Äidit somessa, lapset eivät opi puhumaan?

Teksti

tree-200795_1920

Ylen uutisista kävi ilmi että pieniä lapsia käy puheterapiassa enemmän kuin aiemmin- Syynä on viivästynyt puheenkehitys jota on tukenut vanhempien some-ajan lisääntyminen.

Mikä tätä maailmaa oikein vaivaa? Miten paljon täytyy somessa olla jos lapsi ei sen vuoksi opi kunnolla puhumaan? Veikkaisin että aika hemmetin paljon. Mutta ei se todennäköisesti vaadi sitä, että vanhempi istuu kolme tuntia kannettavalla keittiön pöydän ääressä ja taapero  leikkii sen ajan ääneti pöydän alla My little poneilla. Uutisessakin kerrottiin että some on syönyt aivan normaalia kanssakäymistä. Kukapa meistä ei kaivaisi bussipysäkillä kännykkää ja kun lapsi sanoo; ”bussi” toteamme, että ”näimpä näkyy.” Ehkä näppäämme bussista kuvan sekä lataamme sen instaan. Tai no, toivottavasti emme sentään. Mutta kaikki sitä puhelinta vilkuilee. Välillä. Koska se menee yli? Ehkä kauppajonossa? Vessassa? Vuoristoradassa?

En minä silti ymmärrä. Onko lapsi vain mukana kulkeva tarvike jonka kanssa ei tarvitse kommunikoida eikä heittää läppää? Eivätkö vanhemmat sitten kohtele lasta ihmisenä jonka kanssa jutellaan, aivan kuten puolisonkin? Jos lasta ei huomioi mitenkään, ei puhu lapselle eikä kommunikoi, voisiko vika kuitekin olla jossain muualla kuin iPadissa?  Vai onko todella somen vaikutus niin koukuttava etteivät lapset ihan oikeasti opi puhumaan koska vanhemmat eivät pääse irti facebookista, reditistä, snapchatista, instagramista eivätkä twitteristä?

En osaa sanoa. Mutta senverran minä taas kerran itseeni menin hysterisoitumaan että googlasin tyttäreni ikäisen lapsen normaalin puheenkehityksen. Saatoin huokaista. En siis naputa somea liikaa. Vai naputanko sittenkin? Mistä sen voi tietää? Tuskin jälkeläistemme puheenkehitys on validi mittari. Olisiko meillä kaikilla kuitenkin peiliin katsomisen paikka? Vaikkemme vietäkkään nenä kiinni kännykässä 24/7 emmekä  kehujen sijaan ota kuvaa pisusta potassa instaan, voisimmeko silti käyttää ”tyhjät” hetkemme paremmin, kuin Chekkosen kuvien tykkäämiseen facessa?

Mitäs jos koettaisimme jättää tyhjien hetkien paikkaamiset eläkeikään ja olisimme enemmän läsnä? Vaikka lapsemme puhuisivat mallikkaasti. Tuskin kukaan on nykyään niin vähän somessa ettei tekisi ihan hyvää koettaa olla enemmän läsnä lapsille. Vaikka Ylen uutisoima puheenkehityksen viivästyminen on ääritapaus, totuus lienee silti kylmän kliininen. Ihmiset hengaavat liikaa verkossa. Samaan verkkoon tulemme sotkemaan jälkikasvumme. Tulevaisuudessa sitten itkemme somekoukkuisten murrosikäistemme vieroitusoireita ja hirmuraivareita kun kesämökin puuceessa ei olekkaan kenttää.

 

 

 

Kommentit

4 kommenttia
Jasmin

Moikka! Kiva jätit somejäljen <3
Käynkin heti lukemassa, kiitos linkistä 🙂

Seurailin naapurin äitiä hiekkalaatikolla.Lapsi leikki ja äiti näpytteli puhelintaan, välillä naurahti ja näpytteli taas.Samainen äiti lähti vaunujen kanssa pihasta, lapsi istui nenä äitiin päin, mutta mitä teki äiti, kertoiko lapsellee, että tässä mennään nyt yhdessä kauppaan?Ei.Äiti näpytteli taas puhelintaan….näin tömön kotiäidin päivät sujuivat tehden nöennäisesti montaa juttua samaan aikaan, mutta 2v poika siinä kyllä jäi vähemmälle huomiolle…no, poika otti huomion takaisin itkemällä ja huutamalla koko (naapurin korviinse tuntui siltä)valveilla olo ajan….että ei kiva….

Jasmin

Ompa surullista. Tuo on se mitä itse kyllä yritän kaikkeni välttää

Hellurei!
Olen jo jokin aika sitten löytänyt sinun blogisi aivan sattumalta, ja nyt minun oli aivan pakko jättää sinulle somejälki vieraskirjaan! Kirjoitin aivan samasta asiasta omassa blogissani, ja huomasin myöhemmin samana päivänä kyseisen uutisen.

Ja nyt huomasin ilokseni, että olet kirjoittanut tästä(kin) mielenkiintoisen postauksen! Bra jobbat gumman! Tervetuloa joskus vastavierailulle osoitteeseen: mammamuumaa.blogspot.se.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä