7. äitienpäiväni, jonka vietin tehohoidossa

Teksti

Juuri nyt voisin sanoa, että pieleen mennyt 7. äitienpäivä oli todellakin murheistani pienin, kun palataan muutama päivä ajassa taaksepäin. Blogin pitkäaikaisimmat seuraajat ovat varmasti jo oppineet blogini tavoille; hiljaisuus ei ole monesti tiennyt hyvää ja, kun se pitenee yli viikkoon, alan saamaan viestejä, onko kaikki kunnossa. Aivan kuten nytkin.

Blogi hiljeni hieman yli viikko sitten ja kaikki ei valitettavasti ole ollut hyvin.Vietin jälleen äitienpäivän sairaalassa, aivan kuten viisi muutakin äitienpäivääni, mutta tällä kertaa teho-osastolla. Siellä minä makasin ja kykenin vain itkemään kipujen syödessä minua sisältä päin jälleen houreiseen lääkeuneen vaivutettuna. Taistelin ihan valtavasti, mutta se ei riittänyt. Ei tälläkään kertaa.

Surin jälleen kerran menetettyä äitienpäivää ja yritin myötäelää somen kautta muiden äitienpäiväonnea. Ihania aamiaisia, lasten askartelemia suloisia kortteja ja perhekuvia onnellisesti hymyilevistä lapsista ja äideistä. En vain pystynyt siihen ja suljin puhelimen.

Miksi joudun jälleen teholle?

On varmasti ihan ok sanoa, että on todella epäreilua viettää äitienpäivä vakavasti sairaana teho-osastolla ilman lasten hymyjä ja läsnäoloa, mutta se, että vietin siellä jo kolmannen jaksoni tämän vuoden aikana, on aivan kamalaa. Milloin minusta tuli näin sairas?

Kirjoitin puolitoista viikkoa sitten blogiin, kun ikävä norovirus livahti kotiimme ja sekoitti pakan täysin. Lopulta minunkin, vaikkakin sairastin taudin erittäin lieväoireisena verrattuna muun perheen oireisiin. Se ei kuitenkaan riittänyt ja tässä kävi valitettavasti juuri samalla tavalla kuin tammikussa, kun oksennustauti vei minut tehohoitoon.

Viime perjantaina heräsin järkyttävään kipuun. Yö oli ollut vaikea ja spastisuus ja nykiminen runsasta. Tunnistin siitä lamaavasta kivusta heti, että kaikki ei ole kunnossa ja lähdin välittömästi päivystykseen. Ja hyvä, että menin.

Sairaalassa sain voimakkaan kouristuskohtauksen aivan päivystyksen ovella. Sitten pimeni.

Sairaalassa sain voimakkaan kouristuskohtauksen aivan päivystyksen ovella. Sitten pimeni. Kouristukset tulivat niin voimalla, että olin pudonnut pyörätuolistani ja kouristanut sairaalan lattialla.

Tulin tajuihini sängyssä maaten samalla, kun huusin kivusta sellaisella alkukantaisella rääkäisyllä, jonka muistan kuulleeni viimeksi silloin, kun näin pienen vastasyntyneen poikamme hengityskoneessa ensimmäistä kertaa. Minulla oli ihan hirveä hätä.

Kouristukset olivat niin rajuja, että minut nukutettiin päivystyksessä ja siirrettiin tehohoitoon, jossa lääkeuntani syvennettiin. Siellä minä sitten heräsin, tai ”heräsin”.

Se miltä lääkeuni tuntuu, on hivenen vaikea selittää. Siinä on tavallaan läsnä, mutta ei silti kuitenkaan. Ainoa mitä pystyin tekemään, oli hengittäminen, mutta sekään ei tuntunut silloin miltään. Sekavia mielikuvia, harhoja, kipuja ja syvää pimeyttä.

Ainoa mitä pystyin tekemään, oli hengittäminen, mutta sekään ei tuntunut silloin miltään. Sekavia mielikuvia, harhoja, kipuja ja syvää pimeyttä.

Lääkeunen luoma yksinäisyys on kamalinta koko sedaatiossa. Siellä minä olin lukittuna lääkkein kehooni, joka pisti hanttiin. Kouristelin ja pimeys syveni jälleen. Lopulta en voinut enää avata edes silmiänikään. Ne eivät enää toimineet.

Juuri silloin se lääkeuneni oli sitä syvintä mahdollista pimeyttä. Niin lohdutonta ja pelottavaa ja sitä kesti päiviä.

Toipuminen on alkanut, taas kerran!

Olin voimakkaasti sedatoituna kolme päivää ja neljäntenä päivänä nukutushoitoa alettiin purkamaan. Kouristukset alkoivat hellittää.

Herääminen on joka kerta kuin hyppäisi jäiseen avantoon; kipeää, tuskaista ja levotonta. Lääkeuni ei ole helppoa unta, mutta ei siitä herääminenkään. Silloin pitää kohdata maailma jälleen hyvin haavoittuvaisena ja kaikki kivut kovempina kuin koskaan. Ihan perusaistitkin ovat monta päivää täysin sekaisin voimakkaiden lääkeinfuusioiden vuoksi.

Lääkeuni ei ole helppoa unta, mutta ei siitä herääminenkään. Silloin pitää kohdata maailma jälleen hyvin haavoittuvaisena ja kaikki kivut kovempina kuin koskaan.

Kun aloin olla tajuissani enemmän sain kuulla, että tämä sairastamani norovirus oli estänyt lääkkeideni imeytymisen. Siitä kouristuskohtaukseni johtui. Siitä johtuivat ne lamaavat kivut ja se, että itkin menetettyä äitienpäivääni teho-osastolla. Ei riittänyt, että sairastin sen kamalan taudin, vaan siitä seurasi jotain vielä kamalampaa.

Nyt olen onnellinen saadessani kirjoittaa tätä postausta kotona omassa sängyssä maaten. Tiistaina sain viimein avata lasten kanssa äitienpäivälahjani. Sain käsittämättömän suloisen kukkaistutuksen, jossa oli valtavan upea iso kukkataimi, jonka A oli siemenestä asti itse minulle kylvänyt.

Kukan nimeä hän ei tiennyt, mutta valkoinen kukka siihen on tulossa. Se on varmasti kaunein valkoinen kukka, jonka olen nähnyt, kun se alkaa kukkimaan! Sain myös A:n askarteleman kortin ja lahjan, jonka sisältö tulee tuottamaan minulle iloa pitkään.Olen ihan valtavan kiitollinen näistä hetkistä kotona. Perheestä, elämästä ja toipumisesta. Ja siitä, että voin hengittää jälleen!

Kommentit

22 kommenttia
Selina

Lääkeuni on jotain ihan hirveää, mutta samalla jotain josta olen selvinnyt joka kerta. ❤️

Yksi tapa purkaa kokemuksiani on tämä blogi. Saan purettua todella paljon ihan kirjoittamalla, mutta rehellisyyden nimissä en julkaise kaikkea teidän luettavaksi. Pelkästään sen julkaisematta jääneen kappaleen kirjoittaminen helpottaa suuresti omaa oloani.

Kuulun kirkkoon ja olen uskossa. Usko ei näy niinkään arjessani, vaan on enemmän henkilökohtaisempi juttu. Sellainen, josta saan voimaa elämän iloihin ja suruihin.

En osaa sanoa mistä sitkeyteni tai asenteeni juontaa juurensa. Ehkä minut on kasvatettu tällaiseksi tai sitten olen syntynyt tällaiseksi. Kiitollinen olen kyllä jääräpäisyydestäni tällaisen sairauden saadessani! Ei ole helppoa elää sairaana eikä varsinkaan etenevää harvinaissairautta sairastavana, mutta minkäs teet. Helpompi on jatkaa elämäänsä kuin alkaa surkutella liikaa. Se kun ei tuo elämään niin paljon hyvää kuin se, että vain elää kivuista ja ongelmista huolimatta.

Avatar

Voi ei… olen niin pahoillani puolestasi! 😢 olen monta kertaa ennemminkin miettinyt ja mietin taas, että kunpa sinua voisi jotenkin auttaa… ei ole reilua tämä, ei.

Selina

❤️

Elämä ei aina mene niin kuin haluaisi, mutta silti on vain elettävä ja nautittava niistä hyvistä päivistä mitä saa. Mutta kyllä minullekin riittäisi jo nämä vastoinkäymiset.

Avatar

Voisiko tuo ponteva taimi olla ruusupapu?

Selina

Joo on se! Luimme eskarilaisen kanssa ohjeet sen hoitoon ja tästä kuvasta kasvi on kasvanut ihan hurjasti! 🙂

Avatar

Ihan ei ole äitienpäivät menneet helpoimman kautta sinulla tässä vuosien varrella… Täällä ilmoittautuu yksi lukija, joka jo pelkäsikin, että noroviruspostauksen jälkeen ei homma mennyt enää ihan putkeen kun niin hiljaista tuli. Hyvä että olet päässyt kotiin, ja saanut äitienpäivänkin juhlituksi, vaikkakin vähän jälkikäteen.

Selina

❤️

Avatar

Huh huh.. Olipa hurja äitienpäivä!! Olin blogin hiljaiselon vuoksi ihan varma, että olette nyt siellä reissussa jossain lämpimässä ja odottelin jo postausta rantalomasta. Muistelin, että teidän piti lähteä toukokuun puolessa välissä matkalle. Onneksi ette kuitenkaan olleet matkalla etkä sairastunut reissussa jossain rantakohteessa. Millä tavalla otatte muuten huomioon sen mahdollisuuden, että saat kouristuskohtauksia matkalla jossain ulkomailla? Varmaan sekin mahdollisuus täytyy jollain tapaa huomioida.

Hyvää vointia ja toipumista sinulle!

Selina

Äitienpäivä oli tosiaan aika kurja, mutta toisaalta jokainen päivä näiden kahden äitinä tuo elämääni niin paljon iloa, että voisin sanoa todella kliseisesti, että (melkein) jokainen päivä on äitienpäivä! 😉

Matka ei onneksi osunut näille viikoille. Noron vuoksi emme olisi sinne edes päässeet, mutta ihan pian lennämme Kreetalle! 🙂

Minulla on lääkäriltä englanninkielinen lausunto sairaudestani ja sen hoidosta. Hoito sairaalassa on varmasti samaa, mutta lausunnossa on kirjattu esim lääkkeet jotka minulle ei sovi. Se paperi on todella tärkeä.

Minulla ei ole epilepsiaa, joten kohtauksia ei tule ihan milloin tahansa, mikä on onni. Minulle dystonia aiheuttaa kohtauksia aina jonkin ulkoisen syyn takia. Nyt se oli noro ja parisen kuukautta sitten stimulaattorin ongelmat. Tietenkin toivon ihan hirveästi, ettei reissussa satu mitään ja saamme nauttia kaikki lomasta! En voi kuitenkaan elää niinkään, etten uskalla tehdä mitään kohtauksien pelossa.

Avatar

Huomioni kiinnittyi tämän postauksen kuviin, olet todella kaunis!
Kurjaa kuulla kamalasta sairaalareissusta, onneksi olet päässyt jo kotiin toipumaan!
Kaikkea hyvää koko perheelle! <3

Selina

Voi kiitos kehuista! ❤️

Sairaalareissu oli raskas, mutta kotona on ihana olla ja voin jo paljon paremmin. Kiitos sinulle kommentista Helkku ja kaikkea hyvää alkavaan kesään! 🙂

Avatar

Pelkäsinkin pahinta, kun sinusta ei kuulunut mitään. Tuo asenteesi: ”en voi kuitenkaan elää niinkään etten uskalla tehdään mitään kohtauksien pelossa” on juuri oikea asenne! Niin se vain on, nauti joka hetkestä, huomista on turha murehtia😊 Ihanaa Kreetan matkaa! Me olemme lähdössä myös sinne 20 päivän päästä.

Selina

Kiitos ja ihanaa lomaa teillekin! ❤️

Avatar

Vaikuttaa siltä, että olet kokeillut jo kaikkea mahdollista, mutta kysyn silti:oletko kokeillut lääkekannabista? Se on kuulemani mukaan auttanut monia niin kivuissa kuin spastisuudessakin ja sivuoireet ovat liki olemattomat.

Voimia vaikeuksien keskelle!

Selina

Paljon olen kokeillut, mutta lääkekannabista en, eikä se juuri nyt tuntuisikaan mielekkäältä vaihtoehdolta. Olen kyllä kuullut että moni saa siitä avun. 🙂

Kiitos! ❤️

Avatar

❤️

Selina

❤️

Avatar

Kyllä tuli itku, kun luin, miten hirveää oloa olet joutunut kokemaan ja kaikki tuo yksinäisyys lääkeunessa 🙁

Onko sinulla jotakin erityisiä keinoja purkaa näitä traumaattisiakin kokemuksia?

Toinen asia, mitä olen pitkään miettinyt, että uskotko Jumalaan? Oon ite ollu 9 vuotta kohta uskossa ja silti omat sairastelut ja vastoinkäymiset eivät ole monestikaan yksinkertaista sietää, vaikka on se lohtu siinä, että Jumala on mun kanssa.

Tuntuu niin ihmeelliseltä tuo sun sitkeys ja asenne. Osaatko sanoa, mistä se tulee?

Ihana että olet nyt kotona ja olo parempaan päin!

Avatar

Kuulostaa hurjalta! Onneksi olet nyt taas päässyt kotiin. <3

Ja onneksi se äitienpäivä on joka päivä. Kaikista näistä päivistä: äiti, isä, ystävä, olen sitä mieltä, että niitä on ihan kiva juhlia joo, mutta turha niille on paineita asettaa. Tavallisia päiviä ne on. Tavallaan syntymäpäivä on ainoa jota vietetään vaan silloin kun ne on (ellei juhli toisena päivänä 😀 ). Hääpäivät on meillä ainakin menneet ilman suurempia juhlimisia. Naimisissahan ollaan joka päivä. Jotain 10, 20 -vuotispäiviä on toki syytä juhlia, mutta niitäkin voidaan juhlia eri päivänä kun se virallinen hääpäivä on. Miksei siis äitienpäivääkin! Kunhan saa ne rakkaimmat siihen. 🙂

https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/05/18/yksi-lukijoista-on-poissa/

Selina

Hurjaa se olikin, mutta onneksi takanapäin! 🙂

Olen kanssasi samaa mieltä, ettei paineita kalenterin juhlapäivistä kannata ottaa – jokainen päivä voi olla juhlaa jos niin itse ajattelee! 🙂

Avatar

Voi ei, tämän sortin hiljaisuutta. 🙁 Ihanat nuo lahjat, onneksi pääsit ne nyt vastaanottamaan. <3 Kiitän siitä, että julkisesti kuvaat kokemuksiasi noin tarkasti ja iholle tulevasti. Itse työssäni teen kevyempiä sedaatioita, yleensä saattohoitopotilaan omasta toiveesta. He ovat yleensä kuvanneet sedaatioaikaa rauhalliseksi, helpottavaksi uneksi, mutta on todella arvokasta tietää, että myös tuollaisia vahvoja tunteita voi liittyä sekä uneen että heräämisvaiheeseen. Toki lähtökohdat lääkeunelle ovat eri. Luulen että tämän lukeminen toi taas uutta ymmärrystä ja herkkyyttä olla läsnä. Ihanaa, että teillä on loma nyt edessä päin. <3

Selina

Valitan, tälläkään kertaa hiljaisuus ei tiennyt hyvää, mutta ehkä vielä joskus. ❤️

Jotenkin ajattelisin, että se miten sedaatioon reagoi on kovin henkilökohtainen kokemus. Minulla sedaatio toteutetaan isoilla annoksilla eri anestesiaan käytettäviä lääkkeitä. Kerran infuusioina meni kolmea eri lääkettä ja näin jälkikäteen ihmettelen, että hengitin vielä itse! Minulla on tosin muistikuva että jossain vaiheessa minulla olisi ollut jokin maski kasvoillani, mutta en ole (sattuneesta syystä) aivan varma.

Ihana kuulla, että avoimuudestani on hyötyä sinulle työelämässä. Olen kiitollinen kun kerroit sen minulle! ❤️

Lahjat olivat täydelliset aivan kuten joka vuonna, koska ne olivat lasten itse tekemiään tai valitsemia. ❤️❤️

Vastaa käyttäjälle Selina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä