Vappu ja vapun parhaat vegaaniset munkit

Teksti

Vappu tuli kotiimme jo viime perjantaina, kun nappasimme kauppareissulta lapsille ilmapallot viikonloppuostosten yhteydessä. Taapero oli hurjan innostunut ilmapalloista jo kaupassa ja niitä ihasteltiinkin pitkään pikkumiehen osoittaessa niitä innoissaan, samalla tapaillen sanaa pallo, pa, joten oma vappupallo oli saatava!

Perheessämme ei ole koskaan juhlittu vappua mitenkään suurieleisesti koristeluin ja vappupiknikein. Tein simaa, joka odottaakin jo valmiina, sopivan kylmänä ja täydellisen sitruunaisena jääkaapissa juojiaan. Siman lisäksi vapusta kertoo juuri nyt kotonamme leijaileva herkullinen munkin tuoksu. Vappumunkit ovatkin A-murusta se vapun juttu nyt, kun isoin innostus mielestäni valtavasta Nalle Puh -heliumpallosta on jo laantunut.

vappu ja vapun parhaat munkit

A-murun maitoallergian vuoksi olemme oppineet kokkailemaan ja leipomaan varsin herkullisia tuotoksia ilman maitotuotteita. Onneksi tämä onnistuu myös vappuna itse tehdyissä munkeissa.

En ole koskaan ollut kovinkaan hyvä pullaleipuri, enkä luultavasti siksi ole kertaakaan onnistunut leipomaan kunnollista pehmeää ja mehevää pullaa kasvimaitoon – pullista tulee kerta toisensa jälkeen kovia ja sitkeitä. Siksi aloin leipomaan pullan ja nyt myös vappumunkkimme vain veteen, jolloin onnistumisprosentti on ollut huomattavasti suurempi.

Kananmunaa en ole koskaan käyttänyt pullassa muuten kuin voiteluun, joten siksi myös vegaanit voivat nauttia tällä reseptillä leivotuista vappumunkeista.

Vapun parhaat vegaaniset munkit (noin 25 kpl)

  • 5dl vettä
  • 50g hiivaa tai 2pss kuivahiivaa
  • 1-2tl suolaa
  • 1,5dl sokeria
  • 1rkl kardemummaa
  • noin 13dl vehnäjauhoja
  • 75g maidotonta margariinia (esim. Sunnuntain leivontamargariini hopeisessa paketissa.)
  • 1l rypsiöljyä paistamiseen
  • Sokeria munkkien pinnalle

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Kuivahiivaa käytettäessä veden lämpötilan tulee olla hieman korkeampi, että hiiva aktivoituu. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja kardemumma.

Lisää jauhoja hiljalleen aluksi vatkaten ja myöhemmin käsin alustaen. Vaivaa taikinaan sitko ja lisää pehmeä margariini alustamisen loppupuolella. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi peitettynä.

Leivo taikinasta pikkupullia ja anna niiden kohota hetken. Paina ennen paistamista reikä kohonneeseen pullaan ja venytä se sopivaksi sormin.

Kuumenna öljy kattilassa 180 asteeseen. Ole tarkkana, että öljy ei kuumene liikaa. Tässä voi käyttää apuna (ja turvana) digitaalista paistomittaria.

Paista muutama munkki kerralla öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeaksi. Munkkien kääntämiseen voi käyttää apuna esimerkiksi haarukoita.

Nosta kypsät munkit paperille, jolloin ylimääräinen rasva imeytyy pois. Pyörittele valmiit munkit sokerissa ja anna niiden jäähtyä.

Nauti munkkeja siman kanssa hyvässä vappuseurassa!

HUOM! Kun alat paistamaan munkkeja, ota sammutuspeite tai kattilan kansi lähettyville. Vesi ja kuuma rasva eivät sovi yhteen! Älä myöskään kaada munkkien paistoon käyttämääsi öljyä viemäriin vaan hävitä se esimerkiksi tyhjässä öljypullossa tai maitopurkissa sekajätteen mukana.

Vapun herkutteluhetkiin sopii täydellisesti myös sima-juustokakku, pienet sitruuna-marenkileivokset tai raikas pavlova.

Herkullista vappua!

Selina

 

 

Kommentit

6 kommenttia
Selina

OI hänen tekemät munkit olivat varmasti herkullisia, kun keittimessä rasvan lämpötila pysyy tasaisempana kuin hellalla keittäessä. 🙂

En pysty nielemään munkkeja mutta maistelemaan pystyn, kunhan syljen huolella suuni tyhjäksi ja huuhtelen. 🙂 Makuhan niissä ja kaikessa ruoassa on tärkeintä, joten sen saan makustelemalla. Siitä olen onnellinen, että puheterapeuttini opetti minulle tämän!

Avatar

Meillä myös ollaan opittu, että se pelkkä kraanavesi on pullataikinassa paras neste.

Mutta entäs lettujen neste? Sitä meillä on myös mietitty. Oivallettiin joskus kokeilla Vichyvettä. Kannattaa kokeilla niidenkin joille maito sopii, yllätytte 🙂

Selina

Ollaan tehty letut ja vohvelit kuplaveteen, kuten A vichystä sanoo ja myös kasvimaitoon. Riisimaitoon tulee hyvät letut, mutta koska A ei juo kuin kauramaitoa, niin letut tehdään yleensä siihen. 🙂

Avatar

Ihanaa Vappua sinulle ja perheellesi <3 🙂

Selina

Kiitos näin jälkikäteen! <3

Avatar

Meidän vanhimmalla tyttärellä on rasvakeitin, jolla hän tekee joka vappu munkkeja. Sunnuntaina hän toi meille ison korillisen munkkeja. Jaksan edelleenkin ihmetellä miten kestät, kun et voi syödä herkullisia leipomuksiasi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä