Raskaus 17.1.2013
TEKSTI Meriannen

”Äitiinsä tullut!”

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

valkoinen

Eilisessä oli selkeästi jotain taianomaista. Päivä, jota olin kauan jännittänyt ja osin jopa pelännytkin, menikin hyvin ja vielä paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Oli siis ultrapäivä – ja tähän liittyi hurjasti jännitteitä ja tunnesidoksia. Ensinnäkin alkuperäisten suunnitelmien mukaan Danin olisi pitänyt olla Suomessa näihin aikoihin, jotta hän olisi voinut osallistua syntymäpäivieni viettoon ja kuin myös tähän ultraan. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niinkuin elokuvissa, ja Dan ei päässyt tulemaan töiltään. Mistä tietysti olin ollut kovin pettynyt ja itkuinen jo pitkään, ja sitten ajatus siitä että saattaisin joutua kohtaamaan tuon tilanteen yksin oli ajaa minut pois raiteiltani. Entä, jos rakenneultrassa selviäisikin, että vauvalla olisi vaikka sydänvika tai jotain muuta hätää ja minä olisin siellä salilla vatsa paljaana yksinään ilman omaa tukihenkilöä?

Kysyin lapsen tulevaa kummia, josko hän olisi päässyt tulemaan mukaan tuomaan minulle turvallisuuden tunnetta – mutta aluksi vaikutti että sekään ei onnistuisi. Hän on kuitenkin opiskeleva ihminen ja juuri ultrapäivälle näytti sattuvan pakollinen tehtävä, jota ei muuna päivänä voisi suorittaa. Kysyin isää – ja hän sanoi että tottakai. Sitten oli vain se, että jos minulle tupsahtaa töitä tulla illaksi, niin sitten välimatkojen ja työmatkani takia isä ei pääsisikään tulemaan.

puska

Niin monta pettymyksen kyyneltä sellaisen päivän vuoksi, jota ei ollut vielä tapahtunutkaan (ja ne tunnekuohut, kiitos raskaushormonit kun jaksatte niitä minulle järjestää). Mutta kaikki menikin upeasti! Ensinnäkään en ollut yksin, vaan sekä lapsen ukki että kummi pääsivät kuin pääsivätkin mukaan! Kummi piteli koko ultratutkimuksen ajan minusta kiinni, mikä piti minut sopivasti maan pinnalla ja muistutti läsnäolijoiden määrästä. Ukki istui vähän sivummalla, mutta piti huolessaan että näkee varmasti ruudulle. Siinä sitten niitä epämääräisiäkin möykkyjä koneen ruudulta yhdessä tuijoteltiin ja yritettiin saada selkoa, että mikähän kohta vauvasta siinä nyt vilahti. Joskus oli aivan selkeää, mitäs kohtaa siinä nyt tarkasteltiin, joskus taas piti lääkärin avata kuvan antia.

Toisekseen, Dan oli järjestänyt lapsen kummin kautta minulle yllätyksen kukkapaketin muodossa sille päivälle… Jota esittelen postauksen kuvissa. Kun minä tajusin mitä minulle ojennettiin ja keneltä, menin ihan mykäksi. Tunteet virtasi ja meinasin pillahtaa itkuunkin liikutuksesta. Kukkia, minulle! Ja vielä synttärilahjakin vauvan kummilta.

Ja kaikkein tärkeimmäksi, vauva oli normaalisti kehittynyt ja terve!

Oli se kyllä aikamoinen viuhtoja – kauhiasti se siellä potki ja liikkui, niin että meinasi lääkäriltä loppua kärsivällisyys kun niistä vilkkaasti potkivista jaloista yritti tarkistaa ovatko ne jalkaterät suorat vai kampurat.. Ja kuitenkin sitten pään profiilia ihaillessa pikkanen näytti niin rauhallisen pohtivalta.. Kummikin sanoi, että ihan äitiinsä tullut!

Toisin sanoen, maha-asukkini on siis filosofi vilkkailla jaloilla! Tuleva maailmanmatkaaja?

Ehdin siinä maatessani olla kiitollinen myös tästä luksuksesta, mitä ei vielä jokunen vuosikymmen sitten tainnut vielä pahemmin olla mahdollista: miten mahtavaa onkaan, että tulevan vauvansa pystyy näkemään jo ennen syntymää? Näkemään ne pikkuiset simmut, varpaat, pikkaraiset kädet.. Sitten joskus voin sanoa lapselleni että ”Minä kyllä tunnen sinut, olen nähnyt suoraan sydämeesi! .. ja ihmetellyt sitä tahtia miten se löi, nähnyt sydämesi lokerot.. aivoistasi puhumattakaan!”

kukat

Nyt Suomen kamaralla on jäljellä enää hammashygienistilla käynti raskauden myötä sekä yksi neuvolakäynti, ja sitten loput raskausjutut hoidetaankin Englannissa. Vain muutama viikko ja sitten ollaankin jo matkalla uuteen kotiin!


It was the day. The day I had feared for. The 20 week ultrasound, to which Dan was supposed to go with me but due work-related issues he could not make it. I had asked my Dad, but he could not promise it either, neither did the future godmother of the unborn child. In the end though both of them arrived there with me, my Dad and my childs godmother. It was emotional to see my little one kicking her legs.. Most importantly, we learned the baby was perfectly fine and developing normally. A healthy, normal baby!

rakkaudellam

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Meriannen mielessä
pyörittää hektistä erityislapsiperheen arkea brittimiehensä Danin kanssa Englannissa. Uusperheeseen kuuluu Danin esikoinen Ruby (7/2005) ja pariskunnan yhteiset lapset "Elsa" (4/2013) ja "Anna" (12/2015). Elsa syntyi keskosena ja hänellä on diagnosoitu vakava kuulonalenema, cp-vamma ja aivoperäinen näkövamma. Blogissaan Meriannen kuvailee perhearkeaan ja tunteitaan avoimen rohkeasti - millaista elämä tällaisessa perheessä on? Ota yhteyttä: meriannen@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Theme of the week - picnics.

meriannen

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: