Mitä olen saanut aikaan vuodessa

Enkö mitään?!? Poikani täyttää tänään vuoden ja aloin miettimään joitakin päiviä sitten mitä vuoden aikana on tapahtunut.

Ensimmäiseksi mielessä pyöri työt ja raha-asiat, ja aloin lähes sättimään itseäni. Vuosi on kulunut ja juurikaan mitään suurta ja mullistavaa ei ole tapahtunut. En ole startannut huippubisnestä, ei ole suuria tuloja, ei ylimääräistä rahaa ostella hienoja tavaroita, ei ”helppoa elämää”..

Mutta kun aloin ajatella asiaa noin niin kuin OIKEESTI niin minähän olen kasvattanut poikani yksi vuotiaaksi. Pienen pienestä avuttomasta kääröstä on kasvanut pieni taapero. Pieni suuri mies joka edelleenkin tarvitsee minua. Koko vuoden olen ollut täällä häntä varten. Herännyt öisin ja ollut päivisin läsnä. Siinä on äidille oikeasti paljon työtä. Ja vaikka olen tehnyt joitakin työkeikkoja tässä vuodenkin aikana on päätyöni ollut kuitenkin kokoajan olla kotona häntä varten. (toista lasta ja miestä unohtamatta)

Riittämättömyyden tunne meinasi minut vallata mutta sitten päätin että olen ylpeä itsestäni. Olen äiti ja olen tehnyt ison työn viedäkseni tämän vuoden läpi.

Vauvavuosi on todella rankkaa aikaa, koska lapsi tarvitsee niin paljon jatkuvaa huolenpitoa. Olkaamme kaikki äidit ja isät ylpeitä itsestämme kun viemme tuon ensimmäisen vuoden läpi.

Ja ei siihenhän se ei suinkaan lopu, osa hommista helpottuu lapsen kanssa kun taas uudet haasteet tulee vastaan =)

Iloinen yksi vuotias isomummon sylissä <3

p.s. täällä fiilikset vuoden takaa -vauva on syntynyt-

-Mari-

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä