Yleinen 24.12.2015
TEKSTI Jasmin

Tulkoon joulu kansoille maan

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

2015-12-24 18.51.13

Yöllä keitellyt joulukarkit joista osa menee lahjaksi ovat viimeinkin sulassa sovussa tiskipöydällä kun aamulla herään kahden tunnin yöunien jälkeen. Kaikki pohjaan palaneet kinuskikarkit ja tiskialtaaseen pudonneet kookospallot ovat löytäneet paikkansa roskakorista. Kinkkunesteet ovat talletettu maitotölkkiin eivätkä juuttuneet tänävuonna viemäriin. Ne mitkä jäivät jäljelle rikkinäisestä kinkkupussista uunin pohjalle tippuneista rasvoista. Lahjat on paketoitu vaikka viimeiseen joutuikin laittamaan maalarinteippiä. Joulukuusi ei ole kaatunut vaikka taapero yrittikin kurottaa latvasta jouluntähteä. On ehdottomasti jouluaatto. Minä tunnen sen. Lopullinen joulun tunnelma tulee sillä kellonlyömällä joka lyö silloin kun valintatalo sulkeutuu kahdeksi päiväksi ja samalla sekunnilla minä astun sieltä ulos neilikat kainalossa tietäen että viimeinkin joulu voi alkaa. Maailma hiljenee.

Joulu on yhdessäoloa ja suklaata. Joulu on perhe -ja laatuaikaa. Jouluna ei stressata siivouksesta eikä arkisirkuksesta. Välipäivät ovat sitä varten. Joulu on joulukirkko ja joulu on joulusauna. Ja mitä siihen lumeen tulee, ainakaan ei tarvitse kolata eikä liukastella autolla!

Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa! Nautitaan eikä napista turhasta.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Munakoisoni ja minä
Olen vuonna -87 syntynyt äiti. Aloitin Koisoni kasvatuksen lokakuussa 2012. Blogi piirtää sanallista kuvaa perhe-elämästä ja äitiydestä. Rehellisellä rakkaudella. Paikoin ekologisella ja välillä materialistisella otteella. Viha-rakkaussuhteella nykaikaan ja leikkipuistoihin. Yhteydenotot: jasmin.kauko@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • #Juoksu on hidastunut mutta onneksi #metsäretket onnistuu. Luokkakokouksen merkeissä #kiikunlähde @kaukokirsikka @kukkis_11 #only #hollola

munakoisonijamina

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: