Bosgård, kesälomakohde Porvoon kupeessa!

Teksti

valmis

Vietimme  Kaksplussan bloggaajaperheiden kesken ihanaa viikonloppua Porvoossa. Saimme kunnian vierailla Bosgårdin maatilalla jossa kasvatetaan luomu-pihvikarjaa. Olen vannoutuneena kaupunkilaistyttönä ajatellut maatilojen olevan haisevia pimeitä navetta-aittoja ja olin varautunut reissuun matalilla kengillä sekä pyykkipojilla laukun sivutaskussa. Mitä ihmettä korkokenkiä rakastava kaupunkilaishiiri tekisi maatilalla?

äää

No vaikka mitä! Vastoin ennakko-odotuksia, missään ei näkynyt lantaa eikä kärpäsiä. Myös pyykkipojat unohtuivat taskuun. Tila oli kuin pala taivasta luonnon helmassa. Bosgårdissa asustaa onnellisia lehmiä jotka jopa lisääntyvät ilman minkäänsortin keinosiemennyksiä ja ne saavat kipitellä valtavan kokosilla perinnelaitumilla vapaina pitkin metsiä ja peltoja. Pihvikarjan kasvatuksen lisäksi tilalla on valloittavia luontopolkuja, lampaita ja lihamyymälä. Myös häidenviettopaikkana Bosgårdin maisemat olivat niin täydellisiä, että hetken jo mietin pikaista avioeroa ja uudelleenavioitumista. Minä niin olisin halunnut sanoa tahdon 300v vanhan tammen alla ja saada hääkuvia parikeinusta! Mutta tehty mikä tehty, joten tyydyn kertomaan teille aviota aikoville tästä ihanasta juhlien viettoonkin soveltuvasta paikasta. Ja mitä lehmiin tulee, ne olivat kaikki väriltään valkoisia joten jos hääkuviin haluaisi hieman perinteistä poikkeavaa rekvisiittaa, voisi valkea kanttura olla oiva vaihtoehto!

ppp

read

lllllllll

valmm

öööööööö

Kuten ylläolevista kuvista näkyy, nähtävää oli jos jonkinlaista. Kahvilassa mehiläiset tekivät lasin takana hunajaa, myymälästä sai ostaa kotiinviemisiksi pihvikarjasta valmistettuja tuotteita sekä kartanon sisätiloja koristi erikoiset elementit, joita en välttämättä omalle seinälleni laittaisi mutta puolisokaan ei päässyt tylsistymään nähtävyyksien lomassa.

Ja se ruoka. Bosgårdin tilan päärakennuksessa on ravintola. Minä en yleensä kauheasti mitään hypettele, mutta ei tätä voi muutoinkaan ilmaista. Jopa minun kohtuullisen nirso puolisoni totesi ”Onnellisen lehmän syömisestä, tulee itsekkin onnelliseksi”. Tämä ravintolakokemus nousi heittämällä yhdeksi parhaista. Ravintolan lihakaupasta tarttui mukaan kotiinviemisiksi bratwurstia ja chorizoa. Jos etsii oikeasti aivan mahtavaa ruokapaikkaa Porvoon seudulta, suosittelen ehdottomasti poikkeamaan tuolla tilalla ihan vaikka vain lounaan merkeissä.

vaaall

valss

valll

reeed

Postaus toteutettu yhteistyössä Bosgordin tilan kassa. Lisää tietoa Nettisivuilta! Tästä tulee meidän kesälomiemme vakiokohde, ja taidan jo tietää missä juhlistamme tyttäremme häitä!

val

 

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä