Perhe-elämä 25.6.2018
TEKSTI Meriannen

Selvisin vakavasta univajeesta.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

On ihan uskomatonta, miten paljon jatkuvat yhtenäiset yöunet saavat aikaan.

Maailma on yhtäkkiä täynnä mahdollisuuksia. Uusia ihania asioita kokeiltavaksi ja maisteltavaksi; elämä ei olekaan pakonomaista rutiinien suorittamista. Kun väsymys ei enää paina harteilla kuin reppu täynnä keilauskuulia.

Joskus havahdun miettimään, miten minä ja Dan selvisimme yhdessä hengissä menneestä arjestamme. Kun oli vain minä ja hän ja loputon suo huonosti nukuttuja parin tunnin yöunia.

Lue lisää: Asiantuntija: ”Perheessänne on akuutti hätätilanne”

Bournemouthin puistoaluetta

Arki oli yhtä taistelua

Mielikuvissani tuolta ajalta on vain väsymys ja arjen raskaus: se, kun lapselle läsnäoleminen oli vaikeaa. Väsymys oli kuin poikki napsahtanut jalka, joka oli luutunut väärin. Kaikki sattui, mutta kipuun tottui. Turtui.

Silti ulos lähdettiin. Päivittäin, lasten takia. Hammasta purren, lasten etua ajatellen yritimme parhaamme. Vaikka väsymys puudutti niin, ettei itkukaan enää tullut.

Luen tuolta ajalta postauksia ja päiväkirjamerkintöjä. Rivien välistä aistin, miten kovasti minä soimasin itseäni. Kun en jaksanut.  Kun en pystynyt. Kun aina olisi pitänyt tehdä enemmän, olla enemmän.

Nyt kaikki on niin erilaista

Kun öisin erityislapsemme Elsan unta, hengitystä, ruokintaa ja lääkityksiä on valvomassa yöhoitaja, me vanhemmat saamme nukkua. Ei vieläkään ihan joka yö – mutta 5-7 yötä viikossa jo.

Miten sen vaikutuksen meidän arkeemme ja eloomme voi selittää?

Kun aiempaan verrattuna pidemmän yhtäjaksoisen ajan saa säännöllisesti nukuttua, vuorokauteen ilmestyy lisää tunteja. Päivät eivät kulu ohi väsyneessä sumussa, vaan asioita saa enemmän aikaiseksi ja tekemisestä jaksaa jopa nauttia!

Ulos lähteminen ei ole enää ollenkaan niin vaikeaa kuin silloin. Yhtäkkiä kotialueemme ympäristö on mahdollisuuksien maasto. Olihan ne kaikki nähtävyydet ja tekemiset siellä ennenkin, mutta nyt ne eivät ole enää piinaavia ”pitäisi” kuiskauksia takaraivossa.

Käymme Annan kanssa leikkipuistoissa, merenrannalla, metsissä, puistoissa, sisäleikkipaikoissa, uima-altailla, kirjastoissa taaperotapahtumissa, children centereiden tapahtumissa ja suomiäitejä morjestamassa…

Minulla on suorastaan runsaudenpula kaikista mahdollisista tekemisistä, mitä voisin Annan kanssa mennä, tehdä ja kokea!

(Elsankin kanssa – kun hän ei ole koulussa tai hoitopaikassa tai kipeänä. Hän on TAAS huonovointinen; juhannusviikonlopun on viettänyt lapseni erityinen sängynpohjalla räkäisenä.)

Lue lisääOlenko valinnut lapsistani suosikin?

Kun niistä tekemisistä jaksaa nauttia

Eikä mitään tehdä hammasta purren, vaan oikeasti lapsen kanssa nauttien. Ulkona ei olla vain sen piiskaavan ”pitäisi” sanan takia; siellä ollaan puhtaasta halusta olla lapsen kanssa ja luoda ihania lapsuusmuistoja pienelle.

Siis ihan oikeasti, miten me tuosta ajasta selvisimme hengissä? Ja vielä niin, että parisuhde säilyi ehjänä ja lapset kunnossa? Miten sitä pakka pysyi niinkin koossa kuin se pysyi?

Lue lisää: Danin kirjoittama selonteko Elsan hoitoaikataulusta –  She Don’t Wear Dresses osa 1 , osa 2 ja osa 3.

Vaikka edelleenkään elämämme ei ole olosuhteisiin nähden täydellistä; odottelemmehan edelleen sitä tuolihissiä (!) ja Elsan nielurisat vaivaavat yhä, niin huokailen silti kiitollisuudesta. On meillä asiat jo niin paljon paremmin kuin vielä vuosi sitten.

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Meriannen mielessä
pyörittää hektistä erityislapsiperheen arkea brittimiehensä Danin kanssa Englannissa. Uusperheeseen kuuluu Danin esikoinen Ruby (7/2005) ja pariskunnan yhteiset lapset "Elsa" (4/2013) ja "Anna" (12/2015). Elsa syntyi keskosena ja hänellä on diagnosoitu vakava kuulonalenema, cp-vamma ja aivoperäinen näkövamma. Blogissaan Meriannen kuvailee perhearkeaan ja tunteitaan avoimen rohkeasti - millaista elämä tällaisessa perheessä on? Ota yhteyttä: meriannen@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • We escaped from the heatwave to cool down by one of the streams in new forest. And it was lush.

meriannen

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: