Yleinen 3.5.2015
TEKSTI Jasmin

Onko miehen ulkonäöllä väliä?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

11096834_10153274209774113_1211674482_n

On tietenkin. Mutta eihän sitä saisi sanoa. Eihän naisenkaan ulkonäöllä ole väliä. Eipä. Mutta mies joka niin uskaltaa sanoa, on pinnallinen tyhjäpää. Samoin nainen. Viimeinkin askel kohti tasa-arvoa.

Oikeastaan minä olen hyvin väärä ihminen tästä aiheesta puhumaan. Minähän olen lyhyt ja pyöreä. Sopivasti ja epäsopivasti lihava. Ainakin runsas. Keskustelupalstoja lukiessa ei voi olla huomaamatta usein toistuvaa mielipidettä siitä, että paksulla naisella ei voi olla ohutta miestä. Eikä varsinkaan hyvännäköistä miestä. Jos jollain komealla julkkismiehellä on pyylevä puoliso, moni ilmaisee jopa ääneen ajatuksen ”mitähän tuo oikein tuossa näkee”. Lihaville kuuluu lihavat miehet ja laihoille laihat. Jos ylipainoinen nainen on saanut miehekseen hoikan ja komean miehen, hänen täytyy olla kiitollinen. Osata arvostaa mukamas jotenkin enemmän. Ehkä jopa tuntea alemmuutta ihan luvan kanssa, jos aihe vapaa-palstaan on uskominen.

Mukamas kaikkein paras tilanne on kun nainen mahtuu puolisonsa vaatteisiin viimeisillään raskaana mutta mies saa kuitenkin vitsillä puettua päälleen vaimon trikootopin. Silloin ollaan sopusoinnussa. Meillä se ei missään tapauksessa mene niin. Puolisoni vaatteet eivät mahdu minulle villeimmissä unissakaan. Tai mahtuu hänen boxerit. Käytän niitä joskus mahankiristyshousuina. Oikein passelit.

Vaikka minä en painoni puolesta ole mikään toista ulkonäköasioissa neuvomaan, on minulle silti tärkeää ettei toinen näytä metsänpeikolta. Minulle on tärkeää että mieheni ajaa viikset. En tykkäisi jos hän käyttäisi ankannokkalenkkareita ja toivon salaa että hän pysyisi hoikkana. Se tosin ei johdu alkuunkaan ulkonäköseikoista vaan terveydellisistä syistä. Kapeampi vyötärö pitää loitommalla monia elintasosairauksia. Joskus mietin, onko minulla oikeutta valittaa tämmöisenä hyllyvänä pallerona hänen ylikasvaneista viiksistä tai hiuksien kuushaarasista. Saati toivoa ettei hän kartuta kiloja samanlailla mitä itse olen tehnyt. Mutta niillä on minulle väliä. Ei suurta mutta on kuitenkin. En halua että hän sairastuu diabetekseen ja viiksettömiä huulia on mukavempi pussailla.

Miksi se on niin tabu että ulkonäöllä on väliä? Eihän sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Vaikka miehelläni olisi viikset ja onnenpolku samaa yhtämittaista karvaa, rakastaisin häntä. Ja vaikka minä painaisin tuplasti sen mitä nyt, hän rakastaisi minua. Uskon silti, että jos minä kasvattaisin 5cm pituiset säärikarvat jotka yhdistyisivät bikinirajan kanssa, hänellekkin olisi sillä väliä. Joten olemme tasoissa pinnallisuuspisteissä.

Me emme kumpikaan ole ulkonäkökeskeisiä ihmisiä. Mutta ajatus siitä että ulkonäöllä ei parisuhteessa ole mitään väliä, on valheellinen. Onhan se toisen kunnioittamistakin että ajaa ne viikset jos vaimo niistä ei tykkää. Samoin säärikarvat voi sheivata jos puoliso ei niistä sensuuremmin pidä. Aina vauhkotaan ettei mitään saa tehdä miellyttääkseen toista. Miksei? Mitä pahaa siinä on?  Tuodaanhan äitienpäivänä kukkiakin koska tiedetään  että toinen ilahtuu. Jos joku väittää ettei KOSKAAN ole tehnyt mitään miellyttääkseen miestä, valehtelee. Ja jos joku väittää että se on väärin, valehtelee myös. Tietenkään ei ole oikein muuttaa ulkonäköään esim kirurgisin toimenpitein ja nähdä vaivaa jatkuvasti ulkonäkönsä eteen vain toisen vuoksi. On myös väärin meikata miehen vuoksi jos mies sitä vaatii tai hankkia silikonit jotta mies olisi tyytyväinen. Hyväntuulinen miellyttäminen (esim kynsien lakkaus puolison lempivärillä) on eri asia kuin pakonomainen ”minua ei rakasteta jos olen lihava” laihdutus.

Vaikka me emme ole ulkonäkökeskeisiä näiden pienten toisenmiellyttämisjuttujemme kanssa, niin maailma silti on. Pitää olla kaunis, hoikka, isorintainen, fit ja meikattu naturel. Kuinka ihmeessä lapselle voi opettaa ettei ulkonäöllä ole väliä mutta silti kuitenkin jossain määrin on? Eihän kukaan meistä käyttäisi hoitavaa shampoota eikä yövoidetta jos ulkonäkö olisi täysin merkityksetöntä.

Kai minä jotenkin yritän luovia näissä ristiriidoissani ja kasvatuksella pyrin tekemään eron sen välille mitä saa ja mitä pitää tehdä. Minä saan sheivata jos haluan. Minun ei pidä. Sheivaus tai sheivaamatta jättäminen ei lisää eikä vähennä arvoani puolisoni silmissä. Minä saan meikata, mutta minun ei ole pakko. Meikkaus on kivaa ja punaiset kynnet ovat kivoja katsella. Normaalin värisetkin kynnet ovat kivat. Äiti saa huikata isille että ”aja viikset” koska äiti ei tykkää viiksistä. Isi saa sanoa ettei halua ja on silti maailman paras isi vaikkei ajaisikaan niitä. Niin minä varmaankin tämän asian hoidan.

Lapsen kasvatus on rakettitiedettä. Kauneus ei katso karvoja ja tärkeintä on se miltä sisältäpäin näyttää. Mutta kaikkein oleellisinta on varmasti se, että kenenkään ulkonäköä ei arvostella. Ei isin eikä äidin, ei lapsen eikä kavereiden. Ei edes julkkisten. Koskaan. Edes itseä ei arvostella lapsen kuullen. Siitä on hyvä lähteä.

580061_3697380067853_1122913047_n

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Munakoisoni ja minä
Olen vuonna -87 syntynyt äiti. Aloitin Koisoni kasvatuksen lokakuussa 2012. Blogi piirtää sanallista kuvaa perhe-elämästä ja äitiydestä. Rehellisellä rakkaudella. Paikoin ekologisella ja välillä materialistisella otteella. Viha-rakkaussuhteella nykaikaan ja leikkipuistoihin. Yhteydenotot: jasmin.kauko@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • #PerheKauko nauttii jäätelöstä ilman nukkumaanmenoaikaa #Lahti #satamanmakasiini #kesä #vegan #perhe #loma #Yrittäjäelämää #yrittäjäperhe #

munakoisonijamina

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: