”Alapää ei ole komposti” -Eki

Teksti

woman-427320_1280

Uskotko kaiken mitä internetissä sanotaan? Et tietenkään. En minäkään. Mutta kaikenlaiset hyvää tarkoittavat neuvot minä imen itseni kuin sieni, jos ne tuntuvat järkeenkäyviltä ja varsinkin luonnonmukaisilta.

Oletteko ikinä ajatelleet että luonnonjogurtti voisi ehkäistä hiivatulehdusta ja parantaa alapään luonnolliseen tasapainoonsa kun sitä pistää tilkan ”sinne”? Moinen ei koskaan ollut tullut pieneen mieleenikään mutta olihan sitä nyt kokeiltava kun kerran keskustelupalstoilla suositeltiin. Ei olisi kannattanut. Tästä viisastuneena voin vain lainata Suosikin Ekiä: ”Alapää ei ole mikään komposti”. Varsinainen ekokatastrofi, etten sanoisi. En uskaltanut enää kokeilla kookosöljyä vaikka sitäkin alakertaan näkyi moni suosittelevan. (Jos innostuit kokeilemaan, kerro toki minulle että toimiko)

Nykyään luonnonmukaisia ratkaisuja haetaan oikeastaan kaikkeen. Pissatulehdukseen karpalomehua, haavoihin piharatamoa ja vastustuskyvyn nostoon pakurikääpää. Ja sehän on aivan mahtavaa. Olen ehdottomasti ”takaisin luontoon” -fraasin kannalla. Perin harmistuneena seuraan 2000-lukua jonka tarkoituksena on kemikaalistaa ja medikalisoida kaikki. Suruun on tarjolla mielialalääke sekä pikkuhousunsuojat hajustetaan miellyttävillä tuoksuilla.

Mikään ei ole enää luonnollista. Paitsi se toimimaton luonnonjogurtti. Sen vuoksi otan hieman sanojani takaisin. Ehkä luontoon voisi palata osittain? Kemikaalivapaampaa eikä aina lääkettä ensimmäiseksi avuksi, mutta ilman että yrittää tuotannollistaa värkistä multaa tai parantaa keuhkokuumetta korvasienillä. Pissatulehduksia aiomme jatkossakin ehkäistä karpalomehulla, vaikka jogurtti saakin luvan korvaantua Canestenilla. Emmekä me antibioottjakaan ala hyljeksimään jos happamat mehut meidät pettävät.

Palatakseni takaisin alkuun, on minun todettava että internet on tuonut uudet ulottuvuudet näihin luomujuttuihinkin. Facebookissa on paljon ryhmiä joissa neuvotaan kuinka kuusenkävyistä uutetaan teetä. Kaikenmaailman kalojen evien toitotetaan parantavan syövän ja nokkosletuista on tullut ruokaryhmien hittijälkkäri. Minä kuulun moneen tällaiseen ryhmittymään ja olen saanut niistä paljon ideoitani arkeen. Mutta pakko se on silti todeta että välillä minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä on oikeasti terveellistä ja mikä on vain saatu näyttämään siltä. Vaikka nyt luonnonjogurttiepisodi selkeästi kuvaa jälkimmäistä tässä tapauksessa, aion silti suunnata kohti joulua ”näin voit hyödyntää joulukuusenjämät” -ohjelehtinen kainalossa.

Yritän vain sanoa; Suhtautukaa varauksella internettiin mutta älkää karsastako kokeiluja. Kaikesta voi löytää keskitien.  Yksi kokeilun arvoinen tie voisi olla ainakin Maria Nordinin kemikaalivapaa parranajo!

Mikä on sinun hot ja not luomuilusi? Epäonnistuneet ja onnistuneet ekokokeilut top 3?

Kommentit

6 kommenttia

Kookosöljy on mahtava joka koloon, myös alapäähän. Kannattaa kokeilla. Itselläni oli juuri silmätulehduksen alku ja nyt kolmen päivän kookosöljyllä sivelyn jälkeen parantunut ilman lääkäriä!! Bakteereja tappavan ominaisuutensa vuoksi myös hyvä hampaiden pesun jälkeen purskutteluaine, säästää reikiintymiseltä. Ilman tätä ihmeainetta ei meillä enää tulla toimeen. Maitotuotteet on jätetty kauppaan jo ajat sitten.

Kookosöljy kokeiltu ja toimii! Sitä voi käyttää myös ennaltaehkäisevästi esim kerran kaksi viikossa

Jasmin

😀 Okei! ehkä nyt jo jogusta toivuttuani voisin uskaltaa kokeilla minäkin!

”Nykyään luonnonmukaisia ratkaisuja haetaan oikeastaan kaikkeen. Pissatulehdukseen karpalomehua, haavoihin piharatamoa ja vastustuskyvyn nostoon pakurikääpää. Ja sehän on aivan mahtavaa”

Nämä ovat vanhoja luonnonmukaisia ratkaisuja. Jos lähipiiristäsi löytyy iäkkäämpiä ihmisiä niin heiltä kannattaa kysellä neuvoja ja vinkkejä luonnon omiin lääkkeisiin. Mummoilla ja papoillakin on mieletön tieto taito joka on peritty sukupolvelta toiselle.

Jasmin

Niinhän ne ovat mutta tuntuu että ovat silti nyt jotenkin enemmän huudossa kuin esim 10v sitten. Samoinhan esim kantoliinat ovat kovassa huudossa nykyäideillä vaikka semmosilla on kannettu afrikassa jo vuosikymmeniä 😉

Kookosöljy on tosiaan mainio ennaltaehkäisyyn ja alkuoireisiin? Muuta joo, ohjeita liikkuu joka lähtöön ja me olemme yksilöitä. Kaikki ei sovi kaikille.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä