Minuus hukassa lapsilandiassa

Teksti

1v8kk. Niin kauan minulla on ollut lapsi. Kaunis, iloinen, ihana tyttölapsi. Tyttäreni kasvoi minun sisälläni 8kuukautta. Vaikka napanuora on poikki ja palanut jossain sairaalajätenuotiossa, on meidän välillä näkymätön nuora. Tai oikeastaan köysi. Joku nimittää sitä siteeksi.

Oli miten oli, korulauseet sikseen; Koisoni kulkee mukanani 99prosenttia ajasta. Minne ikinä menen, minulla on mukana lapsi.
Olen jo tottunut siihen. Niin tottunut että minusta tuntuu ilman häntä liikkuessa, kuin jotain olisi unohtunut. Oikein fyysisesti. Kädet tuntuvat tyhjiltä ja niitä tekee mieli kokoajan heilutella kun on niin omituinen olo. Missä vaunut? Missä joka suuntaan riekkuva pinkki pallero? Eikö selässäkään ole mitään? Varmasti jokaiselle äidille tuttuja tunteita. Sehän on ihan yleinen hassuttelun aihe. ”Ompas outoa kun pikku Iines on kotona eikä tässä vieressä”. 
Minä koin blogitapahtumassa perin hämmentäviä fiiliksiä. Olen aina ollut sosiaalinen puhelias ja avoin ihminen. Räiskyvä ettenkö sanoisi. (Näkyvä ja kuuluva, puolisoni sanoisi). Kuitenkin ilman Koisoa koin oloni suojattomaksi. Tunsin että minun pitää pärjätä omana itsenäni ja kaikki ennalta tuntemattomat ihmiset näkevät suoraan minut. Ei välikappaleita. 
Ei ollut mukana pientä suloista tyttöä josta aivan varmasti löytyy keskustelun aiheet ja johon voi keskittyä kun ei tiedä mihin kätensä pistäisi. Sosiaalisissa tilanteissa aina aiemmin huomio on kiinnittynyt lapseen ensin. Jos mitään sanottavaa ei ole ollut, on aina voinut virkkoa ”pitääkin mennä vaihtamaan vaippa”. Omat vaatteetkaan eivät ole niin justiinsa kun lapsen kanssa liikkuu. Lapsihan on se katseen kiinnittävä asuste. (Tai niin minä olen ajatellut). 
Kaikkein pahin skenaario puuttuvan lapsen kanssa tietysti oli orvoksi jääminen nurkkaan. Mikään ei olisi ollut typerämmän näköistä kuin yksinäinen bloggaaja skumppalasi kädessä nurkassa laskemassa kattopaneeleja. Entäs jos en sulaudu? Entäs jos en ole yksi muista? Lapsen kanssa orpoutuminen on mahdotonta ja vaikkei olisikaan, se ei haittaisi sillä ikiliikkujan perässä juokseminen ei näytä koskaan typerältä, toisin kuin seurassa yksin möllötys.
Mitä tämä on? En minä ennen ollut tällainen. Onko lapsesta tullut minuuteni? Olenko tehnyt itselleni pinkin eloisan suojamuurin? Miten ihmeessä on mahdollista että entisestä sosiaalisesta minästä on ilman lasta tullut ympärilleen pälyilevä ja vetäytyvä maamyyrä? 
Noh tiedän minä vastauksen. Melkein kaksi vuotta tiivistä yhteiseloa pikkulapsen kanssa muuttaa ihmistä. Vaikkei niin kenellekkään vielä raskausaikana pitänyt käydä. Kun kuukausikaupalla käyt kaupassa, kahviloissa, lounailla, lääkärissä, vaateputiikeissa ja kavereiden kanssa lapsi helmassa siihen tottuu. Kun et käy yksin hammaslääkärissä, et maitokaupassa etkä edes vessassa, tottuu että ensimmäinen puheenaihe on lapsi. Vieraat ihmiset kiinnittävät huomiota lapseen ja kiusallisista tilanteista pääsee pois lapsen avulla. Lapsesta tulee väkisinkin syy ja tekosyy. Myös niissä tilanteissa joihin lapsi ei liity mitenkään. 
Kun tuli tilanne, että bloggaajaäidit tapasivat ilman lapsia, minusta tuntui ensimmäistä kertaa ikinä, että minuuteni on hukassa. Ympärilläni ei ollut tuttuja ihmisiä eikä tilanne ollut ollenkaan sama kuin lapsivapaalla lasillisella vanhojen ystävieni kanssa. Uusien ihmisten kanssa yksin kaikki oli uutta. Myös minä. Kuka minä olen ilman lasta? Miten minä puhun ilman lasta? Mitä minä teen ilman lasta? Ja samalla tiesin että olin jälleen kohdannut yhden suurista peloistani. Minun minuuteni on muuttunut. Mutta ei se ole kadonnut.
En päivääkään vaihtaisi pois. Olen äiti ja se on parasta mitä tiedän. Mutta kieltämättä tilanteet ilman lasta vaatii hieman hiomista. Täytyy alkaa harjoittelemaan kotona peilin edessä missä käsiä pidetään kun ei ole vaunut mukana. Täytyy myös keksiä varastoon uusia small talk lauseita. Lapsen kasvaessa niitä tilanteita joissa Koiso ei ole mukana tulee varmasti enemmän. Palaanhan minä joskus ehkä vielä työelämäänkin. En muuten villeimmissä unissakaan olisi uskonut kirjoittavani tällaista postausta. Minun mottoni raskausaikana oli ”minuahan ei äitiys sitten muuta”. Eikä se minua päälipuolin muuttanutkaan. Ystävilleni olen varmasti sama kuin aina ennenkin. Mutta itsetuntoni, vatsanahkani ja sisimpäni äitiys laittoi uusiksi. Minuuteni on vähintäänkin eri muotoinen kuin ennen. Lapseni on kasvanut minuun kiinni ja minä olen kasvanut lapseeni kiinni. Se on luonnollista. Kauhulla odotan 18 vuoden päässä siintävää tyhjää pesää. Mitä ihmettä minä sitten teen? Hankin chihuahuan käsilaukkuun?
Blogipäivä meni oikein hyvin vaikka pieni kilpeni oli isin kanssa muualla. Mutta väistämättä minulle tuli välillä ajatus ”miten paljon vähemmän typerältä näyttäisin nyt jos tämän leivoksen olisi tiputtanut lattialle Koiso enkä minä itse”.

Kommentit

7 kommenttia

Ihana postaus ja kauniita kuvia! Voisin itsekin kirjoittaa juuri samoin! <3

Kyllähän se minuus ja mielenkiinnon kohteet muuttuvat. Usein kun kysytään mitä kuuluu niin tulee vastattua jotain tästä lapsiperheen arjesta. Pienet on omalla tavallaan ympyrät, tietyt rutiinit arjessa ja sitten oma harrastaminen, mutta jaksa nyt jauhaa siitä kuinka juoksuaskel ei nyt kulkenutkaan 😀

Sitten kun palaa töihin tulee se työminuus erikseen 🙂 Mutta, elämä vie etenpäin ja asiat muuttuvat, hyvä niin!

Mä niin luulin pysyväni ihan samana ihmisenä kuin ennen. Jotenkin vaikka kiinnostuksen kohteet ei ole kauheasti muuttunut niin silti se oma sisin on muuttunut jotenkin ettei koe olevansa oma itsensä ilman lasta. Ehkä se tosiaan muuttuu kun aikanaan työt alkaa 🙂

Upea postaus. Voin niin samaistua.. Täysin. Lapsi on edelleen osa minua, ja lapsivapaa – aika outoa. Kun lapsi ei olekaan siinä.. Puheenaiheena pysyy kyllä silti! :>

Kiitos 🙂 Luulen että aika moni tuntee samankaltaisia fiiliksiä oikeastaan tajuamatta koko asiaa. Se on niin sisäänrakentunut tässä vauvauoden aikana ja jälkeen.

Tää vois olla niin mun kirjoittama! Hyvä postaus:)

Miten joku voikin olla noin kaunis raskausaikana!!
Kiitos kun kävit sanomassa anonyymille muuten, tuli siitä aika hyvä mieli. 🙂 t.PerheeniPieni

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä