Perhe-elämä 12.12.2014
TEKSTI Meriannen

Kalenterin sijaan: Hyvä asiakaspalvelu piristää

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Blogin joulukalenteri on ollut ihana, se on auttanut minua joulumielen rakentamisessa – mutta minulla on ikävä ”normaaleja” postauksiani. Joulukalenteri tuntuu myös pakkopullalta, inspiraation iskiessä pitää ensin se ”pakollinen” joulupostaus hoitaa pois alta – ja miten sitä perheellisenä sitten enää aikaa riittää muuhun?

Eilen minua ahdisti. Koko päivän. En vain saanut sitä laantumaan, eikä enää poikkeuksellisesti blogikaan rauhoittanut. Koska olisi pitänyt kirjoittaa jouluruoista. Mikä tuntui tyhmältä, koska ei olisi ottaa omia kuvia asiasta. Teki mieli kirjoittaa jostain ihan muusta viikolla tapahtuneesta, mutta joulukalenteri.

Ja pirhana. Minun blogi. Kukaan muu ei rajoita kirjoittamisiani täällä kuin minä itse.

Joten käykö, että joihinkin toivomiinne jouluaiheisiin vastaan jouluaaton jälkeen, kun materiaalia olen saanut ihan meidän joulusta? Haittaako, että hylkään joulukalenteri-idean, ja vastailen jouluaihe-toiveisiinne inspiraation iskiessä? Silläkin uhalla, että ”epäonnistumisen” tunne hyökyisi päälle ja jonkinlainen luovuttajan leima irvokkaasti iskisin otsaani..

Kun nyt.. inspiraationi ohjaa muualle.

puuuuuuu

Kävinpä nimittäin kuluneella viikolla asioilla ja upean asiakaspalvelun ansiosta saavuin kotiin hymy huulillani, vaikka kaikki asiat ei itsessään tullut hoidettua.

Postitoimistossa minua palveli jälleen kerran se toimiston ainokainen mies, juuri se, joka ei vaikuttanut pitävän minusta. Kylmän asiallisesti hän kyllä on aina minut palvellut, ja häntä aina lämpimästi kiitän lähtiessäni niin kuin tapanani on. Nyt jälleen kerran vein paljon aikaa hänen kassallaan maksaessani laskuja ja yrittäessäni hoitaa passiasioita kuntoon. Perheen tyttösten passihakemukset olivat lähteneet jo eteenpäin, mutta Danin hakemus on osoittautunut ongelmalliseksi – aina jotain siitä paperinipusta puuttui. Niin kuin nytkin.

Niinpä pahoittelin viemääni aikaa kiireisenä aikana, ja mitä tämä mies sanoi?
”Ei se haittaa, ainakin saan auttaa ystävää.”
Ystävää. Kyllä kaikennäköisiin ”darling”, ”honey” ja ”mate” on täällä tottunut, mutta ”my friend” kuuleminen mieheltä, jonka luulin ettei pidä minusta?

Sitten hän naureskeli, että tulemme näkemään uudestaan huomenna, kun olen saanut korjattua sen toivon mukaan viimeisen ongelmakohdan Danin passihakemuksessa.
”Nähdään sitten huomenna, ystäväni!” hän sanoi, ja naamani laukesi hymyyn.
Huomenna nähdään.

hengataan

Vain kulman takaa postitoimistolta löytyy meidän apteekki. Oli aika hakea meidän kuukauden mielialalääkkeet, ja Lloydsilta olimme saaneet ihanan ilmaisen reseptien uusintapalvelun käyttöön. Ei enää tarvinnut tehdä muuta kuin kävellä apteekkiin ja ilmoittaa nimi, niin valmiiksi tilatut lääkkeet ilmestyy nokan eteen maksettavaksi. Asettautuessani jonon toiseksi näin sen tutun myyjätytön kolistelevan varastohuoneella, ja edessäni toinen asiakaspalvelija tutki asiakkaan ihottumaa ja edessäni oleva heppu oli joko jonossa tai odotti reseptilääkkeensä saamista takahuoneesta. Pian edessäni ollut saikin lääkkeensä takahuoneesta juosseelta lääkeammattilaiselta samalla, kun asiakaspalvelija pääsi toisen asiakkaan kanssa yhteisymmärrykseen siitä voiteesta, joka ihottumaan auttaisi. Lahjoitin hymyn varastosta kömpivälle tutulle tytölle, joka heilutteli käsissään kahta vihreää paperipussia.
Meidän lääkkeet.

Täh?

”Minä näin näyteikkunan läpi että olit tulossa ja tällä kertaa minä muistin sinunkin sukunimen!” tyttö selitti ihan innoissaan, koska nimeäni on hänen kanssaan kerrattu useaan otteeseen, ”Joten lähdin heti katsomaan, jos teidän lääkkeet ois tullut jo!”
”No vitsit, tämäpäs hyvää palvelua, ihana oot! Kiitos!”

Miten ihanalta tuntuukaan se, että minut muistetaan. Se, että ei tarvinnut nimeäni aakkostaa eikä edes lääkkeiden perään kysyä.

Kävelin hymyillen kotiin.
miepa
Hyvä asiakaspalvelu voi toden teolla piristää päivää.
Missä sinä olet viimeksi saanut hyvää asiakaspalvelua, ja miten tämä asiakaspalvelija sinut yllätti iloisesti?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (4)

Suomalaisten kanssa se voi tuntua väkinäiseltä, koska se ei kuitenkaan ole ”luonnollista”, kun taas ulkomailla se tuntuu normaalimmalta sellaisessa seurassa, jotka ovat siihen tottuneet. Itsekin koen olevani ujo, mutta kyllä sitä silti pystyn juttua heittämään (yleensä) 🙂

Ilmoittele jos muutat! 😉




0
1 vastaus

Enpä olekaan nyt jokuseen päivään ehtinyt kommentoida, nyt petraan! 😀 Muistin nimittäin yhden ihanan asiakaspalvelukokemuksen, joka vieläkin saa hymyn huulille. Olin pari vuotta sitten käymässä Edinburghissa ystävän kanssa, ja kävimme Booztissa hakemassa evästä. Menin sellaisen keski-ikäisen miesmyyjän kassalle, joka kysyi kanta-asiakaskorttia, jota luonnollisestikaan minulta ei löytynyt. Sitten hän kysyi olenko täältä päin, mistä olen, mikä minut tänne toi, eikö tosiaankaan ole kanta-asiakaskorttia. Vastasin edelleen, että ei ole, ja hän hymyili ja näpytteli minulle jotkut alennukset kassastaan – ja lähtiessäni sanoi suomeksi kiitos ja kysyi, menikö oikein. 😀 Menin hymyssä suin takaisin kaverin kanssa, joka oli pitkät ajat seissyt ihmettelemässä mikä siinä oikein kesti!

Muutenkin tuntui, että ainakin kaupoissa sai paljon kohteliaampaa asiakaspalvelua kuin Suomessa. Muutaman kerran olen Briteissä käynyt ja olen kyllä menettänyt sydämeni sinne ihan täysin!




0
1 vastaus

Kiitos ihana petrauksesta ja sitten minulla kestää hetki vastata! XD Mutta ehti tulla jo ikävä! <3

Minä olen huomannut sen, että täällä jutustellaan kassalla paljon enemmän kuin mitä Suomessa! Ollaan kiinnostuneita enemmän, tai sitten ei vaan johtuu ihan kulttuurista, ja siitä tulee niin paljon parempi mieli! Esimerkiksi yhtenä päivänä olisin halunnut laskea, kuinka monta kertaa hymyilin ja minulle hymyiltiin, ihan jotta voisin tehdä sitten vertailevaa tutkimusta kun olen Suomessa käymässä 😀 Ja miten nopeasti ihmiset vastaavat hymyyn takaisin ilman mitään ihmeellisiä vilkaisuja että mitä sä siinä mulle hymyilet 😀

Ja siis varmasti säväytti, kun osasi suomea! VAU! 😀

Muuta tänne! Brittilä on ihana paikka asua, byrokratia on vaan ihan suoraan sanottuna keskiajalta mutta ihmiset..! 🙂




0
1 vastaus

Siellä se jutustelukulttuuri on kyllä ihailtavaa. 🙂 Olen itsekin ujo niiden ihmisten seurassa joita en vielä tunne, mutta kyllä mulla se small talk sujuu usein paremmin ventovieraiden ulkomaalaisten kuin ventovieraiden suomalaisten kanssa.

Mieli tekisi muuttaakin! Ehkäpä joskus, hih.




0
1 vastaus

Suomalaisten kanssa se voi tuntua väkinäiseltä, koska se ei kuitenkaan ole ”luonnollista”, kun taas ulkomailla se tuntuu normaalimmalta sellaisessa seurassa, jotka ovat siihen tottuneet. Itsekin koen olevani ujo, mutta kyllä sitä silti pystyn juttua heittämään (yleensä) 🙂

Ilmoittele jos muutat! 😉




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Meriannen mielessä
pyörittää hektistä erityislapsiperheen arkea brittimiehensä Danin kanssa Englannissa. Uusperheeseen kuuluu Danin esikoinen Ruby (7/2005) ja pariskunnan yhteiset lapset "Elsa" (4/2013) ja "Anna" (12/2015). Elsa syntyi keskosena ja hänellä on diagnosoitu vakava kuulonalenema, cp-vamma ja aivoperäinen näkövamma. Blogissaan Meriannen kuvailee perhearkeaan ja tunteitaan avoimen rohkeasti - millaista elämä tällaisessa perheessä on? Ota yhteyttä: meriannen@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Lounaspiknikki ja hiekkakakkuleikkejä tänään Bournemouthin merenrannalla. Näillä aurinkoisilla kuvilla toivottelemmekin ihanaa juhannusta sinne Suomeen!

meriannen

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: