Kipu palasi elämääni kaksi viikkoa sitten

Teksti

Siitä on nyt kaksi viikkoa, kun kipu palasi elämääni. En todellakaan toivottanut sitä lämpimästi tervetulleeksi tai iloinnut jälleennäkemisestämme.

Olen elänyt nyt kaksi viikkoa jatkuvan kivun kanssa, jonka muistin olleen raadollinen. Valitettavasti yhdeksän lähes kivutonta vuotta kultasi kipeät muistot – tämä kipu on välillä suorastaan julmaa kidutusta. En ymmärrä, miten selvisin ne pitkät vuodet ilman stimua.

Mutta miksi kipu palasi? Vain muutama päivä ennen viimeisintä leikkaustani, pääsin sairaalasta kotiin uuden selkäydinstimulaattorin asentamisen jälkeen. Kaiken piti olla kunnossa. Olin toki kipeä, mutta uusi stimu toimi hyvin. Oletin vain kehoni tarvitsevan aikaa toipuakseen tulehduksesta ja useista leikkauksista.

”Äiti on kotona”, muistan tuolloin kuiskanneeni minua tiukassa rutistuksessa pitävän A-murun korvaan kohdatessamme, ja L-muru pysytteli tiiviisti lähelläni hymyillen leveästi ja hokien ”äiti”. Muistan, kuinka onnellinen olin saadessani jälleen halata lapsia koska tahansa, levätä omassa sängyssä ja, kun tiesin, että saan pian taas nukkua yöt mieheni vierellä – kainalopaikassani, jota rakastan.

Elämä kuitenkin yllätti jälleen. Ehdin olla kotona vain muutaman tunnin, kun tunsin ensimmäisen lievän kuumeisen aallon kehossani. Mittasin kuumeen ja minulla oli vain lämpöä, joten jatkoin lepäämistä helpottuneena. Ehkä se tunne johtui helteestä, muistan ajatelleeni. Iltaa kohden oloni kuitenkin huonontui ja tunsin kuumeen nousevan, jolloin mittasin kuumeen uudelleen. Minulla oli lähes 39 asteen kuume. Sairaalaan oli lähdettävä heti.

En varmasti koskaan unohda sitä tunnetta, kun yritin poistua hiljaa kotoa, etteivät lapset huomaa. Itkua pidätellen mietin tyttäremme tulevaa pettymystä samalla pakaten vainvihkaan. L kuitenkin huomasi pakkailuni ja katsoi minua epäilevästi. Enää hän ei hymyillyt, vaan pysytteli lähelläni ja seurasi tarkasti mitä teen.

Kun otin kengät kenkäkaapista, pienen murun alahuuli alkoi väpättämään. Silloin hän tiesi sen. Hän tiesi, että lähden taas pois ja ojensi pienet kätensä vaativasti minua kohti ja nostin hänet syliini, jolloin hän tarrasi vaatteistani kiinni kuin kertoakseen, että älä mene pois. Se kipu tuntui paljon pahemmalta kuin mikään koskaan kokemani kipu. Oman lapsen suru ja ikävä.

Halasin poikaa pitkään ja supattelin hänen korvaansa kyyneleet valuen kuinka valtavasti rakastan häntä. Ja pyysin anteeksi. Anteeksi sitä, että joudun taas lähtemään. A tuli katsomaan, mitä puuhaamme ja nähdessään minut halaamassa pikkuveljeään pakattu reppu lattialla vierelläni  ja toinen tennari jalassani, hänen ei tarvinnut edes kysyä. Kerroin rakastavani häntä eniten maailmassa, samalla silitellen hänen hiuksiaan, ja sitten nostin itkemään alkaneen taaperon isänsä syliin, suukotin ja halasin vielä kerran A-murua ja lähdin ulos. Taksi oli jo odottamassa pihallamme.

Päivystyksessä minulla todettiin korkea kuume. Muita tulehduksesta kertovia oireita ei ollut, mutta sydämeni löi poikkeuksellisen verkkaisesti.

Tulehdustaustani vuoksi siirryin päivystysosastolle yön yli seurantaan, ja lääkärin mukaan kuumeeni ei välttämättä kertoisi tulehduksen uusimisesta. Minä kuitenkin tiesin. Minulla oli paha aavistus jo toisen leikkauksen jälkeen, että tämä ei ollut tässä ja olin oikeassa – ensimmäiset tutut merkit tulehdusarvon rajusta noususta tulivatkin jo samana yönä.

Seuraavana aamuna haavat alkoivat turvota ja punoittivat, ja pyysin siirtoa tutulle neurologian osastolle. Valitettavasti viikonlopun vuoksi minua ei tutkittu tulehdusarvojen seuraamista enempää. Tulehdusarvon nousu, heikko olo ja haavojen muutokset kertoivat uusiutuneesta tulehduksesta ja sitä yritettiin hoitaa suonensisäisellä antibiootilla.

Hoito ei kuitenkaan riittänyt, vaan alle vuorokauden kuluttua tulehdusarvoni nousivat räjähdysmäisesti. Silloin tuli kiire päästä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan ja sinne menin ambulanssilla.

Tampereella tuomio oli odotettu; koko laitteisto oli poistettava. Tulehdus oli vakava, pahempi kuin ensimmäisellä kerralla, ja sain kuulla, että tulisin menettämään yhdeksän vuoden avun raastavaan hermokipuun. Avun, jonka ansiosta pystyin luopumaan kaikista kipulääkkeistäni. Leikkausta ei kuitenkaan voinut tehdä samana päivänä, stimulaattoreihin erikoistuneen henkilökunnan puutteen vuoksi ja sain kuulla, että minut leikataan ensimmäisenä seuraavana aamuna.

Ilta ja yö menivät kipuillessa. Illalla ystäväni Anna tuli onneksi pitämään minulle seuraa ja rauhoittelemaan minua, perheeni jäädessä jännittämään tulevaa leikkausta kauas kotiin. Minua pelotti leikkaus ja etenkin herääminen ilman stimulaattoria. Pelkäsin myös, että en selviä uudesta tulehduksesta, joka oli selvästi ärhäkämpi kuin ensimmäinen, josta toipuminen oli edelleen kesken. Silloin Anna istui lähes puoleen yöhön sänkyni vierellä tukien minua.

Leikkauksessa kyljestäni ja selästäni poistettiin märkää ja tulehtunutta kudosta. Selkäydinkanava oli onneksi puhdas, mutta itse ajattelen, että ei senkään tulehtuminen ollut kaukana. Selkäydinstimulaattori poistettiin suunnitelman mukaan. Olin omillani kivun kanssa.

Vietin yön heräämössä tehotarkkailussa ja seuraavana päivänä minut siirrettiin nukutettuna ambulanssilla kotisairaalan teho-osastolle, jossa vietin viikon osittain sedatoituna. Kivut olivat kovat, kuten arvasin, mutta silti pahimmat läpilyöntikivut järkyttivät. Elämämme meni uusiksi kertaheitolla.

Sopeutuminen kipuun ja koti-ikävää miehen syliä ja läheisyyttä huutavassa kehossa on ollut haastavaa. On ollut äärimmäisen vaikeaa hyväksyä, että vessareissut päättyvät kyyneliin, kun joudun siirtämään itseni ja kipeät jalkani pyörätuolista wc-istuimelle ja takaisin, ja sitten kelannut itkien sänkyyni vetäen kehoni tiukkaan sikiöasentoon. Se auttaa kipuun vähän. Suihkut onnistuvat vain lääkkeiden avulla ja pikainen kanttiinireissu päättyi suorastaan kipupaniikkiin – en mä oikeasti voi elää näin!  

Positiivista on, että tulehdus on väistynyt ja vihdoin tulehdusarvoni ovat normaalit. Siihen tarvittiin kolme leikkausta, yhteensä kaksi viikkoa teholla sedatoituna, lukuisia öitä neurologian osastolla, kotisairaala, valtavasti sairaalalaskuja ja lähes kuukauden antibioottikuuri, joka jatkuu edelleen tämän viikon loppuun. Ei siis ihme, että koko perheemme on hyvin väsynyt. Suorastaan aivan loppu.

kipu

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? 2-3 kipeää kuukautta ilman stimulaattoria ja kipulääkkeitä. Uutta stimulaattoria ei voi asentaa ennen kuin selän tulehdus on varmasti parantunut.

Olen nyt sairaalassa puhtaasti vain kivunhoidossa. Muuta ei ole tehtävissä. Tällä hetkellä elän kipulääkeannoksesta toiseen, mikä tuntuu vaikealta, kun olen selvinnyt niin monta vuotta ilman apua. Siksi olenkin käynyt nyt kovan koulun itseni kanssa opetellessani jälleen pyytämään apua – myöntämään, etten pärjää yksin.

Vaikka kipu onkin kehossani, se ei kuitenkaan kosketa vain minua, vaan koko perhettämme. Myös he kärsivä suuresti, varsinkin A. Hän on vasta viisivuotias, mutta silti niin iso tyttö, että ymmärtää jo missä mennään. Kun näimme ensimmäistä kertaa teho-osastolta päästyäni yli viikon jälkeen, hän purskahti itkuun nähdessään rinnassani uuden keskuslaskimokatetrin. Hän ehti jo ilahtua, että kaulan kanyyli oli poissa, mutta se olikin vain siirretty huomaamattomampaan kohtaan.

L on vielä niin pieni, ettei osaa ikävöidä ainakaan niin, että hän toisi sen kunnolla esiin. Hän syö ja nukkuu hyvin, ja rakastaa hiekkalaatikkoleikkejä takapihalla isänsä kanssa Äitini tosin kertoi hoitaessaan lapsia kaksi yötä viikonloppuna, taaperon vaikertaneen yöllä puoliunissaan; ”äiti”, mutta hän rauhoittui kuitenkin hyvin nopeasti mummin hyräillessä ja silitellessä hänet takaisin uneen.

Mieheni on ollut todella väsynyt. Hän on hoitanut lapsia yksin yli kuukauden ja pitänyt kaiken kasassa samalla peläten menettävänsä minut. Upean tukiverkostomme ansiosta, mieheni on saanut paljon apua lastenhoitoon ja onneksi hän on myös kesälomalla.

Siitä on nyt kaksi viikkoa, kun kipu palasi elämäämme, mutta tiedän, että selviämme tästäkin. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

 

 

Selina

Kommentit

42 kommenttia
Selina

Voi sinua Katja! Riittää, että olet siellä! <3 Kiitos!

Ei tässä maailmassa ole paljoa oikeudenmukaisuutta. 🙁 Sinä kirjoitat kyllä hienosti. On tämä ihan eri tason blogi kun vertaa moneen muuhun, missä esitellään kliinisiä kotikuvia ja kerrotaan, kuinka kaikki on aina vaan niin ihanasti.

Selina

Kiitos Vilijonkka! <3

Alkaa loppua sanat jo lohduttaa, mutta jaksakaa vielä hetki! Ja jaksattehan te, ei ole vaihtoehtoja! Suurista suurin tsemppivoimahalaus! <3
Kyyneleitä pyyhkien sai taas tekstiä lukea, toivottavasti nämä vastoinkäymiset viimein alkavat helpottaa!

Selina

Kyllä minä jaksan ja me jaksamme. Onneksi meillä on toisemme ja tukiverkosto! Kiitos Hanna! <3

Paljon, paljon VOIMIA ! ❤❤??
Ei tuota pysty edes kuvittelemaan, jos ei ole omalle kohdalle osunut.
Täällä eletään hengessä mukana ja lähetän paljon lämpöisiä ajatuksia ❤

Selina

Kiitos Henna! <3 <3

Todellakin sanattomaksi tässä jää,enkä voi edes kuvitella sun kipua. Ihan hurjan paljon halauksia,voimia ja jaksamista niin sulle kuin koko perheelle♡♡♡

Selina

Kiitos Ulla! <3

Voi Selina! En yhtään tiedä, mitä sanoa. En osaa edes kuvitella noin valtavaa kipua, joka vaan jatkuu ja jatkuu. Onneksi helpotus on edes jossain kohtaa tiedossa. Sairaalassaolosi kuulostaa tosi pelottavalta, varsinkin sedatointi. Kunpa voisin tehdä jotain…

Selina

Kiitos Susanna! <3 Riittää, että olet siellä. Olet ollutkin blogin alusta asti ja se merkitsee minulle todella paljon!

Mitä tarkoittaa sedatoituna? Yritin etsiä vastausta googlailemalla mutta en löytänyt välttämättä oikeaa vastausta..
Ihan hurjalta kuulostaa nämä koettelemukset!! Olette olleet kyllä urheita. Toivottavasti pääsisit pian kivuista eroon ja myötätuuli puhaltaisi jo teidän perheen elossa ♡ voimia hurjasti koko perheelle!!

Selina

Hyvä, että kysyit, niin ei tule väärää tietoa netistä. 🙂

Sedaatiossa minut rauhoitettiin lääkkeillä. Hengitin itse, mutta olin osin nukutettuna. Sedaatio auttoi kipuihin ja dystonian aiheuttamiin kouristuksiin.

Kiitos tsempeistä! <3

Myös täällä olette ajatuksissa päivittäin koko perhe. Paljon, paljon voimia teille kaikille tähän hetkeen, kipuun ja ikävään. Toivottavasti pystyt pian kotiutumaan rakkaittesi luo ja pääset keräämään voimia kotona. Olet ollut niin rohkea ja voimakas, olet ansainnut kaiken avun ja hoivan nyt, toivottavasti saat sitä niin paljon kuin tarvitset! Kiitos, että kirjoitat ja kiitos, että saamme elää tätäkin matkaa mukanasi.

Selina

Kiitos Hanna! <3

Voimia ei tässä muuta osaa sanoa

Selina

Kiitos! <3

En lähes ikinä kommentoi mitään kenenkään blogikirjoituksiin mutta nyt on vaan pakko. Olen niin pahoillani kaikesta mitä joudut käymään läpi. Alkoi ihan ahdistamaan kun mietin sitä tuskaa kun joudut olemaan erossa lapsistasi vastoin tahtoasi. Ja se fyysinen kipu- en voi edes kuvitella sitä. Toivottavasti tulehdus on ja pysyy poissa ja toivottavasti saisit pian helpotusta kipuihisi ja pääset rakkaan perheesi luo.

Selina

Kiitos kommentista ja tuesta! <3

Olen pahoillani puolestasi!
Hermokipu on hirvittävää, suorastaan epäreilun raastavaa.
Tiedän, miltä tuntuu, kun kipu vie mielen paniikkiin, kun kroppa kouristaa kivusta holtittomasti, kun mikään ei lopulta toimi eikä pelaa
– eikä kipu vain katoa.
On tietysti onni, jos stimun voi vielä joskus asentaa takaisin. Jos vielä on mahdollisuus joskus, vaikka ajankin päästä, saada helpotusta elämään.
Paljon voimia koko perheelle!

Selina

Kiitos! <3 Kurja lukea, että sinullakin on oma kokemus näin kovasta kivusta. Toivottavasti voit nyt hyvin!

Voi Selina <3
Kyyneleet silmissä luin kirjoitustasi. Oon todella pahoillani kaikesta tuskasta, mitä sinä ja perheesi ootte joutuneet kokemaan. Toivon kovasti, että sinulle annetaan paljon voimia selvitä tästä kipeästä ajasta! Kunpa voisin helpottaa oloasi jotenkin, olet ajatuksissa!
Kuviasi katsoessani mietin, miten joku voi näyttää noin kauniilta sairaalavuoteellakin <3

Selina

Kiitos kauniista sanoistasi ja tsempeistä Kaneli! <3

Olen jo piiiiiitkään lukenut blogiasi, mutta nyt kommentoin ensimmäistä kertaa. Ensin on ihan pakko sanoa, että olet kerrassaan ihan huikea tyyppi! Niin positiivinen ja iloinen. Ja kaiken tämän kamalan kivun ja infektioiden keskellä näytät silti kauniilta.
Oma isäni on elänyt kroonisen kivun kanssa jo yli kaksikymmentä vuotta ja tiedän niiiiiiiiiin mistä puhut. Stimulaattori oli meidänkin perheen, ja isän, pelastus! Toivon todella, että saat uuden stimun mahdollisimman pian ja tämä kaikki on ohi. Itse sairaanhoitajana olen täällä arvaillutkin, mitä kaikkea siellä tapahtuu ?
Toivon, että pääset pian kotiin ihanan perheesi pariin ja saat halailla lapsiasi ja miestäsi ? Toivon myös kaikkea hyvää ja onnea, sillä sen olet ansainnut. Voimia kivun keskelle!

Selina

Kurja lukea, että myös isälläsi on kipuisa elämä. Toivon hänelle paljon voimia ja hienoa, että sielläkin stimu on tuonut tullessaan helpotuksen! <3

kiitos kehuista ja tsempeistä! <3

Vähän ihmettelen miksi ne eivät päivystyksessä heti reagoineet tilaasi?! Tulin vihaiseksi kun luin, että ne sairaalassa jäivät vielä katselemaan mitä tapahtuu. Tsemppiä, yritä jaksaa!

Selina

Tätä ihmettelin myös minä. Pyysin soittamaan Tampereellekin. No onneksi lopulta kaikki päätyi hyvin ja aloittivat antibiootin. Uskon, että muuten tilanne olisi voinut mennä verenmyrkytyksen puoleen.

Kiitos tsempeistä. Kyllä minä jaksan. <3

En muista minkä kautta päädyin jokin aika sitten lukemaan blogiasi. Kirjoitat aidosti ja niin, että tuossa bloggaustaukosi aikana ehdin käydä jo useamman kerran kurkkaamassa olisitko tehnyt uuden päivitykseni. Ja huomasin huolenkin hiipivän toistuvasti mieleeni, että onkohan kaikki hyvin. Ja hurjaa taistelua olet tuona aikana käynytkin. En tunne sinua, mutta kirjoitustesi perusteella olen jo ehtinyt ajatella useasti kuinka huikean vahva nainen sinä olet! Joskus vahvuutta on myös myöntää tarvitsevansa apua. Jaksamista ja paljon voimia taisteluun! Taivaan Isän siunausta sinulle ja perheellesi!

Selina

Kiitos sinulle kommentistasi! <3

Ei voi kuin hämmästellä, miten hyvin ja kuvaavasti osaat kirjoittaa auki kokemuksiasi! Näitä on kiva lukea vaikka aihe itsessään ei tietenkään ole kiva. Ja miten noi sun ihanat simmut voi loistaa noin kirkkaasti tuon kaiken kivun keskellä. Voimia ja tsemppiä sinne, iso halaus! <3

Selina

Kiitos kehuista ja tsempeistä! <3

Olen erittäin pahoillani puolestasi, paljon voimia jaksaa kipua, lapsesi pärjäävät kyllä <3

Selina

<3

Kaiken tuon oman tuskasi ja kipusi läpi jaksat vielä nähdä ja kantaa miehesi väsymystä ja ymmärtää mitä kaikkea hän kokee kotona. Ihanaa lukea, että teillä on kuitenkin olemassa tukiverkko josta on oikeasti myöskin hädänhetkellä apua <3

Tuli hyvä ja lämmin mieli, kun mainitsit, että ystäväsi oli ollut kanssasi osastolla yötä myöten<3 Olen onnellinen, ettet joutunut olemaan silloin yksin.

Olet vahva nainen ja sinulla on äärettömän rohkeita ja reippaita lapsia, miestä unohtamatta. Olette taatusti kaikki aivan väsyneitä tähän liian monen kuukauden sairasteluun!

Toivon, että kunhan tämä kaikki on ohitse – saisitte nauttia normaalista perhearjesta sekä jossain kohti vielä jostain ihanasta luksuslomasta<3<3

*Halaus*

Selina

Halaus sinullekin ja kiitos, että olet siellä RvaJ!

Tääläkin silmät sumeana kyynelistä luettiin tekstiä!
Paljon voimia <3

Selina

<3

Hei Selina!

Muistan aina sen, kun löysin blogisi ensimmäistä kertaa. Olit kirjoittanut sitä jo parin vuoden ajan, ja sattumalta eksyin lukemaan jotain L-murun odotusaikaa koskevaa postausta. Tekstisi vetivät minut heti mukaansa! Jos löydän mielestäni jonkin hyvän blogin, tykkään yleensä kahlata sen läpi ensimmäisestä postauksesta vanhimpaan. Niinpä selasin blogisi aloituspostaukseen, ja luin sieltä asti jokaisen tekstin. Elin mukana A-murun joulukalenterit, sairauteesi liittyvät postaukset, leikkimökkiprojektin, Avustajaan ja läheisiisi liittyvät postaukset- jälkijunassa tosin, kunnes viimein ”sain kiinni” nykyhetken. Kirjoitat todella hyvin, ja teksteistäsi välittyy lämpö, luottamus, sekä suuri arvostus läheisiäsi kohtaan!

Vaikka en sinua edes tunne muuten kuin blogista, jätti sydämeni yhden lyönnin väliin, kun luin facebookista tämänhetkisestä tilanteestasi. Toivon sydämestäni sinulle ja koko perheellesi voimia jaksaa <3

"Jos kaikki tuntuu mahdottomalta, ota päivä kerrallaan.
Jos se tuntuu mahdottomalta, ota tunti kerrallaan.
Jos se tuntuu mahdottomalta, ota minuutti kerrallaan."

Selina

Voi mikä ihana kommentti. Kiitos! <3 Erityisen liikuttavaa oli kuulla, että luit kaikki postaukset! Kaikkea hyvää Sinulle!<3

Toivottavasti kaikki on hyvin!? <3

Selina

Kaikki on suhteellisen ok, mutta todella rankkaa. Kiitos, kun huolehdit! <3

Voi Selina, miten kamalaa koettelumusta joudutte käymään läpi. Olo tätä lukiessa on voimaton, kun voisi tehdä jotain hyväksesi. Toivotan hirveästi jaksamista sinulle ja perheellesi! <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä