Heikko ja hauras. Niinhän siinä taas kävi; teho-osasto kutsui

Teksti

Minulla oli niin paljon suunnitelmia tälle viikolle. Paljon muita suunnitelmia kuin tämä kipu ja tuska. Postauksia oli jonossa asti odottamassa viimeistelyä tai kuvia ja ystäväperheemme oli tulossa meille kylään. Taas kerran kehoni päätti toisin ja heräsin maanantaina teho-osaston tutussa potilashuoneessa laitteisiin kytkettynä.

Minua sattui. Sattui niin kovasti, mutta samalla tunsin olevani elossa. Kipukin kertoi sen minulle. Mutta miksi olin siellä? Sitä en ymmärtänyt.

Teho-osasto ja lääkeunen hauraus

Olen voinut huonommin pitkään. Olen tuntenut olevani heikko, kuten viime viikolla täällä blogissakin myönsin.

Häämatkan matkustusosuudesta toipuminen oli raskasta ihan jet laginkin vuoksi, mutta se teki myös kipeää. Silti uskoin niin kovasti selvinneeni siitä 2 viikon lepäämisen jälkeen. Voi miten väärässä olinkaan.

Kaikki alkoi sunnuntaina kivulla, jota yritin lääkitä kotona. Kipu oli kuitenkin sinnikäs, eikä se väistynyt yrityksistäni huolimatta.

Lähdin kipuineni sairaalaan ajatuksena saada kipupiikki. En tuntenut muuta. En sitä dystoniakouristuksista kertovaa jäytävää kehon jäykkyyttä, en rintarankaan painavaa painoa, joka vaikeuttaa hengittämistä. Vain kipua ja se oli lohdullista.

Sairaalamme ensiavussa olen tuttu potilas. Minut ohjattiin sängylle lepäämään ja sain heti kipupiikin olkapäähäni. Lisää lääkettä saisin pian kanyylista, kun se saataisiin paikoilleen.

Viimeinen selkeä muistikuvani on, että minut ohjattiin toiseen vuoteeseen. Hengitystäni piti seurata tarkemmin. Muistan nauraneeni, että eihän minulla mitään hätää ole, mutta sitten seuraava muistikuvani on teholta, kun yritin avata silmiäni. Ne eivät totelleet. Jotain oli tapahtunut.”Miksi olen täällä?”, sain kuiskattua pimeyteen sänkyni vieressä istuvalle hoitajalle. Minulla oli ihan hirveä hätä, mutta en kyennyt tekemään muuta kuin hengittämään.

Tunsin sen selvästi; minut oli sedatoitu lääkkein uneen. Oli jumissa kehossani jossain unen ja valveen välimailla. Siellä on niin kipeää, kylmää ja yksinäistä. Minua pelotti.

Propofolia, Dexdoria?”, kysyn ja hoitaja hymähti pimeydessä myöntävästi. ”Infuusiona. Nyt sinun pitää levätä, olet kouristanut.”, ja sitten pimeys syveni jälleen.

Tällä kertaa lääkeuni pystyttiin purkaa nopeammin. Uniaineet vaikuttivat elimistössäni vielä eilen, mutta kirjoitan tätä postausta jo kotona. Minulla on edelleen kipuja, mutta pärjään jälleen kotilääkityksen voimin.

Oli ihana tulla tänään kotiin perheen ja ystävien keskelle, kun vielä eilen taistelin kouristuksia vastaan teho-osastolla ja kieltäydyin toistuvasti uudesta sedaatiosta. En olisi pystynyt siihen. En olisi jaksanut sitä henkisesti.

Lääkeuni on raskasta unta. Se ei ole levollista.

Mitä taas tapahtui? Sain päivystyksessä yllättäen massiivisen kouristuskohtauksen ja toisen heti teho-osastolle päästyäni. Syytä kohtaukselle kehoni ei tällä kertaa kertonut, eikä minulla ole niistä mitään muistikuvia. Ei kuten viimeksi. Niin ja edellisellä kerralla ja sitä edellisellä kerralla.

”Kaikkeen ei ole aina vastausta.”, sanoi neurologi päästäessään minut tänään kotiin toipumaan. Hän ajatteli, että ehkä kehoni vai vihelsi kivuliaan pelin poikki. Ehkä, mutta minä en. En luovuta koskaan!

Kuva kukkaseppeleestä: #eveliinadanielaphotography

Kommentit

14 kommenttia
Selina

Todellakin oli onnea, että tämä tapahtui vasta Suomessa! Matkalle vastaavaa tilannetta varten lääkärini teki minulla hyvän englanninkielisen lausunnon, jossa oli kaikki lääkityksistä lähtein kirjattu.

Onneksi saan olla taas kotona. Siitä olen eniten kiitollinen! Nytkin sängyssäni on kuusivuotias A ja sänkyni vieressä nukkuu omassa sängyssään kaksivuotias L. ❤ Rakkaat lähellä on paras kipulääke. ❤

Halauksia! ❤

Avatar

Voi muru, voimia💖😘

Selina

Kiitos! 💖

Avatar

Kunpa ihmeitä vielä tapahtuisi tai joku keksisi jonkun uuden lääkkeen, jonka avulla kouristukset loppuisivat. Jaksamista, voimaa ja vielä lisää voimaa!

Selina

Avatar

Kirjoitat niin kauniisti pelottavista asioista. Kiitos. Ja pikaista toipumista!

Selina

Kiitos. Asiat on kyllä pelottavia, mutta niistä kirjoittaminen on suuri apua ja omanlainen terapia minullekin. Kiitos, kun luet ja kommentoit! ❤

Avatar

🙁

Niin surullista, että olet taas joutunut kokemaan kipua ja tuota lääkeunta.

Onneksi olet jo kotona ja et joutunut olevaan kauaa sairaalassa.

Tässä on mun yksi lemppari lauluista, jossa itselle tulee todella lohdullinen olo. Tuli mieleen, kun luin.. Oon kuunnellut tätä paljon sillon, kun omassa elämässä olo tuntui aivan sietämättömältä: https://m.youtube.com/watch?v=Es6nMwui6cg

Mä mietin äsken kun luin tän sun blogimerkinnän ja muistelin, että kysyin sulta aiemmin ootko uskossa ja sanoit, että kyllä ja se on sulle henkilökohtainen asia. Mulle tuli äsken mieleen sit tuosta lääkeunen yksinäisyydestä se, kuinka Jeesus on kokenut sen täydellisen yksinäisyyden, kun hän joutui ristillä eroon Isästä. Kokemaan sen, mikä kuuluisi meille, synnin palkan eli kuoleman, eron Jumalasta. Jeesus siis todella tietää, miltä susta tuntuu, miltä tuntuu kokea olevansa täysin yksin, peloissaan ja valtavissa kivuissa. Hän on myös luvannut olla meidän kanssa aina, joka päivä. Hän ei ikinä poistu sun luotasi, siihen saat turvata <3

Mä synnytin muuten tuossa neljä viikkoa sitten kolmannen lapsemme ja mua rohkaisi synnytyksen aikana ja ennen sitä ajatus siitä, mistä kaikesta sä oot selvinnyt ja kuinka suuria kipuja oot kokenut ja aina vaan noussut uudestaan. Mua siis meinasi pelottaa aiemman synnytyksen voimakkaan ja yli oman ymmärryksen käyvän kivun vuoksi tämä synnytys ja sain voimaa siitä, kun ajattelin, että mä kyllä selviän ja että kuitenkin se kipu menee pois, tulee taas se kivuton olo. Musta on ihmeellistä miten sun elämässä on sairauden ja tuskan lisäksi niin paljon iloa, kauneutta ja hyvää. Se jotenkin on lohdullista itselle moneen asiaan!

Kiitos kun kirjoitat.

Selina

Kiitos sinulle Jonna ihanasta ja kannustavasta kommentistasi, ja onnea valtavasti neljännen lapsen johdosta! Toivon sinulle ihania vauvantuoksuisia hetkiä ja ihania kesäpäiviä perheesi kanssa! ❤

Minua koskettaa erityisellä tavalla joka kerta se, kun minua kiitetään siitä, että kirjoitan tätä blogia. Kiitos sinulle, että luet ja kommentoit! ❤

Avatar

Luojan kiitos, ettei kouristelua tullut häämatkallanne!!! Miten lapsesi reagoivat sairasteluusi? Tsemppiä ja paranemista!!

Selina

Sanos muuta! Ajattelin itse aivan samoin.

Esikoinen on alkanut reagoimaan vahvemmin sairaalareissuihini. Ikävöi kovasti äitiä ja on ollut itkuinen. Kuopus on kysellyt jonkin verran perääni, mutta oli ainakin viime reissulla reipas.

Kiitos tsempeistä! ❤

Avatar

Olipa hurja ja ikävä tilanne! Onneksi olit kuitenkin Suomessa ja sait heti hoitoa. Sinulla on taito kirjoittaa vaikeistakin asioista. Ihanaa, että olet jo päässyt kotiin perheesi luo toipumaan. Toivon sinulle voimia ja hyvää toipumista!!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä