Äiti sairaalassa 23.6.2018
TEKSTI Selina

Asioita, joita voi kokea vain sairaalassa

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Tänään olen ollut kuukauden sairaalassa. Kuukausi sitten kiiruhdin jälleen kuumeisena pelko sydämessäni sairaalaan aavistaen pahaa. Minä tiesin mitä oli tulossa. Tiesin, että silloin useita viikkoja kestänyt sairaalahoito, voimakas antibiootti ja leikkaukset eivät riittäneet. Olin vakavasti sairas. Edelleen.

Tämä tulehdus on ollut iso haaste niin keholleni kuin mielelleni. Se on vaatinut kolme leikkausta, yli kuukauden suonensisäisen antibioottihoidon, kolme teho-osastojaksoa, sedaatioita, valtavasti lääkkeitä ja ikävää. Ja pahinta; menetin stimun, joka oli vuosia ainoa toimiva apu hermokipuuni.

Kuluneen kuukauden aikana olen joutunut olemaan useita päiviä erossa miehestäni ja lapsistani, ja se on ollut kamalaa. Pahinta tässä kaikessa on kuitenkin tämä polttava ja repivä hermokipu, joka on läsnä joka hetki. On ollut hyvin vaikea hyväksyä se jälleen osaksi elämääni. Perheemme elämään.

Juuri nyt minusta tuntuu, että olen todella väsynyt enkä enää yhtään oma itseni, ja rehellisesti sanottuna ensimmäistä kertaa elämässäni olen ollut todella lähellä luovuttaa kokonaan.

Vaikka olen kahlannut nyt todella syvissä vesissä taistellessani ensin tulehdusta ja nyt jatkuvaa kipua vastaan, olen tehnyt muutamia havaintoja sairaalamaailmasta, jonka ytimessä olen ollut kohta kaksi kuukautta. Ne ovat asioita, joita voi kokea vain sairaalassa. 

Sairaalassa ei tunneta ruutuaikaa

Ruutuaika on varsinkin pikkulapsiperheissä suorastaan muoti-ilmiö, mutta ihan tavallisessa kotiarjessa minun ruutuaikani jää viikossa ehkä muutamaan tuntiin – enempään ei yksinkertaisesti ole aikaa! Sairaalassa asia on kuitenkin toisin ja televisio on päällä aamusta iltaan seurana, viihdyttäjänä, ajatusten nollaajana. You name it.

Sairaalassa jo katsoessa kaukosäädintä, voi huomata, että TV guide-nappi, josta voi katsoa päivän tulevan televisiotarjonnan, on se napeista kulunein heti volumenappulan jälkeen. Huoneeni televisio on selvästi viihdyttänyt muitakin kuin vain minua.

Totuushan on kuitenkin se, että eihän telkkarista tule mitään järkevää. Varsinkaan nyt kesäaikaan, kun uusinnat täyttävät ohjelmapaikat kanava kerrallaan. Toisaalta voihan jotain ihan oikeasti kiinnostaa katsoa ties kuinka monta kertaa uusintana pyörinyttä ysärisarjaa Kova laki tai hieman uudemman realityboomin sarjoja miljonääriäideistä ja panttilainaamoista, ja siirtyä sitten sujuvasti katsomaan dokumenttia Ruotsin lihavimmista koirista!

Telkkarin katseluun liittyy myös muutama muuttuja, jos sairaalassa jakaa huoneen toisen potilaan kanssa. Silloin huonekaverista riippuen tarvitaan joko pitkää pinnaa kanavasurffausta viereiseltä petipaikalta seuratessa tai korvatulpat, kun puoli yhdeksän uutiset kuullaan varmasti viereisessäkin huoneessa huonekaverin kuulolaitteen unohtuessa kotiin.

Ehkä hassuinta telkkarin äärellä sairastamisessa on sairaalan ratkaisu kaukosäätimen hygieenisyyteen – se on täällä muovipussissa!

Sairaalassa

Vessa-avec

Taaperon äitinä olen tottunut siihen, että ennen sairastumistani vain äiti kelpaa -vaihetta kovastikin elänyt taapero kulki aina mukana – myös vessaan.

Yksityisyyden jakaminen veskireissuilla taaperon kanssa ei ole kovin hankalaa, mutta sairaalassa olen oppinut siihen, että saan aveciksi vessa- ja suihkureissuille hoitajan. Varsinkin teho-osastolla on käytäntö, että hoitaja on aina läsnä, suorastaan vierellä, mutta tavallisella vuodeosastolla yksityisyyttä saa hieman enemmän hoitajan pedatessa sänkyyn suihkuni aikana puhtaat lakanat.

Kuivan ihon kirous

Sairaalan ilmastointi taitaa olla tehokkain tapa saada koko kehon iho vaihtumaan. Ei auta vaikka kuinka rasvaisi, kun lämpimän suihkun jälkeen iho kesii jälleen!

Odottaminen

On sitten kyse toimenpiteestä, hälytysnapin painamisesta tai vierailijoista, sairaalassa kaikki perustuu odottamiseen – niin ja odottavan aika on tunnetusti P I T K Ä!

Kaikkea tätä odottamista rytmittävät kuitenkin kivasti sairaalassa päivittäin toistuvat rutiinit. Ateriat tarjoillaan sänkyyn päivittäin samaan aikaan, samoin lääkkeet ja aamuisin kaikki osaston potilaat kiertävät valkotakit ilmestyvät sängyn vierelle kuin tilauksesta joka ikinen päivä.

Kaikki kuuluu kaikille – tai vähintään huonetoverille

Sairaalassa on harvemmin tarjolla tätä luksusta, josta olen nyt viikon nauttinut, yhden hengen huoneita. Yleensä huone jaetaan yhden tai useamman potilaan kanssa, eikä sänkyjen välillä olevat verhot toimi kunnon äänieristyksenä omille tai huonekaverin pieruille saati sairaskertomuksille.

Vuosia sairastaneena en ole vieläkään oppinut toteuttamaan äänetöntä pierua, mutta sen sijaan olen oppinut sulkemaan korvani valkotakkien siirtyessä viereiselle vuoteelle. Vieruskaverin oireet tai sairauden hoito ei kuulu minulle yhtään enempää kuin oma sairauteni hänelle. Tietenkin, jos vieruskaveri kertoo minulle tilastaan, asia on eri. Silloin kuuntelen ja tuen parhaani mukaan.

Sairaalan sumentamat ajatukset

Kukaan ei tietenkään mielellään makaa sairaalassa. Olen ollut aiemminkin viikkoja sairaalahoidossa ja huomannut, että se sumentaa ajatukset, mutta en ihmettele, kun päiväohjelma koostuu vaivojen lisäksi vain ruokailuista, hoitajista, lääkäreistä ja televisiosta. Ainakaan minä en tällaisessa kunnossa ja täyshoidossa jaksa kamalasti omia ajatuksia pyöritellä.

Sumentuneista ajatuksistani voin antaa esimerkkinä sen, kun pari päivää sitten suihkun jälkeen katsoin itseäni peilistä ja järkytyin. Näin peilistä oikean rintani sivussa kainaloon asti menevän isohkon pitkänomaisen patin. Ensimmäinen ajatukseni olikin sumuisen selkeä; syöpähän tästä vielä puuttuikin!

Mietin jo, että soitan hoitajan katsomaan löydöstäni, kunnes räpiköin sumentuneista ajatuksistani ulos ja päätin koskea siinä vaiheessa jo varmasti pitkälle kainalon imusolmukkeisiin edennyttä rintasyöpäkasvaintani, joka paljastui välittömästi kylkiluukseni. Tietenkin.

Onneksi perheen ja ystävien vierailut ja tuki saavat sumentuneet ajatukset selkeytymään hetkessä! Kiitos, että välitätte ja tulette sänkyni vierelle päivittäin!

Toipuminen alkaa vasta kotona

Jos käy oikein hyvin, sairaalassa kaikki ongelmat saadaan parannettua ja potilas voi kotiutua terveenä. Näin käy kuitenkin hyvin harvoin – toipuminen alkaa oikeasti vasta kotona.

Tämä on hyvä muistaa ja antaa itselleen tarpeeksi aikaa. Varsinkin pitkän sairaalajakson jälkeen se odotettu kotiarki voi iskeä kasvoille, kun siellä ei malta samalla tavalla levätä kuin sairaalassa. No eihän täällä muuta tekemistä ei niin laadukkaan televisiotarjonnan lisäksi olekaan!

Selina

 

Millaisia huomioita sinä olet tehnyt sairaalahoidossa?

Kurkkaa myös:

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (8)

Tuttuja tunteita jokainen mainitsemasi tilanne! 🙂

1 vastaus

Voin vain yrittää aavistaa, miten hitaalta kaikki tuntuu, kun pitää odottaa helpotusta kipuun, eikä tiedä milloin se on tulossa. Sekunti sekunnilta pisinkin sairaalajakso silti lähestyy loppuaan. Toivon niin äärettömästi, että mahdollisimman pian olisi helpompi olo ❤

1 vastaus

Kiitos Anonyymi L. <3

1 vastaus

Tsemppiä sinne!
Kun hääpukuohjelmat alkavat telkkarista katsottuna kyllästyttää, kannataa siirtyä katsomaan ohjelmia netistä. Ruutu ja Katsomo ovat hyviä. Kuulokkeet päässä katsoessa voi hetkeksi sulkea mielestään myös sen huonekaverin. Ja koko sairaalamaailman.

Television sijaan ”taustahälynä” voi käyttää myös radiota. Hyvää kuunneltavaa ”silloin kun ei jatka katsoa) löytyy myös tuntitolkulla Suplasta. Katsomon ja Ruudun tapaan ilmainen sekin. Myös naistenlehtiä löytyy näköispainoksena netistä tabletille.

Oman sairaalakokemukseni mukaan jaksan aina ihmetellä, kuinka tärkeään rooliin ruoka sairaalassa nousee. Kuten totesit, sehän on se päivän kohokohta, rytmittäjä, kun edes jotain tapahtuu-hetki. Tarjottimelle pakattu laitosruoka ei varmasti olisi monenkaan toimistotyöntekijän ykkösvaihtoehto lounaaksi, mutta sairaalan sisällä kaikki muuttuu. Pieniä kansia ja kupuja nostellaan annoksen päältä innokkaasti, kuin lentokoneessa ikään, annosta tutkittaessa. Huipulla ovat ne, jotka saavat syödäkseen kiinteää ruokaa. Ollessasi itse ravinnotta, saatat oikeasti kokea annoskateutta jo vähän haaleasta laitosperunasta… sitä ei kovin usein ulkomaailmassa tapahdu.

On myös ällistyttävää, kuinka nopeasti sairaalassa voi ystävystyä. Yleensä huonekavereiden kanssa, joiden kasvoja ei edes näe (tai ole koskaan nähnytkään). Sairaalassa ollessaan luovuttaa automaattisesti osan ihmisarvostaan kansliaan tai narikkaan, jolloin todella nuo mainitsemasi pierut ja sairaskertomukset ovat koko huoneen yhteistä omaisuutta. Äkkiä tiedän myös huonekaverisi sotun ja avioeron, koiran nimen, rodun ja iän – mutta et kasvoja.

Mikä siinä onkin, että toisista hoitajista pitää enemmän kuin toisista?
Sairaalahuone tekee myös mielestä herkän. Uskon tulkitsevani hoitajien ilmeitä ja eleitä ehkä turhankin herkästi. Toiset ärsyttävät enemmän, joku saattaa tuntua aina töykeältä tai ylimieliseltä. Siltä mukavalta taas uskallat kysyä apua paljon herkemmin…

Sairaalassa on aikaa, mutta silti mikään pitkäjänteinen toiminta ei meinaa onnistua. Kirjan lukeminen on vaikeaa, neuloessaan ei saa nautinnosta kiinni. Aikaa on, mutta ehkä yksityisyyden puute näkyy itselläni juuri siinä, ettei flowtilaan niin vaan pääse. Toki kivuillakin on varmasti tekemistä tämän kanssa…

Ja samalla tapaa, kun aikaa on, jaksan ihmetellä myös sitä, kuinka osastolla potilaat herätetään kuuden jälkeen odottamaan taas sitä uutta päivää, jolloin ei muuten tapahdu taas mitään. Yöt ovat katkonaisia, vuoteet usein epämukavia, levottomia monella tapaa. Silti ”järjestelmä” ei tue yhtään sitä, että nukkuva potilas saisi levätä sen hetken rauhassa. No, onneksi on kokonpäivä taas aikaa ottaa torkkuja.

Hirmuisesti tsemppiä sairaala-arkeen!

1 vastaus

Kiitos tsempeistä ja monista huomioista, joihin voin yhtyä täysin! 🙂

1 vastaus

Voimia sinulle ja koko perheelle.
Joudutko olemaan sairaalassa niin kauan, että saat uuden stimun?

1 vastaus

Kiitos Kata! En usko, en halua ja toivon että en. Toivon, että täällä saataisiin lääkitys siihen kuntoon, että pärjäisin kotona. Toki lääkärit ovat kertoneet, etten saa liikkua ja rasittaa itseäni, mutta koti olisi aina koti.

1 vastaus

Voi Selina, kaiken kurjuudenkin keskellä jaksat nähdä sairaalassaolossa huumoria.
Yöt ovat sairaalassa vaikeita. Ensinnäkin sänky, patja, tyyny… kaikki muutenkin epämukavat petiasiat on kääritty hiostavaan muoviin.
Onni olla yhdenhengenhuonessa. Muussa tapauksessavoit vain haaveilla yhtenäisistä yöunista. Jos onnistutkin nukahtamaan hetkeksi, huonekaverisi kuorsaa, menee kolistellen vessaan tai kutsuu hoitajaa. Kun hoitaja saapuu vihdoin ja ärsyttävä piippaus loppuu, hän räpsäyttää häntä kutsuneen potilaan sängynpäässä olevan loisteputken päälle ja sitten alkaa potilaan auttaminen ja kovaääninen juttelu huonokuuloisen potilaan kanssa.

1 vastaus

Tuttuja tunteita jokainen mainitsemasi tilanne! 🙂

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kun äiti kelaa
Millaista mahtaa olla elämä lapsiperheessä, kun äiti kelaa? Tervetuloa lukemaan hieman erilaista, elämänmakuista ja välillä ihan sairasta perheblogia harvinaissairaan Selina-äidin elämästä, haaveista ja arjen haasteista. Mukana seikkailevat myös perheen isä ja sydänkasvoiset murumme A (-12) ja L (-17). Yhteydenotot: kunaitikelaa@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Tämä kuvassa hymyilevä tyyppi kävi eilen kotilomalla. Tämä päivä onkin mennyt sitten sängyssä hieman erilaisissa tunnelmissa, mutta oli se sen arvoista! 💙❤️ Eilen starttasi 7. sairaalaviikko. Rankkaa on ollut ja tulee varmasti vielä olemaan ennen kehoni jälleen korjaavaa leikkausta, mutta jo tämä muutaman tunnin piipahdus kotona antoi jälleen muistutuksen siitä, miksi jaksan taistella päivästä toiseen.

Ja taistelenhan minä. Loppuun saakka!
.
.
. 
#kunäitikelaablogi #äitisairastaa #erilainenäiti #crps #dystonia #sairaalassa #spoonie #hospital #kotiloma

kunaitikelaablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: