Yleinen 26.1.2016
TEKSTI Jasmin

Elämä jatkuu lapsettomuuden jälkeenkin. Jatkuuhan?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

IMG_9777exp1 (2)

Meillä oli suunnitelma. Tehdä lapsi. Tulla raskaaksi, synnyttää ja jäädä kotiäidiksi. Sitten tehdään toinen lapsi. Suunnitelmat näyttivät toteutuvan oikein mallikelpoisesti. Aina siihen osioon asti jossa lapsen nro 2 piti toteutua. Blogiani kauemmin seuranneet muistanevatkin että suunnitelmat eivät toteutuneet. Valmiiksi suunniteltu tulevaisuus alkoi murentua pala palalta ja muuttua erilaiseksi. Jonkinlaiseksi, josta minulla ei ollut tietoa ja jota en halunnut sellaiseksi.

Elämä kuitenkin kaikessa odottamattomuudessaan jatkaa kulkuaan vaikka itse tuntuu jäävän paikoilleen. Minä vanhenen ja tyttäreni vanhenee. Ystäväni saavat lisää lapsia. Hoitovapaa lähenee loppuaan.

Minä en osannut suhtautua laisinkaan ajatukseen, että palaisin töihin. Enhän minä niin ollut suunnitellut. Minun piti jäädä hoitovapaalta äitiyslomalle. Meille piti syntyä lisää lapsia. Minun piti saada ostaa lisää vauvakokoisia kestovaippoja ja järjestää toiset ristiäiset. Minun piti kertoa esikoiselleni mitä tarkoittaa isosiskona oleminen. Minun ei pitänyt mennä takaisin töihin.

Mutta minä menen takaisin töihin. Syksyllä otin päiväkoteja kiinni sarvista ja aloin kartoittamaan erilaisia vaihtoehtoja. Ahdistus kasvoi. Loppumaton oravanpyörä ja aamurumbat joihin en halunnut lapseni kanssa. Mikään päiväkoti ei tuntunut oikealta. Kaikissa oli jotakin vikaa. Jos ei muuta niin synkän näköiset verhot nukkarissa. Keittiöpsykologiaa jos harrastaisin, toteaisin että päiväkotikammoni taustalla täytyy olla haluttomuuteni koko järjestelmään.

Pohdin aikani päiväkotikysymyksiä ja kysyin itseltäni, mitä minä haluan? Mitä minä haluan tulevaisuudeltani nyt, kun se mitä minä haluan ei olekaan mahdollista? Haluan nauttia näistä pikkulapsivuosista. Nähdä itse mahdollisimman paljon päiviä ja uusia juttuja Koisoni kanssa. Hengittää lapsuutta. Se ei toistu. Ei Koison eikä seuraavien lasten kohdalla. Tahdon seurata ihanan tyttäreni kehitystä. Tuntea lämpimät varpaat poskessani ilman kiirettä kylmään autoon.

Koska minä en ole rikas Desperate Housewife enkä perijätär, ei nykyisen elämäntyylin jatkaminen ole mahdollista hoitovapaan jälkeen. Siispä töihin on palattava ja olen miettinyt jo kuukausia, kuinka sen tekisin, ilman että minun on luovuttava kotiäitiydestä ja laitettava lapseni päiväkotiin. Ilman että minä sukellan pää edellä uraputkeen. Niin että saan pitää taaperobrunssit ja aamupäivälettukestit. Olla mahdollisimman paljon läsnä. Niin. Nimenomaan minä. En ajattele, että päiväkodissa lapsella olisi huono olla. Mutta jos Koisoni on päiväkodissa, minulla on huono olla. Olen itsekäs. Eikä se haittaa minua tippaakaan.

Tänään kivi tipahti keuhkoalueeltani. Valtavan kokoinen järkäle joka söi hengitysalaani. Sain luvan jäädä puolikkaalle työajalle vähintään loppuvuodeksi. Kun kesäkuussa aloitan vakituisessa työssäni, teen sen puolikkaasti. 2.5päivää viikossa. Haavena olisi jatkaa 50% työaikaa pysyvästi. Tiedättekö, minun on paljon vapaampaa hengittää! Kolmivuorotyössä osa työvuoroista sijoittuu iltoihin öihin sekä viikonloppuihin. Tyttäreni välttää päiväkodin ja puolisoni opettelee joustamaan töistään. Voin panostaa myös blogiini entiseen malliin eikä se aika ole pois yöunista eikä perheeltä.

Taloudellisesti ratkaisu ei ole musertava, meiltä olisi mennyt täydet päivähoitomaksut joita vieläpä korotettiin. Toki järvenrantatontin ja kartanon ostaminen saa hieman odottaa. Seuraavaan elämään. Kiitos Sipilän ja Herra Häkämiehen.

Elämä jatkuu. Ei sellaisena kuin sen suunnittelimme. Mutta se jatkuu. 2.5 päivää viikossa hoitajan hommia kesäkuusta alkaen. Se mitä muuta tulevaisuus tuo tullessaan, on vielä hämärän peitossa. Askel kerrallaan ja tämä on niistä ensimmäinen. Haparoiva ja hento. Mutta askel kuitenkin.

Toisenlainen tie -tahaton lapsettomuus kriisi ja selviytyminen

Hiljainen haikara

Lisääntymisrauha

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (13)

Toivottavasti se lähtee toimii 🙂
<3 kiitos




0
1 vastaus

Tsemppiä ja jaksamista! Maailma on joskus todella epäreilu paikka, ja suretti lukea, ettette ole saaneet toista lasta. Älä kuitenkaan ihan täysin heitä kirvestä kaivoon: Joillakin se onnistuu vielä viime metreillä, kun lakkaa yrittämästä. Voimia 🙂




0
1 vastaus

<3 Kiitos. Me lakkasimme yrittämästä syksyllä. Oli pakko. Kaksi keskenmenoa ja kohdunulkoinen raskaus oli liikaa. Oli pakko vain lopettaa, ei enää kestänyt pää sitä jatkuvaa yritystä ja surua mikä lopulta aina tuli. Kroppakin oli kovilla. Nyt opetellaan elämään ja olemaan onnellisia näin.




0
1 vastaus

Ikävä kuulla :< voimia!! <3




0
1 vastaus

<3 kiitos




0
1 vastaus

Voin myös ehkä lohduttaa kertomalla, ettei äitiys mihinkään lopu tai häviä, vaikka arki muuttaa muotoaan.
Kaksi kertaa olen ollut saman edessä ja kaksi kertaa tuntenut tuon saman musertavan tunteen: arki tuntuu muuttuvan peruuttamattomasti. (Enkä muuten ollut toisella kertaa yhtään sen viisaampi tai järkevämpi)
Ja totta se onkin: arki muuttuu. Mutta ei siitä välttämättä huonompaa tule. Oma piiri kasvaa, tulee taas uusia asioita, joista innostua. Toisaalta myös lapsen elämänpiiri laajenee, niinkuin osin luonnollista kasvaessa onkin.

Helpottavinta on kuitenkin huomata, ettei vanhemmuus, äitiys, mihinkään katoa. En lakannut olemasta korvaamattoman tärkeä. Olimme ehkä YHDESSÄ vähän vähemmän, mutta LÄSNÄ ehdin olemaan edelleen. Yhteistä aikaa osaa myös arvostaa oienin hurjan paljon, kun sitä on päivässä rajallisemmin käytössä. I

Niin että kyllä se siitä




0
1 vastaus

Kiitti lohdutuksesta <3 must on aina jotenkin tsemppaavaa lukea että muutukin on selvinneet ja vielä ovat tyytyväisiä elämään 🙂 Ja niinhän se on, arki muuttuu muttei välttämättä huonommaksi. Sitä minäkin toivon.




0
1 vastaus

Jes, tuo kaks ja puol päivää/ vk kuulostaa hyvältä!

Kirjotat tosi hyvin <3




0
1 vastaus

Toivottavasti se lähtee toimii 🙂
<3 kiitos




0
1 vastaus

Mie olin viime kesänä ihan paskana, kun tiesin että syksyllä alkaa uusi arki, että Aisla menee hoitoon ja mie kouluun. Tulee kiire ja kaikki muuttuu ihan perseeksi. Niin tai siis niin ajattelin ja nautin ihan hirveästi kotona olosta kun sain olla, mutta ensimmäisen kahden viikon jälkeen tajusin aika pian, että tää oli ihan oikea ratkaisu. Aisla viihtyy ihan superhyvin päiväkodissaan ja minä koulussani. Meillä on yllättävän paljon yhteistä aikaa edelleen vaikka nykyään eletäänkin sitä arkea erillämme osan aikaa päivästä. Niin ja sitten kun sitä yhteistä aikaa on, siitä osaa ottaa kaiken irti. Pelkäsin tosissani vain niitä mielikuviani, jotka hiipi päähäni jopa joululoman aikana, kun olin muutaman viikon kotona. Aloin taas kuvitella että on jotenkin kamalaa käydä koulua, mutta taas kun vaan menin, niin ei ollutkaan 🙂 Hyvältä kuulostaa tuo teidänkin järjestely, pikku hiljaa 🙂 Tsemppiä!




0
1 vastaus

<3 kiitos, rohkasevaa. Kai se on vaan se et kaikki muutos pelottaa tai jotain. Tai tässä tapauksessa kauhistuttaa :D Ihana et teil lutviutu toi hoitokuvio ja kouluhomma :) Muistan kun lueskelin aiemmin sun koulun alusta ja jännitys tuli ihan ruudun tännekkin puolelle sun puolesta :D <3




0
1 vastaus

Tänään löysin blogisi.
Luin tämän postauksesi sekä muutaman samaa aihetta käsittelevän aiemman postauksesi (ja muutaman muunkin postauksen 😀 ). Kirjoitat todella hyvin!

Minulla ei ole omakohtaista kokemusta tästä asiasta mutta pystyn kuitenkin jollain tasolla samaistumaan tunteisiisi (jos näin voi sanoa). Itselläni on saman ikäinen tytär kuin sinullakin (tytär jolla 2-vuotiaana todettiin kromosomipoikkeavuus eli kehitysvamma) ja 9kk pikkuveli. Meilläkin oli suunnitelma, joka ei sitten toteutunutkaan kuten suunniteltiin. Onnellisia ollaan kuitenkin, saatiin nämä kaksi ihanaa lasta.

Kuten sanoit elämä jatkuu ja se mitä muuta se tuo tullessaan on hämärän peitossa 🙂

Minä jään ainakin seuraamaan blogiasi 😀
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!




0
1 vastaus

Haluaisin kovasti kommentoida sulle jotain voimaannuttavaa ja kannustavaa. Olen jo eilisestä lähtien miettinyt, mitä sanoisin. En vain tiedä, mikä kannattelisi. Ainoastaan voin jakaa oman tarinani, meillä on ollut toiveena 3 lasta ja myös aika selvä suunnitelmalasten ikäeroista ym. Ihana esikoisemme syntyi 11 kk sitten, mutta samalla havaittiin, että elimistöni joutuisi mahdollisen uuden raskauden myötä liian koville ja saattaisin joutua hengenvaaraan sikiön hengenvaaran lisäksi, siis no no-tuomio. Edelleen asiassa on sulateltavaa ja joka päivä töihinpalaaminen on askeleen lähempänä ja unelma jostain aiemmasta tuntuu palana kurkussa. Toisaalta odotan uutta arkea, josko sitten pystyisi päästämään irti niistä odotuksista ja kuvitelmista, joita aiemmin on ollut.
Ihana, että pystyt aloittamaan lyhyemmällä työajalla ja uskon arjestanne tulevan varsin mainiota! Voi hyvin!




0
1 vastaus

Mä olen miettinyt monesti, että jos haluaa olla lapsen kanssa kotona, niin miksi ei järjestä asioita niin että voi jäädä kotiin? Toki se riippuu myös siitä mitä puoliso ajattelee asiasta. Meillä on yritetty järjestää asiat niin että vain toisen pitää käydä töissä. Tällä hetkellä olen hoitovapaalla, mutta asia on niin sittenkin kun se aikonaan päättyy.
Onko tavoitteena haalia ulkoista omaisuutta (suuri talo, hieno auto, kivat vaatteet) ja sitä kautta ehkä haetaan sitä muiden ihmisten hyväksyntää? Meillä on pikkuruinen talo ja vähän velkaa, jää sitä aikaa (tai vaihtoehtoisesti rahaa) tällä hetkellä muuhunkin kuin oravanpyörässä raatamiseen. Vielä enemmänkin saisi jäädä, mutta näinkin on hyvä.

Kirjoitat hyvin ja osaat tuoda asiat ytimekkäästi esille 🙂




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: