Unelmani yhteisestä tekemisestä toteutui

äidin unelma

Unelmat voivat toteutua!

Mä uskon koko ajan enemmän ja enemmän siihen että asiat tai unelmat joita ajattelemme ja sanomme ääneen ja teemme töitä niiden eteen toteutuvat ennemmin tai myöhemmin.

Ja vaikka kuvassa Milan kanssa ollaan molemmat huulipunat huulissa haaveeni ei suinkaan ole ollut se että meikkaisimme yhdessä. Vaan haaveeni on ollut käydä maastoratsastuksella tyttäreni kanssa yhdessä <3

Olen pikkutytöstä saakka myös haaveillut siitä että joskus omassa pihassa on oma hevonen. Tuo haave toteutui reilu kolme vuotta sitten kun muutettiin Nummelaan. Milan kanssa yhteisestä maastolenkistä olen haaveillut varmaan noin viisi vuotta, siitä saakka kun tyttö syntyi. Nyt Mila on taidollisesti siinä tilanteessa että voitiin mennä, JA hänellä on SUPER kiltti poni jonka kanssa tämän uskalsin toteuttaa.

Alkuun maastossa oli myös Jäbä joka ei olisi millään halunnut lopettaa ratsastusta, tämäkin näkyy videolla

Mila ja Mio ratsastaa - unelma

Tässä video mun ja Milan ensimmäiseltä yhteiseltä maastolenkiltä <3

Kommentit

5 kommenttia

Heh voisi Miksula pahoittaa mielensä kunnolla jos meillä kävisi. Tyttö 4 v ja sai jouluksi meikkipään. Sen innoittamana sai meikata myös äidin. Tämän jälkeen minä laitoin tytölle huulipunaa ja luomiväriä!!
On meillä tyttö saanut kynsilakkaakin.

Ei lapselle huulipunaa…..ehtii myöhemminkin.

Mari Valosaari

Mutta kiellätkö tyttäreltäsi ehdottomasti huulipunan jos hän itse sitä haluaa laittaa? Tai pojaltasi? Meillä on myös poika 2v halunnut laittaa huulipunaa ja olen sen sallinut. Silloin olen keplotellut hänet asiasti irti kun olemme olleet menossa jonnekin ettei poika kulkisi huulipunat pitkin naamaa yleisillä paikoilla hahaha

Ihanaa! Hienosti ratsastaa jo pikkuinen Mila! 🙂 Itsekin heppailua harrastaneena on oma hevonen ollut aina haaveissa ja voin hyvin samaistua haaveeseesi. Mutta nykyään on niin paljon muitakin kiinnostuksenkohteita, ettei hevostelut ole päällimmäisenä enää hierarkiassa. Hieno harrastus ja elämäntapa kuitenkin!

Mari Valosaari

Ymmärrän hyvin kaiken muun, mulla tällä hetkellä on hevoset se ”kaikki muu” ja ”kaikki muu” jää vasemmalle kädelle =) Ehkä tekin vielä joskus myös heppailette =)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä