Äiti elämää 6.10.2016

Libero inspiroi Rölli-leikkiin – sis. arvonta

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Nyt oli ihanaa kun sai yhdistää työn ja lapsen kanssa leikkimisen. Monesti sitä on liian vähän aikaa kunnolla leikkiä lasten kanssa, mutta voi kun oli kiva kun nyt leikittiin Milan kans ja samalla tein jotain mitä pitikin tehdä. Vaikka tunnustettakoon että myös hevostallilla välillä leikitään tytön kans kotia jossa siivotaan taloamme.

Sain suloisen Rölli elokuvasta tutun Siili Suhosen asun Liberolta ja koska tehtävänä oli ottaa kuvia asu päällä, päätin tehdä siitä leikin, tai oikeastaan seikkailun.

siili suhonen

Puimme puvun päälle ja lähdimme metsään leikkimään. No ei me edes menty kauas vaan ihan pihassa pysyttiin, mutta meidän pihasta kun löytyy myös metsää niin oltiin metsässä vaikka oltiin ihan kotona.

libero rölli

Leikimme että etsimme metsästä hyvän paikan mihin Siili Suhonen voi tehdä pesänsä. Seikkailimme pitkin metsää, juosten sekä kiipeillen kiville ja miettien mikä olisi ihana pesäpaikka Siilille.

Libero Rölli libero rölli libero rölli libero rölli libero rölli libero rölli p1010611 Libero Rölli

Ja pesä tehtiin Liberon housuvaipoista kallion uomaan.

Libero Rölli Libero Rölli

Kumpa useampi asia yhdistäisi näin hienosti meidät lasten leikkeihin <3

Keräämällä koodeja Liberokerhossa saat ihanan puvun myös omalle lapsellesi ja voitte tehdä oman seikkailunne.

Tai voit voittaa sen arvonnassa! Kommentoi halusi olla mukana arvonnassa. Palkintona yksi asu (koko 92) sekä vaippapaketti (arvo yht. noin 38€) Ilmoita haluamasi vaippakoko osallistuessasi. Aikaa osallistua 3.11.2016 saakka.

Me ei olla Milan kans käyty vielä koskaan elokuvissa, mutta ehkä tämä mennään katsomaan kun siellä seikkailee myös Siili Suhonen.

Yhteistyössä Libero

-Mari-

hih aika hauskaa.. Arvonnassa voitti nimi S. Suhonen, =) ensimmäisenä tuli mieleen olikohan oikea nimi, mutta se selviää pian kun lähetin hänelle infon voitosta meilitse =)

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (155)

Kyllä oli ihan ihka oikea Suhonen 🙂 Kiitos tuhannesti! Jäämme odottamaan ”nimikkopukua” 🙂

1 vastaus

Söpis siili!:)
Mukana, vaippapaketti koko 4.
Aurinkoista päivää teille:)

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 5. Meillä menee nyt 86-koon vaatteet, joten tuon söpön puvun kokokin olisi juuri sopiva, menisi varmaan vielä vappunaamiaisissakin! 🙂

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko on 6. Täällä mennään vaatteissa parhaillaan koossa 86, joten siilipuku sopisi vallan loistavasti! 🙂

1 vastaus

Mukaan halutaan! Liberovaippoja emme ole käyttäneet, joten en tiedä miten siellä koot menevät. Tyttö on 82cm ja 10kg. Lidlin vaipoissa koko 4 ja 5 käytössä (5 hieman iso, mutta menee).

1 vastaus

Mukana ollaan, vaippakoko 4:)

1 vastaus

Mukana! 🙂 Vaippakoko 6 🙂

1 vastaus

Ehdottomasti mukana ? Niin söpö asu, niin söpö Mila ❤️ Vaippakoko 7.

1 vastaus

Mukana. Vaippakoko 5

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 4.

1 vastaus

mukana 🙂 vaippakoko 6

1 vastaus

Mukana,koko 6:)

1 vastaus

Mukana. Koko5

1 vastaus

Mukana, vaippa koko 5

1 vastaus

Mukana, vaippakoko 6

1 vastaus

Mukana! Vaippoja menee numerossa 6. Kivoja ovat nämä Rölliteemaiset asut. 🙂

1 vastaus

Mukaan! Vaippakoko 4.

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 5. Hyvän pesän saitte rakennettua vaipoista.

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 6 menee meillä ja 92 puku olis just eikä melkeen meijän jätkälle hyvä 🙂

1 vastaus

Mukana. Vaippakoko 6.

1 vastaus

Mukaan. Vaippakoko 6.

1 vastaus

Mukana! 🙂 muistan kun kummityttöni oli pieni niin oli ihan tajuton rölli fani! Ilmottikin että rölli on hänen poikaystävänsä, nykyää ikää 8v ja ei oo kuulemma ikinä sanonut niin :’D
Mutta mukana arvonnassa jos onni sois mun ryömivää 5 koon vaippapyllyä 🙂 <3

1 vastaus

Ihania kuvia. Mukaan arvontaan ja vaippakoko 6.

1 vastaus

Tää olisi niin siisti voittaa mun kummitytölle ? vaippa koko on 6 luokkaa?

1 vastaus

Mukana ☺ vaippakoko 5 menee.

1 vastaus

Mukana arvonnassa ? vaippakoko 5

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 7 🙂

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko on 5. Tuo koko 92 menisi meidän pojalle jo varmasti nyt, mutta viimeistään ensi keväänä, esim. vappuna. 🙂

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko on 3. Vielä on pieni tyttönen täällä mut kyllä se asu ennen pitkään sopii 🙂

1 vastaus

Mukana, vaippakoko 1 🙂

1 vastaus

Mukana. Vaippakoko 2

1 vastaus

Mukana, vaippakoko 5

1 vastaus

Mukana, vaippakoko olisi 2 🙂

1 vastaus

mukana, vaippakoko 3

1 vastaus

Oi ensi vuoden halloweeniksi asu! Eli osallistutaan 🙂 ja vielä menee vaippakoko 3

1 vastaus

Mukana ja vaippakoko olisi 5.

1 vastaus

Vaippakoko 1, mukana arvonnassa vaikkei puku olekaan ihan vielä ajankohtainen.

1 vastaus

Mukana! Koko 5.

1 vastaus

Mukana 🙂 vaippakoko 5.

1 vastaus

Haluan osallistua. Vaippakoko 1 🙂

1 vastaus

Haluan osallistua 🙂 pienin vaippakoko kiitos!

1 vastaus

Jep, ilmanmuuta mukana! Vaippakoko 5.

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko olisi 5 🙂

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 1 🙂

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 2 🙂

1 vastaus

Mukana, vaippapaketti olisi syntyvälle babylle eli koko 1. Puku tulisi aikanaan käyttöön 🙂

1 vastaus

Mukana. Vaippakoko 4. ❤️

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 6!

1 vastaus

Mukana! Vaippakoossa siirrytään pian kokoon 5. Äkkiä vauva kasvaa ❤

1 vastaus

Mukana ja vaippakoko 3 🙂

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 2 🙂

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 4:)

1 vastaus

Mukana. Vaippakoko 6.

1 vastaus

Mukana, koko 3

1 vastaus

Mukana, vaippakoko 2.

1 vastaus

Mukana. Vaippakoko 4

1 vastaus

Mukana ja koko 3

1 vastaus

Mukana. Meidän neitillä nyt just 92-kokoset. Vaippakoko 7! 🙂

1 vastaus

Mukana kilpailussa. Vaippa koko 4

1 vastaus

Mukana arvonnassa! Vaippakoko kohta 5 🙂

1 vastaus

Mukaan arvontaan, vaippapaketti koko 2. Hyvää lokakuuta teille.

1 vastaus

Tulen arvontaan mukaan, vaippapaketti koko 3.

1 vastaus

Onpas kiva arvonta, jos voitan niin vaippapaketin koko 3.

1 vastaus

Mukana kilpailussa, vaippakoko olisi 2.

1 vastaus

koko 6

1 vastaus

Peikko-vaipat kokoa 3 jos arpaonni suo, kiitos.

1 vastaus

Mukana. Koko:4

1 vastaus

Mukana, ja vaippakoko 4!

1 vastaus

Olipas ihanan pirteä juttu lukea ja niin kauniit syksyn värit kuvissa 🙂 Innolla mukana arvonnassa, vaippakoko 4.

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 4

1 vastaus

Mukana arvonnassa, vaippakoko on 6

1 vastaus

Mukana, koko 4!

1 vastaus

Ihana asu mukana ollaan
vaippakoko 6 up&go

1 vastaus

Ihania kuvia <3 Mukana, vaippakoko 5

1 vastaus

Mukana arvonnassa, koko 4:)

1 vastaus

mukana vaippakoko 4

1 vastaus

Mukana, vaippakoko 4 ?

1 vastaus

Mukana 🙂 vaippakoko 5

1 vastaus

Mukana arvonnassa, vaippakoko 6.

1 vastaus

Mukaan, koko 4

1 vastaus

Mukana, koko 4 🙂

1 vastaus

Mukana,koko 5 ?

1 vastaus

Mukana koko 5

1 vastaus

Mukana ? koko 4 ?

1 vastaus

Mukana, vaippakoko 5 🙂

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 6

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 5 🙂

1 vastaus

Mukana! Vaippapaketti kokoa 6.

1 vastaus

Mukana 🙂 Vaippakoko 6

1 vastaus

Mukana ? Vaippakoko 6 ja housuvaippa

1 vastaus

mukana koko 3

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 5. Puku olisi meidän tytölle kiva ylläri. Hän saa pian pikkuveljen ja olisi ihana hemmotella meidän neitiä tuollaisella lahjalla. kokokin olisi juuri sopiva.

1 vastaus

Mukana! Koko 3 ☺️

1 vastaus

Tuo siilipuku on aivan ihana. Sopisi meidän pojalle todella hyvin. Ollaan muutenkin ihmetelty mökillä siiliä ja oravia niin nyt poika saisi ihan oman siilipuvun ja vaikka se olisi vielä hieman reilu se menisi kyllä vappunakin. Syksyllä on ihana olla lasten kanssa ulkona ja nauttia luonnon väreistä ja raikkaasta ulkoilmasta. Meille sopii vaippakoko 5. Mukavaa syksyä kaikilke

1 vastaus

Mukana! Koko5

1 vastaus

ihana siili. mukana ,koko 5

1 vastaus

Mukana!Vaipat kokoa 2 pienelle bebelle 🙂 Siiliasu tulisi isosiskolle.

1 vastaus

ihana siili. mukana koko 5

1 vastaus

Mukana! Meillä 6 koko käytössä.

1 vastaus

Mukana! Koko 5 tällä hetkellä 🙂

1 vastaus

Söpö asu 😉 vaippapaketti koko 3.

1 vastaus

Mukana, pian vauva tulossa ja tytöt 8,6,4,2 kestoilleet muttta nyt ajattelin että pottaillaan ja liberoidaan aluksi koossa 1-2. Eli pientä vaippapakettia jos onnisuosii ja teipppimalli ois kiva.

1 vastaus

Mukana. Pienokainen tulossa,ennestään tytöt 8,6,4 ja 2 v. Tällä kertaa ei kestoilla enää vaan liberoidaan ja pottaillaan.Pienikoko olisi toiveissa jos onni suosii.Koko 3 on meillä jäänyt viimeiseksi kooksi ennen kuivaksi oppimista ja teippimalli helpompi.

1 vastaus

Ihana puku ❤ voikun tuon saisi meidän pikkuneidille ❤ vaipat koko 4.

1 vastaus

mukana koko 6

1 vastaus

Mukana ja koko 4 🙂

1 vastaus

Mukana kisassa. Vaippa koko 2.

1 vastaus

Mukana ja vaippakoko 3

1 vastaus

Mukana olen. Hyvin sopii metsäleikkeihin. Meillä vaippakoko 4.

1 vastaus

Mukana. Koko 6 ?

1 vastaus

Kolmosella mukana 😉

1 vastaus

Nää on ihania! Vaippakoko 5.

1 vastaus

Mukana, vaippakoko 4 ☺️

1 vastaus

Mummon prinsessalle vaippakoko 4.

1 vastaus

mukana vaippapaketti koko 5
hyvää syksyn jatkoa

1 vastaus

Mukana arvonnassa. Vaippakoko 3.

1 vastaus

Mukana. Koko 4.?

1 vastaus

Ihan ehdottomasti mukana! Vaippakoko 6.

Aivan ihania kuvia ❤️

1 vastaus

5 koolla mukana ?

1 vastaus

Mukana! Koko 5

1 vastaus

Mukana. Vaippakoko 6. 🙂

1 vastaus

Mukana, vaippa koko 2

1 vastaus

Vaippakoko on 2, näyttäisipä mummin pikkuinen kulta ihanalle tässä hauskassa asussa

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 3:)

1 vastaus

Mukana! Ja vaippakoko 5. 🙂

1 vastaus

Mukana arvonnassa. Vaippakoko 5.

1 vastaus

Mukana, vaippakoko 2 🙂

1 vastaus

Ihanan retken teitte !
Mutta mukana ollaan,vaippa koko 6 🙂

1 vastaus

Kivoja syksyisiä seikkailukuvia!

Jos voitan, ottaisin vaippapaketin koon 3 vaippoja.

1 vastaus

Mukana, vaippakoko 5

1 vastaus

Kisassa mukana! 🙂 Vaippakoko 3.

1 vastaus

Mukana kisassa. Vaippakoko 5 🙂

1 vastaus

Mukana kilpailussa! Täällä kaksi vaippasankaria ja koko molemmilla 6.

1 vastaus

Haluan osallistua! Aivan ihana! Vauva syntyy talvella, joten pienin koko. =)

1 vastaus

Mukana ja vaippakoko 6. 🙂

1 vastaus

Mukana! 🙂 Vaippakoko 4.

1 vastaus

Mukana! 5 koon housuvaipat meillä käytössä ja niitä sais tulla lisään. Ite kerään koodeja, mut sais vähän nopeemminkin. Tai vois sit ottaa koodeilla eri puvun, ois kiva ku ois vaihtoehtoja! 🙂

1 vastaus

Mukana! Vaipat kokoa 5. Juuri sopivasti on nyt sisävaatteet kokoa 86-92 🙂 Ihanaa talven odotusta teille!

1 vastaus

Mukana! Vaippakoko 5.

1 vastaus

Mukana ja vaippa 5

1 vastaus

Mukana ollaan!
Ei ole väliä onko kokoa 2 (1.1.2017 laskettu aika) vai esikoiselle 6 koon up&go vaippoja 🙂

1 vastaus

Mukana. Vaipat kokoa 4.

1 vastaus

Mukana,Vaippakoko 6?

1 vastaus

Mukana arvonnassa ja koko on 4.
?

1 vastaus

Ehdottomasti mukana! Vaippakoko 6
t suuren siilifanin äiti

1 vastaus

Mukana arvonnassa. Koko 5.

1 vastaus

Mukana ollaan meillä koko 5

1 vastaus

Mukana ollaan 🙂 Koolla 5.

1 vastaus

Mukana, koko 3

1 vastaus

Mukana, koko 5 🙂

1 vastaus

Mukana. Koko 6

1 vastaus

Mukana 🙂 Vaippakoko 4.

1 vastaus

Miekin oon mukana! ? Vaippakoko 4 ?

1 vastaus

Mukana 🙂 Koko 4.

1 vastaus

Kyllä oli ihan ihka oikea Suhonen 🙂 Kiitos tuhannesti! Jäämme odottamaan ”nimikkopukua” 🙂

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Mari Valosaari
Mari Valosaari Fitnestä vai tavallista elämää terveellisesti? Ennen pelkkää fitnestä, nykyään perhe-elämää johon vaikuttavat opitut terveelliset elämäntavat fitness maailmasta. Eikä se fitness ole mihinkään kadonnut vaikka monessa asiassa taka-alalle jääkin. Mari uskoo nousevansa kisalavalle vielä mummonakin. Aika näyttää käykö niin ja säilyykö fitness into niin että kisaaminen jatkuu. Tai salliiko suolistosairaus ylipäätään kisaamisen.. Nyt kahden lapsen äiti ja laulavan palomiehen vaimo asuu maalla, hoitaa kotia, lapsia ja hevosia sekä yhdistää tähän yrittäjänä toimimisen. Luvassa tavallista elämää ”fitness mutsin” silmin. Tervetuloa mukaan!

Arkisto

Instagram

  • Tänään tämä ihana, kaunis, rakas, rohkea, viisas, ystävällinen, eläinrakas tyttömme Mila täyttää 5 vuotta. Onnea rakas tyttäreni ❤️

marivalosaari

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: