Yleinen 14.1.2015
TEKSTI Jasmin

Sinä vain

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kun naiset lähtevät vapaalle, puhutaan lapsista. Välillä mukana on ystäviä joilla lapsia ei ole. Silloin mini-ihmiset pysyvät puheissa taka-alalla ja estradille astuvat miehet. Sen on pakko kertoa siitä, että naisen elämän kaksi tärkeintä osa-aluetta nyt vain sattuvat olemaan lapset ja miehet. Ehkä hieman sovinismista, mutta minä rakastan sovinismia. Ajat jolloin poltettiin rintsikoita, ovat ohi.

Jokaisen puoliso on erilainen oma stereotypiansa. Useimmiten yhdellä on mul*ku, yhdellä se täydellinen keppihevonen ja kolmannella perusjannu. Omani ei istu yhteenkään näistä. Olen yrittänyt upottaa puolisoani johonkin stereotypiaan, isoihin ja pieniin muotteihin mutta turhaan…

Minun puolisoni on luonteeltaan vastakohtani. Hän on rauhallinen, sävyisä, leppoisa, lupsakka sekä pikkutarkka, perfektionisti taiteilija ja älykäs. Raivostuttavan älykäs. Ja aivan liian tietoinen siitä.

Ystävieni silmissä hän on hivenen laiska uppoutuja. Muttei hän ei jätä kotitöitä tekemättä siksi ettei hän jaksa tai viitsi. Ne jää tekemättä koska ei hän vain kertakaikkisesti saa aikaiseksi jotain mielestään niin turhaa. Elämä on liian lyhyt tiskaamiseen, ja koska vaimo kumminkin lopulta hoitaa kaiken. Kerran erehdyin valittamaan tästä asiasta anopille. Sain vuosituhannen lohdutuksen sanat: ”Kun menee naimisiin taiteilijan kanssa, pitää sopeutua vähän kaikennäköisiin asioihin” Kyllä, Näen punaista. Olen ilmeisesti alistunut kohtalooni lasten synnyttäjänä ja kotiorjana. Mutta vielä ne ajat tulevat muuttumaan, sillä elämme tasa-arvon aikoja. Toivottavasti myös epiduraalinsäännöstelyn ajat koittavat kun miehet nähdään naistenklinikalla synnyttämässä. 

Miehet eivät useinkaan osaa sanoa rakastavansa Minun ei ole poikkeus. Kaaosta ja Kukkamekkoja blogista sain idean laittaa oveen lapun jossa muistutetaan ”Minä rakastan sinua” sanomisesta. Ikävä kyllä, tämän yksilön kanssa sekään ei toimi. Kapeakatseisuutta on monenlaista. Meillä se esiintyy kirjaimellisena.

Jos emme Koison kanssa ole pariin päivään kotona, olen yleensä jättänyt jääkaappiin jauhelihaa, kanapaketteja ja muita lisukkeita. Tullessamme on kaapista hävinnyt ainoastaan ruisleipää ja juustoa. Miksi tehdä ruokaa, jos voi syödä ruisleipää ja käyttää ylijäävän ajan säveltämiseen ja editointiin? Tai tankkipeliin. Mikä kirous. Välillisesti peliyhtiöt pitävät yllä myös pariterapiabisnestä. Vaikka taivas putoaisi ja kiinan muuri rakennettaisi asuntomme ympärille, tankkipeli elää ja voi hyvin.

Hän korjaa pesukoneen, muttei osaa asentaa siihen neljänkympin pesuohjelmaa. Hän koodaa minun blogini ulkoasun muttei ymmärrä mitä eroa on  bannerilla ja otsikolla. Hän on mestari-kuvankäsittelijä mutta hänen silmänsä eivät erota koska takapuoltani tarvitsee phososhopata. Hän jaksoi kantaa minut kynnyksen yli mutta ruokakaupassa pinkki käsilaukkuni oli hänelle liian painava.

Niin paljon kuin minä miestäni hyväntahtoisesti pilkkaan, minä myös arvostan. Kenenkään toisen en antaisi tasoittaa kiireessä ennen juhliin lähtöä latvojani. Kukaan muu ei keskellä yötä puolestani nousisi sängystä katsomaan oliko oven narahdus demoni. Monikaan ei heräisi keskellä yötä kuorimaan kookospähkinää viimeisillään raskaana olevalle vaimolleen, eikä kukaan toinen hampaita kiristellen sanoisi ”se on vain peltiä” kun palautan auton  kolhittuna takaisin. Kaiken se kestää ja kaikessa uskoo. 

Puolisoni lähtee töihin minun vaaleanpunaisissa sukissa, jos hän ei ole löytänyt omiaan riittävän nopeasti. Hän ajaa partansa minun Lancomen silmänympärysvoiteellani (joka maksaa 45e/20g ja yhteen parranajoon menee 15g) jos partavaahto on loppu. Hän tulee aina apuun, kun minä olen jäänyt autolla jumiin loskamäkeen eikä koskaan jätä minua pulaan kun eteisessä kipittää vaarallinen jättiläishämähäkki. Minun valintani osaa laskea seinään heitetyn lautasen nopeuden ja arvioida minun nollasta sataan kiihtyvien hermojeni räjähdysvoiman. Niin raivostuttavan rakastettavaa. 
Ja miksi tämän kaiken kerron? Koska luin jostain, että bloggaajat jotka eivät kerro lapsensa nimeä eikä mitään henkilökohtaista ovat tylsiä. Enkä minä halua olla tylsä. Joten tässä teille jotain henkilökohtaista minusta. Minun valintani vaaleanpunaisissa sukissa.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (7)

Olipas kiva ja elämänmakuinen teksti ilman mitään kaunisteluja <3




0
1 vastaus

Vitsit tää oli ihana! En mä osaa muuta sanoa ( paitsi ehkä että laita se silmänympärysvoide varuiksi piiloon 😉 ).




0
1 vastaus

Kiitti 🙂 Se on usein kaapin perimmäisessä nurkassa ja aina se löytää sen kun mukamas tarvitsee 😀 Tasan tietää ettei ole luvallinen voide käyttää!




0
1 vastaus

Oi ihana <3 Niin hyvä kirjoitus! 😀




0
1 vastaus

<3 🙂




0
1 vastaus

Tää oli kyllä siun paras postaus jonka olen lukenut, ihana 🙂




0
1 vastaus

😀 kiitti




0
1 vastaus

Olipas kiva ja elämänmakuinen teksti ilman mitään kaunisteluja <3




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: