Vuosi sitten bakteeritulehdus meinasi viedä henkeni

Teksti

Postauksen teksti ja kuvat saattavat järkyttää herkimpiä lukijoita.

Ihan vähän aikaa sitten tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun yksi elämäni kovimmista taisteluista alkoi. Silloin kelasin keskussairaalan päivystykseen, koska muutama viikko aiemmin leikattu vatsani alkoi yllättäen turpoamaan.

Muistan, kun vielä matkalla sairaalaan kuvittelin, että vatsani turvotuksen aiheutti stimulaattorin virtalähteen muljahtaminen vatsassani. Sellaisen olin tuntenut hieman ennen turvotuksen alkua.

Outo olo ja jokin vaisto sai minut lähtemään sairaalaan ja onneksi menin, koska todellisuudessa vatsani oli jo silloin täynnä märkää ja stimulaattorin virtalähde oli irronnut ompeleistaan – siitä se muljahduksen tunnekin johtui. En todellakaan osannut ajatella mitä kaikkea tuoreen leikkaushaavan yllättävään turpoamiseen liittyikään, saati, että juuri silläkin hetkellä, kun kelasin operatiiviseen päivystyksen odotustilaan, taistelin jo hengestäni.

Mistä kaikki alkoi?

Kaikki alkoi huhtikuussa 2018 tehdystä leikkauksesta. Toimenpide oli hyvin pieni korjausleikkaus, jossa vanha leikkaushaava avattiin ja vatsaani asennettu selkäydinstimulaattorin virtalähde kiinnitettiin paremmin lihakseen. Samalla myös selkäni avattiin vanhan arven kohdalta ja selässä kipua aiheuttanut stimulaattorin liitoskappale siirrettiin parempaan kohtaan selkärankaa.

Toimenpiteenä leikkaus oli siis erittäin pieni verrattuna siihen, mitä kaikkea siitä seurasi. Sen piti olla rutiinileikkaus, mutta valitettavasti korjausleikkauksessa vatsan leikkaushaavaan pääsi bakteeri, joka teki elämästämme helvettiä seuraavien kuukausien aikana.

Se kamala bakteeri ehti muhia stimulaattorin virtalähteen alla 18 päivää ennen kuin kehoni luovutti. Sitten olikin jo kiire takaisin leikkaussaliin.

Päivystyksessä lääkäri sanoi heti ensinäkemältä, että joutuisimme perua kauan odotetun ulkomaanmatkan. Minä en pääsisi mitenkään lähtemään. Hän epäili vahvasti, että vatsani leikkaushaavassa oli bakteeritulehdus ja määräsi minulle hurjan määrän labroja.

Kun kuulin päivystyksessä veren tulehdusarvon, en ollut vielä huolissani. CRP oli vielä silloin maltillinen, hieman yli 40, ja ajattelin, että selviän tulehduksesta tehokkaalla antibioottikuurilla ja paketilla Precosaa. Sitten lääkäri selitti minulle vakavana, että muut veriarvoni olivat täysin pielessä – vereni valkosolut olivat todella korkeat, joka viittasi pahaan bakteeri-infektioon. Sairaalaan oli jäätävä.Ensiavussa otettu kuva, jossa vatsa on turvoksissa ja siihen on rajattu tussilla punoittava tulehdusalue.
Tulehdus osoittautui todella aggressiiviseksi. Jo ensiavussa vatsan leikkaushaava alkoi punoittaa ja minulle nousi korkea kuume. Ihan kuin kehoni olisi luovuttanut heti, kun olin päässyt hoitoon.

Vaikka tulehduksen oireet olivat selkeät, antibioottia ei voitu aloittaa ennen kuin veriviljelyt oli vastattu. Vasta sen tulos kertoisi, mitä bakteeria aletaan hoitamaan. En voinut kuin pelätä ja odottaa tulevaa.Vain muutamassa tunnissa tulehduksesta kertova punoitus levisi rajusti koko vatsaan turvottaen sen aivan muodottomaksi. Myös leikkaushaava alkoi aukeamaan.

 Ambulanssilla Tampereelle ja suoraan leikkaussaliin

Yön aikana turvotus ja punoitus etenivät vaarallisesti kohti selkärankaani. Sinne, missä stimulaattorin piuhat menivät selkäytimeeni. Myös yleisvointini huononi. En muista, että minulla olisi koskaan aiemmin ollut niin heikko olo kuin silloin!

Aamulla myös veren tulehdusarvot näyttivät synkiltä – ne olivat moninkertaistuneet, mikä selitti hyvin yleisvointini romahtamisen. Veren tulehdusarvo oli yli 200 ja myös valkosolut olivat nousussa, joten minut siirrettiin kiireellä ambulanssilla Tampereen yliopistolliseen sairaalaan ja siellä melkein suoraan leikkaussaliin.

Kiireen aisti selvästi, vaikka olinkin juuri ja juuri tajuissani kaikesta pelosta, kivusta ja pyörityksestä, mutta yritin pysyä rauhallisena.Ensimmäisen tulehduksen ja leikkauksen jälkeen.

Leikkauksessa vatsastani poistettiin valtava määrä märkää ja infektoitunutta kudosta. Bakteeritulehduksen vuoksi stimulaattorin akku oli enää yhden tikkilangan varassa ja se poistettiin kokonaan.

Onneksi selän tilanne oli parempi, eikä selkäytimessä ollut merkkejä tulehduksesta. Tästä syystä stimulaattorin elektrodilevy voitiin jättää paikoilleen. Leikkauksen lopuksi minulle asennettiin kehon ulkoinen stimulaattori, joka auttoi vanhan stimulaattorin tavoin hermosärkyyni.

Bakteeriviljelyssä paljastui Staphylococcus aureus-bakteeri, johon aloitettiin heti antibiootti.

Ensimmäisestä leikkauksesta toipuminen, toinen leikkaus ja uusi bakteeritulehdus

Leikkauksesta toipuminen oli haasteellista ja teki tulehduksen vuoksi todella kipeää, mutta olin takapakeista huolimatta luottavainen. Vahva antibiootti poltti verisuoneni rikki, joten minulle laitettiin humautuksessa keskuslaskimokatetri kaulaan, jotta 4 kertaa vuorokaudessa annettava antibioottihoito olisi mahdollista toteuttaa.Kotona ensimmäisen tulehduksen jälkihoidossa. Kaulassani on CVK, eli keskuslaskimokatetri, jonka kautta antibiootti annosteltiin 4 kertaa vuorokaudessa.

Pääsin sairaalasta kotiin noin viikko ensimmäisen leikkauksen jälkeen jatkamaan antibioottihoitoa ja odottamaan toista leikkausta, jossa saisin uuden stimulaattorin. Kotisairaalan hoitajat kävivät meillä kotona tiputtamassa antibiootit ja hoitamassa katetrin. Vuorokauden ensimmäinen annos tiputettiin kahdelta yöllä.

Kehon ulkoinen stimulaattori toimi onneksi hyvin, joten minulla ei ollut kipuja. Perheemme arki pyöri antibioottitiputuksen ympärillä ja minä odotin leikkausta ja sitä, että kaikki olisi ohi. Samalla yritimme nauttia erittäin helteisestä toukokuusta.Toinen leikkaus sujui hyvin, vaikka ennen leikkausta vatsassani puhkesi antibioottihoidosta huolimatta iso märkäpaise.

Leikkaus oli hieman suurempi kuin ensimmäinen ja siinä avattiin selkä, kylki ja vatsa. Leikkauksessa selässäni edelleen olleet piuhat kytkettiin uuteen virtalähteeseen, joka asetettiin ihon alle toiselle puolelle vatsaani.

Toivuin leikkauksesta viikon teho-osastolla.Teholla toisen leikkauksen jälkeen. Tässä vaiheessa kaikki vaikutti vielä hyvältä.

Alkuun toipuminen eteni vauhdilla, leikkaushaavat parantuivat hienosti ja koin, että bakteeritulehduksen heikentämä kehoni alkoi toipumaan. Tarinaani silloin seuranneet kuitenkin varmasti muistavat, että hyvän alun jälkeen kaikki toivo mureni hetkessä, koska hieman yli viikko leikkauksesta tunsin tutun kuumeisen horkan ja pian tulehdusarvoni alkoivat nousta jälleen räjähdysmäisesti.

Bakteeritulehdus oli uusinut, mutta tällä kertaa tuoreissa leikkaushaavoissa kehoni oikealla puolella.Toinen tulehdus, joka on leviämässä vatsasta selkään. Uusi vatsan leikkaushaava alkoi turvota ja aueta, ja vatsaan ja selkään alkoi kertymään märkää.Päivä ennen kolmatta leikkausta. Tulehdusarvo nousi yön aikana 200 yksikköä. Tilanne oli vakava.

Kuolemanpelkoa, kolmas leikkaus ja päivä, jolloin kipu palasi elämääni

Taas kerran siirryin ambulanssilla kiireen saattelemana Tampereelle. Tulehdusarvot jatkoivat nousuaan räjähdysmäisesti ja tällä kertaa tulehdus levisi kunnolla vatsasta selkään asti. Kivut olivat kamalat, mutta pahinta oli, kun tiesin kipujen vielä pahentuvan, koska joutuisin jälleen leikkaussaliin.Tässä minulla on korkea kuume ja tulehdusarvoni ovat vaarallisen korkeat. Antibiootti on aloitettu ja odotan leikkaukseen pääsyä.

Tampereella minua ei voitu kuitenkaan leikata heti, koska sairaalassa ei ollut paikalla stimulaattorileikkauksiin erikoistunutta neurokirurgia. Olimme kaikki peloissamme ja ystäväni Anna istui sänkyni vierellä pitkälle yöhön, kun pelkäsin, etten selviä leikkaukseen asti.

Seuraavana aamuna minut leikattiin jälleen. Leikkauksessa poistettiin jälleen märkää ja infektoitunutta kudosta niin vatsasta kuin selästäni. Tällä kertaa tulehdus oli levinnyt pahasti myös selkääni ja menetin leikkauksessa myös tärkeimmän avun raastaviin hermokipuihini – juuri asennettu uusi stimulaattori oli poistettava kokonaan. Olin hermokivun kanssa omillani.Ystäväni Anna istui lukuisia kertoja sänkyni vieressä ollessani hoidossa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Seuraavana aamuna siirryin kotisairaalaani tehohoitoon, jossa vierähti jälleen hieman yli viikko lääkeunta nukkuen. Muistan siitä viikosta kuitenkin kivut. Ne olivat aivan kamalat.Teholla kolmannen leikkauksen jälkeen.

Hermokipuun sopeutuminen oli henkisesti vaikeaa 9 lähes kivuttoman vuoden jälkeen. Sain myös kuulla, että uutta stimulaattoria ei voi asentaa 2-3 kuukauteen kohonneen infektioriskin vuoksi. Kehoni piti saada ensin toipua toisesta vakavasta tulehduksesta ja vasta sitten uusi iso toimenpide olisi mahdollinen.Kipu. Se sai minut näyttämään tältä. En pysty enää edes muistamaan kuinka kipeä tuolloin olin.

Kolmannen leikkauksen jälkeen olin sairaalahoidossa seuraavat seitsemän viikkoa, osan ajasta tehohoidossa. Kipujani lääkittiin niin paljon kuin voitiin, mutta silti olin ihan valtavan kipeä. Ne viikot olivat hirveitä.

Vietin sairaalassa koko helteisen viime kesän, juhlin siellä 30-vuotissyntymäpäivääni ja ikävöin valtavasti kotiin. Samalla yritin opetella elämään kipujen kanssa, mutta se oli erittäin vaikeaa.

Kuukausien odotus päättyi lopulta helpotukseen – minä selvisin!

Pääsin sairaalasta kotiin, kun kipulääkitys saatiin sellaiselle tasolle, että jotenkin pärjäsin, mutta arki ei ollut helppoa. Silloin olin ollut ilman stimulaattoria kaksi kuukautta ja kipu teki minusta hirviön. En kyennyt sen vuoksi olemaan äiti, vaimo, sisko, tytär, ystävä enkä edes bloggaaja. Elin vain kipulääkeannoksesta toiseen toivoen edes hetken helpotusta samalla peläten joutuvani takaisin sairaalaan.Kotona odottamassa leikkausta elokussa 2018.

Muistan ajatelleeni, että kipu syö minua myös sisältä, kun makasin toistuvasti nykien vessan lattialla oksentamisen jälkeen. Sitä se tekikin, koska menetin yli 10 kiloa painoa niiden kuukausien aikana, kun odotin päivää, jolloin minulle voisi turvallisesti asentaa selkäydinstimulaattori takaisin. Päivää, jolloin minuun ei sattuisi enää niin paljon.

Odotin uutta stimulaattoria lopulta yli neljä kuukautta. Siihen väliin mahtui yksi hoitokokeilu, josta en saanut apua kipuihini.

Vihdoin lokakuussa 2018 tuli se päivä, kun sain stimulaattorin takaisin – 162 päivää ensimmäisen tulehduksen ensioireista.Neljännen leikkauksen jälkeen. Olin väsynyt, heikko ja kuumeinen, mutta elossa.

Leikkaus oli iso ja se kesti pitkään. Selkäni avattiin hieman vanhan arven yläpuolelta ja selkäytimestä poistettiin tulehduksen ja vanhan stimulaattorin aiheuttamat kiinnikkeet, jotta uuden stimulaattorin levyn mallinen elektrodi saataisiin paikoilleen. Tästä syystä myös selkärangastani piti poistaa luuta.

Vatsa avattiin samasta kohdasta kuin aiemmin ja ihoni alle asennettiin täysin uudenlaisen stimulaattorin virtalähde – laite, jollaista minulla ei ollut aiemmin ollutkaan.Leikkauksesta toipuminen oli tälläkin kertaa raskasta. Seuraavana päivänä leikkauksesta nukutustani kevennettiin ja sain valita, jäänkö Tampereelle hoitoon, vai siirrynkö sairaalaan lähemmäs kotia. Valitsin kodin läheisyyden ja sen jälkeen pimeys syveni jälleen, kun minut siirrettiin nukutettuna keskussairaalamme teho-osastolle.

Olin teholla yli viikon ja pelkäsin tulehduksen uusimista. Tällä kertaa leikkaushaavat näyttivät kuitenkin hyviltä. Paremmilta kuin kahdella edellisellä kerralla, vaikkakin kahdeksantena päivänä leikkauksesta minulle nousi yllättäen korkea kuume ja veriarvoni viittasivat tulehdukseen jälleen. Silloin olin varma, että kuolen, koska tunsin kehostani, etten kestäisi mitenkään kolmatta tulehdusta. Onneksi se oli väärä hälytys!

Uusi stimulaattori ei auttanut heti toivotulla tavalla kipuun, muuta se tarvitsi aikaa. Ison leikkauksen jälkeen selkäytimeni oli varmasti niin turvoksissa, ettei stimulaatiohoidon vaste päässyt yksinkertaisesti perille.

Pääsin sairaalasta kotiin hieman yli viikko leikkauksen jälkeen, vaikkakin kävin useamman päivän vielä osastolla verikokeissa varmistamassa, ettei tulehdus varmasti uusi. Ja niin ei käynyt.

Minä selvisin. Lopulta!

Mitä jälkiä bakteeritulehdus jätti?

Bakteeritulehdus, joka alkoi huhtikuussa 2018 tehdystä leikkauksesta, vei minut leikkauspöydälle yhteensä 5 kertaa, olin sairaalassa kuukausia, nukuin lääkeunta yli 3 viikkoa, kärsin kivuista ja menetin tuhansia euroja rahaa viettäessäni koko kesän ja pitkät toipumisajat leikkauksien jälkeen sairaalassa.

Viimeisen leikkauksen jälkeen fyysinen toipuminen on edennyt hyvin. Nyt toukokuussa 2019 minulla on edelleen kipuja, mutta näistä kivuista ei voi puhuakaan samassa lauseessa niiden kipujen kanssa, joita koin ennen leikkausta. Ne olivat hirveitä. Lamaavia. Näiden kipujen kanssa voin hengittää.

Henkinen toipuminen on sitten ollut asia erikseen. Oman kuoleman pelkääminen jätti jälkensä ja palautti mieleen myös poikamme henkiinjäämistaistelun. Näihin tunteisiin hain apua toipilaana myös psykiatrisesta päivystyksestä, mutta isoin apu on ollut perheen ja läheisten tuesta, josta olen valtavan kiitollinen.Marraskuu 2018.Maaliskuu 2019.

Bakteeritulehdus jätti jälkeensä myös uusia leikkausarpia. Leikkausarpia, jotka kertovat minulle nyt vuoden takaisesta taistelusta ja etenkin siitä, että minä selvisin. Selvisin, vaikka se kamala bakteeritulehdus oli viedä minut mukanaan kahdesti.Arvet vuotta myöhemmin. Vasemmalla alhaalla vanha stimulaattorin paikka ja ylempänä oikealla nykyisen stimulaattorin virtalähde.Selän tuorein leikkaushaava.

Bakteeritulehduksesta toipuminen on ollut hurja rääkki, mutta nyt vuoden jälkeen voin vihdoin sanoa, että se on ohi. Se, jos jokin meni vaikeimman kautta, mutta selvisin siitä!

Nyt sain kiitollisena nauttia tästäkin toukokuisesta takatalvesta lumipyryineen, jota en olisi nähnyt ilman lääkäreiden viisautta toimia ajoissa. Ilman hyvää tuuria, varjelusta tai mitä tahansa, jonka ansiosta saan olla vielä tässä.

Jos en ole ymmärtänyt tämän nyt vuoden kestäneen toipumisprosessin aikana kiittää teitä ihania lukijoita ja seuraajia, niin kiitos, kun välititte. Kiitos kaikista ihanista kommenteista, viesteistä ja tuestanne!

Kiitos!

Kommentit

14 kommenttia
Selina

Avatar

Hurja tarina😧. Sitkeä sissi olet, tsemppiä sulle ja hyvää kesää koko perheelle😎

Selina

❤️ Kiitos! Tarina on kieltämättä hurja. Onneksi sillä on onnellinen loppu 🙂

Avatar

Huh huh. Ei voi ku ihmetellä tuota kaikkea kokemaasi. Oot kyllä melkoisen sisukas kun oot nuista selvinnyt,ihan kun tuo vamma ei olisi jo riittävä koettelemus. Voimia!

Selina

❤️ Kieltämättä ajattelin itsekin tuolloin, että riittäisi jo.

Avatar

Muistan sen jysähdyksen rinnassa, kun luin facebookista, että tulehdus on uusinut toisen kerran. Vaikka en tunne sinua kuin blogin kautta, minua pelotti puolestasi ja mietin myös, miten perheesi jaksaa. Kesän mittaan kävit mielessäni lähes päivittäin!
Tämä kokoava teksti oli todella pysäyttävä ja sydäntä raastavaa on se, millaisen rääkin läpi jouduit menemään. Mutta selvisit!
Toivon sulle ja perheellesi kaikkea hyvää ja sitä, että elämässä alkaisi nyt seesteämpi ajanjakso❣

Selina

❤️❤️

Tämän tekstin kirjoittaminen oli hyvin terapeuttista. Kun sai purkaa kokemuksensa tekstiksi ja ajatella, että ehkä joku samassa tilanteessa oleva saa voimia siitä, kun näkee, että minäkin selvisin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

Viime kesä oli rankka koko perheelle, mutta onneksi saimme paljon apuja. Meillä on todella tiivis perhe ja lähisuku. Ilman heitä olisi ollut huomattavasti vaikeampaa.

Avatar

Kokemuksesi on niin uskomaton että sitä ei voi edes käsittää. Olet super vahva ja inspiroiva ihminen <3

Selina

Itsekin siinä pyörityksen keskellä tulin ajatelleeksi, että voiko tämä olla enää tottakaan. Onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin.❤️

Kiitos kauniista sanoistasi. ❤️

Avatar

Olet ajatuksissani❤️❤️

Selina

Kiitos Heidi! ❤️❤️❤️

Avatar

Toivon, ettei sinun tarvitse enää koskaan kokea mitään vastaavaa.
Onnellista kesän odotusta! ❤️

Selina

❤️

Ihanaa kesän odotusta sinullekin!

Avatar

❤🤗

Vastaa käyttäjälle Selina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä