Perhe-elämä 14.2.2018
TEKSTI Meriannen

Äidin ja esikoisen laatuaikaa: pyörätuolilenkki yhdessä

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Hiihtolomaviikko ei vaikuttanut mitenkään Annan päiväkotitunteihin. Minä olin asiasta erityisen innoissani: kerrankin Annan ollessa päivähoidossa Elsa olisi jo kotona, eikä koulussa!

Anna jäi päiväkotiin iloisesti; vilkutteli vain tyytyväisesti hoitajansa sylistä heipat minulle. Minä palasin tanssahdellen kotiin. Puin Elsan lämpimästi, pakkasin kaikki tarvittavat apuvälineet ja lääkkeet mukaan, kytkin hänet letkuruokintaan ja nostin hänet pyörätuoliin.

Sitten me mentiin!

Heti, kun auringonvalo kosketti tyttäreni kasvoja, hän syttyi aurinkoisimpaan hymyyn. Ensimmäinen kikatus kuului jo ennen kuin pääsimme edes pihaa pidemmälle, kun tuuli kutitteli nauruhermoja.

Kun jo kulman taakse päästiin, alkoi vanha kunnon kävelyrytmi löytyä. Elsa katseli ohi ajelevia autoja ja värikkäitä näyteikkunoita, minä kuljin eteenpäin reippaasti ja varmasti jokaisen kuopan ja töyssyn kautta. Mitä rajumpi meno, sitä enemmän kikatusta.

Kauppakadun jälkeen puistoon!

Tuulen iskiessä päin kasvoja alkoi Elsan saturaatiomonitori piippailemaan hälyttävään tahtiin – hiljensin sen pujomalla lapsen kasvoille happiviikset. Se sai enemmän reaktioita aikaan ohilkulkijoissa, jotka eivät tienneet mihin katseensa laskisi. Olisin halunnut sanoa, että katsokaa viiksien ohi ja nähkää hymy!

Löysimme matkallamme lasten maalaamia ja piilottamia kiviä. Nyt on meidän vuoro piilottaa ne.

Kävellessämme kohti merenrantaa tajusin, kuinka olen kaivannut tätä. Minä ja Elsahan käveltiin lähes päivittäin silloin, kun hän oli ainokaiseni ja Dan oli töissä. Kävelimme kaikkialle säästä riippumatta. Yhdessä bongasimme vuodenaikojen vaihtelujen merkkejä, haistelimme merituulta, hymyilimme vastaantulijoille ja nautimme raikkaasta ilmasta.

Silloin se oli se välttämätön paha; tapa päästä paikasta toiseen. Nyt siitä oli muodostunut luksusta.

Tarkoituksenani oli kävellä merenrannalle ja ottaa sitten bussi takaisin.

Matkalla rannalle kävelimme ostoskadun lävitse, siellä pysähdyimme ihastelemaan hetkeksi Legoista rakennettua Star Wars elokuvista tuttua hahmoa…

Meillä oli kuitenkin niin hauskaa, että käveltyämme rannalle, en malttanutkaan työntää lastani bussipysäkille. Jatkoimme tuttuja reittejä pitkin rantakalliolle, sieltä vanhoille kotikulmille ja hups, kohta olimmekin jo kotona.

Pari tuntia kului raikkaassa ulkoilmassa nopeasti, toistemme seurasta hiljaa nauttien.

Kotona heräsin miettimään.. että löytäisinköhän kerran viikossa vastaavanlaisen ajan, jolloin vain minä ja Elsa voitaisiin lähteä kävelylle? Tai edes kerran kuussa?

Niin tai näin, olipa kävelyreissu virkistävä!

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia

 

 

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Meriannen mielessä
pyörittää hektistä erityislapsiperheen arkea brittimiehensä Danin kanssa Englannissa. Uusperheeseen kuuluu Danin esikoinen Ruby (7/2005) ja pariskunnan yhteiset lapset "Elsa" (4/2013) ja "Anna" (12/2015). Elsa syntyi keskosena ja hänellä on diagnosoitu vakava kuulonalenema, cp-vamma ja aivoperäinen näkövamma. Blogissaan Meriannen kuvailee perhearkeaan ja tunteitaan avoimen rohkeasti - millaista elämä tällaisessa perheessä on? Ota yhteyttä: meriannen@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Theme of the week - picnics.

meriannen

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: