Parempaa hoitoa kipupotilaille – myös minulle!

Teksti

Minut leikattiin kaksi viikkoa sitten kotipaikkakuntamme sairaalassa. Leikkauksen ja nukutuksen jälkeen ihminen on aina hyvin haavoittuvainen. Silloin kehossa vaikuttaa vielä aimoannos anestesialääkkeitä, olo on sekava ja leikkaushaavoihin koskee. Sellaisissa kivuissa saattaa tulla itku keneltä tahansa.

Mitä sitten, kun tähän lisätään sairas ja kipuisa hermosto, jonka kytevän hiilloksen leikkaus puhalsi ilmiliekkeihin kehon kouristellessa mukana? Silloin kipu on jotain järkyttävää – niin kovaa, ettei mitkään sanat riittäisi koskaan sitä kuvaamaan.

Leikkaus pelotti minua valtavasti, mutta luotin saavani hyvää hoitoa sairaalassa, jossa hoitoni on. Valitettavasti kohtasin jälleen kerran hoitoalan ammattilaisen, joka ei ollut lainkaan perehtynyt sairauteeni ja varsinkaan siihen lamaavaan hermokipuun, jonka kohtaan joka kerta herätessäni. Tai sitten hän ei vain ymmärtänyt kipua.

Se oli jälleen päivä, jolloin yksi Suomen tuhansista kipupotilaista sai huonoa hoitoa sairaalassa.

Aluksi näin pieniä välähdyksiä ja kuulin ääniä, joista en saanut selvää. Tunsin kouristavani. Kivut olivat kovat, mutta kehoni ei antanut minun levätä dystoniakouristusten pitäessä minut otteessaan.

Kuulin ympärilläni lisää puhetta ja sitten pimeni. Muistan jälleen välähdyksiä, valoja ja ihmisiä. Olin melkein hereillä.

Hoitava neurologini kävi minua tapaamassa ja ohjeisti lääkesedaation purun heräämön henkilökunnalle. Kipustimulaattorini kytkettiin päälle. Pimeys palasi taas hetkeksi.

Sitten avasin silmäni ja minun oli pakko kohdata se kunnolla; kipu. Nyt olin täysin hereillä ja tunsin kaiken.

Parempaa hoitoa kipupotilaille!

Repivä ja polttava kipu täytti mieleni ja kehoni joka sopukan ja pelkkä hengittäminenkin sattui. Kipu oli niin kovaa, että tiesin, etten selviä siitä ilman apua.

Minuun koskee, sain sanottua ja vieressäni oleva hoitaja laittoi lääkettä tippumaan. Lääkettä, joka ei auttanut kipuihini ollenkaan. Sain annoksen Panadolia hermokipuun, joka löi läpi ja poltti jokaisella hengenvedolla kehoni hermoratoja. Jokainen hermokivusta kärsivä voi ymmärtää, ettei Panadol yksinään auta läpilyöntikipuun, jota syystä sanotaan kivuista pahimmaksi.

Tarvitsin paljon voimakkaampaa kipulääkettä. Lääkettä, joka aluksi hillitsee roihuavia liekkejä, kunnes voin paremmin ja ne sammuvat jälleen hiillokseksi. Kyyneleet virtasivat poskilleni ja yritin rauhoittua. Sitten kipu vei minut taas mennessään ja hukuin sen aiheuttamaan pimeyteen.

Heräsin jälleen. En enää kouristanut, mutta kehoni nyki edelleen kivun tahtiin. Pidin väkisin silmäni auki, mutta en nähnyt ketään. Kuulin, että heräämö oli täynnä potilaita ja kaikki hoitajat olivat työntouhussa. Kiire, sen aisti selvästi.

Sain huudettua apua, mutta todellisuudessa ääneni oli vain pientä pihinää. Minut kuitenkin kuultiin ja hoitaja saapui vierelleni. Pyysin häneltä lisää kipulääkettä ja silloin se tapahtui.

Hän katsoi minua merkitsevästi ja kysyi ovatko leikkaushaavani kipeät. Vastasin rehellisesti, että eivät. Sitten hän nyökkäsi ja sanoi, ettei siinä tapauksessa voi auttaa minua, koska minulla on toimiva kipustimulaattori, minun ei kuuluisi edes olla kipeä. Niin ja pärjäänhän minä kotonakin kipujeni kanssa ilman ylimääräistä lääkettä, hän vielä huomautti terävästi.

Kerroin hoitajalle rauhallisesti, mutta ääni murtuen sairastavani kroonista kipuoireyhtymää, jonka kivut ovat todella hallinnassa kotona stimun ansioista, mutta juuri sillä hetkellä tilanne oli aivan eri. Minut oli leikattu. Minuun oltiin kajottu, jonka jälkeen kouristelin dystonian vuoksi sedaatiosta huolimatta. Onko siis ihme, että minuun sattui?

Hoitajan ilme ei värähtänytkään, hän ei uskonut selitystäni. Siinä kohdassa annoin itkun tulla ja anelin apua. Auta minua. 

Hän sanoi kylmästi, että jos minulla ei ole haavakipua, hän ei voi auttaa ja voin jutella näistä muista ”ongelmistani” osastolla jatkohoitoon päästyäni. Sitten hän lähti pois.

Tiedätkö sen tunteen, kun lyödään kunnolla henkisesti? Silloin antaa periksi. Niin minäkin tein ja toivoin ihmettä, koska ymmärsin, etten tulisi saamaan apua hetkeen. Varsinkaan kyseiseltä sairaanhoitajalta.

Itkin ja kehoni nyki kivun ja hengitykseni tahtiin, jolloin hoitaja palasi. Silloin en kyennyt enää pidättelemään hätääni ja vihaani, ja kysyin häneltä onko hänellä joku ongelma minun tai kipuni kanssa. Mietin olenko kenties käyttäytynyt sopimattomasti ansaitakseni häneltä saamani kohtelun.

Hoitaja sanoi olevansa hämmentynyt kovista kivuistani, jonka jälkeen yritin selittää jälleen tilanteeni, mutta hän keskeytti minut ja sanoi tietävänsä jo mikä minua vaivaa. Äänensävy kuulosti ehkä normaalilta, mutta siitä paistoi läpi rehellinen hämmennys ja inho.

Silloin ymmärsin, että olin ajautunut kipuineni jälleen tilanteeseen, johon kipupotilaat joutuvat valitettavan usein; jouduin perustelemaan lääkkeen tarpeen hoitohenkilökunnalle.

Kerroin hoitajalle niin selvästi kuin vain kykenin, etten käytä voimakkaita kipulääkkeitä kotona. Minulla ei ole edes voimassaolevia reseptejä opiaatteihin. Painotin hänelle, että en ole se opiaattien väärinkäyttäjä, lääkeaddikti, joksi hän minua ilmeisesti luuli.

Hoitaja sanoi, ettei hänellä ole mitään ongelmaa minua kohtaan saati antaa minulle voimakkaampaa kipulääkettä, päinvastoin hän voisi hakea lääkettä minulle vaikka heti. Olin hyvin hämmentynyt hoitajan käytöksestä ja sitten luovutin lopullisesti ja pyysin häneltä anteeksi, jos olin käyttäytynyt sopimattomasti häntä kohtaan.

Suljin silmäni, koska ajatukseni eivät enää riittäneet häneen, vaan minun täytyi keskittyä vain kivusta selviämiseen. Kuulin hänen sanovan vielä, että anteeksi, mutta hänellä on muitakin potilaita kuin minä, ja sitten hän lähti ja jätti minut yksin. Olin järkyttynyt ja häpeissäni.

Minua, kahden lapsen äitiä, luultiin addiktiksi. Muuta syytä en hoitajan käytökselle keksinyt.

Jäädessäni yksin keskityin hengittämiseen, mutta sydämeni oli eri mieltä – rauhallinen hengitys oli mahdotonta kipujen lyödessä läpi ja sydämen riehuessa rinnassani.

Sitten kuulin askeleita, jotka tulivat minua kohti ja pian käteni napattiin sängystä ja sain suoneen voimakasta kipulääkettä hoitajan samalla puhuessa minulle. Tunnistin äänen, se oli hän – se sama hoitaja, joka ei auttanut minua aiemmin useista pyynnöistäni huolimatta.

Hän kehotti sanomaan, jos hänen antamansa lääkemäärä ei riitä, niin hän laittaa sitten lisää ja poistui paikalta pudottaen käteni otteestaan. Olin hyvin hämmentynyt ja tunsin itseni nöyryytetyksi. Sainhan hänen mielestään juuri sitä mitä halusin, lääkeannoksen.

Kyse ei ollut kuitenkaan halustani, vaan siitä, mitä minä tarvitsin kipuuni selvitäkseni siitä. Mutta miksi minua ei voitu auttaa heti, vaan vasta sitten, kun olin pakotettu sitä vaatimaan? Niin ja eihän se ensimmäinen lääkeannos enää auttanut. Oli jo liian myöhäistä ja pian taas huusin kivusta.

Toipuessani olen käynyt tapahtumaa perheeni kanssa läpi. Niin minä kuin he kaikki ovat sitä mieltä, että saamani kohtelu oli asiatonta.

Potilaan kipua pitää kuulla on sitten kyseessä haavakipu tai kroonisen kipupotilaan vaikeahoitoinen kipu. Se, että hoitohenkilökunta ei ymmärrä hermokipua voi olla hyvinkin kohtalokasta jollekin kipupotilaalle – jollekin paljon kipeämmälle kuin minä.

Minua kohdeltiin mielestäni selvästi niin kuin minulla olisi ongelma opiaattien kanssa. Minua ei kuultu, vaikka yritin selittää hätääni – kipua, joka poltti sisälläni.

Saamani hoidon ja kohtelun vuosi tein valituksen sairaalamme johtavalle ylilääkärille ja koska kipuani ei hoidettu alusta lähtien hyvin, se vaikutti toipumiseeni vielä pitkään kotona, mutta selvisin. Jälleen kerran.

Haluan sanoa kaikille hoitoalalla työskenteleville, että kuunnelkaa kipupotilaita! Valitettavasti niin minä kuin varmaan tekin tiedätte, etten ole yksin – ainoa kipupotilas, jota ei ymmärretä ja joka ei saa ajoissa apua. Kuunnelkaa meitä oikeasti, vaikka teillä olisi kuinka kiire tai huono päivä.

Emme varmasti halua olla kipeitä. Antaisimme epätoivoisimpina hetkenämme kipumme vaikka sinulle, sairaanhoitaja tai lääkäri, koska kun kipumme ovat pahimmillaan, niin silloin edes sekunti ilman sitä olisi pelastus. Kestäisittekö sen kivun? En usko.

Jos mieleenne joskus hiipii edes ajatus kipujen todenperäisyydestä, menkää hetkeksi itseenne ja kysykää miksi. Miksi ihmeessä kipupotilaat haluaisivat päänsä sekaisin kipulääkkeistä ihan muuten vain? Me kipupotilaatkin ansaitsemme hyvää hoitoa!

Tämä postaus oli todella vaikea kirjoittaa, koska minua nöyryytettiin kokemani kivun vuoksi – jouduin pyytämään anteeksi  ja anelemaan helpotusta. Koin kuitenkin postauksen kirjoittamisen tärkeäksi, koska haluan tuoda julki kuinka huonosti hoitoalalla oikeasti ymmärretään kipupotilaita.

Toivon, että mahdollisimman moni hoitoalalla työskentelevä lukisi tarinani ja voisi sen kautta ymmärtää enemmän meitä kipupotilaita. Edes vähän.

Tämä kokemukseni kivunhoidosta ei ole ainutkertainen. Olen taistellut aiemminkin oikeuksistani kivuttomampaan oloon. Tämän vuoksi kannustankin kaikkia, jotka ovat kohdanneet huonoa hoitoa tekemään aina valituksen sairaalan potilasasiamiehen avustuksella, vaikka minusta onkin todella surullista, että valitus on ainoa keino saada parempaa hoitoa niin itselleni kuin muille kipupotilaille.

Toisaalta valitus voi myös opettaa, mikä onkin ajatuksena jo paljon lohdullisempi.

 

Selina

 

Kommentit

33 kommenttia
Selina

Kurja kuulla. Ei varmasti auta tietää, ettet ole yksin kokemuksen kanssa mutta sen kertominen meille muille saattaa tuoda hieman helpotusta. Kaikkea hyvää! <3

Avatar

Hyvä, että julkaisit tämän tekstin! Kauheaa, että jouduit kokemaan kaiken tuon! Halauksia!

Avatar

Huh, miten kammottava kokemus! Olisin pitänyt ihan itsestäänselvyytenä, että sinun kaltaisillesi potilaille, joiden tilanne on erittäin hyvin tiedossa etukäteen on tietenkin valmiina etukäteen tehty hoitosuunnitelma, joka on heräämön henkilökunnan tiedossa. Eihän nyt kipukroonikon kivunlievityksen pidä olla yksittäisen hoitajan harkinnan varassa. (Ja vielä niin tympeästi käyttäytyvän) Niin totaalisen epäreilua, että jouduit kaiken muun lisäksi kokemaan tämänkin. Toivottavasti valituksesi ansiosta tulevaisuudessa on edessä parempaa!

Selina

Kokemus oli kyllä hirveä, vaikka olenkin kokenut se aiemminkin. Toivon, että valitukseni vastineesta selviää joku järkevä syy miksi minua ei lääkitty ajoissa.

Selina

<3 Kiitos Hanna! Halaus! <3

Avatar

Voi järkyttävää! Itken täällä kun luen sinun valtavista kivuistasi eikä hoitaja auttanut, ei kuullut sinua ollenkaan heti. Nöyryytyksen kautta sait kipulääkkeen. Et ole ainoa, jolle näin käynyt. Kiitos kun jaksoit kertoa tästä. ♥

Selina

Voi Saila! <3 Tiesin jo postauksen julkaistuani, etten ole ainoa, mutta järkytyin lukiessani sen ympärillä pyörivää keskustelua - asiat ovat huonommin kuin luulin.

Halaus! <3

Avatar

Tee ihmeessä valitus asiasta! Ihan kamalaa kohtelua. Ei toisen ihmisen kipua voi kukaan tietää.
Tsemit sinulle! =)

Selina

Kiitos! <3

Avatar

Se ainoa kerta kuin miut on leikattu, oli myös ainoa kerta kun ei tarvinnut selittää kipua. Riitti kun sanoin, että tunnen kivun väärin, olen kipukroonikko. Heräämössä siis näin. Osastolla… Noh, sitä Panadolia. Yritin kieltäytyä siitä, mutta äkäinen murahdus: ”Jos et ota tätä, et saa muutakaan.” Tosin, en ikinä saanut sitä muuta..

Muista kerroista nyt sitten puhumattakaan…

Kiitos, kun otit asian esiin!

Selina

Onneksi on hyviäkin kokemuksia heräämöstä, mutta osastollakin pitäisi hoitaa ja kuunnella… Kamalaa! Halaus! <3

Avatar

järkyttävää, niin järkyttävää! oikeesti tuli kyllä niin paha mieli sun puolesta mitä oot joutunut kokemaan. ite hoitajana en koskaan aliarvioi toisen kipua, vaan yritän löytää parhaimman keinon auttaa. tähän työhön kuuluu oleellisesti se, että osaa ”lukea” potilaita/asukkaita, ja havannoida sitä koska näyttää siltä että nyt tarvitsee kivunlievitystä.
oon kohdannut tilanteita, joissa potilas on itkenyt mulle sitä miten pahalta tuntuu kun kipuja ei oteta tosissaan, vaan osa hoitajista luulee että ihminen on vaan laiska ja saamaton kun ei pysty tekemään mitään. se on kauheeta, varsinkin kun tietää ettei asia oo näin. onneksi vaadit itsellesi apua, vaikka se olisi kuulunut sulle kyllä vaatimattakin, varsinkin kun varmasti susta on näkynyt miten kipeä oot. halaus! <3

Selina

Kiitos Laura. Juuri sinä ja muut sinunkaltaiset hoitajat ovat pelastus meille kipupotilaille. Kiitos, että olet! <3

Uskon, että toisen kivun arvioiminen on aidosti todella vaikeaa. Niin ja kun väärinkäyttäjiäkin on. Mutta silti käytöstavat pitäisi löytyä meiltä jokaiselta.

Avatar

Hyi!Hyi olkoot. Juuri nuo elämäänsä kyllästyneet hoitajat saavat aikaan kaiken tuon inhotuksen itsellenikin hoitoalaa kohtaan. Joskus hävettää myöntää mikä ammatiltani olen, koska tiedän, että meitä on niin moneen junaan.
En tiedä miten nuo ihmiset saataisiin kitkettyä pois tuollaisista paikoista joissa empatialla on suurempaakin suurempi merkitys. Tai sillä, että KUUNTELET sitä ihmistä joka makaa heikkoakin heikompana ja odottaa avun saamista.
Tekee niin pahaa. Niin pahaa. Ja olen niin pahoillani siitä, että jouduit kokemaan jotain tuollaista. Mikään, MIKÄÄN ei ole pahempaa kuin se, että sinua epäillään kivuistasi.
Tämä tekstisi on kultaakin kalliimpi teksti. Ja toivon, toivon koko sydämestäni, että tämä kyseinen hoitajakin tämän tekstin lukisi, ajatuksella. Menisi itseensä ja miettisi..Miettisi hetken!

Selina

Voi kuinka olisinkaan kaivannut sitten juuri sinua sinne sänkyni vierelle. <3 Onneksi hänkin lopulta antoi lääkettä minulle, mutta haluan tietää syyn, miksi niin myöhään ja miksi sellaisen käytöksen jälkeen.

Soittaessani potilasasiamiehelle, hän painotti minulle, että vaikka olisinkin herätessäni käyttäytynyt sopimattomasti, se ei riittäisi perusteeksi saamalleni kohtelulle.

Avatar

Itselleni tarjottiin myös voimakkaaseen hermokipuun sairaalan päivystyksessä buranaa tai panadolia. ”Olet niitä käyttänyt joskus kotonakin”. Kyllä, sen lisäksi olin käynnänyt myös hermosärkylääkkeitä ja paljon muuta. Mutta jos kotona omevat lääkkeet olisi at auttaneet kipuihini, en edes olisi mennyt koko päivystykseen!
Kun hoitaja toi tuon tulehduskipulääkkeen ja kertakäyttömukillisen vettä minulle, kysyin, lähinnä itseltäni, että jaahas, mites tämä nyt otetaan. Hoitaja tokaisi siihen, kuin älykkyyttäni epäillen, että suun kautta. Juu, sen verran kokemusta oli jo itselläkin, että tämän tiesin. Sitä en vaan keksinyt, kuinka saisin kivusta halvaantuneen vartaloni sellaiseen asentoon, jossa tuosta kertakäyttömukista juominen onnistuisi.
Hoitaja suuttui tästä ”aikansa hukkaamisesti”, kopautti lääkepurkin sängyn takana olevalle pöydälle ja totesi, että ei sitten, eihän näitä ole pakko ottaa.
Yliopistollisen keskussairaalan päivystyksessä!
Ensimmäisen suonensisäisen kipulääkkeen sai yhdeksän tuntia tämän jälkeen, kun tiesivät päivystävän neurokirurgin saapuvan luokseni. Varttia ennen tuikkasivat…
Osastolle päästyäni sainkin sitten hyvää hoitoa ja ”kivuilleni vastinetta”.
Mutta ihan heti en päivystykseen enää halua.
Ps. Ja kerrottakoon vielä, että vaivani laatu oli päivystyksen henkilökunnan tiedossa. Kivuilleni oli siis osoitettavissa lääketieteellinen syy, joten sen perusteella ei olisi pitänyt automaattisesti narkkariksikaan epäillä.

Selina

Kamala kokemus sinulla. Aivan järkyttävä. Päivystyksessä on monesti vaikea arvioida kipua ja sen laatua. On surullista, ettei uskota, vaikka olisi kamalan kipeä.

Olen huomannut omalla kohdallani, että perus Panadol ja Burana voivat auttaa hermosärkyyn, MUTTA muiden lääkkeiden lisänä. Pelkästään ne ovat kuin karkkia hermokipuun.

VOimia sinulle! <3

Avatar

Ihan kamala kokemus sulla! Ei kenenkään pitäisi todistella omaa kipuaan 🙁 Kyllä olisi terveydenhuollolla peiliin katsomisen paikka, että olisi selvemmin esillä, että on kyseessä kipupotilas ja pitäisi olla selkeä lääkehoitosuunnitelma siihen. Itse opiskelin vähän aika sitten kivunhoitoa ja onkin tutkittua tietoa siitä, että hoitohenkilökunta helposti arvioi potilaan kivun huomattavasti alakanttiin, kuin mitä se oikeasti on. Ilkeää kyllä pitää kivussa kun se vaikuttaa kaikkeen mahdolliseen jos kipua ei hoideta pois pikimmiten.

Hieno juttu, että olet jaksanut valittaa asiasta johtavalle ylilääkärille ja toivottavasti mahdollisimman moni valittaisi, jotta tähän asiaan tulisi muutos!

Kiitos tästä kirjoituksesta ja antoi hyvää lisäoppia sairaanhoitajaopinnoilleni ja inhimilliseen asiakas/potilastyöhön <3 you rock!

Selina

Kiitos kommentista ja ihana kuulla että sait siitä lisäpontta opiskeluun! Sinusta tulee varmasti loistava sairaanhoitoja. Olen kiitollinen sinusta ja niin monesta muustakin oikeasti hyvästä hoitajasta, jotka minuakin ovat hoitaneet. <3

Toisen kipu on tietenkin siitä sairaalasängyn viereltä vaikea arvioida. Varsinkin, jos potilas ei ole ennalta tuttu.

Kaikkea hyvää opintoihin!

Avatar

Olen aivan sanaton, kauhuissani! Silmät oli tippua päästäni tätä lukiessani (täytyy kyllä sanoa että sinulla on sana hallussa, osaat viedä lukijan todella hyvin ”saappaisiisi” vaikkei tuota kipua osaa silti kuvitellakaan kun sellaista en onneksi ole kokenut)!
Tuntui ihan hirveältä miettiä, kuinka sinä avuttomana potilaana, joka olet henkesi hoitohenkilökunnan käsiin antanut, et saakaan sitä hoitoa johon olet oikeutettu. Istun tässä koneen ääressä ja tuijotan ruutua sanattomana, olen todella pöyristynyt tuosta hoitajan käytöksestä. Ja hän oli kuitenkin siinä tilanteessa sinun ainoa oljenkortesi, ainoa apusi. Varmasti on kiire, paljon potilaita ja kädet täynnä, mutta asenteissa on myös paljon parantamisen varaa.

Todella hienoa, että toit asian esille. Jos edes yksi potilas saa tämän tekstin ansiosta parempaa hoitoa, oli se kannattavaa julkaista! <3

Selina

Kiitos Hanna!<3 Koen tämän asian tärkeäksi, vaikka olenkin antanut palautteen hoidosta ihan sairaalalle. Se ei kuitenkaan mielestäni riitä. Tämä aihe onkin herättänyt paljon keskustelua ja huomasin muiden kokemuksia lukiessani, että ongelmat ovat muilla paljon suurempia kuin minun huonot kokemukset. Itkettää ajatus siitä, että apua ei tule. Minä kuitenkin sain lopulta apua.

Avatar

Mulla on paljon samankaltaista kokemusta kun sinulla on ollut. Viimeisen leikkauksen jälkeen pelottaa se ajatus että pitää sillä leikata ainakin kerran. Viimeksi, maaliskuussa, lähdin sairaalasta pois ”omin luvin”. Koin turvallisemmaksi kotona olemisen. Ambulanssi tulee kotiin nopeammin kuin hoitaja osastolla huoneeseen.
Olen miettinyt, missä vaiheessa hoitaja muuttuu niin kyyniseksi ettei se usko kun itkien pyytää apua.

Selina

Kurjaa, että olet kokenut asian näin. Sairaalassa pitäisi saada apua! Voimia!

Avatar

Suoran palautteen anto,vaikka jälkikäteen on aina parempi vaihtoehto kuin somessa kirjoittaminen.Palautteen anto on tehty helpoksi,netin kautta.
Tällöin palaute ohjautuu sinne minne kuuluukin.Hyvää jatkoa!

Selina

Hei Marju,

Annoin hoitajalle palautteen niin hyvin kuin siinä tilanteessa kykenin. Sanoinhan hänelle, etten ymmärrä hänen käytöstään minua kohtaan.

Mielestäni kivunhoidosta ja sen puutteista pitäisi voida puhua enemmän, koska en on ole todellakaan ainoa, joka tällaista kokee. Muistutus ihan sairaalan sivujen kautta on tehty ja lähettetty kirjeenä sairaalan johtavalle lääkärille, joka pyytää kirjallisen vastineen myös tältä minua hoitaneelta hoitajalta tai hänen esimieheltään. Mielenkiinnolla jään odottamaan hänen vastinetta ja sitä syytä, miksi kipuani ei hoidettu asianmukaisesti heräämössä. Toivon samalla, että kyseinen hoitaja oppisi asiasta jotain. Hän tuskin haluaisi itsekään olla kipeä leikkauksen jälkeen.

Avatar

Marjuko on sitä mieltä, että tämä on yksi niistä asioista joista pitäisi vaieta. ja hoitaa ns. piilossa pöydän alla?
Ei ei ei, ei näin. Vaan juurikin tuomalla esiin asiat päivänvaloon jotta ihmisten silmät oikeasti avautuisivat..Ja onhan tässäkin kirjoittaja tämän asian kuitenkin jakanut tosiaan sairaalankin tietoisuuteen joten kyse ei ole ”perättömistä” some höpötyksistä.

Selina

<3

Avatar

Kirjoitukseesi on pakko vastata. Siaraanhoitajana ja kroonisena kipupotilaana. Olen ollut selkävaivojeni vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä lähes 10 vuotta. Olinn viimeiset ajat työssä niin väsyneenä etten enää kotona jaksanut muuta kuin nukkua, kunhan olin ensin ottanut jotain, Buranaa useinmiten särkyni helpottamiseksi. Eihän se auta hermokipuun, sen me molemmat tiedämme. Jossain vaiheessa sentään läytyi lääkäri, joka uskalsi kirjoittaa lääkkeen hermokipuun ja reuman tulehduskipuun ja lisäksi jopa Panacodia yöksi. Tämä tapahtui tosin sen jälkeen kun olin muutaman kerran oikein tosissani hätähuutona lääkärille sanonut, että lopetan tämän kärsimykseni oman käden kautta. Niin epätoivoinen olin.
Tähän päivään kun tullaan olin taannoin polventekonivelleikkauksessa. Leikkaava lääkäri tunsi taustani ja tiesi, että hyvin harva opiaatiksi luettava lääke edes sopii minulle. Hän lupasi kirjoittaa kotiin hyvät lääkkeet joiden kanssa pystyisin hyvin kuntoutumaan.
Anestesia lääkäri oli heräämöön ja alkupäiviin osastolle määrännyt lääkityksen mikä ei ollut ollenkaan osastonlääkärin mieleen. Hän nappasi sen toimivan Panacodin pois ja tulehduskipulääkkeeksi määräsi Celebraa, mikä ei auta minulle yhtään. Sitten olin siellä Paratapsin ja tuon toisen lääkkeen kanssa. Ne eivät todellakaan riittäneet leikkauskipuihini. Onneksi leikkaukseni oli perjantaina ja la ja su osastonlääkäri ei tainnut oikein kunolla edes käydä huonessamme. Maanantaina hän sitten teki tuon muutoksen lääkitykseen. Kärsin sen päivän ja yön valvoin ja päätin, että ilmoitan heti tiistaina kun lääkäri tulee, kertoa hänelle lähteväni kotiin. Olin onneksi sunnuntaina fysioterapeutin kanssa sen verran mennyt kyynärsauvojen kanssa, että se kelpasi lääkärille harjoituksesta ja sain polveaani taivutettua riittävästi, vaikka taju meinasi mennä.
Yöllä ajattelin, että pärjään niillä leikkanneen lääkärin resepteillä. Vaan, mitä olikaan tehnyt tämä osaston lääkäri. Hän oli mitätöinyt leikanneen ortobedin reseptit. Niillä ei apteeksita mitään saanut!
Onnekseni vielä sentään vähän muistan lääkeaineoppia ja totesin, että vaihdan sen reumatulehduskipulääkkeeni Buranaan, sitä kun voi ottaa useammin kuin kerran vuorokaudessa ja se tehoaa paremmin turvotukseen ja muihin leikkauksen jälkeisiin kipuun. Siispä vanhat omat hermokipulääkkeet ja muut lihasrelaksantit Buranan kanssa kehiin. Tekisi mieleni sanoa, että täällä ollaan aika kivuttomana ja pystytään jmppaamaan polveakin kävelykuntoon.
Olen miettinyt miksi osastonläkäri teki tuon temppunsa. Oliko lääkäreillä keskenään jotain ”kissanhännänvetoa” ja siksi en nyt vielä ainakaan ole tälle ortobedille kertoa kuinka hänen reseptinsä mitätöitiin. Lääkärin, joka on ylilääkäri kuitenkin tässä ortobedisessä touhussa tuolla sairaalassa.

Selina

Voi kamala mikä kokemus! 🙁 Vaikea sanoa mitä hänellä on tuolloin ollut mielessä. Oli käsittämättömän julma temppu!

Kaikkea hyvää! <3

Avatar

Toi on niin perseestä. Ehkä sitä ei sitten jotkut ymmärrä ennenkuin on itse kokeneet saman. Mutta onko siis olemassa joku lääkeaine joka oikeasti tehoaa sellaiseen infernaaliseen kipuun heti? Mulla on myös tuollanen kokemus yliopistosairaalasta että varmaan tunnin välein painoin hälynappia tarkkailuosastolla kun ei ne lääkkeet vaan auttaneet mitä annettiin vaikka melkein joka kerta jotain aina tuotiinkin lisää kun pyysin. Silti se jäi jotenkin kamalana kokemuksena mieleen olla siellä muiden potilaiden seassa kun et pysty kivun takia yhtään liikkumaan, kyyneleet valuu ja kroppa kramppaa niin että ei voi muuta kuin huutaa. Siis kun mulla ei ne läpilyöntikipuunkaan tarkoitetut lääkkeet vieneet kipua pois ennen kuin vasta päivien käytön jälkeen alkoi helpottaa. Tokihan niillä pään saa niin sekaisin ettei pysy hereillä niin saa herken nukuttua sen kivun ylikin. Mä en tiedä miten joku voisi feikata moisen kivun ja varsinkin tietäen millaiset vieroitusoireet moisista myrkyistä tulee niin en jaksa uskoa että monikaan huvikseen ottaisi niitä.

Selina

Luulen myös näin. Juttelin osastolla erään sairaanhoitajan kanssa, joka oli itse kärsinyt hermosärystä. Hän ymmärsi minua oikein hyvin.

Ei ole olemassa sellaista lääkettä joka poistaa kaiken kivun. Voimakkaammat opioidit poistavat ainakin minulla hyvin kivun terävimmän kärjen. Perus särkylääkkeet eivät riitä tähän.

Kaikkea hyvää sinullekin Hanna! <3

Avatar

Mahtava ja rohkea kirjoitus <3 tuli sinun puolestani niin paha olla…
näin ei pitäisi tapahtua! Olethan yhteydessä potilasasiamieheen, että sairaala saa palautetta ja tämä kyseinen hoitaja pohdittavaa…

Avatar

itkin kun luin kirjoitustasi.
Niin samanlaisen kokemuksen kävin itse läpi aikanaan sairaala hoidossa.

Vastaa käyttäjälle Jenni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä