensin Optiflow-happiviiksillä ja myöhemmin ylipainenasaalissa. Hänen tilansa ei kuitenkaan alkanut kohentumaan, joten lääkärit päättivät siirtää poikamme nukutettuna Tampereen yliopistolliseen sairaalaan hengityskonehoitoon, jotta sairaat keuhkot saisivat levätä ja voisivat alkaa parantua. Vain alle kaksi vuorokautta myöhemmin tehtiin päätös siirtää vauva Ruotsin Karoliiniseen sairaalaan saamaan ECMO-hoitoa. Kaikki kävi siis hyvin nopeasti ja siksi minulla onkin monesti käynyt
mielessä päivä, jolloin vein poikamme sairaalaan. Olisiko minun pitänyt toimia aiemmin ja tulkita vastasyntynyttä poikaamme paremmin – tehdä jotain toisin?
Sairaalassa kuitenkin vakuutettiin, että osasin tuoda poikamme juuri oikeaan aikaan
hoitoon, mutta äitinä sitä syyllistää itseään, vaikka todellisuudessa
ymmärränkin, ettei se olisi vaikuttanut lopputulokseen mitenkään. Onneksi
kaikki päättyi lopulta taudin hurjista käänteistä huolimatta hyvin. Poikamme selvisi ECMO-hoidon ansiosta.

ECMO-hoito on aina äärimmäinen hoitokeino, potilaan viimeinen mahdollisuus, ja sen aloittamiselle on tarkat lääketieteelliset kriteerit, joiden tulee täyttyä. ECMO-hoitoon myöskään ei ryhdytä, ellei toivoa paranemisesta ole. Hoito on kallis ja erittäin riskialtis, mutta samalla se on hoito, joka voi pelastaa potilaan hengen. Suomessa Helsingin Lastenklinikka on ainoa paikka, jossa lapset voivat saada ECMO-hoitoa, jonne mekin oletimme menevämme lääkärin puhuessa ECMO-hoidon mahdollisuudesta ensimmäistä kertaa. Valitettavasti resurssien vuoksi Lastenklinikalla voi hoitaa ainoastaan Uudenmaan alueen lapset. Olin hämmentynyt. Koska Helsinki oli poissuljettu jatkohoitopaikka, niin missä sitten vauvaamme voidaan hoitaa? Tässä kohtaa lääkäri pudotti pommin; L-murun ECMO-hoito on mahdollista toteuttaa kolmessa sairaalassa, jotka sijaitsevat Glasgow´ssa, Lontoossa ja Tukholmassa. Se hetki sai sydämeni jättämään yhden lyönnin välistä ja katsoin lääkäriä järkyttyneenä. Muistan lääkärin vielä jatkaneen, että ECMO-hoito on äärimmäinen hoitokeino, mutta tuskin siihen tarvitsee ryhtyä. Toisin kuitenkin kävi.
ECMO-ryhmä on hälytetty Ruotsista, tulkaa pian sairaalaan. Vauvan tila romahti.
 
Tämän lauseen jälkeen elämämme pysähtyi kahdeksan kuukautta sitten. ECMO,
veren kehonulkoinen hapetus. Se kuulostaa lauseena yhtä kamalalta, kun
todellisuudessa on.  ECMO-hoito on lääketiedettä parhaimmillaan – teknistä, tarkkaa ja vaativaa. Tämä sydämen ja keuhkojen toiminnasta vastaava laite
kuitenkin pelasti poikamme, piti hänet hengissä niin kauan, että pienet
keuhkot saivat parantua. Se oli L-murun viimeinen mahdollisuus.
Kun kiiruhdimme yöllä mieheni kanssa takaisin TAYS:n lasten teho-osastolle, L-muru hätäkastettiin välittömästi. Paikalle hälytetty elvytysryhmä oli poistunut teho-osastolta, mutta paikalla oli paljon kotoaan hälytettyjä lääkäreitä ja useita sairaanhoitajia. L-murun hälytyslaitteet oli hiljennetty, mutta vilkkuvat valot kertoivat karun totuuden. Veren happisaturaatio oli hädin tuskin 70% äärimmilleen säädetystä korkeataajuushengityskoneesta, typpikoneesta ja 100% lisähapesta huolimatta. Normaali happisaturaatio on vähintään 96%. Pieni poikamme kärsi vakavasta hengitysvajauksesta ja vauvan keuhkot olisivat voineet lopettaa toimintansa hetkenä minä hyvänsä. Teho-osastolla oli hiljaista korkeataajuushengityskoneen tasaista naksutusta lukuun ottamatta ja vauvaa oltiin alettu jo valmistelemaan ECMO-ryhmän tuloon. Tippatelineeseen oli ilmestynyt lisäverta ja plasmaa, ja hänelle oli aloitettu uusia lääkkeitä, muun muassa sydäntä tukeva lääkitys. Vauvan ranteeseen oli laitettu kanyyli, joka mittaa verenpainetta valtimosta. Lasten sydänlääkäri odotti vauvan sängyn vieressä ECMO:n saapumiseen, koska pienikin kosketus sai aikaan happisaturaation laskun ja sydämen kiihtyvän sykkeen. Hoitohenkilöstö pelkäsi, ettei L:n keho kestäisi ryhmän saapumiseen asti, joten hänelle ei tehty enää mitään hoidollisia toimenpiteitä, ellei se olisi välttämätöntä.
Hätäkasteen jälkeen minulle ja Isimiehelle järjestettiin rauhallinen paikka, jossa voisimme hieman levätä ja nukkua ECMO-ryhmää odottaessa. ECMO-ryhmän arvioitiin saapuvan noin kolmen tunnin kuluessa hälytyksestä. En kuitenkaan voinut nukkua, vaan kelasin vähän väliä teho-osastolle L-murun sängyn viereen, mutta en uskaltanut enää koskettaa häntä. Pidin häntä viimeksi kädestä, kun hän sai hätäkasteessa nimensä. Hän oli hyvin heikossa kunnossa, mutta lääkärit vakuuttivat, että L-muru jaksaa taistella ECMO-ryhmän saapumiseen asti. Kelasin huoneesta hälytyslaitteiden välillä piipatessa ja valojen vilkkuessa ja jäin odottamaan huoneen ulkopuolelle. Happisaturaatio oli vain 50%, kävi välillä yli 70% ja palasi sitten 60%. Muistan ajatelleeni, että jos L-muru vain selviäisi kaikesta, selviämme mahdollisesta aivovauriosta tai mistä tahansa seurauksista. Alimmillaan elvytysryhmän hoitaessa vauvaa happisaturaatio oli vain 10%, mutta lääkäri ei uskonut sen aiheuttaneen vaurioita hapenpuutteen kestäessä vain vähän aikaa, 15 minuuttia. Ristin käteni ja rukoilin, että poikamme selviää ja, että ECMO-ryhmä ehtisi ajoissa. Viimein viideltä lastenosastolle soitettiin puhelu, jota olimme odottaneet. ECMO-ryhmä oli saapunut sairaalan alaoville ja hoitajat lähtivät heitä vastaan. Kävin herättämässä mieheni ja sitten odotimme. Teho-osaston ovi oli auki ja kaikki olivat hiljaa. L-muru nukkui ja hoitajat ja lääkärit seurasivat monitoreja tarkasti. Puristin mieheni kättä ja suljin silmäni ja ajattelin, että tämän täytyy olla painajaista. Eihän näin voi käydä meille. Olin kuitenkin täysin hereillä painajaisessa, joka oli täysin todellinen. Pian lastenosaston ovet avautuivat ja punaisiin takkeihin ja housuihin pukeutuneet ihmiset kävelivät määrätietoisesti sisään. Heidän perässään tulivat osaston hoitajat kolmen sairaalasängyn kanssa, jotka olivat täynnä laukkuja, koneita ja tarvikkeita – ECMO-ryhmä saapui pelastamaan poikamme.
”Where’s the baby?”, kuulin Pär nimisen ECMO-lääkärin kysyvän tiukasti, ja paikalle siirrosta vastaava Tampereen pelastuslaitoksen kenttäjohtajan ja ambulanssihenkilöstön osoittaessa teho-osaston ovea, ryhmä käveli sisään ja sulkivat oven. He halusivat vakauttaa vauvan tilan ja sitten oli aika käydä vauvan ECMO-hoitoa läpi meidän kanssa. L-murua hoitaneeseen ryhmään kuului kaksi ECMO-lääkäriä, ECMO-hoitoon erikoistunut sairaanhoitaja ja verisuonikirurgi. He toivat mukanaan kaikki laitteet, mutta leikkausinstrumentit ja instrumenttihoitaja tulivat TAYS:n puolelta. Teho-osastosta, jossa L-muru oli, tehtiin leikkaussali ja sinne juoksi vihreisiin vaatteisiin pukeutuneita hoitajia vieden tarvikkeita vihreällä liinalla peitetyllä pöydällä. Tuntui ikuisuudelta odottaa teho-osaston oven takana, kun ECMO-ryhmä tutki vauvaamme, mutta pian Pär tuli osaston lastenlääkärin kanssa huoneeseemme keskustelemaan hoidosta ja sen sisällöstä.

Pär puhui hyvää ja selkeää englantia ja kertoi laajasti ECMO-hoidosta, sen riskeistä ja siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Lastenlääkäri oli tukenamme ja tulkkasi meille lääketieteelliset osuudet, minkä ymmärtäminen ihan suomenkin kielellä oli vaikeaa. Leikkaus, jossa L-muru kiinnitettiin ECMO-koneeseen, oli alkamassa pian ja se tulisi kestämään pari tuntia. Annoimme suullisen luvan aloittaa leikkauksen ja sitten jälleen odotimme. Leikkaus kuitenkin kesti pidempään L-murun pienen koon vuoksi ja kesken leikkauksen tiimi joutui vaihtamaan osia pienemmiksi. He päätyivät liittämään alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen myös L-murun sydämen ECMO-koneeseen. L-murun ECMO-hoito toteutettiin siis sydämeen ja keuhkoihin vievien valtimon ja laskimon kautta, jonka vuoksi vauvan kaulaan tuli kaksi isoa kanyylia.

Vihdoin leikkaus oli ohi ja Pär tuli kertomaan, että vauvan tila on vakaa ja voisimme mennä katsomaan häntä. Vaikka hän kertoi meille, että vauvan kaulalla olevista kanyyleista, mikään ei olisi koskaan voinut valmistaa minua siihen näkyyn, joka leikkaussaliksi muutetun teho-osaston ovella meitä odotti. L-murun pieni keskospeti oli vedetty keskemmälle huonetta ja korkeataajuushengityskoneen ja typpikoneen viereen oli tullut kone, jossa oli iso säiliö täynnä verta. Säiliöstä lähti sormen paksuiset letkut kohti vauvamme sänkyä. Viereisellä pöydällä oli kasa tyhjiä veripusseja ja kone päästi tasaista naksahtelua sen pumpatessa toisesta letkusta verta L-murusta ja palauttaessaan toisesta takaisin häneen. Kahdessa letkussa kulkevat veret näyttivät erilaisilta. Toisessa letkussa veri oli tummempaa, lähes mustaa, ja toisessa kirkkaampaa. En kestänyt katsoa enää, vaan parahdin hysteeriseen itkuun, joka muuttui kivuliaaksi huudoksi. Näin teho-osaston lattialla verta, kasvosuojuksen ja kumihanskoja, jonka jälkeen katseeni nousi jälleen hitaasti veriletkuja pitkin kohti nukkuvaa poikaamme. Hänen kaulaansa meni kaksi hänen kokoonsa nähden kohtuuttoman paksua letkua, kanyylit, jotka menivät valtimoon ja laskimoon. Kanyylit, jotka poistivat pojastamme hapettoman tumman veren ja palauttivat sen kirkkaana ja happirikkaana takaisin häneen. Nämä kanyylit ja naksuttava ECMO-kone pitivät poikamme hengissä. Parahdin uudelleen ja sanoin, etten voi mennä poikamme lähelle. Pelkäsin tosissani, että nappaan pojan sängystä syliini. Että sekoaisin. Kuitenkin mieheni, ECMO-ryhmän ja teho-osaston henkilökunnan tukiessa minua, pääsimme L-murun sängyn viereen. Hän näytti kauniilta, meidän pojaltamme. Hän makasi sängyllään vaippasillaan jalassaan yksi vaaleansininen villasukka. Toinen villasukka oli kadonnut jossain vaiheessa leikkausta. Pojan väri ei ollut enää sinertävän kalpea, vaan hänen poskilleen oli noussut pieni puna. Meidän pieni ihme. Meidän taistelija. Pär kertoi meille, että leikkauksen päätyttyä L-murun tila parani välittömästi ja hän hapettui ECMO-koneen ansiosta jälleen 100%. Tilanne oli vakaa. Meillä oli taas toivoa.

Leikkauksen jälkeen L-murun tilaa seurattiin teho-osastolla muutaman tunnin ajan, ja samalla häntä valmisteltiin siirtoon Ruotsiin. Saimme rauhassa hyvästellä poikamme jälleen ja pappi siunasi yöllä annetun hätäkasteen. Kaikki oli epävarmaa, mutta ECMO-ryhmä ja L-murun lääkärit olivat toiveikkaita. He painottivat minulle, etteivät voi luvata vauvan toipumisesta mitään, mutta jos toivoa ei olisi, ECMO-hoitoa ei olisi aloitettu. L-murun sydän oli ultran mukaan kunnossa ja vahva eikä hänen aivoissaan ollut merkkejä hapenpuutteesta johtuvista vaurioista. Tilanne oli tasainen. Sitten poikaamme alettiin siirtämään ambulanssiin ja siitä lentokentälle, jonne hälytettiin pakkasen vuoksi lisäapua ilmeisesti myös armeijalta. En kyennyt jäämään katsomaan sitä, kun poikamme kuljetettiin ahtaalla lastenosaston käytävällä kaikkine laitteineen ja koneineen, vaan hyvästien jälkeen vetäydyimme toiveestani mieheni kanssa perheille tarkoitettuun lepotilaan järjestelemään asioita – lähtisimme L-murun perään Ruotsiin mahdollisimman nopeasti. A-murun hoito oli järjestetty, joten pystyisimme molemmat lähtemään. Me emme kuitenkaan päässeet L-murun kanssa samalla suihkukoneella Ruotsiin, vaan meille annetussa ECMO-esitteessä oli puhelinnumero, johon saimme käskyn soittaa yhdeksän jälkeen Suomen aikaa. Puhelinnumero kuului Karolinskan ECMO Centrumin koordinaattorille, joka onneksemme oli ruotsalaistunut suomenruotsalainen Rita, joka alkoi puhumaan sujuvaa suomea välittömästi, kun kerroin lukion jälkeen käyttämättä jääneellä ruotsillani soittavani Suomesta. Meillä ei ollut vielä siinä vaiheessa hajuakaan, miten pääsisimme itse Ruotsiin, mutta hyvin nopeasti Rita sai järjestettyä meille lennot ja kuljetuksen lentokentältä Nya Karolinskaassa sijaitsevalle ECMO IVA-osastolle. Saimme myös sanalliset ohjeet, missä juuri uusiin tiloihin muuttanut ECMO-teho-osasto sijaitsee. Matkat Ruotsiin ja myöhemmin takaisin kotiin eivät maksaneet meille mitään ja Rita hoiti puolestamme kaiken. Lentolippujen varaamisen jälkeen suuntasimme ostamaan matkalaukut, vaatteita ja odottamaan isääni, joka haki kotoamme passit, minulle lisää lääkkeitä ja letkuruokaa, ja ajoi usean tunnin matkan kotoamme Tampereelle.

Iltapäivällä saimme puhelun, että L-murun oli päässyt perille ja siirtynyt Karolinskan ECMO-teholle. Hänen tilansa oli pysynyt vakaana koko lennon ajan ja ECMO-hoito oli alkanut toimimaan. Lentomme Tukholmaan lähti illalla Pirkkalasta, jonne menimme taksilla hyvissä ajoin. Sitten oli meidän vuoro matkustaa lentokoneella Ruotsiin. Muistan laittaneeni lentokentältä varmasti kaksikymmentä viestiä läheisillemme. Kaikki olivat huolissaan ja elivät vahvasti mukana kauhussamme. Ennen lentokoneeseen siirtymistä mieheni soitti vielä Ruotsiin ja kysyi L-murun vointia ja sitten suljimme puhelimemme ja nousimme koneeseen, Ruotsin ECMO-tehon hoitajan toivottaessa meille hyvää ja rauhallista lentoa.

 

Selina

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (38)

Koetin kirjoittaa kommenttia, joka hävisi sitten savuna ilmaan.. voi minua onnetonta!

Mutta kyllä tätä lukiessa tuli itku silmään. En osaa edes kuvitella, miltä tämä kaikki on teistä tuntunut! Olette te melkoinen voimaperhe ♡ Ja pieni urhea vauva ♡

Hyvähän näistä vaikeistakin asioista on kirjoittaa. Samalla tästä sää todella arvokasta tietoa monelle varmasti ihan vieraasta hoitomahdollisuudesta.

1 vastaus

Olette kyllä moista joutunut kokemaan! Voin vain yrittää kuvitella kuinka hirveältä kaikki on tuntunut! Kaikkea hyvää teille 🙂

1 vastaus

Kiitos samoin sinulle, kaikkea hyvää!

1 vastaus

Hyvä jos kyyneliltäni näin lukea. Tuoreessa muistissa on kaikki meidän vaihtamat viestit ja huoli teistä. Onneksi tällainen hoito on mahdollista ja pieni L-muru selvisi sen ansiosta. ❤

1 vastaus

<3 Kiitos, kun olit silloin ja olet edelleen siellä!<3

1 vastaus

voi pieni L, niin lohduttoman surullinen näky, pieni taistelemassa hengestään.💙 muistan kun kirjoitit postauksen missä kerroit vauvan tilanteesta, ja silloin jo niin ajattelin että ois aivan liian kohtuutonta jos L ei ois selvinnyt ja toivoin että enkelit olis matkas. onneksi kaikki meni hyvin 💙 voimia Selina paljon, uskon että kauhukuvat palaa mieleen kaiken näin kauhean kokemuksen jälkeen ❤ kiitos kun kirjoitit postauksen, vaikka oli varmasti todella raskasta palata hetki hetkeltä noihin tunnelmiin.

1 vastaus

Näky on todellakin lohduton. Oudointa tässä on se, vaikka näin poikamme hengityskoneessa ja myöhemmin ECMO:n kytkettynä, juuri nämä kotisairaalassamme otetut kuvat ovat lohduttomimpia. Niissä L näyttää kuin olisi luovuttamassa. 🙁

Kiitos sinullekin Laura, että olet siellä!<3

1 vastaus

En voi edes kuvitella sitä pelkoa mitä olet tuntenu tuolloin. Onneksi suomessa ja ruotsissa on taitavat lääkärit ja L sai hoitoa ajoissa.

Meidän kuopuksilla ei ole kovin suuri ikäero ja odotusaikana kasvukontrolleissa sairaalassa käydessäni tulitkin pari kertaa köytävällä vastaan.

1 vastaus

Jälkikäteenkin pelkoa on vaikea kuvitella, ellen olisi itse ollut paikalla. Onneksi lääkärit osasivat kaikessa viisaudessaan toimia oikein ja ajoissa. Siitä olen ikuisesti kiitollinen! <3

Ai olipas sattuma! Jos törmäillään vielä, tulehan juttelemaan! 🙂

1 vastaus

Kiitos tekstistä Selina. <3

1 vastaus

Ole hyvä!

1 vastaus

hei kuule… kauheita hetkiä..itsensä kokoamista…mutta oon niiiiin onnellinen tästä päivästä siellä teillä <3

1 vastaus

<3 Kiitos! <3

1 vastaus

On hienoa, että olet jaksanut kirjoittaa näin vaikeasta aiheesta. Uskon kuitenkin, että muut vanhemmat, joiden vauva on päätynyt tai on päätymässä ECMO:on saavat kirjoituksestasi toivoa.

Terveisin nykyisin kelaava, entinen Taysin VTO:n hoitaja. ♥️

1 vastaus

Mukava kuulla, että tekstistäni voi saada toivoa. <3 Toivon sinulle kaikkea hyvää! <3

1 vastaus

En päässyt kovinkaan pitkälle ilman kyyneliä <3. Aiheesta huolimatta äärimmäisen tärkeä, herkkä ja kaunis teksti. Teillä on takana niin äärimmäisen raskas kokemus. Kiitos, että jaat sen blogiin.

On lohduttavaa tietää, että kaiken jälkeen pieni poika voi hyvin <3. Varmasti myös ajan kanssa tapahtuneen jättämät haavat alkavat parantua. Arven se silti varmasti jättää, muistuttamaan itsestään. Osaat nyt jo mielettömän hienosti käsitellä tapahtunutta ja katsoa eteenpäin. Lapsillasi on mielettömän upea, rohkea ja vahva äiti.

Haliterveisin, Janika

1 vastaus

Kiva kuulla, että rankasta kokemuksestamme huolimatta sain puettua kokemuksemme kauniiseen luettavaan muotoon. <3

Kiitos kauniista ja kannustavista sanoistasi. <3

1 vastaus

En voi kuvitellakaan sitä huolen määrää, mitä olette joutuneet kokemaan! Onneksi pienokaisenne selvisi! Tuskin kukaan pystyy lukemaan tekstiäsi kuivin silmin. Kaikkea hyvää teille koko perheelle!

1 vastaus

Huih, mulla ei riitä sanat kertomaan mitä tunteita ehdin käydä tätä lukiessa läpi. Kosteiden silmien takia välillä vaikea lukea. Luojan kiitos, että kaikki on nyt hyvin <3

1 vastaus

<3 Niinpä. Kaikki on hyvin!

1 vastaus

Huh, mikä tarina. Lukijoille tarina, teille muistoja. Olet käsittämättömän vahva nainen ja äiti ❤ kaikkea hyvää teille!

1 vastaus

<3 Kiitos samoin! <3

1 vastaus

1 vastaus

<3

1 vastaus

Itku tuli. <3 Meillä on nyt 2-viikkoinen tyttö, joka sai vajaa 2-vuotiaalta isoveljeltään flunssan samana päivänä kun tulimme kotiin synnäriltä. Isoveli oli sen ilmeisesti tartuttanut sairaalassa kun kävi siskoa katsomassa pikaisesti. Tämä teidän tilanteenne tuli mieleeni ja olin erittäin varuillani. Onneksi nuha ei ollut paha ja nyt tyttö on jo kunnossa. Vain öisin on nenä välillä vähän tukkoinen.

1 vastaus

Toivottavasti pieni voi jo paremmin! <3 kaikkea hyvää teidän perheelle!

1 vastaus

Yhtä pysähdyttävää oli lukea näistä hetkistä uudelleen myötäelää niitä, vaikka voin vain kuvitella sen ahdistuksen ja tuskan mikä teillä oli. Ihanaa, että saitte pitää L-murun! Kyllä lääketiede on ihmeellistä, ja pienet vauvat uskomattomia taistelijoita!
Marsa

1 vastaus

<3 Nyt kaikki on hyvin – meillä kaikilla!

1 vastaus

1 vastaus

<3

1 vastaus

Kyllä aukesi kyynelkanavat. Kuinka väärin on, että pieni viaton ihminen joutuu kokemaan näin hirveitä asioita. Ja te muu perhe, en voi kuin kuvitella sitä huolta ja tuskaa. Tiedän perheen, jonka muutaman kuukauden ikäinen pieni poika menehtyi Tukholmaan ECMO-hoidosta huolimatta. Tänä keväänä oma poika sairastui flunssakuumeeseen kun oli 1kk. Jouduttiin lastenosastolle silloin seurantaan ja olin jo silloin todella huolestunut. Onneksi meidän ei tarvinnut kokea mitään nuin kamalaa. En voi muuta sanoa kun onnea, toivoa ja rakkautta teidän pienelle ihmeelle. Hän on sen ansainnut <3 terkuin: eräs äiti-ihminen

1 vastaus

Tätä kokemusta ja näin pahaa keuhkokuumetta en toivoisi ikinä kenellekään. Onneksi pienet on sitkeitä, ja L oli myös sitkeä <3

Minä tiedän…tai luin lehdestä eräästä vauvasta, joka menehtyi ECMOsta huolimatta. 🙁 Onneksi teidän pieni selvisi vähemmällä flunssastaan. Kaikkea hyvää teille! <3

1 vastaus

Kyyneleet tulvivat silmiini. Olen sanaton. En pysty edes kuvittelemaan sitä teidän tuskaanne tuossa tilanteessa, koska jo tämän kaiken lukeminen tuntuu niin syvällä sisimmässäni etten kyennyt ajoittain hengittämään. Te selvisitte, te kaikki selvisitte <3
RvaM

1 vastaus

<3 Me selvisimme. <3

1 vastaus

Olette kyllä hurjan vahva ja ihana perhe!
Onneksi on tapoja joilla voit käydä näitä asioita läpi, jossain vaiheessa ne purkautuisivat kuitenkin.
Ja mikä ihaninta, nyt on jo tiedossa että te selvisitte, vauva selvisi ja ihana tavallinen vauva-arki koitti viimein. <3

1 vastaus

Kiitos. Vahvoja kyllä olemme nyt kaiken kokemamme jälkeen. Vahvempia, kunhan toivumme kokonaan. <3

1 vastaus

Jatkuuko tämä tarina siis kun osa 1? 🙂

1 vastaus

Kyllä, koska vauvamme ECMO-tarina on niin laaja, että koin paremmaksi kirjoittaa sen kahdessa osassa. Toisessa osassa kerron tarkemmin poikamme ECMO-hoidosta ja kuinka hän selvisi siitä. ECMO-hoito on erittäin rankka hoito, joten mikään ei ollut itsestään selvää.

1 vastaus

Koetin kirjoittaa kommenttia, joka hävisi sitten savuna ilmaan.. voi minua onnetonta!

Mutta kyllä tätä lukiessa tuli itku silmään. En osaa edes kuvitella, miltä tämä kaikki on teistä tuntunut! Olette te melkoinen voimaperhe ♡ Ja pieni urhea vauva ♡

Hyvähän näistä vaikeistakin asioista on kirjoittaa. Samalla tästä sää todella arvokasta tietoa monelle varmasti ihan vieraasta hoitomahdollisuudesta.

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kun äiti kelaa
Millaista mahtaa olla elämä lapsiperheessä, kun äiti kelaa? Tervetuloa lukemaan hieman erilaista, elämänmakuista ja välillä ihan sairasta perheblogia harvinaissairaan Selina-äidin elämästä, haaveista ja arjen haasteista. Mukana seikkailevat myös perheen isä ja sydänkasvoiset murumme A (-12) ja L (-17). Yhteydenotot: kunaitikelaa@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Ekaa kertaa ulkona leikkauksen jälkeen ja voi, täällähän on kevät! 😍 💚 Lisää kuulumisia blogissa, linkki profiilissa! ✨
.
.
.
#erilainenäiti #kunäitikelaablogi #leikkauksenjälkeen #aftersurgery #onnellinen #wheelchairmommy #wheelchairlife #kevä

kunaitikelaablogi

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: