Yleinen 7.4.2014
TEKSTI Jasmin

Lapsimessut (arvonta)

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Messut. Minun tähän astisen elämäni ainut kokemus messuista on vuoden 1998 Luomumessut. Olin kuudennella luokalla ja opettajamme keksi pukea koko luokkamme harmaisiin hyljepukuihin ja buukkasi meidät laulamaan näissä asusteissa messujen estradille ’vanhoja poikia viiksekkäitä’. Häpesin silmät päästäni enkä käynyt sen jälkeen messuilla.
Paitsi joulumessuilla ja silloinkin katkera nolaus viiksekkäänä hylkeenä kirveli silmiä.

Nyt kuitenkin olin kuullut äitipiireissä puhuttavan lapsimessuista. Kestovaippashoppailua, lastenvaateshoppailua, oikeita Pikku Myitä ja CacePops ohjeita. Kuulostaa täydelliseltä. Paljon täydellisemmältä kuin 12 vuotias joikaava hylkeenpoikanen.

Mainittakoon, että näillä messuilla 2 hallissa on myös Lähiruokaa ja Luomutuotteita. En välttämättä löydä sieltä paikallista 6-luokkaa naamioituneena mutta ehkä käyn silittelemässä traumojani ja ostamassa luomusuklaata!

Olen myös jo valinnut mukaani suurimman hoitolaukkumme jonne voin sopivasti piilottaa rakkaalta puolisoltani ostokseni. Aion nimittäin shoppailla koisolleni kesävaatetusta.
Bongasin, että messukeskuksessa on Sea Lifen esittelypiste jossa on aivan pakko käydä esittelemässä Koisolle ihka oikea merisiili!

Vielä paremman 2014 lapsimessuista itselleni tekee saamani Blogipassi ja sen myötä 2 lippua jotka saan arpoa lukijoiden kesken!

Joten raapustakaa sähköpostinne kommenttikenttään jos lippu lapsimessuille on vielä hakusessa, koisotar valitsee kaksi onnekasta huomenna klo 20 mennessä!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (36)

Kiitos… <3




0
1 vastaus

oujee!! olisi todella ihana voittaa tämä 9kuiselle pojalle 🙂 toivottavasti arpaonni suosii meitä!! ssapa93@gmail.com




0
1 vastaus

vaatehuttuja(@)gmail.com




0
1 vastaus

pihlaja123(at)outlook.com




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa! 🙂 sari_91 (at) suomi24.fi




0
1 vastaus

😀 ja siis mainitsen vielä että arvonnan voitti Suvi-Tuuli Ihaltsu ja Anonyymi (petra.fagerström@gmail.com)




0
1 vastaus

Kiitos… <3




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Munakoisoni ja minä
Olen vuonna -87 syntynyt äiti. Aloitin Koisoni kasvatuksen lokakuussa 2012. Blogi piirtää sanallista kuvaa perhe-elämästä ja äitiydestä. Rehellisellä rakkaudella. Paikoin ekologisella ja välillä materialistisella otteella. Viha-rakkaussuhteella nykaikaan ja leikkipuistoihin. Yhteydenotot: jasmin.kauko@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Nyt arvotaan huikea yksisarvisreppu! Tykkää kuvasta ja halutessasi tägää joku joka ei uskoisi, että tämän valmistuksessa on käytetty kierrätettyjä muovipulloja :D
Repussa runsaasti taskuja, se on ergonominen  ja valtavan hyvillä säädöillä varustettu. Meidän ehdoton hitti. #affenzahn #kiddex_suomi #Retkeily #yksisarvinen #arvonta #koulureppu #tarhareppu #kerhoreppu #kierrätys

munakoisonijamina

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: