TEKSTI Meriannen

”Ilman kirjoja minun olisi vaikea elää.” Mika Waltari

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Olen aina pitänyt lukemista, kultakutrisesta pikkutytöstä lähtien. Rakastanut sitä, kuinka sukellan tarinan sisälle ja miten tapahtumat rullaavat mielessäni yksityiskohtaisemmin kuin parhaimmassakaan elokuvassa, miten sanojen välittämät tunteet hyökyvät päälle ja ajatuksia herättävät lausahdukset vilisevät silmissä. Teiniaikoina luin muutaman kirjan viikossa, joskus kuljin koulumatkatkin nenä kiinni kirjassa; vähän vanhempana matkustellessa ympäri maailmaa kaivoin hostellien ”Bookswap”-hyllyistä ne parhaimmat ja mielenkiintoisimmat, ne luettuani tipautin ne samaisille hyllyille jonkun toisen nautittavaksi.

Historian yliopistokursseja opiskellessani ja myöhemmin ammattikorkeakoulun matkailun opintoja lukiessani oman ajan lukeminen jäi. Napatessani käsiini ”vapaa-ajan kirjan” tenttikirjan sijaan tunsin syyllisyyttä – aivan kuin en olisi muita sanoja saanut tavailla kuin opintojen aiheisia, aivan kuin olisi pitänyt keskittää kaikki huomioini vain niihin tiiliskiviin. Lukemiseni väheni huomattavasti. Kuitenkin vaihtovuotenani tapasin Danin, ja hän hyvin nopeasti oppi rakkaudestani tarinoihin ja mukaansatempaavaan lukemiseen.

Ja hän hankki minulle Kindlen.

Sähköisen kirjan lukijan, jossa ei ollut erilaisista padeista tuttua silmiä rasittavaa taustavaloa, ja sen sisuksiin mahtuu monen sadan kirjan kirjasto. Tuo kevyt upeus mahtui käsilaukkuun, ja kulki siten aina mukanani kaikkialle. Eikä siinä ole häiriötekijöitä, ei pelejä tai nettisurffailua.
Siitä tuli äkkiä tavailtua Piin elämä ja Game of Thronesia. Sitten koulu vei taas enemmän huomiota, ja lukeminen jäi jälleen yllämainitusta syystä. Raskaana ollessa sama syyllisyys kalvoi, jos kaivoin Kindlen enkä tavannut Optimasta oppimateriaaleja.

Nyt, kun opettajien avustuksella sain järjestettyä itselleni armollisesti opintotaukoa, että saan pääni kuin tyttäreni ja muutenkin elämääni kuntoon, luulisi että Kindle olisi noussut nenän eteen useammin. Mutta ei. Aikaa olisi ehkä ollutkin lukea, mutta jostain syystä en löytänytkään innostusta kaivaa Kindleä esiin.

Sitten Danin käsistä hänen Kindlensä tipahti jälleen, tällä kertaa kuolettavasti. Meni ruutu mäsäksi. Tarjosin omaani hänelle käytettäväksi. Tuntui haikealta antaa häneltä saamani lahja takaisin, muisto seurusteluaikojen aivan alkuajoilta, mutta mieheni luki kirjojaan Kindlestä päivittäin, ja ilman syytä minun aparaattini taas keräsi pölyä. Jalon tekoni jälkeen inspiroiduin katsomaan, löytyisikö Lumiaani jotain e-kirjalukijaa.
Suorastaan tyhmä kysymys. Tottakai sieltä löytyi. Vieläpä ohjelma, jonka saa yhdistettyä Skydriveen, joten kirjojen siirtäminen lukijaan on nopeaa ja kirjat pysyvät myös tallessa.

Legimiin latasin ensimmäisenä Khaled Hosseininin ”A Thousand Splendid Suns” (suomennettu nimi ”Tuhat loistavaa aurinkoa”), ja omaksi yllätyksekseni kirjaohjelma avautui päivittäin useaan otteeseen. Kännykkä kulkeutui käteen useammin kuin Kindle, tilanteissa joissa Kindlekin olisi ollut aivan yhtä kätevä. Mutta siinä missä bussimatkalla ja huussireissulla Kindle jäi koskematta, puhelin olikin kädessä. Heti sähköpostien ja Facebookin maailman ihmettelemisen jälkeen avasin kirjaohjelman, eikä kavereilta tulleet viestit häirinneet. Heti niiden vilkaisun jälkeenhän pääsin äkkiä palaamaan kirjan pariin.

Yritän olla tekemättä paljoa juonipaljastuksia seuraavissa kappaleissa.

Kuulin ensimmäistä kertaa kirjasta yhden lempibloggarini Elisan mainitessa siitä postauksessaan Kesälukemisia, mistä kirja jäi mieleen. En tiennyt mitään kirjan aihepiiristä alkaessani sitä silmäilemään, joten minkäänlaisia ennakkokäsityksiä ei niin kirjailijasta kuin kirjastakaan ollut.

Tarina suorastaan imaisi mukaansa, ja piti minua otteessaan silloinkin, kun en sitä ollut lukemassa. Tajusin pariinkin otteeseen muun muassa tiskatessani miettiväni ratkaisuja kirjan henkilöiden tilanteisiin ja mieltäni kutkutti ajatella, mitä tarinassa tuleekaan sitten käymään – lukiessani nauroin, kyynelehdin ja elin täysillä hahmojen mukana.

Tämä kappale sisältää pieniä paljastuksia – olet varoitettu!
Kun eräs hahmoista sai keskenmenon, oli pakko halata Elsaa ja ajattelin, kuinka onnekas olenkaan että minulla on hänet, että sain mahdollisuuden olla äiti. Toisen hahmon joutuessa keisarinleikkaukseen ilman puudutusta (Talibanien hallinnon alla naisia kohdeltiin kuin kakkosluokan kansalaisia, heillä oli eri sairaalat kuin miehillä ja tottakai heidän sairaalansa ei saanut tarpeeksi tarvikkeita kuin lääkkeitäkään), kosketin omaa sektioarpeani ja pohdin, kuinka onnekas olinkaan siinä, miten kivuton oma synnytykseni oli. Kuinka alavatsaani ja kohtuani ei leikattu auki ilman puudutusta.

Ylipäätään koko kirja jättää sellaiseen ystävälliseen tilaan, missä muistaa oman etuoikeutetun asemansa. Kuinka esimerkiksi minä olen ihan itse saanut valita mieheni, eikä isä häntä minulle valikoinut, kuinka saan mennä ja tulla niinkuin haluan, kuinka ei tarvitse pelätä omani tai perheeni maineen puolesta, ja jo sekin miten ihanan miehen olen saanut, joka ei rajoita tekemisiäni tai jätä minua tekemään kaikkia kotihommia yksin, vaan osallistuu niihin kanssani. Eikä hän ole väkivaltainen.. Ja kuinka minulla on katto pääni päällä, ruokaa kaapit täynnä, ja vaikka rahavaikeuksia ehkä onkin, niin silti me pärjätään, eikä tarvitse esimerkiksi pelätä että pommi lennättäisi asuntomme taivaan tuuliin tai ovesta milloin tahansa ryöpsähtäisi sisään aseistetut miehet, jotka raiskaisivat ja murhaisivat.

Samalla kirja oli virkistävä kurkistus sen kohutun burkan toiselle puolelle. Miten se voi tuntua rakkauden osoitukselta, välittämiseltä, suojelulta.

Kaiken lukemani jälkeen mietin ihmisen julmuutta, kaikkea pahaa mitä maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu tälläkin hetkellä. Pohdin, mitä kaikkea Danin isoveli on ammattisotilaana Afganistanissa nähnytkään (en ole vielä kysynyt), ja mitä Elsan serkun poikaystävä samassa maassa tammikuusta lähtien tulee kokemaan. Ja miten minä voisin auttaa.

Kun mielialani laskee masennuksen puolelle ja ahdistuskohtauksen iskiessä tämän etuoikeutetun asemani miettiminen ei enää auta. Vaikka tarkoituksena olisikin miettiä miten onnekas olenkaan ja miten onnellisessa asemassa olen moneen muuhun elämäntilanteeseen verratessa, se ei auta nostamaan masennuksen painoa hartioilta. Päinvastoin. Sitten iskee syyllisyys. ”Minullahan kaikki on hyvin, en saisi tuntea näin”. No, näinhän ei kannattaisi ajatella. Mieli voi särkyä milloin vain, aivan niinkuin milloin vain saattaisi sattua vahinko, minkä seurauksena katkaisisin jalkani tai leikkaisin sormeen haavan. Samalla tavalla mieli voi järkkyä. Elämäntilanteesta riippumatta. Ja se vain pitäisi itseni hyväksyä. Että tunteeni ovat sallittuja, on OK olla allapäin vaikka asiat olisivatkin monessa suhteessa hyvin. Hyväksynnän kautta alkaisi sitten helpommin myös se paraneminen.

Takaisin kirjaan.
Suosittelenko lukemaan tätä kirjaa? Painokkaasti sanon että kyllä.
Kirjan lukemisen sivuvaikutuksena on oman maailmankuvan avartuminen – mikä ei ikinä ole pahasta.

_________________________________________________________________________

Ihan maksamattomia tai muuten sponssaamattomia mainoksia, en ole saanut mitään Microsoftilta, Nokialta tai muilta siitä hyvästä että heidät postauksessani mainitsen, eikä rahaa ilmesty mystisesti tililleni jos postauksen linkkejä klikkaatte. Jos toisin olisi, tästä olisi mainittu heti postauksen alussa.

rakkaudellam

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Meriannen mielessä
pyörittää hektistä erityislapsiperheen arkea brittimiehensä Danin kanssa Englannissa. Uusperheeseen kuuluu Danin esikoinen Ruby (7/2005) ja pariskunnan yhteiset lapset "Elsa" (4/2013) ja "Anna" (12/2015). Elsa syntyi keskosena ja hänellä on diagnosoitu vakava kuulonalenema, cp-vamma ja aivoperäinen näkövamma. Blogissaan Meriannen kuvailee perhearkeaan ja tunteitaan avoimen rohkeasti - millaista elämä tällaisessa perheessä on? Ota yhteyttä: meriannen@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Theme of the week - picnics.

meriannen

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: