Yleinen 23.6.2015
TEKSTI Jasmin

Kuka murensi periaatteiltani pohjan?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kuten olenkin kertonut aiemmin, olen ollut tämän kesäkuun kolmivuorotyössä. Minun kovasti tekisi mieli hypettää miten työt tekevät ihmeitä ja kuinka ihanaa on ollut irtautua arjesta työn muodossa.

Mutta se olisi valehtelua. Sensijaan työelämä on tuonut minulle juuri ne hetket, kun äitimyyttini on romahtanut totaalisesti.
Kasvatus, periaatteet ja kasvatusperiaatteet ovat kuukauden aikana piiloutuneet jonnekkin, minne aurinko ei paista. Ei paista edes loisteputket.
Sitä luulisi, että se isä siellä kotona tuhoaa ne kasvatusperiaatteet. Tai ainakin minä luulin. Mutta ei, minä se olen. Hävettää ihan tunnustaa.

Mutta ei auta, en voisi enää katsoa itseäni peilistä jos väittäisin teille kirkkain kirjaimin ettei työkuukausi vaikuttanut äitiyteeni mitenkään.

Meillä on television suhteen ollut varttitoleranssi. Viisitoista minuuttia pipsapossua päivässä, jos lapsi itse sitä pyytää. Mielestäni televisio on pienelle lapselle haitallinen enkä ole koskaan

ymmärtänyt miksi parivuotiaan annetaan katsoa aamuisin ja iltaisin kaikki lastenohjelmat eli 2-3h päivässä ruutuaikaa. Se on paljon aikuisellekin.

Täytyy myöntää vartin venyneen puoleksi tunniksi. Se hetki aamulla ennen töihinlähtöä, se on vain saatava. Minun elimistöni huutaa silloin Facebookkia ja kahvia. Jep. Lapseni katsoo aamulla puolituntia lastenohjelmia

koska minä en pysty lähtemään töihin ennenkuin olen jäädyttänyt aivoni somella. Noh totuuden nimissä, kyllä minä myös hoidan sähköpostit, blogin kommentit ja laskut sillä ajalla. Mutta pääasiassa Facebookin. Kivittäkää.

Entäs sitten terveellinen ruokavalio? Siitä puolisoni on onneksi pitänyt kiinni vaikka kaikkea muuta pelkäsinkin. Olen selkeästi onnistunut ainakin miehenkasvatuksessa sillä porkkanat ovat tunnollisesti hävinneet kaapista ja kurkkuakin saa ostaa säännöllisin väliajoin lisää. Hänellä on vielä periaatteita. Toisin kuin ilmeisesti minulla.

Jokainen blogiani enemmän lukenut varmasti muistaa lähtemättömän sokerikammoni. Meillä kartetaan sokerijogurtteja ja oikeastaan kaikkea missä on lisättyä sokeria. Minun mielestäni pahuuden alku ja juuri, karieksen paikka evoluutiossa ovat tikkarit. Verrattavissa rikkihappoon ja koukuttavuudeltaan amfetamiinin tasoa. Kerran kun annat lapselle tikkarin, se haluaa niitä aina ja vuoden päästä hampaat putoavat mustina kilisevinä palasina tikkarimaan lattialle.

Arvaatte varmaan, että minun lapseni on kesäkuun aikana saanut tällaisen pahuuden ruumiillistuman. Kumpa syy edes olisi ollut sellainen, että minä vain halusin antaa lapseni herkutella. Mutta ei. Minä halusin istua rauhassa kirkon penkissä ja antaa ajatusteni levätä. Koiso ei ollut samaa mieltä. Hän puolestaan halusi leikkiä hippaa penkkirivien väleissä ja kiipeillä alttarikaiteille. Ei ollut apua kirjoista, ei piirustustaulusta, ei riisikakuista eikä edes kännykästä. Älkää kysykö kuinka tikkari oli laukkuuni joutunut mutta ensimmäistä kertaa elämässäni minä täysin moraalini vastaisesti rauhoitin lapseni sellaisella. Tämä ei edes tuntuisi niin pahalta, ellen vuosi sitten olisi syvästi mielessäni tuominnut parhaan ystäväni, hänen kertoessaan että oli vaientanut saman ikäisen tyttärensä tikkarin keinoin. Ajattelin mielessäni ”minä en koskaan tekisi noin, kyllä lapsi pitää saada kuriin ilman lahjomista”. Normaalisti olisimme menneet kirkosta ulos tai leikkimään eteiseen. Mutta minä halusin istua, tunnin päässä siinsi iltavuoro. Kirkossa ei kivitetä, mutta olen minä ehkä pienen kiven tästä ansainnut. Ensimmäinen joka ehtii; antaa tulla! Kestän sen kuin äiti.

Myös lapseni värikoodattu vaatetus on hieman menettänyt merkitystään kaiken kiireen keskellä. Rientäessäni kotiin aamuvuorosta selkä köyryssä raahustaen hakemaan perhettäni mukaan ruokakauppaan, ei päällimäisenä ole ollut mielessä puolisoni Koisolle pukemat keltaiset housut pinkillä paidalla ja sinisillä sukilla. Tai no, ollaan rehellisiä. On se ollut päälimmäisenä mielessä. Sanotaan mielummin, että vaatteiden vaihto sopivamman värisiin ei ole ollut prioriteetti numero 1 kun on ensin 8 h vaihdellut vanhusten vaatteita. Sitä on hieman jopa kiitollinen, että lapsi on valmiiksi puettu. Viis väreistä. Tai.. Noh kyllähän te tiedätte. Minun on hieman haasteellista myöntää itselleni että tämän arkisirkuksen keskellä minulle on aivan se ja sama mitä Koisolla on päällä, kunhan on vaatteet.

Tiedän että nämä kaikki asiat tulevat muuttumaan ensiviikolla kun palaan takaisin hoitovapaalle. Oikeat värit löytävät taas paikkansa, niin minun sielustani, kuin Koisoni vaatekaapista. Maltan tuskin odottaa kesävaateshoppailua, juhannusalet ovat jääneet iltavuorojen jalkoihin. Tikkarit palaavat sinne mistä ovat tulleetkin (eli alimpaan helvettiin) ja ruutuaika lyhenee takaisin vartiksi.

Mitä minä tästä sitten olen oppinut? Nuo kaikki luettelemani asiat ovat pieniä. Te saatatte ajatella että jos suurempia ongelmia ei ole, niin ole onnellinen. Ja niin minä olenkin. Mutta sen minä olen oppinut, että periaatteista voi ja saa joustaa. Mitä väliä sillä on, jos lapsi katsoo kesällä hieman enemmän telkkaria, jos silti hiekkalaatikolla ja puistossa vietetään aikaa riittävästi? Entä sitten jos jonkin kasvatusperiaatteen feidaamisen syy on se että äiti on hetken itsekäs? Maailma ei romahtanut, hampaat eivät tippuneet mutta äiti jaksoi paremmin lähteä töihin kun sai hetken istua aloillaan.

Ollaan armollisia itsellemme.

lollipop-6458_1280

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (1)

Heips! Näin neljän lapsen äitinä hymyilyttää lukea tätä tekstiä. Voit vaan kuvitella että mulla ei ole läheskään yhtä tiukkia kasvatusperiaatteita Meillä katsotaan videoita enemmän kuin vartti ja syödään muutakin karkkia kuin vain tikkareita Tosin nykyään meillä on karkkipäivä lauantaisin (ollut pari vuotta), kun ennen tuli syötyä joka päivä. Niin kuin sanoit että olkaa armollisia itsellenne, niin mä oon tosi armollinen Mut hienoa jos jaksat pitää noita juttuja yllä. Parempihan se on olla ulkona kuin tv:n ääressä, eikä karkki tee hyvää aikuisellekaan. Mun kasvatusperiaatteet on lapsi lapselta lieventyneet Ainoat tärkeät periaatteet (mitkä ekana tulee mieleen) on ettei toista saa lyödä eikä kädestä ottaa. Ruokapöydässä pitää osata myös käyttäytyä. Tsemppiä ja siunausta äitiyden tielle!
P.S Tuu kylään,aikuisten oikeesti, joku päivä? Vaikka maanantaina?




0
1 vastaus

Heips! Näin neljän lapsen äitinä hymyilyttää lukea tätä tekstiä. Voit vaan kuvitella että mulla ei ole läheskään yhtä tiukkia kasvatusperiaatteita Meillä katsotaan videoita enemmän kuin vartti ja syödään muutakin karkkia kuin vain tikkareita Tosin nykyään meillä on karkkipäivä lauantaisin (ollut pari vuotta), kun ennen tuli syötyä joka päivä. Niin kuin sanoit että olkaa armollisia itsellenne, niin mä oon tosi armollinen Mut hienoa jos jaksat pitää noita juttuja yllä. Parempihan se on olla ulkona kuin tv:n ääressä, eikä karkki tee hyvää aikuisellekaan. Mun kasvatusperiaatteet on lapsi lapselta lieventyneet Ainoat tärkeät periaatteet (mitkä ekana tulee mieleen) on ettei toista saa lyödä eikä kädestä ottaa. Ruokapöydässä pitää osata myös käyttäytyä. Tsemppiä ja siunausta äitiyden tielle!
P.S Tuu kylään,aikuisten oikeesti, joku päivä? Vaikka maanantaina?




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Munakoisoni ja minä
Olen vuonna -87 syntynyt äiti. Aloitin Koisoni kasvatuksen lokakuussa 2012. Blogi piirtää sanallista kuvaa perhe-elämästä ja äitiydestä. Rehellisellä rakkaudella. Paikoin ekologisella ja välillä materialistisella otteella. Viha-rakkaussuhteella nykaikaan ja leikkipuistoihin. Yhteydenotot: jasmin.kauko@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • #PerheKauko nauttii jäätelöstä ilman nukkumaanmenoaikaa #Lahti #satamanmakasiini #kesä #vegan #perhe #loma #Yrittäjäelämää #yrittäjäperhe #

munakoisonijamina

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: