Päiväkoti aikatauluun tuli muutos

päiväkoti touhula

Elämä on täynnä muutoksia ja näin tapahtui myös päiväkoti aikataulujen suhteen

Joskus viime keväänä suunnittelin että tämä kevät kausi 2019 Mio jatkaisi Touhulassa 20h/vko ja Mila menisi täyspäiväiseksi harjoitellakseen rutiinia esikoulua varten. Muutos kuitenkin tuli siinä että tänään 7.1.2019 molemmat lapset aloittivatkin täysipäiväisinä.

päiväkoti mila ja mio

Kaksi syytä muutokseen

Tähän aikataulumuutokseen on kaksi hyvin selkeää syytä. Ensimmäinen oli se että tajusin Milan tulevan mustasukkaiseksi jos Mio olisi saanut jäädä puolet viikosta kotiin ja hän olisi mennyt päiväkotiin. TAI toisaalta siinä olisi voinut käydä niin että Mio olisikin ollut mustasukkainen siitä että Mila SAA mennä päiväkotiin. Molemmat kun ovat Touhulassa hyvin viihtyneet alku koti-ikävän jälkeen.

Ja toinen syy on minun työtilanne. Tilanteenihan on sellainen että hoitovapaan jälkeen (olin kotona 5 vuotta)  kun ilmoitin palaavani töihin marraskuussa minulle tulikin lomautus. Juu mulla on siis ollut myös ”oikee työpaikka” mainostoimistossa =D Mutta nyt on tarkoitus sitten keskittyä etenkin yritys toimintaan sekä Bundan että mahdollisen tallin laajennuksen suhteen sekä uuteen aluevaltaukseen joka koskee liikunta ja hyvinvointi alaa 😉 pysykää kuulolla tämänkin suhteen

Bunda Mari Valosaari

Työnteon aika

Nyt kun minulla on viikon jokainen arkipäivä lapsivapaata saan keskittyä töiden tekoon 100% ja se tuntuu mahtavalta. Ei tarvitse esim blogin kirjoituksen välissä juosta antamaan vettä, kokkaamaan lounasta, pyyhkimään peppua tai niistämään nenää. Mä saan oikeesti keskittyä tekemiseeni JEEEE

Ja illalla voin sitten hyvällä omalla tunnolla antaa 100% huomion myös lapsille.. Siis hetkiseksi kunnes taas pitää mennä hoitamaan hevosten iltahommat heh heh

Ranch Valosaari hevonen

Ei tuu tekemisen puute ei =)

-Mari

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä