Hiljainen haikara

Teksti

stork-42449_1280

Monikaan ei uskalla sanoa ääneen sitä mitä tekisi mieli; ”Antakaa meidän lisääntyä tai olla lisääntymättä rauhassa”. Tämä postaus on syntynyt raivosta, turhautumisesta, menetyksestä ja pettymyksestä.

En useinkaan palaa kirjoittamiini aiheisiin, sillä minulla on taipumus puhua suuni puhtaaksi kerralla. Mutta ”lisääntymisrauhaa” postaus herätti paljon keskustelua erityisesti somessa. Siksi minä tähän aiheeseen palasin. Minua jäi suuresti häiritsemään, minkä vuoksi ihmiset ylipäätään puuttuvat näihin asioihin. Miksi lisääntymisrauhan julistusta tarvittiin? Mitä vauvauteluihin odotetaan vastaukseksi? Kysyin näitä asioita eräästä suuresta keskusteluryhmästä. Vastauksia tulvi. Kokosin tähän muutaman ymmärtääkseni paremmin niitä joihin olen niin raivostuttavan turhautunut. Juuri tänään.

”Mun mielestä se on ihan ok kysyä ja itse kysyjille olen vastannut suoraan. Ihan varmaan uteliasuuttani olen kysynyt”

”Kyse on lähinnä small talkista. Jotenkin täällä maalla se kuuluu asiaan, vaikka sillä voi satuttaa toista todella pahasti. Ja olen myös tottunut siihen, että kyseisellä asialla lasketaan leikkiä. Mutta olen myös tottunut siihen että asiasta voi puhua vakavasti ja suoraankin. 

Mie kyllä kysyn suoraan jos minua kiinnostaa. Mutta mulle voi myös vastata suoraan jos ei halua aiheesta puhua. Mie en jotenki käsitä sitä että kysymyksestä voi loukkaantua, ellei nyt satu jotenki ihan übermauttomasti kysymään”

”Mä oon kysynyt varmaan moneenkin otteeseen yhden vauvan kavereilta, että tuleeko toinen… Oon kysynyt, koska on pälkähtänyt mieleen, small talkkia, uteliaisuutta jne. Mielestäni tilanteessa, jossa ollaan jo puhuttu vauvoista/siitä yhdestä vauvasta”

”ite oon kysynyt kans uteliaisuuttani, en toki tuntemattomilta. Mä jotenki elän voimakkaasti kavereittenkin vauvanodotusta (läheisillä yllättävän paljon lapsettomuutta), niin haluan tietää missä mennään. Iteltä I

Ymmärrän nämä näkökulmat. Eivät ihmiset pahantahtoisia ole. Uteliaita vain. Meillä Suomessa ei ole totuttu uteliaisuuteen. Ja siksi minä tätä isänmaata niin rakastankin. Sulkeutunut, sisäänpäinkääntynyt ja yksityisyydensuojaa ihannoiva Suomineito. Hyvässä ja pahassa. Kaikki ihmiset eivät varaudu pahimpaan. Välittömyys ja usko hyvään saa kysymään. Silti edellistä tähän aiheeseen liittyvää postausta jaettiin. Lapsettomuudesta kärsivillä, sekundäärisen lapsettomuuden kanssa kipuilevilla ja tarkoituksella lapsettomilla on tarve saada kuuluviin myös se asioiden kääntöpuoli. Välittömyys saattaa satuttaa.

Välittömyyttä ja hyvää tahtoa suvunjatkamisaiheessa riittää monissa kohdissa. Tiedättekö kuinka monta kertaa minun olisi tehnyt mieli viimeisten viikkojen aikana huutaa;  ”Jos sinulla ei juuri ole ollut kohdunulkoista raskautta ja varsinkaan jos keskeytynyt raskaus ei sinulle ollut  ensimmäinen, eikä toinenkaan niin älä tule minulle kertomaan kuinka nuori olen. Äläkä varsinkaan ilmoita velvollisuudestani olla onnellinen koska minulla on jo yksi lapsi”.

Olenko minä saanut niin huudettua, tai edes kuiskattua? En. Ei sellaista sanota. Ihmisille kuuluu olla kohtelias. Edes naistentautien erikoislääkäreilllä ei ole hallussa alkeellisiakaan käytöstapoja näihin asioihin liittyen. Vauvauteluihin pitää ilmoittaa hymyillen ”katsotaan” ja keskenmenolohdutuksiin täytyy todeta ”olet aivan oikeassa, minä olen nuori”.

Minulla on ehdotus. Kaikesta välittämisestä ja hyväntahtoisesta uteliaisuudesta huolimatta, kunnioitetaan sulkeutuneita juuriamme. Vaietaan kysymyksistä joihin emme toivo kuulevamme mitä tahansa vastausta. Lohdutetaan keskenmenon/kohdunulkoisen raskauden kokenutta hiljaisuudella tai pahoittelulla. Ei neuvota eikä yritetä etsiä elämäntarkoitusta menetyksen kokeneelle. Ei oteta osaa. Ei keskenmenon, eikä edes kuoleman kohdatessa. Ei missään surussa ole sellaista osaa jonka myötätunnolla pystyisi toinen kantamaan. Muistetaan käytöstavat myös hyvien kavereiden kesken.

Älkää käsittäkö väärin. En minä kannusta puhumattomuuteen. Nykyaikana on onneksi jopa trendikästä avautua, jakaa asioita ja tuntea ääneen. Mutta sen on lähdettävä ihmisestä itsestä. Ystävätkään eivät aina halua jakaa kaikkea. Siitä ei pidä loukkaantua.

tree-530324_1280

Keskenmenoista ja lapsettomuudesta ei puhuta avoimesti muualla kuin naistenlehdissä ja joissain blogeissa. Pitäisi puhua enemmän jotta sen vuoksi ei tarvitsisi hävetä tai selitellä. Tabut pitää rikkoa. Silti minkään mittakaavan julkisella joukkoavautumisella ei lapsen yrittämisen kääntöpuolista tule asioita joita on sopivaa kysyä sukujuhlissa.

Tutustuttuani raskauskyselyjen molempien osapuolien tarinoihin ja kertomuksiin, olen edelleen täyden kysymättömyyden kannalla. Voin vain ymmärtää paremmin. En enää puhalla suustani tuomiopäivän pilviä jos joku erehtyy kysymään lapsiluvun jatkosta. Ehkä hankin vain käyntikortit laukkuuni joissa on linkki tähän kirjoitukseen joka ei ole tyylilleni kovin uskollinen.  Mutta ollakseen uskollinen itselleen, täytyy joskus käydä omien rajojensa ulkopuolella.

Lisääntymisrauhaa

Masentavan kirkkaat kevätpäivät

Elämässä eteenpäin -Sekundaari lapsettomuus

Toisenlainen tie

Kommentit

7 kommenttia

Hyvä kirjoitus! Meillä on taas niin ettei kukaan kysy koskaan yhtään mitään toisesta lapsesta – ei ekastakaan kysytty, koska kukaan ei tainnut uskoa että me voidaan saada vammani vuoksi lapsia.

Koska toinen sitten?-kysymykset alkoivat heti, kun esikoinen saatiin kotiin kannettua.
No oletteko ajatelleet kolmannen tehdä?- kysymys alkoi heti sen kakkosuutisen jälkeen.
Ja kun ilmoitin kolmatta odottavani, kysymysten sävy muuttui vieläkin loukkaavammaksi: miksi te nyt kolmannen, ette kai te enempää sityen ainakaan?
Kommentointioikeus tuntui olevan kaikilla.

Jasmin

:O hui, tuo lisääntymisrauha pitää olla myös niinpäin että saa rauhassa ”tehdä” niin monta lasta kuin haluaa.

Hyvä kirjoitus! Minä en koskaan kysele toisten lapsisuunnitelmista, mutta silti tajusin, että tiedän kaikkien lähimpien ystävieni ajatukset aiheesta. Jos en tietäisi, ei se minua haittaisi. Aina ei tarvitse kysyä tai edes puhua, vaan voi kuunnella toista.

Jasmin

Näimpä. lähimmät kertovat itse jos haluavat 🙂

Hyvä kirjoitus! 🙂 mulle on monta kertaa sanottu sekä kuopuksen odotusaikana että nyt kuopuksen synnyttyä että kyllä nämä teidän lapset on nyt tehty kun meillä on tyttö ja poika. Mikä mittari se on, että on molempia sukupuolia yksi? Ja mitä se edes kyselijöille kuuluu montako lasta me saamme/haluamme. Toisilla ihmisillä tuntuu olevan oikeus puuttua muiden asioihin ja kysellä mitä sylki suuhun tuo.

Jasmin

Kiitos 🙂
Tuon ulottuvuuden olinkin unohtanut kokonaan eli lapsiluvun kommentoinnin siihen suuntaan että teille varmaan nämä riittää! Ihan yhtä loukkaavaa kuin toisinkin päin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä