Meidän lapsiluku

Teksti

Perheemme lapsiluku on puhuttanut pitkään. Ei tosin minua ja miestäni, vaan muita. Monelle tuntuu olevan itsestäänselvyys alkaa kurkkia vihjailevasti perheen äidin vatsanseutua, kun perheen kuopus lähestyy kahta ikävuotta. Niin tai jopa kysäistä, joko on seuraava pulla uunissa tai edes suunnitelmissa. Kuulostaako tutulta?

Ihanteellinen ikäero sisaruksille tuntuu olevan noin 2,5 vuotta. Tätä pidin itsekin mahdollisena silloin, kun aloimme haaveilemaan toisesta lapsesta ensimmäistä kertaa A:n täyttäessä vuoden.

Onni ei kuitenkaan ollut puolellamme silloin ja vauvahaaveet siirtyivät vuosia eteenpäin, mutta en voisi nyt olla onnellisempi kahden lapsen äiti, jonka lapsilla on sen ideaalin 2,5 vuoden ikäeron sijaan lähes 4,5 vuotta ikäeroa. Olenhan juuri heidän kahden äiti!

Jo teini-ikäisenä tein päätöksen, että minusta tulee nuori äiti. Halusin neljä lasta. Toki ymmärsin jo silloin, että lapsia ei vain tehdä, ne saadaan ja jokainen heistä on lahja. Vaikka haaveilin isosta perheestä, päätin kuitenkin, että on haaveilemani lapsiluku täysi tai ei, lapsia ei enää tule, kun täytän 30.

En ole enää varma mistä tämä 30 ikävuoden rajapyykki lisääntymiselleni tuli, mutta haluan uskoa nyt kolmekymppisenä, ettei se teini-ikäinen Selina pitänyt oikeasti 30-vuotiaita ikäloppuina, vaan sen sijaan haaveili myös omasta urasta lapsien ohella.

Synnytin esikoisemme 24-vuotiaana ja kuopuksemme 28-vuotiaana. Nyt olen kolmekymmentä, mutta en neljän, vaan kahden lapsen äiti.


Meidän lapsiluku on täynnä – ei enää vauvoja!

Kun A syntyi vuonna 2012, tiesin, että haluan vielä lisää lapsia. Vaikka heti! Raskausaika oli synnärille jatkuneesta pahoinvoinnista ja välillä rajustakin oksentelusta huolimatta helppo ja halusin enemmän kuin mitään muuta, että esikoistyttäremme ei jäisi ainokaiseksemme. Minulla oli krooninen vauvakuume.

Välillä jo vuosia kehoni sisällä huutanut vauvakuume oli lamaava. Minusta tuntui, että näin kaikkialla ainoastaan raskaana olevia tai pieniä vastasyntyneitä, samalla kun oma syli huusi jälleen vauvaa. Minulla oli ihan kamalan huono omatunto, olinhan jo yhden lapsen äiti, enkä voinut käsittää, miksi vauvakuume vaikutti minuun niin vahvasti.

Kun L syntyi, ajatukseni uudesta raskaudesta ja vauvasta oli täysin päinvastainen – ei enää ikinä! Tämä ei johtunut vaikeasta raskausajasta, vaan olin päättänyt jo ennen kuin aloimme yrittämään toista lasta, että lapsilukumme on mahdollisen alkavan raskauden jälkeen täynnä minun terveydentilani vuoksi. Vauvan sairastuminen vastasyntyneenä vakavasti ja vaikea vauvavuosi vain vahvistivat tätä päätöstä.

Viimeisen vauvavuoteni lähestyessä loppuaan, minulta alettiin kuitenkin kyselemään, joko vauvakuume alkaa nostaa päätään, ja ei. En tuntenut mitään. Sylini ei huutanut enää lainkaan vauvaa, kuten se teki vuosia ensimmäisen raskauden jälkeen, vaan haaveilin arjesta kahden selvästi isomman lapsen kanssa.

Rakastan kahta lastani valtavasti, mutta en voi kuvitellakaan ajatusta, että sisälläni kasvaisi enää koskaan uusi elämä. Ajatuskin siitä saa minut voimaan pahoin ja jopa paniikkiin.

Kahdenlainen biologinen kello

Uskon täysin biologiseen kelloon. Ainakin minulle kehoni kertoi selvin merkein lisääntymistarpeestaan, kun näin joka puolella pyöristyneitä vatsoja tai vastasyntyneitä, ja samalla huomasin haaveilevani äitiydestä itsekin.

Uskon myös, että on olemassa biologinen kello vauvakuumeen päättymiseen. Lopullisesti.

Tämä vahvistui minulle hieman nololla tavalla, koska olin niin vahvasti vakuuttunut kaikista raskauden huonoista puolista pelkoineen ja oireineen sekä vastasyntyneiden vauvojen heikkoudesta, että meinasin unohtaa puolitoista vuotta sitten onnitella kälyäni nähtyäni hänen ultraäänikuvat. Siinä minä istuin ja katsoin juuri printattuja nt-ultrakuvia eteisessämme ja ajattelin, että hyi hitto, onneksi mun ei tarvitse enää koskaan olla samassa tilanteessa! Onneksi tajusin nopeasti myös onnitella, ja ihan valtavan onnellinenhan minä olinkin heidän puolestaan.

Lisääntymisrauha kaikille!

Lisääntymisrauha ei sanana ole mieleeni, mutta se kuvaa varsin hyvin perhekokoon liittyvää yksityisyyttä. Miksi ihmeessä lapsiluvusta pitää udella, jopa taputella vatsaa tai kyseenalaistaa se, että lapsia on ”vain” yksi? Mitä se kenellekään kuuluu haluaako joku lisää lapsia, onko vauvakuumetta kuudennen lapsen jälkeen vai ei, tai haluaako tai ylipäätään voiko saada lapsia!

Annetaan lisääntymisrauha vastarakastuneille, juuri naimisiin menneille, perheille jossa on jo lapsi tai lapsia, vanhemmille pariskunnille, sinkuille – kaikille! Ja herranjestas lopettakaa ainakin se naisten mahojen kyttäily ja taputtelu! Mun mahassa on ainakin vain letkuvelliä…ja juuri nyt vähän viikonlopusta jäänyttä suklaata!

Meidän lapsiluku on kaksi.

Lapsilluku on puhuttanut myös muissa blogeissa. Suurperheen äiti Terhi kirjoitti juuri Äiti ja melukylän lapset -blogissaan ajatuksiaan perheensä lapsiluvusta ja Jasmin, Munakoisoni ja minä -blogista, julkaisi puhuttelevan postauksen lisääntymisrauhasta vuonna 2015. Myös Mari Valosaari kirjoitti aiheesta postauksen Perhe paketissa ja Hanna, Yli pyykkivuorten -blogissaan, sanoitti omat ajatukseni uuteen muotoon perheemme lapsiluvusta postauksessaan En kaipaa enää vauvaa.

Mitä mieltä sinä olet lapsiluvun tai vauvakuumeen utelusta?

Kommentit

16 kommenttia
Selina

On tosi ikävää, että olet joutunut kuulemaan tuollaisia kommentteja ja vielä lastesi kuullen! 🙁

Itselläni on ikää 26vuotta, parisuhdettakin takana 3 vuotta. Kyselyt ovat alkaneet. ”Olettekos te perhettä ajatelleet?” Jopa omat vanhemmat vihjailevat että olisivathan ne lapsenlapset ihania. Kaikille kyselijöille tekisi mieli julistaa että turha odottaa. Haluan kyllä lapsia, siitä ei ole kyse. Etukäteen vain on jo aavistus että lapsen saaminen alulle ei tule olemaan minulle helppoa. Ja vaikka olisikin niin se tuleeko niitä lapsia vai eikö tule ja koska tulee on meidän oma asiamme eikä sitä etukäteen kyllä kuuluteta yhtään kenellekään. Joten tsemppiä sinne, toivottavasti lapsiluku utelut jättävät teidätkin rauhaan!

Selina

Tsemppiä teillekin! Sinulla on hyvä asenne kyllä ja puhut aivan asiaa! ❤️

Olen oppinut sulkemaan suuni, kun aihe vähänkin liippaa lapsia tai niiden ”tekemistä”. Itselläni on lähipiirissä niin paljon eri taustoilla varustettuja ihmisiä, että enää ei tulisi mielenkään kysellä muilta lasten ”hankkimisesta”. Se on niin jokaisen henkilökohtainen asia 🙂 Toki jos he itse sitä haluavat minulle avata, olen valmis keskustelemaan, mutta minä en ole se joka asian ottaa esille.

Itselläni on tällä hetkellä päinvastainen kokemus. Minulle ihan suoraan puhutaan viimeisestä vauvasta, viimeisestä lapsesta..”Onhan kaikki tällä viimeisellä kerralla erilaista..” Siis MITÄ!? Muut ovat päättäneet, että tämä on nyt minun viimeinen lapseni ja en oikeasti saata uskoa sitä todeksi 😀

Nauratti tuo kirjoittamasi kohta kälystäsi miten unohdit onnitella tulevasta vauvasta, ihana 😀

Selina

Itse myös joskus saatoin kysyä lapsista ja vauvakuumeista, mutta samaisesta syystä olen oppinut, että aiheesta ei enää puhuta. Kuuntelen kyllä myös aina. ❤️

Itsellänikin on myös päinvastainen kokemus! En vain muistanut sitä ennen tätä sinun kommenttiasi! 😀 Kun menimme naimisiin, kukaan ei toivotellut vauvaonnea meille tai vihjaillut asiasta mitenkään. Häissämme en vielä noteerannut asiaa mitenkään, mutta sitten yhtenä ”hääkesänä” (kesän aikana neljät häät) JOKAISISSA häissä tuli joku vauva-aiheinen leikki tai vihjaus perheen perustamisesta esim. puheessa. Tyrmistyin. 😀 Kukaan ei ilmeisesti uskonut, että haluaisimme/voisimme saada lapsia.

Kun meidän lapsi oli noin 1-1,5 vuotias alkoi tuo kyseleminen. Kommentit että kyllä nyt hän tarvitsee leikkikaverin ja jokaisella pitäis olla se sisko tai veli yms. Oltiin kyllä puhuttu miehen kanssa toisesta lapsesta, mutta vain keskenään. Enkä halunnut keskustella asiasta kenenkään muun kanssa. Ahdistavinta oli se, kun lapsen perhepäivähoitaja ei tajunnut lopettaa. Aina kun nähtiin vilhjaili toisesta lapsesta ja jossain vaiheessa alkoi se oikein poraavalla katseella mun vatsan tuijottaminen ja tutkiminen, typerä hymy kasvoillaan. Voin sanoa että sitä vois verrata seksuaaliseen ahdisteluun, niin pahalta se tuntui. Emmekä olleet mitään ystäviä, mun lapsi oli vaan hänellä hoidossa. Onneksi lapsi pääsi kunnalliseen päiväkotiin eikä mun ei tarvinnut enää olla kyseisen henkilön kanssa tekemisissä. Aina kun näin hänet kaupassa, häivyn hyllyjen väliin ettei hän vaan näkis mua. Toisen lapsen odotus loppui keskenmenoon. Suru oli valtava… ei kerrottu asiasta kellekään, ei edes läheisille, koska en ollut siihen vielä valmis. Anoppi sattui soittamaan ja puhui miehen kanssa tyttärensä toisesta raskaudesta ja sanoi, että no mitä te vielä odotatte? Silloin en enää voinut olla hiljaa. Sanoin suoraan mitä tälläisistä kommenteista ajattelen. Hän loukkaantui valtavasti.

Selina

Käsittämätöntä miten joku voikaan olla noin ahdistava ihminen! Onneksi sait lapsesi kunnalliseen päiväkotiin, että pääsit erilleen hänestä!

Lapsen menetys sattuu varmasti ihan valtavasti. Olen todella pahoillani keskenmenosta. Mulla ei ole enempää sanoja ja en siksi ihmettele, että tekään ette pystyneet puhua keskenmenosta kenellekään. ❤️

Halaus Kylli! ❤️

Jatkuvat kyselyt vauvoista ovat niin syvältä. Ensin sitä teki oma äitini hyvin pitkään. Kun hän lopulta ilmeisesti ”kyllästyi” kyselemään, niin miehen äiti on vasta päässyt alkuun.

Vaikka olemme olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta, ei lapset olleet pitkään edes ajatuksena. Nyt kun niitä haluttaisiin, ei niitä niin vaan saadakaan ja olemme lapsettomuushoidoissa.

Nyt on vielä vaikeampi yrittää vaan olla huomioimatta näitä uteluita ja vihjailuja kuin aiemmin. Koitan vaan kestää, koska en ole valmis kertomaan hoidoista kenellekään.

Selina

Kovasti voimia lapsettomuushoitoihin! En pysty edes kuvittelemaan kuinka raskaita ne ovat henkisesti ja fyysisesti, mutta hyvä, että saatte apua. Toivon sydämestäni, että saatte vielä joskus pienen syliinne. ❤️

Mielestäni on törkeää udella lapsiluvusta ellei olla oikeasti parhaita ystäviä. Taustalla voi olla yrityksiä ja pettymyksiä tai sairauksia jotka ei päälle päin näy. Itse sain juuri tietää että en tule enää lapsia saamaan, yksi lapsi on ennestään mutta lisää olisin halunnut. En tiedä mitä utelijoille tulen vastaamaan.. Jotain nohevaa pitäisi keksiä ettei pääse yllättämään..

Selina

Olen todella pahoillani, että olet saanut kuulla näin kurjan uutisen. Toivon sinulle kovasti voimia asian käsittelyyn ja sitkeyttä vaikeisiin hetkiin. ❤️ Ehkä kannattaakin miettiä ennakkoon jokin noheva vastaus kysyjille. Sillä saisit ehkä suojattua itseäsi niissä tilanteissa. Halaus!

Minulla kokemus toisinpäin. Olen aina haaveillut suuresta perheestä, saanut ensimmäisen lapsen nuorena ja nauttinut elämästä lasten kanssa. Neljä lasta olen saanut, enkä pahastuisi vaikka vielä se yksi tulisi.
Minulle on toisen lapsen syntymästä asti kommentoitu ”Eiköhän nyt sitten jo riitä.”, ”Meinaatteko keskenään täyttää koko maan.”, ”Kävikö vahinko?”, ”Olisko jo aika alkaa elää omaa elämää?” jne. Nämä siis ihan lähipiiristä. Vieraammat on kyselleet uskontoa. Monen mielestä kun ensin tuli tyttö ja sitten poika, enempää ei oltais tarvittu 🙁

Selina

Voi ei! Ei tuokaan ole kyllä kivaa! 🙁 En pysty ymmärtämään miksi ihmeessä ihmisten on aina PAKKO kommentoida jotain. Eikö joskus voisi olla vaan hiljaa?

Kaikkea hyvää teidän perheelle! ❤️

”kai te vielä sen tytön?” Oli hyvin yleinen kommentti silloin, kun perheessä oli kaksi poikaa. Tahdoin kolmannen lapsen ja salaa toivoin (toisin kuin ensimmäisen raskauden kohdalla), että perheen uusi tulokas olisi poika.
Kaikkein pahimmalta nuo ”tyttö nyt tällä kertaa sitten” kommentit tuntuivat silloin, kun omat pojat olivat niitä kuulemassa. Halusiko sanoja tosiaan viestittää, että poikana olemisessa on jotain vikaa ja tyttö se vaan on jotain se! No, kuopus oli tyttö, joten saivat kommentoijat mitä toivoivat 😉

En ole kokenut kyselyitä lapsiluvusta, mutta jutussasi huvitti tuo ajatuksesi ”hyi hitto, onneksi mun ei tarvitse olla koskaan enää samassa tilanteessa”. Itselläni on neljän lapsen jälkeen vahvasti tuo sama fiilis! Viimeinen synnytys myös valaisi minulle, etten halua olla samassa tilanteessa enää ikinä. Joten onnittelen kyllä muita, mutta yhtään ei haluta olla samassa tilanteessa.

Selina

Onneksi joku muukin tuntee yhtä vahvasti! Tilanteesta oppineena yritän jatkossa eka onnitella ja vasta sitten ajatella mitä itse haluan ja en. 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä