Perhe-elämä 16.5.2018
TEKSTI Meriannen

Hiekkalaatikolla

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Olen kolunnut ”muutaman” leikkipuiston näiden Britanniassa asumieni vuosien aikana, ja voin todeta – hiekkalaatikko ei ole se leikkipuiston vakiovaruste kiikkujen kanssa täällä. Toisin kuin vissiin siellä Suomessa?

Täällä eteläisen Englannin leikkipuistoista löytyy lähes aina kiikkuvalikoima ja liukumäki. Ne on ne vakiot, joiden olemassaoloon voit luottaa. Minkä myötä aikaisemmin en olekaan täysin pystynyt samaistumaan iänikuisiin ”hiekkalaatikkomutsit” – keskusteluihin siellä Suomen puolella. Enhän itse istuskellut hiekkalaatikon reunalla lapsen touhuja seuraten, enkä myöskään kyennyt kaivamaan kännykkää esiin sen taakse piiloutuakseni. Juoksinhan taaperoni perässä kiikuille, sitten liukumäelle, sieltä karuselliin tai kiipeilytelineelle.. Siinä hädin tuskin ehti kaivaa sen puhelimen esiin kuvanottoa varten tai sanoa häthätää ”hi” toiselle puistoon ehtineelle mutsille.

Elsan kanssa puistoilu on tietysti erilaista – hän pitää meikäläisen eri tavalla kiireisenä.

Lue lisääUlkoilupäivä kahden erilaisen lapsen kanssa

Olemme tutustuneet uusiin puistoihin

Auton, lämpenevien kelien ja eritoten muuton myötä reviirimme on laajentunut ja olemme viimeisien viikkojen aikana tutustuneet meille uusiin puistoihin. Niistä yksi on se pyörätuoliystävällinen puisto, josta kerroin täällä. Toinen on Upton Country Park (paikan nettisivut), joka on iso puistoalue. Sieltä löytyy myös leikkinurkkaus.

Hiekkalaatikon kera.

Samaistuin hiekkalaatikko-keskusteluihin

Hiekkalaatikolla istui kolme muutakin äitiä. Kaksi hyvin äänekästä kaverusta, jotka keskenään pulisivat omia juttujaan. Toinen hiljaisempi, joka keskittyi täysillä vain omiin lapsiinsa.

Anna oli aivan oman leikkinsä huumassa. Hän lapoi hiekkaa pienellä lusikalla kupposeen ja käänsi sitten kupposta ylösalaisin.

Tunsin itseni toimettomaksi. Smalltalk ei kiinnostanut, enkä halunnut väkinäisesti hieroa tuttavuutta. Kun ujostutti niin hirveesti. Hymyilin sille toiselle äidille, sille hiljaiselle. Hän hymyili takaisin. Äänekäs kaksikko lähti paikalta lapsensa noukkien ja me kaksi hiljaista jäimme keskenämme lastemme kanssa. Keskittyen edelleen vain lapsiimme.

Me molemmat näpräsimme puhelimiamme, kuvia lapsistamme ottaen.

Kumpikaan ei tehnyt aloitetta

Siinä olisi tietysti ollut mahdollisuus jakaa kokemuksia ja tarjota vertaistukea.  Me molemmat kuitenkin syvennyimme vain lapsiimme. Olimme tulleet puistoon lastemme kanssa emmekä tavataksemme muita äitejä.

Niin oli hyvä.

Ymmärrän nyt, miksi hiekkalaatikko voi kauhistuttaa.

Se on kuin suljetun intiimi tila, jossa lapsemme telmivät ja me toisillemme tuntemattomat aikuiset joudumme jakamaan sen tilan. Aivan kuin missä tahansa sosiaalisessa tilanteessa, se voi olla ahdistavaa. Pelottavaa. Ja myös omalla tavallaan vapauttavaa, jos se oikea äitityyppi sattuu samaan aikaan paikalle.

Näin jälkikäteen ajateltuna on jännää, kuinka siinä tilanteessa ylipäätään nousee moiset sosiaaliset paineet. Aivan kuin olisi jollain tavalla pakko yrittää luoda tuttavuutta, kun hei – sama elämäntilanne, molemmilla lapsia ja tässä hiekkalaatikon reunalla istutaan yksin yhdessä. Meillä on jo niin paljon yhteistä!

Itse olin hyvilläni, että me kaksi hiekkalaatikon reunalla hengaavaa äitiä olimme tyytyväisiä keskenäiseen hiljaisuuteemme. Ettei kumpikaan yrittänyt väkipakolla tehdä tuttavuutta tai vaihtaa kasvatuksellisia mielipiteitä. Olisi voinut olla toisinkin. Brittiläiset kun eivät yleensä kovin hyvin siedä hiljaisuutta.

Suomen hiekkalaatikkomutsit – tsemppiä. Nostan hattua.

Ps. Ei ollut viimeinen kerta, kun mennään hiekkalaatikolle. Anna selkeästi nautti hiekan kanssa leikkimisestä, ja se on tärkeintä. Ja ehkä minäkin vielä sopeudun hiekkalaatikkomutsiksi. Ehkä seuraavalla kerralla ei ujostuta yhtä paljoa.

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia:

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (1)

Hiekkalaatikon hiljaisuus on tuttua. Vaikka aikanaan kävimme aina samassa puistossa samaan aikaan samojen ihmisten kanssa (paikalliset perhepäivähoitajat ja pari äitiä) ei tunnelma koskaan ollut turvan rento. Puisto on julkinen tila ja luulen sen johtuneen ihan siitäkin. Vähän kuin suomalainen bussi: kuka siellä nyt suuta sa avaisi 😉😂😂😂

Hienkalaatikon äärellä(kin) olemme kuitenkin mallina lapsillemme. Siksi on hyväksi havaittu tapa opetella tervehtimään muita puistossa olikoita jo heti portilla sisään mennessään. Pelkkä tervehdys riittää, ei muuta. Jos siinä saman laatikon ääressä istutaan, voi vaikka kysyä toisen lapsen ikää, asutteko tässä lähellä, tiedättekö mitään muuta hyvää puistoa / kahvilaa tässä lähellä tms. Jos toinen on tullut kauempaa, voi taas tiedustella, onko niillä kotikulmilla kentis millaisia puistoja jne.
Kovin henkilökohtaisiin ei kannata mennä, tietenkään, mutta jutun juurta voi tehdä yleensä lapseen liittyvissä asioissa. ”Onpa teillä kivan näköiset sandaalit! Olenkin etsinyt meille jotain vastaavia. Onko nuo olleet hyvät, mistä hankittu jne.”
Muutama fraasi, jolla haarukoit keskustelukumppanisi halukkuutta puhella enemmän. Samalla opetat lapsellesi, kuinka vieraita lähestytään ja heidän kanssaan rupatellaan.




0
1 vastaus

Hiekkalaatikon hiljaisuus on tuttua. Vaikka aikanaan kävimme aina samassa puistossa samaan aikaan samojen ihmisten kanssa (paikalliset perhepäivähoitajat ja pari äitiä) ei tunnelma koskaan ollut turvan rento. Puisto on julkinen tila ja luulen sen johtuneen ihan siitäkin. Vähän kuin suomalainen bussi: kuka siellä nyt suuta sa avaisi 😉😂😂😂

Hienkalaatikon äärellä(kin) olemme kuitenkin mallina lapsillemme. Siksi on hyväksi havaittu tapa opetella tervehtimään muita puistossa olikoita jo heti portilla sisään mennessään. Pelkkä tervehdys riittää, ei muuta. Jos siinä saman laatikon ääressä istutaan, voi vaikka kysyä toisen lapsen ikää, asutteko tässä lähellä, tiedättekö mitään muuta hyvää puistoa / kahvilaa tässä lähellä tms. Jos toinen on tullut kauempaa, voi taas tiedustella, onko niillä kotikulmilla kentis millaisia puistoja jne.
Kovin henkilökohtaisiin ei kannata mennä, tietenkään, mutta jutun juurta voi tehdä yleensä lapseen liittyvissä asioissa. ”Onpa teillä kivan näköiset sandaalit! Olenkin etsinyt meille jotain vastaavia. Onko nuo olleet hyvät, mistä hankittu jne.”
Muutama fraasi, jolla haarukoit keskustelukumppanisi halukkuutta puhella enemmän. Samalla opetat lapsellesi, kuinka vieraita lähestytään ja heidän kanssaan rupatellaan.




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Meriannen mielessä
pyörittää hektistä erityislapsiperheen arkea brittimiehensä Danin kanssa Englannissa. Uusperheeseen kuuluu Danin esikoinen Ruby (7/2005) ja pariskunnan yhteiset lapset "Elsa" (4/2013) ja "Anna" (12/2015). Elsa syntyi keskosena ja hänellä on diagnosoitu vakava kuulonalenema, cp-vamma ja aivoperäinen näkövamma. Blogissaan Meriannen kuvailee perhearkeaan ja tunteitaan avoimen rohkeasti - millaista elämä tällaisessa perheessä on? Ota yhteyttä: meriannen@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Theme of the week - picnics.

meriannen

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: