Yleinen 5.12.2014
TEKSTI Jasmin

Joulukorttikuvaus show ja arvonta!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Joulukorttikuvaus. Aivan uusi speksi lapsen syntymän jälkeen. Ennen ostettiin joulukortit Sokokselta ja lähetettiin samoilla vauhdeilla. Tai ei. Ennen ei lähetetty joulukortteja ollenkaan. Laitettiin aattona hyvänjoulun toivotukset tekstareilla. Tai no, facebookissa. Aikaa meni 10 sekunttia.

Mutta nykyään… Ensin ostetaan vaatteet joulukorttikuvausta varten lapselle. Ja koiralle. Sitten hankitaan ja suunnitellaan rekvisiitta. Visualisoidaan kuvan henki ja tunnelma. Syötetään lapsi ja koira tyytyväiseksi ja aletaan kasaamaan kuvaa. Lapsi ei halua olla tonttu eikä koira halua olla poro. Räpsitään sata kuvaa joissa ei ole yhtään onnistunutta ruutua. Kaikissa joku katsoo väärään suuntaan tai jonkun kieli on 3cm liikaa ulkona. Otetaan sata uutta joista yksi on sinnepäin. Sitten aletaan käsittelemään kuvaa tunnelmalliseksi ja photoshoppaamaan valotuksia. Ainut melkein onnistunut kuva on juuri se jossa lamput on jo sammutettu ja takkatuli hiipumassa. Aikaa meni 10 päivää.

Eikö olisi vain helpompaa siirtyä takaisin facebook-toivotuksiin? Ei. Minä haluan joulukorttikuvat. Huolimatta siitä, että kukaan ei tiedä mitä ne niillä joulun jälkeen tekevät koska yleensä joulukortit heitetään roskiin mutta eihän lapsen kuvaa voi roskiin heittää. Silti ei koko suvun tonttupäisiä lapsia ja porokoiria voi jääkaapin ovessa ympärivuorokautta pitää.

Kaikesta sirkuksesta huolimatta olen oikein tyytyväinen tämän vuoden joulukorttiotokseen. Vaikka koira on alkanut pelkäämään poronsarvia ja tulta. Koska tämä joulukorttiasia on kuitenkin minun maneerini, rakkaat sukulaiset ja ystävät; annan teille luvan heittää jokavuotiset joulukorttimme hyvällä omallatunnolla roskakoriin joulun jälkeen, sillä niitä tulee ensijouluna lisää!

Facebooksivujen tykkäyksiä on kertynyt jo 100 kappaletta joten järjestin sivustolle arvonnan! Käy osallistumassa joulupaketin arvontaan  tästä

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Munakoisoni ja minä
Olen vuonna -87 syntynyt äiti. Aloitin Koisoni kasvatuksen lokakuussa 2012. Blogi piirtää sanallista kuvaa perhe-elämästä ja äitiydestä. Rehellisellä rakkaudella. Paikoin ekologisella ja välillä materialistisella otteella. Viha-rakkaussuhteella nykaikaan ja leikkipuistoihin. Yhteydenotot: jasmin.kauko@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • #Irti oravanpyörästä. Vuosi irtisanoutumisesta. Blogissa juttua siitä, millaista arki on nyt, mitä se on meille maksanut ja pohdintaa, olenko minä puolisoni varjo. #perhekauko #kaukomedia #Yrittäjäelämää #yrittäjäperhe #lounas #elämältäkaikensain #onni

munakoisonijamina

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: