Perhe-elämä 6.12.2014
TEKSTI Meriannen

6 luukku: Dan joulutunnelmissa

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja Suomen kansa!
Ulkosuomalaisen uudenvuodenvietosta saatte lukea asiasta otettujen kuvien kera myöhemmin.

6lluukku

Toivottiin Dania joulutunnelmissa, joten minä otin ja piirsin. Kun valokuvia ei menneiltä vuosilta pahemmin ole – ja joulun jälkeen vasta ne jouluiset oikeasti tilanteessa otetut kuvat voi jakaa, tulevaisuutta kuvaavaa kameraa kun ei vielä ole (saa ilmoitella, jos sellainen keksitään)!

Hutaisin piirtää tämän piirroksen ja tajusin mielikuvani itsestä olevan hyvin vääristynyt. Tai no, itseasiassa kadonnut olisi parempi sana – en yhtään tiennyt, miltä minä näytän, miten minä itseni piirtäisin – joten näytänkin tuollaiselta pikkupäiseltä humalaiselta barbielta. Dan näyttää ihan kiinalaiselta, itse kommentoi näyttävänsä tytöltä.

”Sä tiedät, että tämä joulu merkitsee mulle tosi paljon,” Dan sanoi perjantaina, ”Koska se on ensimmäinen meidän oma joulu. Ensimmäinen joulu, jolloin meillä on Ruby, ensimmäinen joulu, jonka minä ja sinä oikeasti vietetään yhdessä. Viime joulua kun ei oikein voi laskea, kun tultiin just sairaalalta.”
”Tiedän..”
”Tää merkitsee minulle oikeasti tosi tosi paljon.”
”Tiedän.”
”Se on myös meidän eka joulu, jossa minä pääsen isännöimään suvulle joulua. Ja minä haluan, että tästä joulusta tulee sulle ihana.”
”Älä ota paineita!”
”En otakaan. Koska se tulee olemaan ihan meidän oma joulu. Meidän näköinen.”

Kuitenkin tärkeä muistaa:

minun jouluni on jonkun lapsuusmuisto.

piirros
”Hei siitä tuli hyvä! Laitetaanko kehyksiin?”
”No ei varmasti!”
”No miksei?”
”Siksei.”
”No höh.”
”… Okei, mä voin laittaa blogissa sille kehykset.”

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (2)

Hehheh, itse en taas ole yhtään tyytyväinen tuohon piirrokseen, kun niin monta ”virhettä” siinä näen! Mutta se on tätä itsekriittisyyttä se..

Hih, miun barbit taisivat elää sitä elämää mitä minä en ikinä nuorena elänyt! XD Kaikennäköisiä suhdedraamoja, tiedätkö! 😀

Uusivuosi.. HUUUUUUH pelottaa ja jännittää jo nyt! 😀




0
1 vastaus

Hyvää itsenäisyyspäivää täältä sateesta! Muistathan historiantuntijana kertoa kaikille siellä, miksi meillä on niin vakavahenkiset juhlat!

Ihana kuva! Kyllä tuosta teidät tunnistaa! Olen edelleen vähän kade teille, jotka piirtää osaatte, minun perhepotrettini kun näyttäisi päiväkoti-ikäisen tuotokselta. 🙂

Mä olin niin viaton lapsi, etteivät minun barbini koskaan olleet humalassa! Tai joutuneet kokemaan seksuaalista väkivaltaa, kuten olen sittemmin netistä lukenut…

Jäämme odottelemaan uudenvuodenvieton raporttia. 😀




0
1 vastaus

Hehheh, itse en taas ole yhtään tyytyväinen tuohon piirrokseen, kun niin monta ”virhettä” siinä näen! Mutta se on tätä itsekriittisyyttä se..

Hih, miun barbit taisivat elää sitä elämää mitä minä en ikinä nuorena elänyt! XD Kaikennäköisiä suhdedraamoja, tiedätkö! 😀

Uusivuosi.. HUUUUUUH pelottaa ja jännittää jo nyt! 😀




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Meriannen mielessä
pyörittää hektistä erityislapsiperheen arkea brittimiehensä Danin kanssa Englannissa. Uusperheeseen kuuluu Danin esikoinen Ruby (7/2005) ja pariskunnan yhteiset lapset "Elsa" (4/2013) ja "Anna" (12/2015). Elsa syntyi keskosena ja hänellä on diagnosoitu vakava kuulonalenema, cp-vamma ja aivoperäinen näkövamma. Blogissaan Meriannen kuvailee perhearkeaan ja tunteitaan avoimen rohkeasti - millaista elämä tällaisessa perheessä on? Ota yhteyttä: meriannen@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Synttäriviikon #bulletjournal aukeama 😍 #kalenterimania #bujo #bujoweeklyspread #inspiration #bujoideas #bujoinspire inspiration for the girl from @juditmallolart

meriannen

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: