Yleinen 2.7.2015
TEKSTI Jasmin

Ameebasta töihin ja takaisin.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kuukausi työelämässä loistaa takanaolollaan! Arki palautunee pikkuhiljaa uomiinsa. Etsin kuumeisesti sielustani hetkeksi irtautunutta kotiäitiä ja koetan muistella puhelimeni kaverilistaa rutiinien kaivelun ohessa. Vain palauttamatta jääneiden työpaikkani avainten kilinä autonavainten rinnalla muistuttaa minua siitä, että ihmiset tekevät oikeasti töitäkin.

Mitä minä kuukaudessa opin? Ainakin sen, että minä olen täällä vielä. En ole muuttunut kotona vietettyjen vuosien aikana ameebaksi ja rintamaidon kyllästämät aivot voivat palautua. Vaikka ei sitä kyllä ikinä olisi uskonut. Ensimmäisinä työpäivinä olin yhtä hukassa kuin synnytyslaitoksella etsiessäni ilokaasun on/off kytkintä oksitosiinitippaletkusta. En osannut käyttää uusittuja insuliinikynien turvaneuloja ja lääkkeiden jaon osuessa kohdalleni minun olisi tehnyt mieli kysyä esimieheltäni ”are you serious???”. Mutta kaikesta selvittiin.

Puolisoni oli onnistunut jopa kokkailun suhteen, eikä Koisomme syönyt koko kuukautta pelkkää munakasta. Sen verran täytyy kyllä sanoa, etten  ole eläessäni nähnyt keittiötämme niin siivottomassa kunnossa, mutta onneksi iltavuorojen jälkeen oli hyvää aikaa kuurata. En myöskään ollut järin innoissani puolisoni vietyä lapsemme hammashoitolaan yöpuvussa. Mutta toisaalta, eikai mieheltä voi odottaa yömekon ja päivämekon erottamista yhdessä kuukaudessa?

Minun puolisoni on maailman paras photoshoppaaja ja maailman surkein siivooja. Ja ehdottomasti universumin loistavin faija. Joten kaikki on balanssissa!

Palatakseni vielä itseeni, on tämän lyhyen työrupeaman ehdottomasti parasta antia ollut pieni aivojen irtautuminen kotielämästä. Oli oikeastaan ihan mahtavaa saada aikuista seuraa, päästä tekemään jotain aivan erilaista ja ennenkaikkea muistaa se, että elämässä on muutakin kuin hiekkalaatikko ja hella. En missään tapauksessa tahdo palata töihin ennen ensikesää uudestaan, mutta tämä kokemus oli silti plussan puolella. Kaikenlisäksi minut otettiin työpaikallani vastaan ihmisenä lastenvaatehuuruisen alkueliön sijaan. Minua neuvottiin ja opastettiin kärsivällisesti. Työkaverit ottivat huomioon ettei melkein 3 vuoden kotona olemisen jälkeen ihminen välttämättä ole se penaalin terävin kynä. Se oli ihan parasta.

Saan olla onnellinen, kun minulla on kaikesta huolimatta mahdollisuus jatkaa vielä kokonainen vuosi Housewife elämää ja aion ottaa siitä kaiken irti!

_MG_3195

_MG_3202

_MG_3203

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: