Olen äiti, joka ei kehu esikoistaan tarpeeksi

Teksti

On äitejä, jotka kehuvat lastaan jatkuvasti – ”Hienosti tehty, äiti on sinusta ihan valtavan ylpeä!”. Äitejä, jotka suorastaan kerskailevat lapsen uusilla taidoilla ja äitejä, jotka elävät mukana lapsen taidoissa perustaen jääkaapin oveen vaihtuvan taidenäyttelyn uusille taideteoksille ja tietenkin tallettavat niistä jokaisen lapsen omaan muistolaatikkoon samalla vuolaasti häntä kehuen.

Sitten olen minä. Olen äiti, joka ei kehu esikoistaan tarpeeksi. En, vaikka aihetta olisi.

Miksi en kehu enää riittävästi esikoista?

Olen varma, ettei tämä johdu lapsuudestani. Sain lapsena ihan tarpeeksi kehuja siinä missä muutkin sisarukseni tai ystäväni omissa kodeissaan. Miksi en sitten enää osaa kehua seitsemänvuotiasta vuolaasti ja kerro innostuneesti hänen taidoistaan äitipiireissä? Tai vaikka vähän kerskailekin?

En osaa sanoa. Minä vain olen tällainen.

Olen törmännyt useita kertoja tilanteeseen, jossa esikoiseni on saanut valtavasti kehuja esimerkiksi piirustustaidostaan. Mielestäni A:n tekemät piirustukset ovat tietenkin aivan ihania ja niitä on meillä esillä juurikin jääkaapin ovessa. Osan niistä säilytän myös muistoksi sellaisessa äitien suosimassa muistolaatikossa, johon varmasti sukellan silloin, kun hän lentää pesästä kokeilemaan siipiään.

Olen aina ajatellut, että A piirtää ikätasoaan vastaten, mutta sitten huomasinkin toisten kehuessa omaa lastani, että olinkin väärässä – A on kuin onkin ihan mielettömän lahjakas piirtämään! Ja ei, en ole kehunut häntä siitä tarpeeksi.Minulla on tästä todella syyllinen olo. Juuri seitsemän vuotta täyttänyt esikoisemme ei onneksi ole varustettu heikoimmalla itsetunnolla, mutta voisinko silti tehdä jotain toisin tai vielä enemmän?

Samalla mietin koululaisen ja taaperon eroja. Kun taapero on syönyt lautasensa tyhjäksi, minä hymyilen ja taputan kuin mielipuoli, ja kehun; ”Hyvä L, hienosti tehty!”. Miksi se on pienemmän lapsen kohdalla niin paljon helpompaa? Pelkkä kehuminen siis.

Kehutko sinä lastasi tarpeeksi?

Lue myös:

Eskarilaisen yllätys
2,5-vuotias – vauhtia, iloa ja paljon suukkoja!

Kommentit

2 kommenttia
Selina

Ymmärrän, vaikka itse en koe asiaa kohdallani samalla tavalla. Luulen, että kipuilen sitä, kun esikoinen on jo niin iso ja tavallaan unohdan sen, että onhan hän vielä aika pieni. Teen päivittäin itseni kanssa töitä, että kehuisin enemmän myös esikoista, en vain kuopusta.

Avatar

Minä olen kohdalla i huomannut, että valitettavasti myös sukupuoli vaikuttaa. Poikia ln ollut helppo ihailla omina itsenään, mutta tytön kohdalla huomaan kompastuvani erilaiseen kriittisyyteen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä