Yksi on laumasta poissa

Teksti

Voi, jos olisin tiennyt, että lähdet pois, olisin rapsutellut sinua enemmän lähettäessäni sinut hoitopaikkaan vajaa kaksi viikkoa sitten. Jos olisin tiennyt, että seuraavan kerran, kun näen sinut, joutuisin elvyttämään sinua kuunnellessani mahdollisimman tarkkaan puhelimesta kantautuvia eläinlääkärin ohjeita, olisin katsonut sinua vielä kerran syvälle ruskeisiin silmiisi ja kertonut, että olet todella hyvä poika.

Manu, meidän pieni musta koira, joka tuli meille 2-vuotiaana kuoli yllättäen tänään aamupäivällä 12-vuotiaana.

Manu oli perheenjäsen, ei vain lemmikki

Olen ollut aina koiraihminen. Perheessäni on ollut aina koiria ja nytkin lapsuudenkodissani asuu kolme tassuttelijaa.

Sain ensimmäisen koirani, Laurin, lahjaksi vanhemmiltani toipuessani kolmannesta vakavasta masennuksesta vuonna 2008 ja vuotta myöhemmin ostimme 2-vuotiaan Manun perheeltä, joka ei voinut sitä enää pitää. Se oli elämäni paras ostos – pieni musta koira, mutta niin paljon rakkautta!

Manu oli hyvä koira ja sillä oli loistava luonne. Se oli leppoisa höppänä ja valtavan hellyydenkipeä. Se rakasti silittelyä ja rapsuttelua, mutta sitäkin enemmän ruokaa. Siellä missä oli ruokaa, oli aina Manu. Jääkaappia avatessa Manu oli aina vieressä odottamassa herkkupalaa. Se alkoi lipomaan huuliaan jo pelkästään kuullessaan sanan ”jääkaappi”!Manu ilahtui aina seurasta. Kun sille jutteli, se käänteli päätään ensin vasemmalle ja sitten oikealle ihan kuin olisi ymmärtänyt mitä sille sanottiin. Se osasi hypätä itse korkealle sohvalle, kiipesi syliin ja alkoi tassullaan raapien vaatimaan hellyyttä. Rapsutuksista sai aina palkaksi suukkoja.

Manu oli aivan ihana koira! Niin helposti rakastettava!

Yksi on laumasta poissa – Manu on koirien taivaassa

Manun elämä päättyi yllättäen tänään. Tulimme eilen illalla häämatkalta kotiin ja aamulla koirien hoitopaikasta soitettiin, että Manu on alkanut voimaan huonosti.

Saimme kuulla, että Manu oli ulkoilun jälkeen alkanut maiskuttamaan suutaan oudosti ja ollut vaisu. Eläinlääkärissä paljastui tulehdus ikenessä ja osittain irronnut poskihammas, joka poistettiin nukutuksessa. Toimenpiteen jälkeen Manu alkoi toipumaan hyvin eikä sillä ollut kipuja, mutta sydämestä löytyi poikkeava sivuääni.

Tänään Manun sydän petti joko vanhuuden, tulehduksen tai molempien vuoksi. Se taisteli viimeiseen asti ja meni elottomaksi heti päästyään syliini melkein kahden viikon eron jälkeen. Ihan kuin se olisi pinnistellyt vain nähdäkseen vielä meidät. Perheensä.

Aloitin heti puhalluselvytyksen ja samalla soitin eläinlääkärille. Manu virkosi hieman kahden kevyen puhalluksen jälkeen. Sen kieli palasi punaisemmaksi ja se nosti vielä päätään pystyyn kelatessani autoon veltto koira sylissäni.

Matkalla klinikalle Manu meni jälleen elottomaksi ja soitin uudelleen eläinlääkärille. Sain ohjeet tunnustella, sykkiikö Manun sydän ja tunsin rinnassa vain pientä värinää. Sydän ei lyönyt enää kunnolla ja sitten värinäkin loppui.Aloitin eläinlääkärin ohjeiden mukaan paineluelvytyksen. Pieni sydän selvästi taisteli ja alkoi pian värisemään kättäni vasten uudestaan.

Manu korisi, suusta ja nenästä tuli vaahtoa, mutta jatkoin painelua. Eläinlääkäri sanoi, ettei Manun tilanne vaikuttanut hyvältä, mutta käski jatkamaan painelua ja tulla kiireesti vastaanotolle. Matkaa sinne oli 20 minuuttia.

Elvyttäessäni Manua muistin, että matkan varrella on toinenkin pieneläinklinikka, joten ajoimme sen pihaan ja mieheni juoksi Manu sylissään sisälle, jossa elvytystä jatkettiin.

Oli kuitenkin myöhäistä, näin sen jo sen silmistä. Manu oli poissa. Meidän pieni ja niin rakas musta koira oli juuri kuollut syliini.

Eläinlääkäri ei luonnollisesti voinut muuta kuin pahoitella menetystä. Hän sanoi, että koiran ikä, tulehdus ja juuri ilmenneet sydänongelmat veivät todennäköisesti sen hengen, mutta sen ei pitäisi olla kärsinyt kivuista.

Niin hoitopaikassakin sanottiin. Vielä eilen Manu hyppi sohvalle ja sänkyyn. Vähän leikkikin. Toki se oli toimenpiteen ja tulehduksen jälkeen väsynyt toipilas, mutta silti elossa. Meidän pieni Manu.

Nyt Manua ei enää ole. Enää en voi silittää sen harmaantunutta mustaa turkkia enkä kertoa sille kuinka hieno poika se on. Enää se ei heiluta häntäänsä eikä hauku kimakasti meille saapuville kutsutuille eikä kutsumattomille vieraille.

Manu elää kuitenkin sydämissämme. Hautasimme sen illalla lasten mummolan takapihalle marjapensaiden lähelle, jossa se tykkäsi leikkiä.

Aina tullessamme mummolaan, Manu juoksi ensimmäisenä sinne. Se kiersi jokaisen marjapensaan, haisteli ja merkkasi reviiriään oikein isommankin uroskoiran elkein maata kuopien. Siellä Manun oli niin hyvä olla ja siitä tuli tänään sen viimeinen leposija.

Nyt Manulla on kaikki hyvin. Se on koirien taivaassa, kuten A sanoi tehdessään oksista ison M-kirjaimen Manun haudan vierelle. Surusta huolimatta elämä jatkuu ja pystyn vieläkin näkemään sen kääntelemässä päätään ensin vasemmalle, sitten oikealle ja ne ruskeat nappisilmät katsomassa suoraan silmiini. Sellainen Manu oli – leppoisa kaveri aina viimeiseen saakka!

Manu 4.1.2007-24.6.2019.

Kommentit

20 kommenttia
Selina

Kiitos. ❤️

Itse pohdiskelen samoja asioita ja tällä hetkellä minusta tuntuu vahvasti, että en pystyisi ottamaan uutta lemmikkiä enää. Toki Manun kuolemasta ei ole montaa päivää ja menettämisen kipu tuntuu edelleen todella terävältä. Aika kuitenkin helpottaa suruun ja ikävään ja se, että tiedän ettei Manu kärsinyt kivuista.

Meillä on onneksi toinen chihupapparainen, Lauri 11 vuotta, jonka kanssa toivon vielä pitkää aikaa yhdessä. ❤️

Toivon sinulle ja koirallesi monia ihania yhteisiä vuosia. Rapsutuksia!

Avatar

Voi Manua, lemmikki on aina enemmän kuin lemmikki, perheenjäsen ja uskollinen ystävä niin kuin sanoit!

Voimia teidän perheelle❤

Selina

❤️ Kiitos!

Avatar

Otan osaa menetykseenne!

Kirjastosta löytyy sellainen lasten kuvakirjakin, kuin Koirien taivas. Suosittelen lukemaan.

Selina

Kiitos! ❤️

Pitääpä tutustua, kiitos vinkistä!

Avatar

Osanotto ❤️ koirat on niin rakkaita, että sitä itkun määrää, kun pikkuiseni joskus kuolee..

Selina

Kiitos! ❤️

Avatar

Osanottoni! ❤ Voi pientä. Mutta oli Manulla ainakin ollut rakastava koti ja hyvä elämä teidän luonanne. ❤

https://naissanelioissa.wordpress.com/

Selina

Manu todellakin oli rakastettu. Sitä rakastettiin myös minun ja mieheni kotona. Menetys on ottanut koville meillä kaikilla, mutta nyt Manulla ei ole enää hätää.

Voi kunpa olisin ehtinyt kirjoittaa koirista toivotun postauksen, kun Manu vielä eli. 🙁

Avatar

Kauniisti kirjoitettu! Lämmin osanotto perheenne suruun – jotain siitä osaan aavistaakin, kun olen reilun vuoden sisään joutunut itsekin luopumaan kahdesta karvaisesta perheenjäsenestä.

Selina

Voi olen pahoillani menetyksistä! ❤️

Kiitos. ❤️ Kyllä tämä tästä. Aika varmasti helpottaa, vaikka ikävä jääkin meidän pientä mustaa koiraa.

Avatar

Kovasti voimia ❤️

Selina

Kiitos! ❤️

Avatar

Lämmin osanottoni. Koirat ovat todella rakkaita ja perheenjäseniä. Meillä oli aikoinaan koira cairnterrieri rodultaan, kun hänestä aika jätti emme ole lapsiperheeseen enää uutta koiraa ottaneet.

Selina

❤️ Kiitos Peppi!

Meille jäi vielä toinen minikoira, Lauri nimeltään, joka on myöskin iällä. Jo 11-vuotias. Itsestä tuntuu tällä hetkellä, etten kykene ajattelemaankaan, että ottaisin vielä joskus koiran. Tai mitään muutakaan lemmikkiä. Niin kipeää tämä tuore menetys on tehnyt. Manu oli todellakin perheenjäsen, aivan kuten Laurikin on. Nyt toivon, että Lauri saisi elää kanssamme vielä pitkään. ❤️

Avatar

Lämmin osanottoni ja voimia teille <3 Uusi kulkija on sateenkaarisillalla. Siellä on myös minun rakas pikku koirani joka nukkui pois 4 v sitten , hän oli 17 vuotias. Ikävä on edelleen mutta onneksi on ihanat muistot.

Selina

Kiitos Saikku. ❤️

Voi hurja miten pitkän elämän koirasi saikaan elää! Noin monta vuotta yhdessä kulkien sisältää varmasti paljon tärkeitä muistoja, joista saa voimaa ikävän iskiessä! ❤️

Avatar

Vieläkin ikävöin 14 vuotta kanssani elänyttä koiraa. Ne rikastuttavat elämäämme, joten lyhyemmästä elinkaaresta huolimatta otimme uuden koiran perheeseen. Keveitä multia Manulle ❤️

Selina

❤️ Kiitos! Äiti sanoi minulle eilen, että hänellä on ikävä edelleen koiraansa, Oskua. Osku kuoli 20 vuotta sitten. Aika onneksi parantaa.

Teillä olikin ihanan pitkä taival yhdessä! ❤️

Avatar

Otan osaa suureen suruun 💔 Tiedän mitä eläimen menettäminen on……itse olen joutunut lopettamaan hevoseni ja se oli todella kova paikka! Nyt olen kolme vuotiaan koiran omistaja, mutta pitkään mietin, että voinko enää eläintä ottaa juurikin sen menettämisen pelossa…….hullu ajatus, mutta silti todella riipaiseva! Voimia ❤️

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä