Tunnelmia häämatkan jälkeen

Teksti

Viikko sitten saavuimme kotiin kauan odotetulta häämatkalta, joka sujui yli odotusten ja oli enemmän kuin ikimuistoinen. 10 lomapäivää, valtavasti uusia kokemuksia ja elämyksiä, ja paras viimeisenä; aikaa vain meille kahdelle.

Aika täydellistä!Häämatkan jälkeen arkeen sopeutuminen on ollut haasteellista, mutta osasin varautua, ettei jetlagista palaudu enää samalla tavalla kuin Miamissa, koska kotiin tullessamme meitä odotti heti kaksilapsisen perheen arki, ei hotellin silkkiset lakanat ja rajattomat yöunet. Yhteisistä päiväunista puhumattakaan!

10 päivän reissaamisen jälkeen olen järkyttynyt, kuinka paljon pyykkiä kaksi aikuista ihmistä voikaan saada aikaan! Viikkasin vasta perjantaina viimeiset reissupyykit takapihan terassin kuivaustelineiltä kaappeihin, koska sateisen ja kostean sään vuoksi kuivumisessa kesti todella pitkään.

Pyykkien kuivumista odottaessani en voinut kuin olla kiitollinen äidilleni, joka oli pessyt kaikki lasten pyykit lapsuudenkodissani ja tuodessaan isäni kanssa lapset kotiin, siivonnut vielä koko talon! Toisen koiramme kuolema on vaikuttanut luonnollisesti matkasta toipumiseen ja tietenkin syrjäyttänyt kaiken reissuhehkutuksen. Lupaan kuitenkin, että blogiin on tulossa vielä kunnon postaus häämatkastamme Karibian aalloille, mutta juuri nyt minusta tuntuu vaikealta palata kivoihin matkamuistoihin, kun samalla mietin Manua ja sitä, kuinka se kuoli syliini ihan muutama päivä sitten.

Elämä kuitenkin jatkuu. Tietenkin. Siitä kertoo edelleen lukematon läjä Hesareita ja lasten lennosta vaihtuvat leikit. Vaikka matkustelu onkin lähellä sydäntäni ja uudet kokemukset kantavat vielä pitkään, niin kyllä kotiin oli mukava palata. Koti on aina koti, enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta Miami Beachin hulinaan tai Bahaman valkoisiin hiekkarantoihin.

Ihanaa olla kotona – arki, tervetuloa takaisin!

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä