Perhe-elämä 13.11.2014
TEKSTI Meriannen

Kun syliini vauvan sain

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sain eilen todella arvokkaan pienen nyytin syliin. Se tapahtui aivan odottamatta, mutta salaa olin sitä vähän toivonutkin. Olimme nimittäin äitiryhmässä, ja juttelin erään kolmen lapsen äidin kanssa niitä näitä. Hänen vanhimmalla pojallaan on myös cp-vamma, ja kaksi hänen pienokaistaan on syntynyt keskosina. Kuten tämä uusin pieni tyttö – hän syntyi 10 viikkoa etuajassa. Yhtäkkiä tämä paljon kokenut äiti ilmoitti, että hänen tarvitsee käydä vessassa ja ojensi tuon pienen aarteen minun syliini.

Niin pieni, niin kevyt – niin ihana. Muistutti välittömästi siitä, kuinka oma tyttöni oli aivan yhtä pieni vielä silmänräpäys sitten. Tuo isosilmäinen pienokainen katseli minua vakavana, ja olo oli niin hämmentävän… tuttu. Tältä se tuntui omaakin pidettäessä käsivarsilla, kun toinen on niin kevyt että tuskin tuntuu kuin ketään edes sylissään pitelisi. Halasin tuota pientä ja automaattisesti tarkkailin hänen ihonsa väriä, ettei se pääsisi kalpenemaan tai sinisen sävyjä ilmestymään huulille, sillä tälläkin sisupakkauksella on silloin tällöin hankalaa pitää happisaturaationsa tarpeeksi korkealla. Kun äiti istahti takaisin minun ja Elsan viereen, minä vain hänelle huikkasin:

”Kerro sitten, kun haluat pienokaisesi takaisin – minä vähän halin sillä aikaa, jos OK.”
Väsynyt äiti vain nauroi, ja minä pitelin sylissäni tuota nyyttiä sen puolituntisen, mitä meillä oli äitiryhmässä aikaa vielä jäljellä. Samalla tämä kolmen lapsen äiti sai aikaa huomioida kahta vanhempaa lastaan, ja leperrellä tuolle minun tytölleni.

Tytölle, joka ei oikein osannut päättää mitä mieltä oli siitä, että äidin sylissä oli joku toinen vauva. Vauva, joka kiehtoi häntä niin paljon ja jolle väläytteli mitä suloisempia hymyjä, ja äidille piti nostella vähän kulmia.

Vai että sellaista sylissä pidät.

tutinpitelija

Olin niin otettu siitä, että tämä toinen äiti luotti minulle tällaisen luottamustehtävän kyselemättä. Ojensi vain kysäisten, pitelisitkö hetken? Ei katsonut perään lähtiessään, ei vaikuttanut huolestuneelta. Ei maanisesti pyörinyt ympärillä tarkistaen, että erityinen pienensä hengittäisi varmasti hyvin. Vaan luotti. Se tuntui mielettömän hyvältä. Hyvältä tuntui sekin, että näin pystyin antamaan edes pienen hengähdystauon tuolle väsyneelle perheenäidille, joka ei taatusti ollut taas viikkoihin saanut kunnollisia yöunia.

Toki mielessä kävi myös siinä toista vauvaa helliessä ja Elsalle rupatellessa, että minkälaista se olisikaan jos meille olisi suunnitelmien mukaisesti tullut se toinen vauva puolentoista vuoden ikäerolla. Se tarkoittaisi sitä, että olisin nyt viimeisilläni raskaana tai jo pienen vastasyntyneen kanssa uudenlaista vauva-arkea pyörittämässä.

Elsa makaili vieressäni helliessäni tuota toisen äidin aarretta, ja siinähän se konkretisoitui. Elsa kuitenkin on toimintakyvyltään ihan vauvan tasolla vielä, joten vaikka siitä oltaisiinkin selvitty (niinhän ne kaksostenkin kanssa pärjäävät, jotenkuten) – niin ei se helppoa olisi ollut. Joten olin ihan tyytyväinen siihen, että se joka kuukautinen verenvuoto oli alkanut juuri tänä aamuna, eikä uutta vauvaa ihan heti ole tulossa. Vaikka hän toivottu ja haaveiltu perheenlisä olisikin, mutta käytännön arjen pyörittämisessä.. Ehkä vähän turhan hankala lisäys yhtälöön.

Vauvakuumeilusta olen siis minäkin ihan vain vähän alkanut kärsiä, yhdessä tuon perheen miehen kanssa. Niin kuin aiemminkin olen maininnut, hänellä on vauvakuume ollut jo pidempään. Mutta pitää yrittää pitää pää kylmänä ja – ei, ei koipia ristissä – vaan toimiva ehkäisy kunnossa. Kun järjellä ajateltuna ei meidän arkeen vielä uusi vauva mahtuisi. Ei, vaikka kuinka haluttu hän olisikin.

hehheh

Odotan kuitenkin jo innolla ensi viikkoa, jolloin pääsen ehkä hellimään tuota pientä nöpönenää uudestaan!

rakkaudellam

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (6)

Niin tarvitaankin! <3




0
1 vastaus

Vauvat ovat ihania!! 🙂

Huh, onneksi en ole itse koskaan haaveillut puolentoista vuoden ikäerosta. Vaikka olisinkin, ei sitä olisi tullut silti, sillä olin henkisesti aika romuna vielä siinä vaiheessa kun päätös asiasta olisi pitänyt tehdä.

Jos kuitenkin olisi tullut, olisin ollut todella hätää kärsimässä niiden kahden kanssa. Meillä kun oli siinä vaiheessa sellaisia ongelmia, joista ei ollut tietokaan vielä 9 kk aiemmin. Lisäksi olisi voinut käydä niin, että toinen olisi oppinut vielä useamman taidon ennen kuin ensimmäinen lapsi.

Vaikka tietenkin olen iloinen toisen taidoista, on siinä aina pieni surureuna sen suhteen, miten vaikeita monet asiat sille ensimmäiselle lapselle ovat. Haluaisin myös kasvattaa lapseni mahdollisimman tasa-arvoisesti, mutta minkäs teet, kun vaatimukset on pakko asettaa eri tasoille.




0
1 vastaus

Vauvat on! Niin supersuloisia <3 Huvitti tosin, että kun nuuskutin tätä pientä niin tämä pieni ei tuoksunut yhtä hyvältä kuin oma 😀 Vaikka ihanalta hän tietysti tuoksui <3

Me aina unelmoitiin pienestä ikäerosta, ihan jo sen takia kun minun ja siskoni ikäero on juuri tuo 1.5v. Koska itse synnyin keskosena ja siten kehityin pikkaisen normaalia jäljessä, kasvoin aivan yhdessä siskoni kanssa.. Oli aina joku, jonka kanssa leikkiä, jonka kanssa oppia maailmaa.. Se oli niin tärkeää ihan pienestä asti! Ja olin aina paljon läheisempi tämän siskoni kanssa kuin toisen, joka on 5 vuotta itseäni nuorempi. Tosin näin vanhempana tottakai asia on ihan eri, olemme läheisiä kaikki – mutta silloin pienenä sillä oli iso merkitys, että toinen oli kiinnostunut samoista asioista samaan aikaan kuin itse. Kun esim. nuorin siskoni halusi leikkiä barbeilla, se oli minulle jo niin out 😉

Mutta tietysti tämä meidän perhetilanne on niin.. eri. Kuin oma kasvuympäristöni aikanaan. Vaikka toki siitä vauva-arjesta nyt selviäisi, niin ei se helppoa olisi. Silti sitä joskus vain miettii.. Mitä voisi olla! 😀 Ja niin ymmärrän tuon surun.. Sitä mietin itsekin.. pohdin, mitä elämä olisi jos toinenkin olisi erityislapsi, miten sen jaksaisi – ja minkälaista olisi, jos toinen olisikin "normaali". Kun hän oppisi kaiken nopeammin, ja oppisi asioita mitä El ei oppisi. Miltä se tuntuisi?

*hali*




0
1 vastaus

Oi ihana! <3 Saapa nähdä, miten mun vauvakuumeen käy, kun ystävä saa keväällä vauvan. Vauvat vain on niin ihania.




0
1 vastaus

Voi.. Oivoi! Vauvoja! Hihkutaan ja itketään sitten yhdessä vauvojen perään Facebookissa, vertaistukea juu? <3 <3 <3 <3 <3




0
1 vastaus

Me tarvitaan joku vertaistukiryhmä 🙂




0
1 vastaus

Niin tarvitaankin! <3




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Meriannen mielessä
pyörittää hektistä erityislapsiperheen arkea brittimiehensä Danin kanssa Englannissa. Uusperheeseen kuuluu Danin esikoinen Ruby (7/2005) ja pariskunnan yhteiset lapset "Elsa" (4/2013) ja "Anna" (12/2015). Elsa syntyi keskosena ja hänellä on diagnosoitu vakava kuulonalenema, cp-vamma ja aivoperäinen näkövamma. Blogissaan Meriannen kuvailee perhearkeaan ja tunteitaan avoimen rohkeasti - millaista elämä tällaisessa perheessä on? Ota yhteyttä: meriannen@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • We escaped from the heatwave to cool down by one of the streams in new forest. And it was lush.

meriannen

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: