Yleinen 3.10.2015
TEKSTI Jasmin

Häpeä vai voitonmerkki? #ylpeäarvistani

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Me tulemme raskaaksi. Olemme kauniita. Mahamme ehkä saa uuden kuvion. Tai sitten se antaa odottaa itseään kunnes jäljellä on lerppu. Mutta kummin vain, me ajattelemme vain sisältöä. Sitä minkä vuoksi kehomme ja mielemme sietää mitä vain. Kunnes synnytämme ja katsomme peiliin. Yhtäkkiä sensuelli on valovuosien päässä. Ainakin mielessämme.

IMG_8589 (1)

Naisen keho on kuin Pradan laukku. Se kuluu käytössä, siihen tulee kolhuja mutta silti se on aina aarre joka säilyttää arvonsa. Haluaisin kirjoittaa, kuinka repeämät ja railot ovat taisteluarpia jotka kertovat eletystä elämästä. Synnytyksestä, raskaudesta ja maailman suurimmasta ihmeestä. Mutta suoraansanoen, ne ovat silti raskausarpia ja ne ovat ihan perseestä eivätkä ne kaunista ketään.

alasti

Mutta tiedättekö mitä? Ei kaunista moni muukaan asia. Esimerkiksi kaksihaaraiset. Tai silmäpussit. Ne ovat kuitenkin osa lähes jokaisen synnyttäneen naisen kehoa. Ja meidän kehomme on muutakin kuin arpia. Minun kehoni on niiden lisäksi roikkuvaa uloketta ja ylimääräistä kiloa. Mutta kaiken epämiellyttävän päälle se on kuitenkin minun ruhoni jonka kanssa minä elän. läskin voi laihduttaa ja kaksihaaraiset leikata. Arpien kanssa meidän tulee tulla yhtä hyvin toimeen kuin miesten vaikkapa ruttuisten kivesten kanssa. No can do.

Joten sensijaan että itkisimme arpiamme, itkekäämme vaikka kilojamme. Se on paljon hyödyllisempää kuin pillittää jonkin perään jota ei voi muuttaa. Nähkäämme arpemme taisteluvoittoina ja liittäkäämme ne osaksi kokonaisuutta joka muodostaa ulkoisen minämme. Me naiset olemme arpinemme kaikkinemme arvokkaita. Meitä ei voi korvata millään. Kysykää vaikka puolisoiltanne. Tosin älkää tehkö sitä jäätävän riidan keskellä ennen lauantaisaunaa ja kylmää kaljaa.

alastikkk

Arvet. Rakastakaa niitä, niinkuin rakastatte itseänne. Ne ovat osa meitä.

Paljoa minä häpeän. Mutta arpiani en. Ihana Meriannen mielessä bloggaaja aloitti #ylpeäarvistani haasteen. Minä paljastin omani. Tee sinä samoin. Instagramissa, blogissa tai twitterissä. Käytä häsää. Ei hävetä voittoa.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (7)

Oon ite nuori nainen, joka ei oo vielä ollut raskaana. Mutta raskausarpia riittää silti.. mutta nyt kun sen näki toisen vartalossa, miksei se niin pahalta näytä? Ne on osa elämää? Raskausarvet ei onneks määritä ihmistä, tai ”mahalerppa”. Oot oikeasti todella kaunis sisältä. Mun oli pakko tää sanoa.




0
1 vastaus

Mulla arvet on rinnoissa. Ne ei ole jälkiä raskaudesta, vaan teini-iästä. Tosin niitäkin joudun kantamaan. Ihan ei ehkä rohkeuteni riitä niitä paljastamaan. Mutta arvostan tätä blogitekstiä ja haastetta.




0
1 vastaus

<3 Mulla on rinnoissa myös mutta kamera ei ottanut niitä selkeesti esiin kun ne ovat mulla myös teinivuosilta joten tyydyin paljastamaan vain nämä :D.




0
1 vastaus

Mä en ymmärrä, ettei saa rehellisesti ottaa aivoon, kun raskaus on jättänyt kamalat jäljet. Pitäisi muka vielä ylpeä olla, kun mahanahka roikkuu loppuelämän housujen päällä tai arvet loistaa kuuhun asti.
Itselläni ei tullut kovin pahoja ”ulkonäkövammoja”, mutta selkävian se raskaus ja synnytys rusautti rikki. En ole ylpeä. olen kettuuntunut.




0
1 vastaus

Mähän juuri kirjoitin että raskausarvet ovat ihan perseestä eivätkä ne kaunista ketään 😀 Kyllä ne minuakin vituttaa. Mutta olen ehkä ennemminkin ylpeä siitä että mitä niiden takana on ja erityisesti siitä, että hyväksyn ne osaksi kehoani. Poiskaan niitä ei saa. Vihaan raskausarpiani huomattavasti vähemmän kuin kiloja tai mahalerppua 😀




0
1 vastaus

Hyvä postaus! Miulle ei onneks tullu raskausarpia mahaan,jos olisi tullu niin en kantaisi niitä siltikään ylpeänä -rumia viiruja. Jaloissa on arpia kun teininä reidet vissii levisi 😀




0
1 vastaus

Upeat kuvat ja hyvä kirjoítus! <3




0
1 vastaus

Oon ite nuori nainen, joka ei oo vielä ollut raskaana. Mutta raskausarpia riittää silti.. mutta nyt kun sen näki toisen vartalossa, miksei se niin pahalta näytä? Ne on osa elämää? Raskausarvet ei onneks määritä ihmistä, tai ”mahalerppa”. Oot oikeasti todella kaunis sisältä. Mun oli pakko tää sanoa.




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: