Yleinen 21.8.2015
TEKSTI Jasmin

Kurkkua kuristava arki näköpiirissä

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Olen hieman aiemmin sivunnutkin jo aihetta, että meille ei lisää lapsia tule. Ei ainakaan lähivuosina. Kolme raskautta puolen vuoden sisään sitä lajia saa riittää. Joskus vain on osattava asettaa rajoja. Minun kehoni ja pääni rajat kulkevat tässä.

Nyt alkaa olla aika kohottaa katsetta ovulaatio -ja raskaustesteistä eteenpäin kohti uutta suuntaa. Hoitovapaa päättyy ensikesänä ja asennoituminen siihen saa luvan alkaa. Suunnitelma kun oli jatkaa sitä vielä 3 vuotta eteenpäinkin. Kesän aikana olen tehnyt blogin lisäksi töitä muutamaan hoitoalan paikkaan keikkamielessä. Puolison isyysvapaat ja kesälomat antoivat mahdollisuuden verestää muistoja työsaralla ja palauttivat mieleeni että olen muutakin kuin äiti. Minulla on jonkinasteiset aivot ja kyky tehdä muutakin kuin ruokaa.

20150813_125658

vaihtuuko huolella kuatut ja photoshopatut selfiet kamaliin kännykkäräpsyihin vuoden kuluttua? Täytyy ehkä ostaa digipokkari. En voi elää kännykkäkuvien kanssa.

Millaista se arki sitten on kun lapsi lähtee päivähoitoon ja itse suuntaan kokoaika työhön ennalta määrittelemättömäksi ajaksi joka mahdollisesti kuitenkin on 30 vuotta? Ei harmainta aavistusta. Keikkoja tehdessä tietää koska ne loppuu ja voi aina olla ottamatta lisää kun tuntuu että kotona kaivataan tai ei nyt jostain syystä huvita olla hoitaja. Entäs sitten kun vuorotyö pyörähtää käyntiin ja oikeasti arki alkaa eikä vaihtoehtoja ole?

Minä näen jo itseni aamulla kello 06 sinkoilemassa sinnetänne etsien paniikissa kenkien oikeita pareja sohvien välistä, keittämässä mikropuuroa karrelle palaneen kattilapuuron vaihtoehdoksi, soittelemassa anoppilasta auton vara-avaimia edellisiltana hukkuneiden tilalle ja ilmoittelemassa töihin kuinka myöhästyn ainakin 12 minuuttia. Hyvällä tuurilla 13.

_MG_5097

Aamut ovat aina olleet minun arkeni kaaoskohtia. Vihaan järjestelmällisyyttä, organisointia ja aikaisia herätyksiä. Aamut vaativat niitä kaikkia. Nyt kun tätä itseasiassa ajattelen, luulen etten selviä.

Entäs sitten päivähoito? Järjestelmällisyyden ohella vihaan myös erinnäisiä suomenkielisiä sanoja. Pahin niistä on kasvatuskumppanuus! Minä en halua että kukaan muu kasvattaa lastani kuin minä itse. Älkää käsittäkö väärin. Kyllä minun tytärtäni saa muutkin komentaa ja pitää ruodussa kun omat silmäni ovat muualla. Mutta silti minä haluan itse kasvattaa lapseni. Meillä ei tarvitse esimerkiksi kotona syödä lautasta tyhjäksi. Näen punaista jo ajatuksestakin, että päiväkodin tädit vaativat tällaista koska se on hyvää tapa-kasvatusta. Tai että on pakko nukkua päiväunet. Järkyttävä kauhuskenaario päässäni kelaa läpi kuinka lastani nukutetaan väkisin päiväunille, koska lasten nyt vain kuuluu nukkua, vaikkei väsytä. Ja kyllä minä ymmärrän ettei päiväkodissa toimi se että kaikki nukkuvat missä rytmissä sattuu. Ja se on se ongelma. Minä tiedän miten homma toimii, enkä halua sitä. Ei kasvatuskumppanuutta!

_MG_5115

Täytyy siis keksiä jokin toinen ratkaisu tähän lastenhoitoasiaan. Olen aika varma siitä, että myöskään tämän alueen päiväkodit eivät halua minua riesakseen tappelemaan kurahanskojen tarpeellisuudesta. (Meillä ei käytetä kurahanskoja. Ne ovat kamalia niin minun, kuin Koisonkin mielestä).

Entäs sitten parisuhde? Kun työt vievät kolmasosan päivästä, täytyy loppupäivä pyhittää perheelle. Ainakin lapselle. Koska sitten jaksaa katsoa huonoja toiminta-elokuvia puolison kanssa? Tai harrastaa seksiä? En todellakaan tiedä. Ehkä työssäkäyvät lapsiperheiden vanhemmat eivät tee kumpaakaan?

Ikävä tulee myös extempore-lounaita ystävien kesken. Ei voi enää lähteä minne vain, milloin huvittaa. Minä olen kokenut kotivuosina olevani vapaa. Olen voinut lähteä koska tahansa kauppaan, ravintolaan, Ikeaan tai sukuloimaan. Tietenkin on pitänyt mennä lapsen ehdoilla mutta ehkä olen kasvattanut itseni kopion sillä minun lapseni rakastaa shoppailua, (kunhan kauppakeskuksessa on leikkipaikka) ravintoloita, (kunhan ravintolassa on leikkipaikka) ja mammatreffejä (kunhan ne ovat jossain jossa on leikkipaikka). En ole kokenut olevani kahlittu kotiin. Sensijaan kun hoitovapaa päättyy, muuttuvat leikkipuistoreissut sekä maidonhakumatkat kellotetuiksi ennalta suunnitelluiksi tapahtumiksi. Meistä tulee arjen vankeja. Osa oravanpyörää.

20150815_102016 (1)

Minä kuvittelin, että kun saan purettua nämä kaoottiset tunteeni kirjoitettuun muotoon kaaos pääni sisällä helpottuisi. Paskanmarjat. Olen vain enemmän kauhuissani. 11 kuukautta aikaa keräytyä. Se ei riitä.

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (3)

Hei! Pakko kommentoida tuota päiväkotiasiaa näin päiväkodin ” tätinä” ( ja pienen lapsen vanhempana). En usko että missään päiväkodissa pakotetaan syömään lautanen tyhjäksi tänä päivänä, rohkaistaan maistamaan olisi parempi ilmaisu tämän päivän päiväkodin ruokailukulttuuriin. Kasvatuskumppanuus myös tarkoittaa sitä että voit ihan reilusti ja rohkeasti kertoa hoitajille, että et halua lapsellesi käytettävän kurahanskoja. Päiväkodissa ei ole myöskään pakko unia. Ainoastaan päivälevon missä luetaan satua, kuunnellaan musiikkia tms. Riippuen ryhmän ikärakenteesta. Osa lapsista nukkuu, osa ei. Ja ne jotka eivät nuku saavat nousta ylös noin tunnin levon jälkeen. Itselläni on kotona kolmevuotias jota en saa kotioloissa makaamaan kokonaista tuntia ( pientä lepohetkeä vaadin lapsestani kotonakin päivittäin) mutta päiväkodissa lapseni lepää ihan kiltisti sen tunnin nukkarissa. Päiväkotipäivä on lapselle rankka monine vuorovaikutussuhteineen joten päivälepo on mielestäni ihan ehdoton hermoston kehittymiselle ja tressitasojen laskemiseksi. Jos lapsi nuokkarin nukahtaa niin silloin lapsi mielestäni päiväunen myös tarvitsee. Olen tätä mieltä siitäkin huolimatta, että oma lapseni nukahtaa illalla vasta kymmenen jälkeen niinä päivinä kun on nukkunut päiväkodissa päiväunet.

Ymmärrän ahdistuksesta työarjesta kyllä. Itseänikin ahdistaa se että syyskuussa alan tekemään kokonaista työviikkoa neljän päivän sijaan ja menetän arkivapaani. Kavereiden näkeminen vähenee huomattavasti puhumattakaan siitä kuinka vähän ehdin nähdä lastani.




0
1 vastaus

Hyviä pointteja! Ihan samojen isojen, VALTAVAN SUURTEN, kysymysten äärellä olen ollut itsekin. Kahdesti. Yhden vinkin annan: päiväkodissa ei auta kuin ensimmäisenä jututtaa hoitajia ja jutella linjat selväksi. Siis ennenkuin se lapsi mene hoitoon. Mitä teette, kun uhmakiukku yllättää? Tai jos herne lautasella ei maistu? Aikoinaan oli siihen aikaan se ”kohu” kun päiväkodissa oli kakarat teipattu penkkiin ja ruokaa tungettu naamaan, halusin varmistaa, että eihän meidän päiväkodissa tehdä niin. Ei ole tehty. Aina on jutustelemalla selvitty, vaikka olenkin vaativa ja varmasti vaikea äiti ollut. Täytyy kiittää pitkäpinnaista päiväkodin väkeä 🙂

Muista hengittää. Et ole kuitenkaan tekemässä loppuelämän päätöksiä, tai ainakaan sellaisia, mitä ei voisi tarvittaessa säätää. Tsemppiä!




0
1 vastaus

Ja taas mä niin ymmärrän sua tässä. Viiden kuukauden päästä pitäisi palata töihin. Enkeleitä on muutama ollut parin vuoden sisällä. Pakko se on hyväksyä. Työelämä kutsuu.




0
1 vastaus

Hei! Pakko kommentoida tuota päiväkotiasiaa näin päiväkodin ” tätinä” ( ja pienen lapsen vanhempana). En usko että missään päiväkodissa pakotetaan syömään lautanen tyhjäksi tänä päivänä, rohkaistaan maistamaan olisi parempi ilmaisu tämän päivän päiväkodin ruokailukulttuuriin. Kasvatuskumppanuus myös tarkoittaa sitä että voit ihan reilusti ja rohkeasti kertoa hoitajille, että et halua lapsellesi käytettävän kurahanskoja. Päiväkodissa ei ole myöskään pakko unia. Ainoastaan päivälevon missä luetaan satua, kuunnellaan musiikkia tms. Riippuen ryhmän ikärakenteesta. Osa lapsista nukkuu, osa ei. Ja ne jotka eivät nuku saavat nousta ylös noin tunnin levon jälkeen. Itselläni on kotona kolmevuotias jota en saa kotioloissa makaamaan kokonaista tuntia ( pientä lepohetkeä vaadin lapsestani kotonakin päivittäin) mutta päiväkodissa lapseni lepää ihan kiltisti sen tunnin nukkarissa. Päiväkotipäivä on lapselle rankka monine vuorovaikutussuhteineen joten päivälepo on mielestäni ihan ehdoton hermoston kehittymiselle ja tressitasojen laskemiseksi. Jos lapsi nuokkarin nukahtaa niin silloin lapsi mielestäni päiväunen myös tarvitsee. Olen tätä mieltä siitäkin huolimatta, että oma lapseni nukahtaa illalla vasta kymmenen jälkeen niinä päivinä kun on nukkunut päiväkodissa päiväunet.

Ymmärrän ahdistuksesta työarjesta kyllä. Itseänikin ahdistaa se että syyskuussa alan tekemään kokonaista työviikkoa neljän päivän sijaan ja menetän arkivapaani. Kavereiden näkeminen vähenee huomattavasti puhumattakaan siitä kuinka vähän ehdin nähdä lastani.




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: