Yleinen 6.2.2016
TEKSTI Jasmin

Tarjotaanko meille kontrollia ja syömishäiriöitä?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Viimeaikoina huomioni on kiinnittynyt laihduttamiseen ja ylipäätään kehon muokkaamiseen ilmiönä. Paino on ollut päivän sana jo vuosikymmeniä. Paino liittyy niin terveyteen kuin ulkonäköönkin. Sillä on tekemistä jopa mielenterveyshäiriöiden kanssa. Syömishäiriöt rehottavat villeimpänä kuin koskaan. Myös aikuisilla. Etenkin fitnessurheilun myötä on blogeissa ja keskustelupalstoilla puhuttanut urheilun ja pakkomielteen ero. Rajanveto on häilyvää ja näimpä jossain otsikonkin ”Fitness on hyväksytty syömishäiriön muoto”. Ottamatta kantaa fitnekseen sinänsä, ilmiö on huolestuttava.  Sitämukaa kun uudet villitykset leviävät, tulee myös haittailmiöitä. Monen olen lukenut jatkavan tammikuun vegaanihaastetta läpi vuoden neuroottisella tarmolla mutta syynä ei olekaan eettisyys vaan terveellisyys. Terveissä elämäntavoissa ei ole mitään vikaa. Väistämätön tosiasia kuitenkin on se, että osalla menee överiksi. Mieli sairastuu. Ei ole suurta eroa, onko pakkomielteenä pakonomainen laihduttaminen vai terveellinen ruokavalio tai ehkä lihakset. Jos jokin asia alkaa hallitsemaan elämää niin ettei enää voi tehdä toisin, vaikka haluaisi, kyse on häiriöstä. Nuorten tyttöjen sairauksiksi profiloituneet taudit ovat levinneet räjähdysmäisellä vauhdilla myös aikuisiin. Ortoreksia on yleisin kolmekymppisillä naisilla. Fitness, uskonnonomainen muodikas terveellisemmän ruokavalion metsästys sekä ne surullisen kuuluisat kauneusihanteet ovat omiaan ruokkimaan näitä ikäviä ilmiöitä. Tämä näkyy siinä, että yhä useampi julkkis tulee ulos kaapista. Jani Toivola on lähtenyt julkisesti ajamaan parempaa syömishäiriöiden hoitoa. Syömishäiriöiden hoitoon on kirjattu uudet käypähoitosuositukset -nyt myös aikuisille on omat hoitosuosituksensa. Osa mallitoimistoista uutisoi etteivät ota alipainoisia malleja.
weight-loss-494284_1920
 Mistä tämä kaikki johtuu? Onko yhä useamman aikuisen vaikea kestää yhteiskunnan paineita? Viattomat elämäntapamuutokset  ajavat yhä useamman kierteeseen josta ei enää löydäkään tietä ulos. Yritetäänkö laihduttamisesta, terveydestä, fitneksestä tai kehonrakennuksesta tehdä kontrollin välinettä kehoon joka elää omaan elämäänsä? Tai elämään joka elää omaa elämäänsä. Oli miten oli, tässä maailmassa on vikaa. Iltalehti uutisoi viikon laihduttajista ja painonpudotusneuvoja satelee jokapuolelta. Aivan kuin laihduttaminen, tiukka raaka-ruokavalio tai lihakset läpikuultava keho olisi tae siitä, että on onnistunut elämässään. Avain onneen. Lippu paratiisiin. Ei uutisoida raflaavasti siitä miten saavuttaisi mielenrauhan tai hyvän olon itsensä kanssa. Ei paremmasta henkisestä hyvinvoinnista eikä työelämässä tyytyväisenä pysymisestä. Uutisoidaan paremman elämän saavuttamisesta erilaisten kontrolloivien suoritusten kautta.
Missä vaiheessa laihdutuksesta on tullut näin keskeinen osa kaikkea? Se alkaa jo vauvana. Neuvolassa napistaan rintaruokitun vauvan potrasta olemuksesta ja koululääkärintarkastuksessa lasketaan painoindeksiä 12 vuotiaalle. Nuoret tytöt kuvittelevat että poikaystävän saannille on edellytyksenä hoikkuus. Lelukauppojen näyteikkunan kohdalla lapset vetävät vatsansa sisään. Minä ihan oikeasti taannoin kuulin noin 10-vuotiaan kysyvän pelihyllyn edessä äidiltään ”mahdunkohan minä tuohon naamiaisasuun vai olenko liian lihava”. Mitä tekemistä liikalihavuudella on naamiaisasuun mahtumisella? Jo lapset kuvittelevat että paino on jotakin mitä voi olla liikaa. Odottava äiti joutuu ensimmäisellä käynnillä vaa’alle. Tuo vaaka seuraa mukana läpi raskauden. Ja vielä jälkitarkastuksessakin. Painon tarkkailulla seulotaan raskausmyrkytystä ja riskiä sairastua raskausajan diabetekseen. Silti neuvolantädit usein kokevat oikeudekseen huomautella painosta ja sen nousemisesta, vaikka komplikaatioita ei olisikaan.
tape-403593_1920
 Paino on enemmän kuin lukema. Me kaikki tiedämme sen. Jos paino ajaa ihmisiä sairastumaan jopa hengenvaarallisiin psyykkisiin sairauksiin ikähaarukan molemmilla leveleillä, ei voida puhua mistään merkityksettömästä pikkuasiasta. Niin kauan kun 30prosenttia uutisoinnista keskittyy vaa’an lukemiin tavalla tai toisella, ei keskustella pelkistä numeroista. Ja me tartutamme asenteemme sukupolvelta toiselle.
Lapset oppivat ruokapöydässä, että äiti närkkii salaattia koska äidin täytyy laihduttaa. Terveystarkastuksessa ei pitäisi painaa liikaa. Voi on epäterveellistä koska se lihottaa. Teinit haluavat ratsastustuntien sijaan kuntosalikortin.
Napakympin ja Bumtsibumin tilalla on suurin pudottaja sekä Jutta ja superdietit.
Ajoittain Facebookissa kiertää barbien vastainen kamppanja tai syömishäiriöliiton julkaisema artikkeli nykyajan ruokakulttuurista. Ne keräävät tuhansia tykkäyksiä mutta katoavat massaan. Unohtuvat samantien kun olemme lukeneet ne. Rohkaisevia sanoja jotka eivät jää mieleen. Eivät siksi, etteivätkö ne olisi hyviä. Ihmismielet ovat vuosikymmenten saatossa tottuneet kauneusihanteisiin jotka ovat vyöryneet asenteisiimme. Ulkonäöllä on väliä. Syömishäiriöiden kehittyminen ei tokikaan ole näin yksioikoista. Aikamme silti tarjoaa hallitsemattomaan kaaokseen ja tunne-elämän ongelmiin pelastusrenkaaksi kontrollia ja sen myötä syömishäiriöitä.
sport-1014015_1920
 Me emme voi tehdä muuta kuin opettaa lapsillemme erilaisia ihanteita ja toivoa, että seuraava sukupolvi käy kuntosalilla koska se on terveellistä tai haluaa harrastaa sitä urheilun vuoksi. Voimme kuljettaa terveellistä ruokavaliota arjessamme mukana samoin kuin kuljetamme käsilaukkua. Käsilaukku on itsestäänselvä ja tärkeä. Jos se unohtuu kotiin, maailma ei kuitenkaan kaadu. Meidän on opittava rakastamaan itseämme, näytimmepä sitten miltä hyvänsä. Vain sillätavoin lapsemme pystyvät katsomaan itseään hyväksyvästi. Me olemme peilejä lapsillemme. Voimme heijastaa heihin kontrollin tarpeen, itseinhon ja riittämättömyyden. Sen sijaan meidän tulisi heijastaa hyväksyntää tervettä järkeä ja suhteellisuuden tajua. Ei tarvitse olla hoikka, fit tai vegaani saadakseen olla tyytyväinen elämäänsä ja itseensä. Ne kaikki ovat elämän täytettä. Ja elämä tarvitseekin täytettä. Täyte on sellaista, että sitä laitetaan pieniin koloihin täydentämään sitä jotakin, mikä on kaikkein kalleinta. Jokaisella se jokin on eri asioita. Toivoisin, että sinun jokin ei olisi täyte.
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: