Parhaita ovat hitaat kesäaamut

Teksti

Olemme viettäneet nyt ensimmäisen lomaviikon perheenä ja parasta tässä viikossa ovat olleet ehdottomasti hitaat kesäaamut, kun ei ole ollut kiire minnekään!Eilen heräsimme vielä helteiseen aamuun. Hissittelin rauhassa kahdestaan alakertaan kaksivuotiaan kanssa, kun kuusivuotias oli jo herännyt aiemmin ja rakenteli Pikku Kakkosta katsellen Legoja olohuoneessa.

Kaksivuotias liittyi siskonsa seuraan ja katselin heitä hetken. Silloin mieleni valtasi ihan mieletön kiitollisuus juuri näistä lapsista ja ajattelin hemmotella perhettä pitkästä aikaa herkkuaamiaisella. Tein pikaisesti lättytaikinan, valmistelin aamiaisen ja siirryin ulos lättyjen paistopuuhiin. Vaikka kello ei ollut paljoa, ulkona oli jo 25 astetta lämmintä. Onneksi aamuaurinko ei paista takapihan terassille, joten sain paistella lätyt rauhassa varjosta nauttien. Samalla mietin meidän ihanaa Kreetan matkaa ja sitä kuinka ihana helle saatiin Suomeenkin vielä ennen häämatkalle lähtöä! Pakko kuitenkin olla rehellinen ja kertoa, että tämä ihanan rauhallisesti alkanut aamu ja lättyjen paistotuokioni ei kestänyt pitkään. Ensimmäiset neljä lättyä jäivät täysin raaoiksi ja pian sen jälkeen sisältä kantautui huuto, kun kaksivuotias oli potkaissut kuusivuotiaan Legorakennelman rikki ja kostoksi kuusivuotias oli paiskannut palikalla kaksivuotiaan pään verille.

Jätin lätyt paistumaan (lue: palamaan) pannulle ja kelasin sisälle jakelemaan rangaistuksia. Legoleikit loppuivat siihen, palikat kerättiin takaisin laatikkoon ja komensin lapset terassille valvovan silmäni alle.

Tämä seesteiseksi kuvittelemani hidas aamu jatkui sillä, kun rakkaat lapsemme sitten kyräilivät pöydän ääressä toisilleen minun paistaessa kiukkuisena loppuja lättyjä. Toinen heistä oli edelleen verissä päin ja toinen ihan muuten vain katkerana Legoleikkien keskeytymisestä.

Lopulta he kuitenkin rauhoittuivat ja niin rauhoittui myös äiti. L söi puuronsa ja A kaurajugurttinsa, ja sitten oli lättyjen vuoro. Voi miten hyviltä ne maistuivatkaan aamuna, joka ei ehkä ollutkaan niin rauhallinen kuin oletin, mutta silti aivan ihanan HIDAS!hitaat kesäaamut

Sateinen sunnuntaiaamu

Tänä aamuna heräsimme sateen ropinaan. Lapset nukkuivat aamulla pitkään ja hissittelin ihan hetki sitten molempien kanssa alakertaan. Avasin ikkunan ja ulkona oli helteiden jälkeen tervetullut raikas kesäaamu. Sade tekee hyvää itse kullekin!

Alakerrassa lapset menivät heti makoilemaan vierekkäin olohuoneen matolla olevaan tyynykasaan ja alkoivat katsoa aamun lastenohjelmia. Aamupalalla ei ole kiire – lättyjäkin jäi eiliseltä vielä muutama. Täydellistä!

Ihanaa ja hidasta sunnuntaita!

 

Millaisia kesäaamuja teidän perheellä on?

Kommentit

2 kommenttia
Selina

Kyllä se kieltämättä minuakin tätä postausta kirjottaessani jo nauratti. 😀 Sisarusten riitely on aina syvältä, mutta se kuuluu elämään.

Voi miten toivoisinkaan, että saisit tänä kesänä edes yhden rauhallisen aamuhetken. Olet sen todellakin ansainnut! 🧡

Avatar

Hihittelin itsekseni vauvaa nukuttaessani tuolle lauantai aamun taistelukohtaukselle. Siis siinä ei todellakaan ollut mitään hauskaa,että verta piti toisen vuodattaa :/ Mutta tuo tilanne,kun kaikki ovat kotona ja lomalla..Täällä ainakin sitä seesteisyyttä isompien kanssa kestää hyvällä tuurilla yhden lastenohjelman ajan ja sitten se taistelu alkaa 😀
Itse kaipaisin sellaista hetkeä jolloin saisin juoda aamukahvini rauhassa. Se on ehkä herättävä viiden aikaan jos sen hetken haluaa ;D
Mukavaa sunnuntai päivää teille ja ihanaa lomaa <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä