Muut 13.3.2018
TEKSTI Meriannen

Julkaise.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sydän hakkaa rinnassa. Läppärin valo kasvoilla on kuin ajovalot peuralle. Olen jäätynyt, henkäisyjen väli on pitkä. Sydän lyö. Lyö. Lyö.

Kännykällä luen blogeja Bloglovinista.

Kaipaus kouraisee rintakehästä. Kaikki nuo postaukset, niin upeita, kauniita, sieviä, julkaistuja. Minäkin haluaisin. Klikkaan, luen, klikkaan, luen. Inspiroidun. Kaivan läppärin taas esiin, naputtelen postauksen. Hymyilyttää. Editoin postauksen melkein loppuun asti, mutta en pysty painamaan julkaise.

Minulle on taas tullut jonkinsortin identiteettikriisi tai pahimman sortin kirjoitusjumi. Ei siinä mielessä, etteikö tekstiä syntyisi. Sitä syntyy. Mutta julkaise napin painaminen on pelottavaa.

Kaiken muun elämän pyöriessä ympärillä hektisen kaaottisesti, on yksi asia, mitä voin hallita täysin. Omaa blogiani. Mitä tänne julkaisen, milloin tänne julkaisen, miksi tänne julkaisen. Ja nyt, taas, vaihteeksi, olen nostanut riman korkealle. En haluaisi mitä tahansa tänne postata.

Haluaisin postata jotain lyyrisen kaunista ja ajatuksia kutittelevaa niinkuin Lähiömutsi, naurunraikasta ja ihailtavaa kuin Rimpuileva mutsi tai tuulahduksen tuoretta pastellinsävyistä positiivisuutta kuin Voileipämutsi. Olla tabuja rohkeasti rikkova Munakoiso-mutsi, asiallisen lempeä ja hyväntuulinen kuin Pyykkivuorten yli kipuava mutsi.

Mutta minä olen vain minä. Mutsiis, minä.

Olenko muistanut ottaa masennuslääkkeet?

Vai voisiko olla sittenkin vain silkkaa fanaattisuutta, kontrollifriikkiyttä, tai taipumustani kunnianhimoon, jota nykyisessä elämäntyylissäni ei ole päästy tyrehdyttämään.. Kun päivästä toiseen olen äiti, sairaanhoitaja, kaikkea muuta kuin maailmaa paremmaksi muuttava ihmisolento.

Vai olenko sittenkin?

Perheelleni olen merkityksellinen ja jokapäiväinen ihmetekijä, ja eikö tämä blogi ole juuri minun väyläni muuttaa maailmaa kotipiirini ulkopuolella?

Siksipä kai tänne onkin vaikea postata.

Sitten luen Valeäidin inspiroivat ohjeet blogin aloittamiseen, ja ne rohkaisevat sanat saavat minut pakokauhun valtaan. Vaikka vuosien blogin kirjoittamisen jälkeen voisi luulla minun olevan jo konkari, saanhan tästä kirjoittamisesta jopa pienimuotoista palkkaa, tunnen huonommuutta. Huonommuutta?

Vai voisiko tämä olla jopa kolmenkympin kriisi?

Kun kai tässä iässä pitäisi olla jotenkin fiksu ja filmaattinen, paljosta tietävä ja osaava, kouluttautunut, upea ja esimerkillinen esikuva?

Tai sitten olen minä. Tällainen vain.

Tämmönen mutsi.

Bloggaava mutsi.

Joka pelkää julkaise – nappia.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (9)

Hanna <3




0
1 vastaus

Mutta kun minä luen aina jokaisen tekstin, minkä julkaiset, syystä että sinä. Juuri sinä juuri tuollaisena. Täydellinen sinä.

Voi kiitos ihanasta analyysista blogiani kohtaan.




0
1 vastaus

Hanna <3




0
1 vastaus

Hei Merianne,

Kirjoitan Sinulle kai ensimmäistä kertaa 😀

Mutsiis, yksikään noista mainitsemistasi blogeista ei minun lukulistalleni ole päässyt. Ylipäätään seuraan hyvin harvaa blogia, joilla ainoa yhdistävä tekijä taitaa olla se, että ovat ulkosuomalaisten kirjoittamia ja tekstin ”ääni” saa minut lukemaan koko postauksen. Siis sinun äänesi piristää minun päivääni, vaikka olenkin vain lukija 🙂




0
1 vastaus

Hei älä jännitä! Musta ainakin on TOSI PALJON KIVEMPAA lukea rentoa, elämänmakuista, ei liian mietittyä ja viimeisteltyä tekstiä! Niistä liian hiotuista blogeista tulee helposti alitajunnassa virheellinen mielikuva, että ”onpas noiden elämä täydellistä”. Ja alan karttaa sellaisia blogeja.

Eläköön inhimillisyys ja arkisuus! Hiiteen hienot lyrikaat ja turha hienostelu. (;




0
1 vastaus

Iik, mullakin on pian edessä oman blogin perustaminen ja voi vaan kuvitella miten tuun kriiseilemään samalla tavalla! En edes ole mitenkään hyvä kirjoittamaan, vaikka eilen kirjoitinkin äikän yo-kokeessa yli 5 sivua roboteista 😂 haluan kuitenkin, että mun perheellä ja ystävillä on joku väylä mitä kautta ne voi seurata mun elämää maapallon toisella puolella ja minne mä voin purkaa mun ajatuksia.




0
1 vastaus

Sinun juttusi ovat mielenkiintoisia ja ihania juuri sellaisina kuin ovat! Minä en ainakaan kaipaa mitään erityisen fiksua ja filmaattista, en mitään ihmeellistä. Mielestäni parasta luettavaa on ihan vain teidän perheen kuulumiset, ja mielenkiinnolla odotan aina seuraavaa postausta 🙂
Kiitos ihanasta blogistasi!




0
1 vastaus

Tykkään paljon blogistasi siksi koska se on aito. Uskallat tosi rohkeasti kertoa kaikista ajatuksistasi ja pistät itsesi likoon. Blogisi erottuu massasta juuri tämän takia. On myös mielenkiintoista seurata teidän elämää joka on toisaalta niin samanlaista mutta kuitenkin niin erilaista kuin omani.

Ja joulukalenterisi oli ihana!




0
1 vastaus

Minä luen myös blogiasi sen aitouden takia. Suloisen Elsan kuulumiset kiinnostavat sekä sinun ajatuksesi ja tuntemuksesi erityisen äitinä.




0
1 vastaus

Kiitos kks <3




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Meriannen mielessä
pyörittää hektistä erityislapsiperheen arkea brittimiehensä Danin kanssa Englannissa. Uusperheeseen kuuluu Danin esikoinen Ruby (7/2005) ja pariskunnan yhteiset lapset "Elsa" (4/2013) ja "Anna" (12/2015). Elsa syntyi keskosena ja hänellä on diagnosoitu vakava kuulonalenema, cp-vamma ja aivoperäinen näkövamma. Blogissaan Meriannen kuvailee perhearkeaan ja tunteitaan avoimen rohkeasti - millaista elämä tällaisessa perheessä on? Ota yhteyttä: meriannen@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Lounaspiknikki ja hiekkakakkuleikkejä tänään Bournemouthin merenrannalla. Näillä aurinkoisilla kuvilla toivottelemmekin ihanaa juhannusta sinne Suomeen!

meriannen

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: