Yleinen 21.2.2016
TEKSTI Jasmin

Äitiuhrit

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

chains-19176_1920

Äitiuhrilla on 1-10 lasta. Useimmiten 2-4. Äitiuhrin työelämästatus facebookissa on johtaja yrityksessä koti. Ammatiksi on kuvattu kotiäiti. Kaikkein uhrautuvaisimmilla parisuhdestatuksessa lukee ”naimisissa perheen kanssa”.

Äitiuhrit ovat usein käyneet elämänkoulun. Toiset elämämkoulun. Monet äitiuhreista ovat tosin korkeastikin koulutettuja. He ovat luopuneet urasta sekä etenemismahdollisuuksista ainakin hetkeksi ja paahtavat tukka putkella tiskivuorta pienemmäksi miettien mielessään ”miksi olen tiskikone, voisin nyt olla tohtori.” Mutta maisterinpaperit jäivät pöydälle pölyttymään samaa tahtia mahan kasvun kanssa.

Mikä sitten äitiuhri on? Noh se on jotakin mikä minua taas tänään ärsyttää. Ei pitäisi antaa Facebookin mennä tunteisiin.

”Olen siivooja
Olen tiskaaja
Olen pyykkäri.

Olen pankkiautomaatti,
psykologi, lastenhoitaja ja terapeutti.
Olen opettaja, kokki, kylmäkkö, hengenpelastaja ja synnyttäjä.

Olen kauppapalvelu, tarjoilija, puutarhuri ja yritysjohtaja. Olen alinta kastia ja ylintä porrasta. Olen halveksituin ja arvostetuin. Rakastetuin ja vihatuin. Niska limassa raadan ja raihnaistun. Olenhan myös barbara. Eikä minulle makseta siitä mitään. Paitsi 300e/kk.

Koska olen äiti. Ja kuka sanoi ettei minulla muka ole ammattia?”

Siinä. Minun stereotypiani äitiuhrista. Kun jostain luonnollisesta asiasta jossa useimmiten myös haaveet ovat muuttuneet todeksi, tulee jotakin mitä täytyy sääliä ja erityisesti arvostaa. Älkää käsittäkö väärin. Tottakai kotiäitejä täytyy arvostaa. Mutta niin täytyy niitä työssäkäyviä juristeja ja roska-auton kuljettajiakin! Jopa parkkipirkkoja. Ei äiti ole mikään siivooja tai pankkiautomaatti. Eikä varsinkaan kokki. Äiti on äiti joka hoitaa lapsensa ja kodin.

Kärsi kärsi, kirkkaimman kruunun saat. Toisinaan uhriäidit tekevät kaikkensa jotta elämä kotona olisi mahdollisimman rankkaa. Status on oltava. Kotona ei saa olla sekaista saati pölyistä. Teflonpannutkin, ne herra varjelkoon pestään käsin tai tulee teflonmyrkytys. Vaikka siihen menisi päivän viimeinen minuutti.

Äitiuhrit vaativat töissä joulut vapaiksi ja väheksyvät sinkkujen tarvetta pitää loma hiihtolomaviikon aikaan. Äitiuhrit haaveilevat kaikesta mahdollisesta mutta sen kaiken esteenä ovat lapset. Jopa särkäniemeen lähtö voi kariutua koska lapsia on liikaa. Äitiuhrien tissit ovat menneet pilalle pitkistä imetyksistä (ei, painovoimalla ei ole osuutta asiaan. Eikä varsinkaan sillä että rinnat nyt vain eivät ole mitkään tykit jotka sojottavat suoraan pohjoiseen). Imetys. Siinä syy. Ja ehkä liika kyykkiminen lelujenkeräystyössä.

Saatoitte jo huomata, etten minä pysty mitenkään näkemään kotiäitiyttä työnä. En asiana josta pitäisi maksaa palkkaa tai jota voisi verrata kokopäiväduuniin ihan missä tahansa. Äitys voi olla raskasta. Voi tulla mielentervesongelmia -Synnytksen jälkeistä masennusta, jopa psykoosia. Se on vakavaa. En minä tässä sitä tarkoita että jonkun kokemus olisi väärä. Tai että jossain olisi jotakin vikaa jos kokee kotielämän taakkana.

Silti nyt. Juuri tänään, minua ärsyttää uhriutuminen. Äitiys josta tehdään pyhä lehmä. Kotiäitiys ei ole ammatti. Se on tapa kasvattaa lapset. Ehkä jonkinlainen arvovalintakin? Mutta ennenkaikkea se on tapa toimia. Kunnioitettava, haastava ja nyky-yhteiskunnassa onneksi monelle mahdollinen tapa. Mutta työ? Ei.

Äitiuhrius altistaa tyhjän pesän syndroomalle. Kun lapset häviävät kotoa, iskee tyhjyys. Jos on eletty uhrautumismielessä 18 vuotta ja tehty siitä identiteetti, voi olla hämmentävää täyttää lapsien jättämää tyhjiötä.  Toinen riski on katkeruus. Olen tavannut aivan liian monta katkeraa mummoa jotka kokivat elämän menneen läpi sormien kotona kymmenen tenavan kanssa siivotessa ja keitellessä lihasoppaa.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Suositusten mukaan lasta ei pitäisi laittaa liian aikaisin päiväkotiin. Mutta jos kotona olo ahdistaa, tulee katkeraksi ja vihaiseksi vanhukseksi. Mikä on oikein? En minä tiedä. Jokaisen oikea on se mikä oikeaksi kokee. Kunhan se ei ole kotiäiti=kaikki maailman ammatit+elämänkovakoulu.

Oletko juuri syöttänyt kirkuvat uhkaikäiset kiukkuiset taaperosi? Siivonnut lattialta pari maitolasia ja hinkannut matosta liiskaantuneet banaanin? Kaivanut 1 vuotiaan kitalaesta korvatulpan ja juuri avatessasi tämän postauksen, astuitko legoon ja nyt, juuri nyt tunnet sanoinkuvailematonta raivoa 28-vuotiasta bloggaajaa kohtaan joka kuvittelee olevansa parempi kuin muut? Raivostuttaa ja tekee mieli sanoa suorat sanat?

Antakaa itsellenne armoa. Olkaa väsyneitä kun väsyttää. Sanokaa se. Olkaa sitä hyvällä omallatunnolla. Heittäkää se kirottu dublo roskiin ja antakaa sen banaanin olla siinä 100e hobbyhallin karvalankamatossa. Sen ehtii myöhemminkin. Älkää uhratko tunteita. Vaikka olisitte kotiäitejä yrityksessä perhe -Virtanen.

Koetko sinä olevasi ammatiltasi äiti? Onko äitiys sinusta työtä? Jos äiti on johtaja yrityksessä perhe, onko isä konsultti?

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (14)

Minua taas ottavat pannuun kaikki joita ottaa toisten valinnat pannuun silloin kun ne on tehty lasten parasta ajatellen, noin lähtökohtaisesti. Ja sitten ne, joiden on laitettava ihmisiä laatikoihin sen mukaan, mikä on koulutus, kotonaoloaika, hiusten väri, elämäntavat ja vaatetyyli. Ja sitten ne, joiden täytyy päästä sanomaan voimalla ja ärtymyksellä että V ä ä r i n, oikeastaan mistään, joka ei satuta tai loukkaa ihmisen perusoikeuksia, kunhan nyt täytyy päästä vastakkainasettelemaan ja sanomaan, että väärin postattu, väärin vaipatettu, väärin ruokittu, väärin ajateltu, väärin, väärin, väärin. Sillä me äidit toisiamme tuetaan. Pätemisellä.

Ja sitten ihan erikoisesti ottaa pannuun ne, jotka katsoo, että yhden ihmisen, valinnan, tarinan arvostaminen on joltakin toiselta pois. Arvostus ei ole valtion budjetti, sitä riittää ihan kaikille ihmisen itsensä niin halutessa.
Vaikuttaa siltä, että ottaa pannuun vähän kaikki. Katos, niinpä ottaakin, kaikkihan me noin joskus tehdään. Vetääkö siitä sitten jokaisesta herneestä blogipostauksella porukkaa vyön alle on oma päätös, mutta ei se pätijää lukuunotamatta kenenkään hyvinvointia edistä. Kuten ei ärtymyksen levittäminen ylipäänsä.




0
1 vastaus

SAMAA MIELTÄ!




0
1 vastaus

Ei, en koe äitiyttä työnä. Olen itse päivät töissä, ja illat sekä viikonloput lasten kanssa kotona (jos en ole omissa menoissani). Osaavathan lapset aiheuttaa melkoisen kaaoksen ja työn sitä kautta, mutta on niillä isäkin! Esim. eilen illalla väsähdin ja sanoin sen lapsille sekä miehelle, että nyt otan torkut, iskä vahtii teitä. Ja siitä seurasi se, että samat muksut jotka hetkeä aikasemmin roikkuivat minussa, leikkivät pian YHDESSÄ ja SOPUISASTI 😮 Hämmentävää, en olekaan korvaamaton 😀 Armo on minusta todella tärkeää, armo itseä ja muita kohtaan. Hyvä postaus!




0
1 vastaus

<3 nimenomaan armo itseä ja muita kohtaan. Hyvin kiteytit! Monesti tuntuu että ne jotka eivät ole työelämässä, kokevat äitiyden työnä mutta sitten töissä käyvät äidit taas sanovat juuri kuten sinäkin, että työ on työtä ja lapset vapaata jonka on saanut itse valita.




0
1 vastaus

Hei tämä oli kyllä hyvin sanottu. Kotiäitiys on juuri valinta, lapset ovat valinta, luomuruoka on valinta..jne. Itse olen valintani tehnyt tälläiseksi olen arkeni suunnitellut. Päivääkään en vaihtaisi pois. Arvostan suuresti mahdollisuutta olla äiti ja vieläpä kotona, monelle se ei ole taloudellisesti mahdollista. En oikein ymmärrä asennetta jossa annetaan ymmärtää äitinä olon tuottavan vain negatiivisia asioita.




0
1 vastaus

Niimpä. Jokainen suunnittelee arkensa itse. Ikävät yllätykset toki ovat oma lukunsa mutta harva vaihtaisi päivääkään pois. Ja silti asenne on monella se että raadetaan niska limassa lasten kanssa kotona verrataan sitä 24/7työhön. Tai no itse ainakin olen kotona vapaaehtoisesti ja töissä pakosta 😀




0
1 vastaus

En oikein päässyt kiinni sun ajatuksesta. Ensin kerrot melkein koko postauksen ajan, että älä valita, ja lopuksi sanot, että sano ääneen kun olet esim. väsynyt.

Älä ajattele, anna muiden ajatella.




0
1 vastaus

Taisit lukea postauksen jotenkin vinosti? 😀 Ei se toki haittaa.
En minä sanonut ettei saa valittaa. Tietenkin saa. Minä sanoin ettei saa heittäytyä UHRIKSI!
On aivan eri asia sanoa ääneen että väsyttää, kuin kirjoittaa esim someen pitkä litania siitä miten on pankkiautomaatti, siivooja, autonkorjaaja sekä suutari, tarhantäti että lääkäri ja sitten itkeä perään miten kukaan ei arvosta äitiyttä kun se on niin maailman raskainta työtä. Valitus valituksena, se on normaalia ja asiaankuuluvaa mutta marttyyriasennetta en vain jaksa katsella.




0
1 vastaus

Hei! kylläpäs nyt oli hyvä kirjoitus! Puit aivan täysin sanoiksi mietteeni. En tosiaankaan voi käsittää sitä että ollaan vuositolkulla naama virneessä kotona lasten kanssa, katkeroidutaan kun ei ole mitään omaa ja sitten jäädään tyhjän päälle kun lapset 18 vuoden päästä eivät enää olekaan läsnä jatkuvasti… Olen saman ikäinen kuin sinä, äiti, tohtori ja yrittäjä ja olen valinnut sellaisen arjen josta pidän todella eikä minulle tulisi mieleenikään vaatia muilta kunnioitusta työtäni kohtaan. Aika jonka saan viettää perheeni kanssa on arvokasta ja sen käytän todella hyödyksi olemalla läsnä 🙂 mukavaa kevään odotusta!




0
1 vastaus

Mua kanssa naurattaa noi ”ammatit” Facebookissa yms. Jaksetaan valittaa kuinka rankkaa on olla kaikkea niitä 🙂




0
1 vastaus

Mä koen olevani etuoikeutettu kun saan olla lapsieni kanssa kotona. Saan nähdä heidän kasvavan. Saan olla mukana riemuissa, surussa, pettymyksestä ja onnistumisissa. Olen onnellinen että minä olen niissä mukana -ei lastentarhanopettaja. Ja kyllä, mua väsyttää. Nukun joka päivä päiväunet lasten kanssa. ? (Olen kiitollinen että nukkuvat samaan aikaan ja usein vielä 3h…)
T. Äiti 3v ja 1,5v muksulle




0
1 vastaus

Kotiäitiys on ollut niin vähän aikaa tämän maailman historiassa vapaasti valittava vaihtoehto, että huomatkaas eräs asia. Äitimyytti kuormittaa yks kaks yllättäen vasta lapsen pyöräyttäneitä naisia. Lapsen tuloon saakka ollaan totuttu elämään kenenkään arvostelematta omiin valintoihin ja tapoihin nojaten, mutta äitiyspä herättää omat ja ympäristön myyttiset hyvääiti -vaatimukset. Vaatimuksiin nähden itsensä liian pieneksi tunteva äiti, vaikka oikeasti olisikin mitä mainioin kodin ja lastenhoidon pyörittäjä, voi ihan aidosti tuntea itsensä uhriksi ja uhrius purkautuu somevalituksena kun pahimmillaan ei ole muita kanavia tuoda ahdistusta esiin. Ja hän onkin oikeasti uhri, ei kuitenkaan sen koti-nimisen työpaikan pyykkivuorineen ja kiljuvine palleroineen, vaan uhrius tulee mitättömyyden tunteesta suhteessa hyvä-äitimyyttiin ja projisoituu sitten epäonnistumisen tunteena suhteessa pyykkivuoreen ja kiljuviin palleroihin. Minun ohjeeni olisi päinvastainen; uhriutukaa rohkeasti ja avoimesti, tunnistakaa mistä mitättömyyden tunne johtuu, opetelkaa päättämään kaikesta itse ja voimaantukaa, näyttäkää lapsillenne esimerkki kriittisestä suhtautumisesta myytteihin (myös teflonin hinkkaaminen viimeisillä voimilla, ikkunoiden orjallinen pesu ja moni muu voivat olla osa äitiuhria orjuuttavaa myyttiä). Esimerkiksi; äidin ei tulisi jättää ikkunoita pesemättä koska on uhri eikä jaksa, vaan koska äiti ei usko puhtaiden ikkunoiden tuovan onnea, vaikka mainoksessa, mummolassa, äitilapsikerhossa, netissä ja ties missä sanottaisiin niin. Naisen tulisi uskaltaa arvottaa itsensä, arkensa ja ajankäyttönsä äitinä yhtä rohkeasti kun hän on tehnyt nuoruusvuosinaan. Lapsille on parasta vahvaksi kasvaneet vanhemmat, eivät uhritunnettaan pakoilevat. Kotityö voi kummuta puhtaasta ilosta kun sitä tekee aidosti tärkeiksi kokemiensa arvojen ohjaamana, sen edellisistä kommenteista päätellen suuri osa tiesittekin.




0
1 vastaus

Mulle tuli sama ajatus kuin jollekin muulle kommentoijalle, eli että oot osasi halunnut, älä välitä ja sitten kuitenkin pitää sanoa, että jurppii ja väsyttää. Mun mielestäni muuten äitiys on kokopäiväistä työtä, ihanaa mutta raskasta. Ja ihan itse olen halunnut olla lapseni kanssa hoitovapaalla. Mun linja tuon marttyyriasenteen ehkäisyyn on ollut se, että käyn välillä omassa työssäni kodin ulkopuolella ”lepäämässä” niin jaksan taas lapsiarkea paremmin, tulematta kitkeräksi superäidiksi… ?




0
1 vastaus

Minua taas ottavat pannuun kaikki joita ottaa toisten valinnat pannuun silloin kun ne on tehty lasten parasta ajatellen, noin lähtökohtaisesti. Ja sitten ne, joiden on laitettava ihmisiä laatikoihin sen mukaan, mikä on koulutus, kotonaoloaika, hiusten väri, elämäntavat ja vaatetyyli. Ja sitten ne, joiden täytyy päästä sanomaan voimalla ja ärtymyksellä että V ä ä r i n, oikeastaan mistään, joka ei satuta tai loukkaa ihmisen perusoikeuksia, kunhan nyt täytyy päästä vastakkainasettelemaan ja sanomaan, että väärin postattu, väärin vaipatettu, väärin ruokittu, väärin ajateltu, väärin, väärin, väärin. Sillä me äidit toisiamme tuetaan. Pätemisellä.

Ja sitten ihan erikoisesti ottaa pannuun ne, jotka katsoo, että yhden ihmisen, valinnan, tarinan arvostaminen on joltakin toiselta pois. Arvostus ei ole valtion budjetti, sitä riittää ihan kaikille ihmisen itsensä niin halutessa.
Vaikuttaa siltä, että ottaa pannuun vähän kaikki. Katos, niinpä ottaakin, kaikkihan me noin joskus tehdään. Vetääkö siitä sitten jokaisesta herneestä blogipostauksella porukkaa vyön alle on oma päätös, mutta ei se pätijää lukuunotamatta kenenkään hyvinvointia edistä. Kuten ei ärtymyksen levittäminen ylipäänsä.




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Munakoisoni ja minä
Olen vuonna -87 syntynyt äiti. Aloitin Koisoni kasvatuksen lokakuussa 2012. Blogi piirtää sanallista kuvaa perhe-elämästä ja äitiydestä. Rehellisellä rakkaudella. Paikoin ekologisella ja välillä materialistisella otteella. Viha-rakkaussuhteella nykaikaan ja leikkipuistoihin. Yhteydenotot: jasmin.kauko@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • #PerheKauko nauttii jäätelöstä ilman nukkumaanmenoaikaa #Lahti #satamanmakasiini #kesä #vegan #perhe #loma #Yrittäjäelämää #yrittäjäperhe #

munakoisonijamina

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: