Äiti elämää 29.9.2017

Kekseliäisyydellä hymy lapsen huulille

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Vein Milan tänään päiväkotiin enkä yhtään muistanut että oli perjantai ja lelupäivä joten lelua ei otettu mukaan.

Harmitushan siitä tuli. Mulla oli aamulla Milan vasu keksustelu ja lupasin sen jälkeen mennä autosta katsomaan oisko siellä jotain lelua.

Vasun jälkeen Mila muisti hyvin että nyt pitää mennä autoon katsomaan onko lelua ja minähän menin. Eikä siellä tietenkään ollut ainuttakaan lelua jäänyt just tällä kertaa. Mutta onneksi kaikkea muuta kylläkin löytyi. Mietin mitkä niistä voisi mahdollisesti olla kiinnostavia.

Otin autosta mukaan:

-parkkikiekon

-raha kuvioisen nenäliinapaketin

– kaksi tyhjää pitkulaista ilmapalloa =D

Menin sitten päiväkotiin sisälle ja kyllä mulla oli naurussa pidättelemistä kun esittelin löydöksiäni Milalle. Sanoin että lelua ei löytynyt mutta sopisiko joku näistä. Ja mikä mahtavinta, Mila oli tavaroista aivan haltioissaan, okei ei niistä tyhjistä pitkulaisista ilmapalloista, mutta nenäliinapaketista ja parkkikiekosta. Ilme kirkastui ja tyttö juoksi lasten ja aikuisten luo esittelemään kuinka hänellä on leluina nenäliinoja ja parkkikiekko.

JEEEEEE päivä pelastettu ja hyvä äiti pisteitä kerätty =)

Käyttäkää rohkeasti mielikuvitusta, välillä se palkitsee =)

(kuvia en siinä tohinassa hoksannut näistä ottaa, mutta lisään ne tänne myöhemmin jos tavarat on vielä suht ehjänä kun tytön haen) Ehjänä oli ja edelleen päivän päätteeksi hymyilytti =)

-Mari-

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Mari Valosaari
Mari Valosaari Fitnestä vai tavallista elämää terveellisesti? Ennen pelkkää fitnestä, nykyään perhe-elämää johon vaikuttavat opitut terveelliset elämäntavat fitness maailmasta. Eikä se fitness ole mihinkään kadonnut vaikka monessa asiassa taka-alalle jääkin. Mari uskoo nousevansa kisalavalle vielä mummonakin. Aika näyttää käykö niin ja säilyykö fitness into niin että kisaaminen jatkuu. Tai salliiko suolistosairaus ylipäätään kisaamisen.. Nyt kahden lapsen äiti ja laulavan palomiehen vaimo asuu maalla, hoitaa kotia, lapsia ja hevosia sekä yhdistää tähän yrittäjänä toimimisen. Luvassa tavallista elämää ”fitness mutsin” silmin. Tervetuloa mukaan!

Arkisto

Instagram

  • #tarkenee

marivalosaari

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: