Imetysikävä

Teksti

Viimeaikoina minulla on ollut ihan kamala ikävä. Olen katsellut valokuvia L-murun vauva-ajasta ja itkenyt. Itkenyt ajan kulua ja edelleen myös sitä kiukkua, kun viimeinen vauvavuotemme oli niin raskas – pilalla, kuten vahvasti koin sen aikana. Nyt viimeistä vauvavuottamme muistellessani en onneksi enää koe niin. L-murun vauvavuosi oli juuri poikamme näköinen ja siksi täydellinen. En tietenkään olisi halunnut, että perheemme joutuu kokemaan sen varmasti jokaiseen vanhempaan ohjelmoidun menettämisen pelon niin konkreettisena joutuessamme hätäkastaa ilman ECMO-hoitoa varmasti kuolevan vauvamme. Hän kuitenkin selvisi ja se jos jokin teki viimeisestä vauvavuodestamme täydellisen – ja ikävöimisen arvoisen. En kuitenkaan ikävöi pikkuvauva-aikaa, onhan minulla nyt valloittava taapero, joka oppii uutta joka hetki. Minulla on imetysikävä. Ikävä, joka ei mene ohi. Tai niin ainakin luulin.

imetysikävä

Imetysikävä alkoi heti imetyksen lopettamisen jälkeen

En tiedä mitään niin luonnollista kuin oman lapsen imetys, enkä mitään kauniimpaa kuin rinnalle nukahtava vauva. Ne vauvan ainutlaatuiset unihymyt, valuva maito poskella ja se läheisyys. Täydellistä.

Imetys oli minulle luonnollinen asia jo esikoisen kohdalla ja rakastin yhteisiä imetyshetkiä vauvan kanssa jo silloin. Imetys oli molemmilla kerroilla meidän kahden omaa aikaa – minun ja lapseni. Silloin sain rauhassa pysähtyä ihastelemaan hänen täydellisiä kasvonpiirteitä, silitellä pieniä sormia ja pitää hänet lähelläni. Imetyksen aikana L halusi aina asettaa kämmenensä kämmentäni vasten, kun taas A otti paitani helman nyrkkinsä sisään kuin kertoakseen, että tässä on hyvä, ethän mene pois.

Imetyksen lopettaminen kaksi kuukautta sitten oli minulle todella vaikeaa. Nyt kahta ihanaa ja niin erilaista imetystaipaletta muistellessani, kyyneleet valuvat poskilleni ja ikävä painaa jälleen rinnassani. Olisin niin kovasti halunnut imettää L-murua pidempään. Pitää kiinni niistä täydellisistä hetkistämme. Minun oli kuitenkin pakko lopettaa. Alkaa hoitamaan itseäni jälleen.

Itkua yläkerrasta ja se tunne jälleen

Kuulin eilen illalla alakertaan poikamme itkun, joka muuttui pian lohduttomaksi huudoksi. Päästessäni yläkertaan, näin pienen poikamme itkemässä syliä hämärässä makuuhuoneessa pinnasängyssään seisten. Kelasin nopeasti L-murun luokse ja etsin hämärästä syliä hapuilevat ojennetut kädet. Ojentaessani käteni häntä kohti, ne pienet sormet tarttuivat minuun heti ja lapsen päästessä syliini, hän painautui rintaani vasten vielä hieman nyyhkyttäen. Lohduton itku loppui siihen. Silitin hänen hiuksiaan hetken ja kiedoin käteni tiukemmin hänen ympärilleen. Äiti on tässä, sanoin ja siirryin taapero edelleen rintaani vasten painautuneena sänkyymme.

Ja siinä me olimme jälleen aivan lähekkäin. Tunsin sen saman onnen kuin silloin, kun imetin L-murua, hänen nytkin hieman nipistellessä minua ja tavoitellessa kämmentäni kämmenellään. Tunsin hänen hengityksensä ihollani ja näin hämärässä makuuhuoneessa hänen silmiensä painautuvan kiinni. Pian hengitys rauhoittui ja hän nukahti jälleen. Voi miten paljon olinkaan kaivannut tätä hetkeä. Hetkeä, jonka luulin menettäneeni, kun lopetin imetyksen. Sitä, kun lapsi nukahtaa syliini. Sylissäni nukkuvan poikamme hiuksia suukottaessani ymmärsin, etten menettänytkään kokonaan kaikkia niitä kovasti kaipaamiani hetkiä ja samalla imetysikävä alkoi hellittää. Meillä on edelleen hetkemme. Hetket, joita rakastan ja joista minun ei tarvitse luopua vielä pitkään aikaan!

äiti ja poika

 

Selina

 

Kommentit

6 kommenttia
Selina

Hieno taival teillä! Onnea siitä! <3 En usko, että olisit voinut tehdä enempää, teit parhaasi ja se riitti.

Avatar

Imetysikävä – tunnistan!

Kuopukseni oli alle viiden kuukauden ikäinen, kunsairaalan lääkäri (valtavan kandilauman ympäröimänä) ilmoitti, että imetys tulisi lopettaa.
Tuonkilpus on jo melkein kymmenen, mutta edelleen mietin tuota usein.
Imetyksessä ei ollut tuon lapsen kanssa koskaan ollut mitään ongelmaa. Ei edes hetkellistä kipua, ei rukkonaista rinnanpäätä. Olisiko minun pitänyt puolustaa sitä, minkä oikeaksi tiesin, vaikka lääkäri olikin eri mieltä?
Ei lapsi nimittäin koskaan kasvanut sen paremmin niillä ravintoliuoksilla, toisin kuin lääkäri ajatteli.

Selina

Harmillista lukea, että imetyskokemuksesi on noin ikävä ja että imetysikävä seuraa sinua edelleen. Kovasti voimia! Olet varmasti tehnyt äitinä parhaasi ja se riittää! <3

Avatar

Kommenttini eivät liity varsinaisesti tähän postaukseen, mutta pitkään asiaa pyöriteltyäni saan vihdoin aikaiseksi kirjoittaa. Minua harmittaa kun postauksesta toiseen päästäkseen on siirryttävä aina etusivun kautta, ennen oikealla olevasta sivuvalikosta pääsin suoraan postauksesta toiseen, yhden uudempaan tai vanhempaan. Toki pääsen sieltäkin nyt, mutta molemmat vaihtoehdot vaativat useamman klikkauksen. Eihän siinä ajallisesti kauaa mene, mutta aimmin oli sujuvampaa ja vielä helpompaa, miellyttävämpää. Olen huomannut saman pulman myös muissa seuraamissani kaksplussan blogeissa, joten tämä ei liene sinun valintasi, mutta ehkä voit viestittää asiaa eteenpäin helpomman ja sujuvamman liikkumisen ja lukemisen vuoksi 🙂
Ja lopuksi vielä pakko mainita, aurinkolasisi ovat niin hyvän näköiset, sopivat sulle todella hyvin!

Selina

Hei -J-!

Aina saa kirjoittaa! 🙂 Kiitos palautteestasi. En ole huomannut omalla tietokoneellani enkä mobiilissa kuvaamaasi ongelmaa, vaan pääsen seuraavaan postaukseen sujuvasti liikkummalla vain sivulla alaspäin. Vanhat postauksen näen taas klikkaamalla kuukautta ja valitsemalla mitä luen.

Me bloggaajat emme pysty vaikuttamaan tai valitsemaan ominaisuuksia sivuilla, vaan bloggaamme kaikki samalla Kaksplussan pohjalla. Oletko päivittänyt selainta tai tehnyt jotain muutoksia asetuksiin? Mietin voisiko ongelma johtua siitä. Jos kokeilisit päivittää Flashin ja katsoisit onko sinulle esimerkiksi adblock käytössä. Laitan tämän kommenttisi kuitenkin nyt digitiimille eteenpäin.

Kiitos. Tykkään itsekin aurinkolasestani paljon! Hankin ne viime kesänä ja onneksi lähdin mukaan optikon ideaan, vaikka aluksi hirvittikin nämä todella erilaiset kehykset verrattuna edellisiin 🙂

Avatar

Tiedän niin tunteen… Minulla on ihan kamala ikävä imetystä. Ja vieläpä sellaista onnistunutta täysimetystä, jota en ole kokenut vielä. Enkä koekaan, koska lapsiluku on näiden kahden jälkeen täysi. Esikoisen imetys ei onnistunut ollenkaan keskosuuden vuoksi, kun ei vain pumpulle herunut, niin kuuden viikon jälkeen luovutin. Toisen kanssa olin siis edelleen ihan ummikko imetysasioissa, ja en varmaankaan tehnyt riittävästi onnistumisen eteen, tai sitten onnistuminen vain ei ollut mahdollista. Maitoa ei vain tullut niin paljon, että paino olisi lähtenyt nousuun, joten korviketta jouduttiin antamaan koko imetystaipaleen ajan. Olen kuitenkin iloinen, että sain kokea edes osittaisimetyksen 8,5kk. Sitten tyttöä ei enää pahemmin kiinnostanut, niin päätin lopettaa, mutta kyllä teki tiukkaa. Tästä kaksi kuukautta aikaa, ja välillä ikävä iskee kovasti. Mutta meillä tyttö nukahtaa aina sängyssä rinnan päälle, niin siinä saadaan kuitenkin edelleen samanlaista läheisyyttä.

Vastaa käyttäjälle -J- Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä