Perhe-elämä 29.10.2013
TEKSTI Meriannen

Äidinmaidosta ja lypsämisestä

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Äidin maidontuotanto ei ole itsestäänselvyys, vaikka se siltä saattaisi tuntuakin. Ajatuksissa onkin joskus pyörähtänyt, että miten ennenvanhaan ennen mitään äidinmaidonvastikkeita pieni vauva selvisi, jos äidiltä ei herunutkaan tipan tippaa omaa maitoa? Vietiin naapuriin, jonka tisukoista herui enemmän kuin mitä oma lapsi söi? Olen kuullut tapauksista, kuinka äiti on ollut aivan maansa myynyt, kun raskaudesta turvonneet melonit eivät olekaan tuottaneet sitten sitä vauvan ihan kaikkein parasta ja ilmaista ruokaa kaikkine vitamiineineen ja puolustuskykyä suojaavine aineineen.

Ja oli vähällä, että minä olisin ollut yksi heistä. Ehdin jo raskausaikana huolestua, kun ei tisseistä herahtanut maitoa kertaakaan, kun olin kuullut että sitä saattaisi eritoten raskauden loppuvaiheessa tapahtumaan (no, tietysti, raskauden ”loppuvaihe” ei nyt meillä mennyt oikein oppikirjojen mukaisesti). Mutta kun Elsa oli syntynyt, minulle alettiin heti kertomaan että minun pitäisi alkaa tissejäni lypsämään. Että maitontuotanto alkaisi. Joskus hoitajien kommentit tuntuivat jopa painostukselta, vaikka eiväthän he sitä niin tarkoittaneet. Minä olin vain herkkä. Kun sitten omassa huoneessani rimpautin kutsukelloa ja sain huoneeseeni päivän kätilöni, minua ujostuttti pyytää apua. Ehkä siksi, kun päivän kätilöni sattui olemaan opiskelija, ja mies.

Ja minä kun luulin olevani niin rempseä ja nakuilun ei pitäisi tuntua missään, näin suomalaisena. Jaa.

No, ei siinä mitään, tämä nuori mies haki sitten neulotun tekotissin (!) ja demonstroi sitä käyttäen, miten sormeni pitäisi asettaa nännini ympärille ja millä tavalla puristaa. Hän antoi eteen muutaman pipettiruiskun, joihin voisin imaista aikaiseksi saamani maidon. Hän kysyi, oliko minulla kuvaa pienestäni, ja käski sitten asettaa teholta saamani kuvan näkösälle lypsyjen ajaksi. Hän ohjeisti ajattelemaan pientäni, kuvittelemaan miltä hän tuoksui, ja jos vain saisin esimerkiksi Elsan käyttämän vaatteen haisteltavaksi lypsyn ajaksi niin kaikesta siitä olisi apua. Tämä erittäisi kuulemma hyvänolon hormonia, juuri sitä samaa mitä orgasmin aikana erittyy, ja tämä taas nopeuttaa maidon tuottamista. Sitten hän armollisesti poistui huoneesta, ja minähän yritin ähertää annettujen ohjeiden mukaan tissejä hieroen.

Mitään ei tapahtunut. Yritin olla herpaantumatta – eihän sitä varmasti ekalla kerralla mitään pitänytkään tulla, eihän? Ja jokainen tissin tiristyshän stimuloisi aivoja että sitä maitoa tarvittaisiin tuottaa, eikös juu?

Ohjeistuksen mukaisesti kolmen tunnin päästä olin taas ähertämässä tissieni parissa, enkä edelleenkään saanut mitään aikaiseksi. Turhautti.

neulottutissi

Todennäköisesti jo seuraavan kolmen tunnin päästä rimpautin soittaa taas kutsukelloa. Yövuorossa ollut kokenut naiskätilö tuli seuraksi. Hän otti aivan toisen otteen koko lypsämistouhusta; hän istui viereeni, näytti ensin sillä tekotissillä miten tehdä ja kun minä sitten toistin sitä mitä hän juuri näytti, niin hän kysyi luvan saisiko hän lypsää ja näyttää ihan tissistä pitäen miten tehdä. Vissiin en ollut ihan hokannut lypsyliikkettä. Suurinpiirtein riemusta kiljuen sanoin ”Kyllä kiitos!” ja niin hän rempseästi otti ja näytti. Ja sieltähän tirskahti tulla maitoa!

Hän lypsi vähän ja sitten minä taas kokeilin – ja maitoa tuli taas, ei yhtä paljon jokaisella vedolla kuin tämän kätilön lypsämänä mutta kuitenkin! Tunsin suorastaan hehkuvani ylpeyttä. Minä tuotin lapselleni ruokaa! Saimme yhteistuumin muistaakseni vähän alta millin verran lypsettyä maitoa – mikä tuntui aivan uskomattomalta saavutukselta.

Seuraavalla lypsykerralla, taas tasan tarkkaan kolmen tunnin päästä, en ujostellut soittaa apua. Tällä kertaa seurakseni tuli opiskelijakätilö (nainen), joka istui myös viereeni ja minun lypsäessä hän keräsi ruiskuun aikaan saamani maidon. Kärsivällisesti hän istui seuranani noin tunnin ajan, ja aikamme ratoksi juteltiin äitiydestä ja naiseudesta sekä naisten keskinäisestä kanssakäymisestä. Kuinka miehet eivät ikinä pääsisi esimerkiksi juuri tätä kokemaan – yhdessä keskellä yötä sängyllä istumista toisen äidin kanssa, äidinmaidon lypsämistä.. Aivan järisyttävällä tavalla tunsin jonkinlaista suuren suurta naiseuden yhteyttä, ajattelin kaikkia niin lypsäviä äitejä kuin imettäviäkin, kuinka koko ihmishistorian ajan äidit ovat tukeneet tosiaan ja kuinka luonnollista olisi esim. oman äidin tai vaikkapa anopin kanssa istua vierekkäin ja pusertaa vauvalle ruokaa tissistä, jos imettäminen ei onnistuisi.

Saimme jo pari milliä aikaiseksi, ja olo oli kuin olympiavoittajalla. Olin niin kauhean ylpeä, ja naama samaisesta tunteesta hehkuen kiikutin tehohoidon hoitajatädeille maidosta täydet ruiskut, joista heti Elsan huulille tippa tiputettiin. Onnellisesti hymyillen katselin kun pieni kieli lipsutti maistella äitinsä maitoa.

Joskus mietin, olisiko koko maidontuotanto edes alkanut, jos olisin ujostellut niin paljon etten olisi kehdannut soittaa kutsukellolla kätilöä avuksi.. Tästä viisastuneena, yrittäkää te kuin minäkin muistaa, että ei ole olemassa tyhmää kysymystä ja kysyvä ei tieltä eksy, niinkuin ne jotkut viisaat sanoo – oikeasti, parempi kysyä kuin katua!

Kerta kerralta lypsetty maitomäärä kasvoi, kunnes yhtenä aamuna tissini olivat aivan kivikovat, yhtään valehtelematta. Rintsikoiden pito sattui. Oli kuin tissieni sisälle olisi yön aikana tunkaistu kaksi painavaa ja kovaa hunajamelonia. Käsin lypsin muutaman millin, mutta tissit eivät siitä laskeutuneet, ja mietin, että tätäkö siskoni sanoma ”supertissivaihe” tarkoitti. Miksi kukaan ei varoittanut että se saattaisi sattua näinkin paljon? Laitoin roiskeläpät liivien sisälle ja ennen aamupalaa hipsin sanomaan Elsalle huomenet.

Jossain vaiheessa ymmärsin soittaa kutsukelloa ja sain kätilön taas seuraksi. Yksi katse tisseihin riitti ja hän haki minulle uuden vempeleen sänkyni viereen.

lypsykone

Lypsylaitteen. Sain ohjeet, että lypsää saisin 10 minuuttia per tissi, 5 minuutin välein tissiä vaihtaen (muistaakseni näin). Ettei nännit halkeilisi. Lypsykone huutamaan ja suu auki tuijotin miten tissistä turskusi maitoa pulloon – minkä vaivan näin jokaisen tuollaisen tipan eteen aiemmin, mitä tämä laite yhdellä vedolla tissistäni nyt sai? Kun lypsyaika tuli täyteen, tissini olivat edelleen kivikovat. En sitä kyseenalaistanut.

Seuraavalla lypsykerralla oloni ollessa edelleen erittäin epämukava päätin antaa lypsykoneen huutaa jokaisella tissillä niin kauan, kunnes maidon tulo selkeästi ehtyisi. Kone työskenteli melkein puolisen tuntia per tissi, mutta ai autuas mikä tunne levisi kun tissien kovuus hävisi, kun kaikki maito olikin saatu pulloihin! Ja ymmärsin, että mikä blondi olinkaan ollut – tissit olivat siis kovana siksi, kun ne olivat tuskallisen täynnä maitoa! Teki mieli paukuttaa päätä seinään, ja kovasti sympatioin niitä lehmiä laitumella, jotka lypsyn perään huusivat. Ymmärsin ihan täysin, miltä heistä tuntui, ja miten helpottava olo oli, kun tissit oli saatu tyhjennettyä..

Tämän jälkeen annoin lypsykoneen aina laulaa niin pitkään, kunnes olo oli selkeästi huojentunut ja maidon tulo hitaampaa. Tasaisesti maidontuotanto kasvoi entisestään, niin että pian jokaisella lypsykerralla tuotin 250-450ml kerta, mikä aiheutti suurta ihmetystä kätilöiden keskuudessa ja kuulin olevani oikea superlypsyäiti. Täytin hyvin nopeasti Elsan maidolle varaton tilan teho-osaston jääkaapissa kuin myös pakastimessa.

Kotiin päästyäni jatkoin lypsämistä.

Lypsyhetkien työn tuloksia.

Lypsyhetkien työn tuloksia.

Opettelimme Elsan kanssa myös imetyksen jaloa taitoa, mikä oli aivan uusi taito meille molemmille. Pikkuhiljaa me molemmat siinä harjaannuimme, mutta Elsalla kesti pitkään, että hän pääsi nenäruokintaletkusta eroon. Minä pääsin sairaalaan yöksi pari kertaa, jotta Elsa harjaantuisi ottamaan ravintonsa tissistä, ja Elsan viimeiset kaksi viikkoa minä vietinkin kokonaan sairaalalla eläen, ollen jatkuvasti tisseineni läsnä. Kuitenkin Elsa oli liian heikko syömään pelkästään tissiltä, joten opettelimme myös pullolle. Hän aloitti siis ruokailut aina imetyksellä, ja väsähdettyään annoimme lopun äidinmaidon pullosta (tai aluksi nenäletkun kautta, mutta sitten kun Elsalla meni hermo moiseen vempeleeseen kuten täällä aiemmin kerroin, niin sen jälkeen loput ruoasta tuli pullosta).

Elsalla oli suuria vaikeuksia kasvaa. Viimeiset viikot sairaalalla vietimme vain sen takia, kun paino ei lähtenyt nousemaan halutulla tavalla. Kun vihdoin vauvamme paino oli noussut melkein kolmeen kiloon, pääsimme kuin pääsimmekin kotiin. Sitten alkoikin se mielenkiintoinen aikatauluttaminen – miten ehdin hoitaa kotihommia, hoitaa vauvan ja lypsää 3 tunnin välein? Niinpä.

Kotona yritin edelleen sinnikkäästi jatkaa tissin tarjoamista, mutta Elsa tuntui väsyvän siihen hyvin nopeasti. Ja kun kasvun varmistamisen takia piti maitoon lisätä lisäravinteita, koska yksinään maitoni ei ollut tarpeeksi, vaivihkaa kaikki ruokinnat lipsahtivat lypsetyn äidinmaidon antamiseen pullosta. Ehkä olisin tarvinnut hoitajan/kätilön siihen viereen kannustamaan imetystä, joka olisi ollut helpompaa kuin jatkuva lypsykoneessa kiinni oleminen ja pullojen sterilisointirumba. Mutta kuten sanottua, se äidinmaito ei hänelle yksinään ollut tarpeeksi..

lypsyhetki

Lypsäminenhän on sama kuin imettäminen? Kun tissit pitää saada tyhjäksi, niin nehän tyhjennetään. Vaikka julkisella paikalla.

Nähdessäni imettäviä äitejä tunsin piston sydämessä, kateutta ja katkeruutta. Tuota minäkin halusin. Olivat he miten väsyneen ja nuutuneen näköisiä yösyötöistä johtuen, minä olin kateudesta vihreänä ja katselin surullisena Elsaa, jonka voimat eivät riittäneet maidon imemiseen itse tissistä, ja joka tarvitsi enemmän ravinteita kuin mitä maitoni hänelle antoi. Se on sellainen tunteiden kirjo, mitä on vaikea kuvailla. Kateutta, syyllisyyttä, katkeruutta, huonommuuden tunnetta. Minä en ollut tarpeeksi hyvä, minä en päässyt tuohon, tajuatteko te muut äidit miten käsittämättömän onnekkaita olette kun noin voitte tehdä, niin rankkaa kuin se onkin? Ja vaikka se tarkoittaisi että isi ei voi auttaa syötöissä ollenkaan, päinvastoin kuin meillä kotona?

lypsettya

Tunteella lypsettyä.

Kun Elsa oli ollut jo muutaman viikon kotona, oli ensimmäinen teho-osaston rutiini lääkärintarkastus. Siinä ilmeni, että Elsa ei edelleenkään kasvanut niinkuin piti, ja paikalle saapunut jo sairaalalla oloajalta tuttu ravintoterapeutti sanoikin, että on aika siirtyä ainakin osittain äidinmaidonvastikkeelle. Saimme reseptin SMA:n High Energy Milk:lle, mitä ryhdyimme antamaan Elsalle kaksi 250 ml pulloa päivässä jaettuna tasaisesti ruokintakerroille, sekoitettuna minun maitooni.

Ensimmäisillä kerroilla vastiketta antaessa olo oli ihan kuin minut olisi jollain tavalla revitty irti Elsasta. Että olisin epäonnistunut. Kun Elsa lupsutti syödä pullosta minun maidon sijaan tuota muuta maitoa, mielikuvissani surullisesti hyppivät pienet orvoksi jääneet karitsat, jotka äidinmaidonvastiketta pullosta söivät..

Ja kun tuota äidinmaidonvastiketta ruvettiin antamaan, minä rupesin samalla kyseenalaistamaan oman lypsämiseni järkevyyttä. Sitä jatkuvaa huolehtimista että eihän maidontuotanto vain ehdy, juonhan tarpeeksi, ja aikataulutusta – miten ehtisin lypsää? Koin, että lypsäessäni olin poissa Elsan luota, sillä olin silloin kiinni lypsykoneessa. Turhan usein Danin ollessa töissä ja itse ollessani lypsämässä jouduin pitämään lypsykonetta toisella kädellä, toisella hyssyttää itkevää Elsaa..

Niin Dan kuin hänen vanhempansa ja siskonsa muusta perheestä puhumattakaan pitivät minulle palopuheita siitä, että kukaan ei voi minua syyttää jos lypsämisen lopetan. Että olen ollut aivan uskomaton äiti, kun olen jaksanut lypsykoneeseen itseäni kytkeä näinkin pitkään, ja että Elsan kehitykselle se on ollut erittäin tärkeää. Kun inisin, että kehoni jälleen kerran meidät petti kun ei tuottanut tarpeeksi rasvaista maitoa (ekan kerran keho petti kun istukka imi Elsasta veret eikä ruokkinut), he toruivat ja sanoivat että olen väärässä, että Elsa tarvitsee vain vähän enemmän ekstraa keskosuutensa takia. Kärvistelin ja itkin syyllisyyden tuskissa silti, tuntui etten ollut tarpeeksi hyvä sotkiessani lypsämääni maitoon tuota erikoismaitoa. Mutta yhä enemmän ja enemmän aloin nähdä järkeä ja armollisuutta siinä, että lopettaisin lypsämisen.

Olinhan jo hänelle lypsänyt maitoa 3,5 kuukautta, ja hän oli nyt saanut ensimmäiset rokotuksensa. Äidinmaidon työ immuniteetin ylläpitämisessä oli siis täytetty, nyt oli kehossa jo rokotteetkin auttamassa eikä siis äidinmaito ollut ainoa suoja.

Niin lopulta päädyin lopettamaan lypsämisen, ja Elsa sai Cow and Gate-merkkistä äidinmaidonvastiketta ja tuota mainittua erikoismaitoa yksinään sen jälkeen, kun maidontuotanto ehtyi tisseistä ja kaikki aiemmin pakastamani maito oli hänelle jo syötetty. Ja yhtäkkiä hän alkoi kasvaakin aivan älytöntä vauhtia. Kahta senttiä ja monia satoja grammoja parissa viikossa. Nyt kolmen kuukauden lypsämisen lopettamisen jälkeen 6 kuukautta vanha tyttömme on vihdoin yli 5 kiloa painava onnellinen tyttönen, joka nukkuu 7-9 tuntia öisin putkeen ja ihmettelee nyt uusia makuja, kun hänelle kerran pari päivässä lusikoimme suuhun murskattua banaania tai hedelmäsoseita ravintoterapeutin suostumuksella.

Tottakai olen murehtinut, että olisiko tyttömme voinut paremmin jos olisin lypsämisen suhteen luovuttanut aiemmin.. Olisiko hän kasvanut nopeammin, kehittynyt jollain tavalla paremmin? Mutta tämä on vain jossittelua, johon kukaan ei voi antaa varmaa vastausta. Minkä lisäksi yritän kovasti muistaa, että vaikka kuinka äidinmaitoni ei ehkä ollut tarpeeksi kaloripitoista, niin silti siinä oli niitä joitain hivenaineita ja muita vitamiineja, niitä Elsaa suojaavia ainesosia, joita parhaimmassakaan äidinmaidonvastikkeessa ei ole. Mutta nämä syyllisyydentuskat ei jätä rauhaan, ehkä tämä on osa äitiyttä?

Tarinamme on siis nenäruokintaletkua, imetysopettelua, pullolle päätymistä, lypsämistä, korvikkeeseen siirtymistä, ja nyt ollaan opettelemassa kiinteän ruoan makuun.

Mitä ajatuksia tämä herätti, jäikö jotain epäselväksi? Ja te muut äidit, miten teillä tämä ruokintashow meni, mitä tunteita silloin itse koitte?

rakkaudellam

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (12)

Minulle kasvotusten saatu vertaistuki on ollut todella tärkeää – mutta yhtälailla netissä käydyt keskustelut. Miten ihmeessä sitä selvittiin ennen internettiä? On niin lohduttavaa tietää, että aina on leijonaemoissa ja muissa ryhmissä joku paikalla, jos tarvitsee avautua.. Ihmisiä, jotka ymmärtää. 🙂




0
1 vastaus

Tätä argumenttia ei ihan kaikille äideille voi sanoa, mutta siulle sanon: luota itseesi, luota äitiyteen ja naiseuteen 🙂 Minä uskon siihen, että kun vain heittäytyy täysin äitiyteen, niin vaistot kertovat uskomattoman paljon. Olet varmasti ollut ihan oikeassa lypsäessäsi maitoa, ja olet varmasti ollut myös oikeassa korvikkeen antamisessa. 🙂

Itse olen huomannut, että moni asia on tullut ihan kuin jostain vaistosta. Että nyt voisikin muuten siirtää vauvan omaan sänkyynsä nukkumaan, tai nyt muuten tuntuukin siltä, että imetys voisi riittää. Äidillä on kuitenkin oma herkkyytensä olla lapsen kanssa samalla aaltopituudella. Vaikeaksi asian tekee se, että siinä vaaditaan hirveästi itseluottamusta. Täytyy erottaa, milloin joku asia nousee esiin syvältä itsestä, milloin taas muiden sanomisista tai asenteista.

Tällä tarkoitan sitä, että pää pystyyn 🙂 Unohda muiden mielipiteet ja kuuntele itseäsi. Todennäköisesti et tekisi uudestaankaan mitään toisella tavalla, ja vaistosi sanoo, että olet toiminut koko ajan lapsesi parhaaksi 🙂




0
1 vastaus

Kiitos Minna, kommenttisi herkisti minua antaen voimaa ja sen luettuani hymyilin koko matkan äitiysryhmätapaamiselta kotiin, ja vieläkin tätä tavaillessa kommenttisi ilahduttaa ja tuo hyvää mieltä! Kiitos! <3

Sitä tottakai toivoo koko ajan tekevänsä oikein, ja olen itselleni yrittänyt perustella lypsämisen jatkamista ja oman maitoni syöttämistä sillä, miten vähällä tähän mennessä ollaan päästy esimerkiksi juuri yskän ja muun suhteen. Onhan EL ollut kipeänä, mutta ei esimerkiksi erään tuttavaperheeni vauvan tavoin – tämä pikkupoika tuntuu olevan jatkuvasti kipeänä, melkein alituiseen keuhkokuumeessa. Tämä äiti ei pystynyt imettämään, vaikka kuinka olisi halunnut, maitoa ei vain tullut. Ja sitten eittämättä kuitenkin ajatukseni kääntyvät EL:n kasvuun ja miten se on suorastaan singahtanut nousuun heti kun vastikkeelle siirryttiin..
Mutta edelleen totta, jos joutuisin tekemään kaiken uusiksi, olisin edelleen tarjoamassa tissiä, lypsämässä maitoa pulloon ja tarjoamassa näitä ensisijaisesti niin pitkään kuin vain mahdollista! 😀

Ja vielä pitää sanoa, että tuo äidinvaisto tuntuu olevan kyllä jokin aivan käsittämätön voima – sieltä jostain syvältä kumpuaa vain ideoita ja ajatuksia, ja joskus huomaan tekeväni vaistomaisesti jotain uudella tavalla sitä sen kummemmin pohtimatta ja huomaan, kuinka EL vastaa siihen positiivisesti! Äitiys tekee meistä supernaisia!




0
1 vastaus

Siellä Englannissa taidetaan imettää vieläkin vähemmän kuin täällä Suomessa. En tiedä millaisia mamma- ja arvokeskusteluja siellä on, mutta täällähän imetyskeskustelut kääntyvät äkkiä hyvin veriseksi riidaksi. Samaan aikaan tutkimukset kertovat, että suomalaiset äidit imettävät merkittävästi lyhyemmän aikaa kuin toivoivat imettävänsä. Tämä saa ainakin omiin silmiini imetyskeskustelut näyttämään lähinnä sille, että kyseessä on katkeruus ja mielipaha, mikä sitten kätketään sen hyökkäävyyden alle. Imetyksestä ei saa puhua neutraalistikaan ja kaikki neuvot koetaan helposti syyllistämiseksi.

Toisaalta suomalainen imetysohjaus on varsin riittämätöntä. Terveydenhoitajien koulutuksessa imetystä on ehkä yhden lyhyen kurssin verran, ja näillä opeilla sitten lähdetään neuvolaan töihin. Synnärilläkään ei helpolla neuvoja saa, ehkä ei uskalleta neuvoa, etteivät äidit syyllisty? Meilläkin oli vauvan kanssa ongelmainen alku ja kätilö sitten päätti että lisämaitoa, jota sitten tuttipullolla toi. Itse jouduin kysymään, että miten olisi hörppyyttäminen? Sen hän osasi oitis neuvoa, mutta entäpä jos en olisi osannut kysyä? Minua ei myöskään patistettu lypsylle, jotta lisämaito olisi edes omaa maitoa. Sitäkin piti itse pyytää! Sitten kun vihdoin pääsin pumpulle, vetäisin yli desin maidot kerralla. Sinä vedit vielä paremmaksi, onnistuit lypsämään puoli litraa ilman vauvaa ja imetystä! Wau! Käsin en osaa lypsää lainkaan – eikä minua luonnollisesti siihenkään opetettu. Vauvan oteongelmat piti ratkoa itse netistä löydetyn hampurilaisoteohjeen avulla, sairaalasta ei siihenkään mitään apua saanut. Lopulta onnistuimme kaiken oman etukäteistietoni avulla lähtemään sairaalasta täysimetyksellä. Sairaalan ohjeilla imetys olisi kaatunut jo sairaalassa, mikä olisi ollut harmi myös sairaalalle, sillä jatkoin hyvää lypsykokemustani ja ryhdyin maidonluovuttajaksi. Onko siellä Englannissa luovutettua äidinmaitoa tarjolla sairaalassa?

Todella hienosti jaksoit lypsää! Vaikka se oli itselleni melkoisen vaivatonta, en silti jaksanut tehdä sitä kuin kerran päivässä – sinä teit sen monta kertaa päivässä! Jos muuten vielä joskus pääset lypsämään tai joku tätä postausta lukee vinkkien toivossa, niin suosittelen Aventin käsipumppua (siitä sähköisestä versiosta minulla ei ole kokemusta, mutta ymmärtääkseni pumppu rakenteeltaan on sama siinäkin), se oli todella paljon helpompi ja tehokkaampi kuin sairaalan laitospumppu! Sterilointi onnistui itselläni kätevimmin mikrossa, Aventin omalla mikrosteriloijoilla. Pohjalle vettä, puhtaat pumpun osat kyytiin muukaan, vehje suihkun ajaksi mikroon ja plim, valmista oli! Tutkitusti toimivaa, sillä luovutetusta maidosta tutkitaan bakteerimäärät, ja puhdasta näytti.

Ymmärrän hyvin mielipahasi tästä kaikesta. Minäkin tunsin mielipahaa, vaikka alkumme oli huomattavasti helpompi kuin teillä, ja jatko monin verroin helpompi. Silti ehdin itse kokea sen pettymyksen ja epätoivon, kun imetyskään ei tuntunut onnistuvan. Siitä olisi ollut vaikea päästä yli, kun sekä raskaus että synnytyskin olivat jo epäonnistuneet. Sekin on toisaalta toinen tabu mistä ei saisi puhua, sillä lapseni lähti näennäisesti terveenä sairaalasta minun mukanani, joten kaiken pitäisi olla sitä myöten ok? Tänä päivänä lapsi ei enää ihan niin terve olekaan, eikä vaikea alku ole missään tapauksessa ainakaan parantanut tämän hetken tilannetta.

Eikä se imetyksen tukeminen ihan priimaa neuvolassakaan ollut. Alkuun toki kehuttiin, kun vauva oli täysimetyksellä, mutta kun tähtäsin suositusten mukaiseen kuuden kuukauden täysimtykseen, ei siihen tullut minkäänlaista tukea neuvolasta. Muistettiin kyllä alleviivata, että ei haittaa, jos ei siihen pääse. Mutta kun minä halusin, ja minulla oli edellytykset päästä siihen??

Toisen lapsen kanssa sitten niin odotus, synnytys kuin imetyskin olivat liki täydelliset kokemukset. Sairaalassa imetykseen ei puututtu, kun selkeästi sen toista kertaa asialla olevana osasin. Neuvolassa sen sijaan vedettiin pohjat ottamalla pottu puheeksi jo parikuisena. ”Niin ei siis vielä, mutta sitten kun aloitatte kiinteät!”

Lopuksi haluan kaikkia imetysongelmista kärsiviä muistuttaa, että ensimmäisen imetyksen ongelmat eivät yleisesti ottaen vaikuta siihen, miten seuraavat imetykset sujuvat. On siis täysin mahdollista saada juuri omien toiveiden mukainen imetyskokemus, vaikka pohjalla olisi toisenlainen kokemus.




0
1 vastaus

Hei, ihan ensinnäkin suurkiitos ajatuksella kirjoitetusta kommentista! Tätä oli ilo lukea!

Olen huomannut, että Suomessa tosiaan imetyskeskustelut käyvät hyvinkin verisiksi. Näyttää siltä, kuin ihmiset pitäisivät oikeutenaan arvostella äitiä hänen ratkaisuistaan, eritoten kaikesta siitä, mitä menee vauvan suusta alas. Tekeekö äiti itse soseet, vai antaako kaupan purkkiruokia? Imettääkö, vai antaako korviketta? Ja jos se on aina kakkosvaihtoehto, niin sitten olisi B-luokan äiti, jollain tavalla huonompaa kastia. Suomessa on tosin sekin puoli Britanniaan verrattuna, että luonnonmukaisuus kuin myös luonnonsuojelu ovat oikeasti arvostettuja. Täällä ei samalla tavalla tunneta kierrätystä, ja ainakin meillä päin Englantia on hyvin harvakseltaan esimerkiksi kirppiksiä. Ostetaan vauvoille paljon kaikkea uutena, vaikka täällä vauvoja tuntuu olevan vähän joka nurkalla ja joka talossa. Ja ehkä tämä näkyy sitten myös suhtautumisessa imetykseenkin. Minä sain hyvin paljon tukea imetyksen/lypsämisen aloittamiseen, mutta en tiedä vaikuttiko siihen vauvani keskosuus. Postauksessakin taisin mainita toisesta äidistä, joka ei kyennyt imettämään – ja hänelle hoitaja toi lopulta pullon, ettei vauva nääntyisi. Paljon puhutaan imetyksestä ja siitä, että se on parasta mitä vauvalle voi antaa, mutta samalla tuntuu kuin täällä ei samalla tavalla teurasteta, jos ei syötäkään vauvaansa rinnalla vaan kaivaakin esiin pullon.
TOSIN olen huomannut yleisillä paikoilla, että jos selkeästi nuori ihminen/teini syöttää vauvaansa pullolla, häntä katsotaan hyvinkin pahasti. Tuttuni kertoi järkyttyneenä, miten lastenosastolla sairaalassa odottaessaan oli imettänyt omaa vauvaansa, viereen oli tullut istumaan vanha rouva ja vissiin hänen tyttärensä sekä hänen lapsensa. Vanha rouva oli vilkaissut hyväksyvästi sitä, mitä tuttuni oli tekemässä, kehaissut tuttuani vauvalle parhaan tekemisestä, ja sitten oli tiuskaissut hyvin äkäisenä seurassaan olleelle lapselleen, että ”sinähän et noin viitsisi edes tehdä”. Tuntui niin pahalta. On varmasti hankalaa jo muutenkin olla tosi nuorena äiti, ja sitten vielä pistetään lisäpaineita moisista asioista.

.. Meneepäs miulla nyt sivuraiteille tää vastauskommentti!

Minä olen nyt ihan järkyttynyt kertomastasi – ehdottomasti pitäisi saada enemmän koulutusta ja siten myös äideille enemmän ohjausta! Minullehan tosiaan näytettiin ihan kädestä – ja tissistä – pitäen, miten lypsää niin käsin kuin pumpullakin! Täällä järjestetään myös hyvin paljon ”antenatal courses”, eli ennen synnytystä äitiyteen/vanhemmuuteen valmentavia kursseja, joissa käydään kuuntelemassa esimerkiksi imetyksestä ja muusta. Eli synnytyksenvalmennuksen lisäksi voisi saada jo vastauksia niihin vauvanhoitoon liittyviin kysymyksiin, mitä eritoten uusilla vanhemmilla masua silitellessä varmasti pyörii mielessä. Itse tosin vain kuulin noista kursseista enkä ehtinyt mihinkään osallistua, ennen kuin sitten EL tapahtui. 🙂

Täälläkin voi lahjoittaa maitoa sairaaloille, mutta se menee erilliseen ”maitopankkiin”: minä olisin halunnut lahjoittaakin heille maitoa, ja täytinkin sitä varten lomakkeita ja kävin verikokeissa. Mutta ongelmaksi muodostui se, että he tulevat noutamaan TUOREEN maidon vain kerran KAHDESSA VIIKOSSA, eli kaikki muu maito siinä välissähän olisi joko pitänyt heittää menemään tai pakastaa sitten omalle tyttärelle. Loppujen lopuksi päädyin aina antamaan samana päivänä lypsetyn maidon suoraan EL:lle, ja sulattelin sitten pakkasestakin hänelle maitoa tarpeen mukaan.
Miten Suomessa tämä on järjestetty?

Minä käytin niin käsipumppua kuin sähköistäkin, ja voin sanoa että sähköinen on helpompi. Eritoten jos sitä maitoa tulee paljon. Koin tosin, että se käsipumpun kertaimun tehokkuus oli voimakkaampi kuin sähköisessä, mutta siinä sitä vasta kuule ranteet ja kädet kipeytyy kun manuaalisesti käsin puristelee pumppua useita kertoja päivässä! Siinä mielessä sähköinen oli parempi. Niistä taas minulla ehti olla kaksi, toinen taisi olla tommy tippeen ja toinen.. öö.. Apua! Aventin muistaakseni? Tommy tippee oli hyvä niin kauan kuin se vaan toimi, mutta siinä oli hyvin paljon liikkuvia osia jotka aina käytön jälkeen piti sterilisoida: suosittelisin siis katsomaan sellaista mahdollisimman yksinkertaista, jossa ei ole turhan paljon tavaraa. Ja sähköinen, jos jostain syystä tosiaan joutuu pumppailemaan useita kertoja päivässä! … Ja vielä ostaa pumput molemmille tisseille, vähintäänkin puolittuu lypsyaika! Yhdessä vaiheessa jouduin lypsämään tissin kerrallaan, ja jokaisessa lypsykerrassa tuntui menevän IKUISUUS..! Ja kun viimein oli molemmat saanut lypsettyä, tuntui että voisi aloittaa koko kierroksen uudelleen..

Hah, sehän se onkin! Kun tuntuu että lapsen tultua kotiin pitäisi olla ruusunpunaista unelmaa vaan kaikki, mutta eihän se niin ole. Mutta ei sitä oikein osaa kuitenkaan kertoa kenellekään. Vaikka synnytyksenjälkeinen masennuskinhan voi hyvin iskeä siinä vaiheessa päälle….

Minä odotan jännityksellä, että miten seuraavan kanssa menisi imetys.. Toivon suuresti, että paremmin, eli että päästäisiin ihan oikeasti imettämään että saisin senkin kokemuksen, mutta sitten pelottaa että entäs jos sekin menee yhtä vaikeasti..
Tulevaisuushan sen näyttää, nyt vain jo mietityttää!
(Ja ei, en ole raskaana)

Kiitos vielä kerran aivan upeasta kommentista! <3




0
1 vastaus

Mulle lätkittiin heti heräämön jälkeen maitopumppu käteen. Ei mitään käsin lypsämisiä. Kyllä sitä maitoa ehti kuukauden aikana aika paljon kertyä pakastimeenkin. Mutta sen jälkeen en ole juurikaan pumpannut. Siitä saamarin 6-8 kertaa vuorokaudessa -tahdista jäi sellainen trauma, että nykyään pumppu lähinnä irvistyttää (kuljetan käsipumppua töissä mukana, koska imetän vieläkin osin, ja toisinaan tissit täyttyvät kesken päivän.) Mulla oli sellainen kahden rinnan Medelan sähköpumppu vuokralla. Muuten ihan ok, mutta se wrumps wrumps wrumps -ääni O_o

Imetystukeen omassa sairaalassani olin kyllä erittäinkin tyytyväinen. Oletin, ettei Ranskassa juurikaan kiinnostuta asiasta (ja totuus on, että monet eivät imetä), mutta tuki oli silti hyvää.

Viisi kuukautta täysimetin, ja sitten tämä paskamutsi palasi töihin (ei ihan Suomen äitiyslomia) ja laittoi lapsensa osapäivähoitoon. Siellä saa korviketta… ja tunnustan, että nykyään kotonakin iltavellinä. Olen ollut hämmästynyt siitä, miten vähän asia omatuntoani painaa. Kunhan lapsj syö, se lienee tärkeintä. Ja se syö hyvin.




0
1 vastaus

Huh, aika jännä! Minulle sanottiin että ensin on opeteltava käsin lypsämään, koska pumppu olisi maidottomille rinnoille liian voimakas. Kuinka siun kroppa sen sitten kesti? Sitten, kun maito oli laskeutunut, sain sitten pumpun käyttöön..
Joo! Itsellänikin meinasi mennä hermo siihen sähköpumppujen ääneen! Piti melkein poikkeuksetta laittaa aina jotain taustalle soimaan/telkkarista tulemaan jotain, että huomio menisi muualle.. Milloinkahan moisista löytyisi äänettömiä versioita?

Eikä mikään paskamutsi! Täälläpäin ainakin sanotaan, että ensimmäiset .. 4kk? On ne tärkeimmät kuukaudet imettää. Koska sitten niihin aikoihin lapsi saa ensimmäiset rokotteensa, eli ei ole immuniteetti enää vain äidinmaidon varassa. Itseäni raastoi jonkin aikaa se, että en imettänyt/lypsänyt, mutta nykyään moinen ei enää tunnu missään. Ihana vain, kun toinen syö – niin maitoa aina silloin tällöin kuin hurjan määrän kiinteitä ruokia!




0
1 vastaus

Ei mulla ainakaan ollut mitään ongelmia. Tietty rinnat olivat alussa arat, mutta eivät samalla tapaa kipeät kuin parin viikon ajan sitten, kun lapsi alkoi syödä niistä täysipäiväisesti. Aika kevyellä imulla mä kyllä aloitin. Sairaalalla käytin välillä semmoista high tech -pumppua, siinä oli aika hiljainen ääni.

Ja muistan tosiaan itsekin sen riemun, kun sai ekan kerran irti muutaman tipan maitoa, joka ruiskussa vietiin osastolle ja levitettiin lapsen huulille. Vieläpä kiireessä, kun sitten häntä saman tien alettiin siirtää kuljetettavaksi toiseen (isompaan) sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin.




0
1 vastaus

Aika jännä oikeasti, että minä en saanut pumppua heti vaan piti opetella käsin lypsämään! .. Toisaalta siitä oli apua sitten, kun ei pumppu jostain syystä ollutkaan mukana. Pumppua käyttäessäni hoitajat olivat tosi tarkkoina, ettei vaan nännit haljenneet tai muuta!

Voi että, eikö ollutkin ihana tunne! Nähdä pikkukieli lipomassa ja maistelemassa.. Mikä teidän pienen tarina on? <3




0
1 vastaus

Tarina… noh, lyhyelti kyse oli helposta ja hyvin menneestä raskaudesta, joka vko 33+5 muuttui liikkumattomaksi vauvaksi. Menin sitten käymään synnärin päivystyksessä ihan rauhoittaakseni itseäni. Paitsi että jouduin saman tien kiireelliseen sektioon. Vauvan sydänäänet hidastelivat. Syyksi selvisi lapsiveden vähyys, sitä oli ilmeisesti tihkunut hiljalleen.

Tirppanaa tutkittiin paljon alkuaikoina, sillä tyttö oli viikkoihinsakin nähden turhan pieni. Ja miniversiohan tuo on vieläkin (reilut 6kk). Mutta muuten koettaa vähitellen ottaa ikätovereitaan kiinni, vaikkei vielä kääntyile tai ryömi.




0
1 vastaus

Melkein samoilla raskausviikoilla! Voi, tekisi niin mieli antaa sinulle hali! Ihan kamala tilanne! Meilläkin kävi samoin, sydänäänet laiskat, mutta syyksi selvisikin tuo fetomaternaalinen vuoto. Eli hänen korjattu ikänsä menee jossain neljän kuukauden hujakoilla? Ymmärtääkseni siinä iässä nämä pienet ihmiset yleensä alkavat harjoitella kääntymistä kyljelleen?
Järjestetäänkö siellä keskoslasten vanhemmille tukiryhmiä? Itselleni oli hyvin terapeuttista käydä omassa paikallisessa vastaavassa istumassa ja juttelemassa muille äideille, jotka tiesi nuo huolet. Tiesi, miltä tuntuu kun lapsi ei kääntyilekään kyljelleen, vaikka ”oikea ikä” on sitä ja tätä. Se lause, mikä minulla jäi ikuisesti mieleen, on: ”he tekevät kaiken ihan omalla ajallaan. Niin jo todistetusti maailmaan tulemisensa, kuin myös sitten nuo kaikki temputkin”. Se ajatus lohdutti meikäläistä, kun odottelin innokkaasti tyttömme liikkumisen aloittamista.

No, nyt ikää on se 11kk oikeasti ja korjatusti 9kk, hän osaa kyllä kääntyä kyljelleen mutta mieluiten makaa selällään. Ja tosiaan opettelee nyt kovasti ojentamaan kättään saadakseen esineitä/koskettaakseen esineitä. Pään kontrolliakin vielä harjoitellaan.
Ajallaan..

Miten paljon vielä on tutkimuksia? Kuinka pitkään siellä keskosvauvat pysyvät lastensairaalan tarkkailussa?




0
1 vastaus

Vastaan tähän kun alkoi mennä niin kapeaksi 😀
Tirppanalla on nyt suunnilleen 5 kk korjattua ikää (oikeaa ikää 6,5kk). Kyllä sitä pitää välillä oikein muistuttaa itseään, että aikanaan, aikanaan. Tutkimuksia ei nyt ole ollut enää sen kummemmin, tavallisia seuraamiskäyntejä. Viimeksi kai tammikuussa. Veikkaan, että keskosia seurataan täällä ihan lapsen kunnon mukaan. Kai vähän tarkemmin eka vuosi, jos ei ongelmia ole.

En ole sen alun jälkeen varsinaisesti kaivannut mihinkään äitiryhmään. Ehkä mä sain vertaistukeni netistä ja muualta. Tärkeä tämä internet joskus 🙂




0
1 vastaus

Minulle kasvotusten saatu vertaistuki on ollut todella tärkeää – mutta yhtälailla netissä käydyt keskustelut. Miten ihmeessä sitä selvittiin ennen internettiä? On niin lohduttavaa tietää, että aina on leijonaemoissa ja muissa ryhmissä joku paikalla, jos tarvitsee avautua.. Ihmisiä, jotka ymmärtää. 🙂




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Meriannen mielessä
pyörittää hektistä erityislapsiperheen arkea brittimiehensä Danin kanssa Englannissa. Uusperheeseen kuuluu Danin esikoinen Ruby (7/2005) ja pariskunnan yhteiset lapset "Elsa" (4/2013) ja "Anna" (12/2015). Elsa syntyi keskosena ja hänellä on diagnosoitu vakava kuulonalenema, cp-vamma ja aivoperäinen näkövamma. Blogissaan Meriannen kuvailee perhearkeaan ja tunteitaan avoimen rohkeasti - millaista elämä tällaisessa perheessä on? Ota yhteyttä: meriannen@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • We escaped from the heatwave to cool down by one of the streams in new forest. And it was lush.

meriannen

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: