Yleinen 22.2.2016
TEKSTI Jasmin

Miten kuolema sanoitetaan taaperolle?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

nakuhiiri

Minä en pidä kuolemasta. En millään tasolla enkä miltään kantilta katsottuna. Kukapa pitäisi? Olen aivan sinut sen kanssa, että kaikkien kello tikittää viimeisen kerran jossakin vaiheessa eikä kalmalta välty kukaan. Hoitoalalla työskentely on tuonut kuoleman inhimilliseksi ja armahtavaksi osaksi elämää kun se tapahtuu ehtoopuolella.

Kaikesta huolimatta, lapsen lemmikin kuolemassa ei ole mitään inhimillistä eikä armahtavaa. Se on aivan hirveää. Ja se hirveys tulee oman pienuutensa tuntemisesta sen edessä, ettei 2.5vuotias mitenkään pysty ymmärtämään tapahtunutta. Tyttäremme käsitti kyllä, että possuhiiri ei tule takaisin. Sen sijaan huolia aiheutti jatkokysymykset. Eihän äiti mene taivaaseen? Eihän äiti nuku pois? Entäs isi? Eihän isikään nuku pois? Tuli kipeäksi? Eihän isomummi mene taivaaseen kun isomummin selkä on kipeä?

Mitä näihin voi vastata tämän ikäiselle niin, että hän ymmärtää että vaikka possuhiiri meni taivaaseen, eikä tule takaisin, niin äitille ei silti käy samanlailla? Kun sanoin että possuhiiri tuli kipeäksi, lapsi huolestui entisestään. Onhan isomummikin joskus kipeä. Mummon koiran kuoltua, joku neropatti oli puhunut lapselleni pois nukkumisesta. Sehän se kamala ilmaisu vasta olikin. Arvanettekin että illalla puhuttiin tuolloin siitä, että äiti ei nuku kokonaan pois vaikka meneekin illalla nukkumaan.

Ei tämän ikäiselle voi selittää kuolemaa mitenkään, ilman että hän yhdistää sen johonkin. Minä hätäpäissäni halusin unohtaa koko kamalan kuolema-aspektin ja lapseni kauhistuneet silmät hänen odottaessaan vastausta vanhempien mahdollisesta taivaaseen menosta. Niimpä ostin äkkiä toisen hiiren. En vain kertakaikkiaan halunnut tytölleni kokemusta siitä, että possuhiiri on pysyvästi poissa. En vielä. Etenkään kun hiiri koki traagisen ennenaikaisen pois menon. Uusi hiiri sai unohtamaan harmin katoavaisuudesta.

Ikäväkseni saatoin kyllä luoda kuvitelman, että kaikki on korvattavissa. Näinhän ei tietenkään ole. Minua hyytää ajatus jonkun lähiomaisen kuolemasta ja lapseni ehdottaa uuden hankkimista. Vaikka kuoleman lopullisuus jäi käsitteellistämättä, olen helpottunut. Tällä kertaa selvittiin vähällä ja paha mieli kohdistui menettämisen pelkoon enemmän kuin itse menetykseen joka oli korvattavissa. Entäs viimeistään 2 vuoden päästä, kun tämänkin hiiren päivät ovat luetut ja Koiso ymmärtää että kuollut todella on kuollut? Ei pilven reunalla eikä ostettavissa uudestaan eläväksi.

Tämän vuoksi minä vihaan kuolemaa jo ihan ajatuksenakin. Se on hankala, synkkä ja sen edessä jokainen on avuton. Nyt puhutaan vain lemmikin kuolemasta. Siinäkin kohtaa kuitenkin mennään syviin vesiin ja joudutaan pohtimaan peruskysymyksiä. Miten kertoa menetyksestä, niistä pienistäkin ilman, että luo lapselle pelkoa ja turvattomuutta vanhempien menettämisestä? Mitä sanoja tulisi käyttää, että taapero ymmärtää kuolemansairaan ja nuhasairaan eron? Joku saattaa moittia minua yliajattelusta. Luulen että siinä tapauksessa ei itse ole kohdannut suuria kimmeltäviä silmiä pyytämässä vakuuttelua että äiti ja isi heräävät aamulla vaikka possuhiiri ei herännytkään.

Kuolema kuuluu elämään, pidin minä siitä tai en. Lemmikit opettavat lapselle luonnon kiertokulkua ja elämää kaikessa raadollisuudessaan. Toivoisin niiden oppien vain kohdistuvan sellaiseen ikäkauteen jossa minä en ole aivan kädetön. Osaisin antaa lapsen käsitellä ja ymmärtää menetystä, ilman että yritän ylittää surun korvaamalla sen. Etten koettaisi varjella ja suojella tunteilta liiaksi. En hämmentyisi kysymyksistä joihin ei ole vastausta. Ja osaisin vastata niihinkin kysymyksiin joihin tiedän vastauksen, mutten sitä haluaisi sanoa ääneen.

Miten teidän perheessänne on käsitelty lasten kanssa kuolemaa? Mitä vastailtu taaperoikäisten kysymyksiin? Onko muiden lapsiin tullut pelkoja lemmikin kuoleman myötä vanhempien menettämisestä?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (15)

2 vuotias poikamme on käynyt katsomassa sairasta isotätiä sairaalassa ja sen jälkeen tämä kuoli ja sitten olimme hautajaisissa, joissa täti makasi kuolleena laatikossa, hänelle laitetaan hauta, johon voimme viedä kynttilän ja hän on nyt kuollut, koska hänelle tuli iso pipi. Myös mummun koiralle tuli iso pipi ja se kuoli, eikä sitä ole enää, mutta kuvista muistellaan koiraa ja isotätiä ahkerasti, aina kun se tulee pojan mieleen. En tiedä mikä on oikea tapa, mutta olemme itse päätyneet puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ja neutraalisti, ja toistaiseksi se on riittänyt.




0
1 vastaus

Meiltä jouduttiin lopettamaan yksi rakas marsu lapsi oli 3.5v ihmeteli mihin katosi. Selitettiin että tuli kipeeksi ei voinut liikkua enään siksi piti eläinlääriin viedä. Lapsi siihen eikö lääkärin pidä parantaa. Kamalaa oli sanoa nyt ei voinu auttaa. Sitten kysyi minne meni sanoimme että kaveri marsu luo (kaveri oli kuollut aiemmin ) kysymykset loppui siihen kun kysyi mitä ne tekee siellä. Vastaus oli toistensa seurana.vielä muistuttaa ja varmistaa asiaa. Lapsi pelkäsi ku kissa piti käyttää eläinläärissä pelkäsi että ei tule takaisin oli helpotunut kun tuli




0
1 vastaus

Voi sentään <3
Onneksi kissa kuitenkin tuli takaisin. Nää on tosi kurjia juttuja lapsenkin näkökulmasta




0
1 vastaus

Hyvä vastaus aikuisenkin suusta on ”en tiedä”. Varsinkin vähän isomman lapsen kanssa sen voi jatkojalostaa lisäämällä perään sanat ”mitä itse olet mieltä?”.

Kaikkien on joskus kohdattava ajatus kuolemasta, lapsienkin.
Lyhyet vastausket ovat usein parempia kuin pitkät, jotta ei tule ”kertoneeksi hermostuksissaan liikaa”. Eli vastataan siihen, mitä lapsi kysyy. Ja tosiaan kuollut on parempi sana kuin kirtoilmaisut nukkua pois, mennä rajan taa tai mitä ikinä näitä nyt onkaan.

Oman uskon voi tuoda näissä tilanteissa hyvin esiin. Voi sanoa suoraan, ettei kukaan tiedä varmaksi, ”mutta minä uskon / ajattelen, että…”.
Kirjastosta löytyy myös valtavasti materiaalia aiheesta. Kunhan aikuinen lukee ensin itse läpi, löytyy jokaiseen perheeseen varmasti sipiva, kuolemaa käsittelevä kuvakirja. Omia suosikkejani lemmikkien kuoleman käsittelyyn on mm. Koirien taivas niminen kirja.




0
1 vastaus

Täytyykin lainata kirjastosta tuo kirja, kiitos!
Tuo en tiedä on kyllä hyvä vastaus. Paitsi juuri meillä esitettyihin ”eihän äiti nuku pois” kysymyksiin. Se vain lisää lapsen turvattomuutta. Mutta jatkokysymyksiin kyllä parempi ehkä sanoa en tiedä kuin että alkaisi jaarittelemaan sitä sun tätä jos ei oikein tiedä mitä sanoa.




0
1 vastaus

Olen puhunut melkein 4v tyttöni kanssa kuolemasta jonkin verran, jo parin vuoden ajan aina kun on tullut ajankohtaiseksi. Lemmikkejä ei ole kuollut mutta pari sukulaista kyllä.. Meille se on luonteva aihe, lapsi ei vaikuta pelkäävän kuolemaa tai ajattelevan siitä negatiivisesti, ehkä se vaikuttaa ettei se ole minullekaan vaikea aihe. Meillä vaikuttaa se että olemme uskovia ja puhumme kuolemasta taivaaseen menemisenä, joskus pikku tyttöni kysyi kuka menee ensimmäiseksi taivaaseen hän vai äiti vai isä, mutta lähinnä melkein odottavalla äänensävyllä 🙂 Toki eri kausiakin voi tulla. Ja ikävä tietty tulee kun rakas ihminen tai lemmikki menee se on selvä!




0
1 vastaus

Sama usko onneksi meilläkin jälleennäkemiseen. Sitä vaan tuntuu tämän ikäiselle niin hankalalta selittää. Sukulaisten kuolemalta olemme vielä onneksi säästyneet. Mutta sekin aika varmasti väistämättä tulee vielä. Toivottavasti sitä oppisi siihen mennessä jotenkin luonnollisemmin aiheesta puhumaan lapsen kanssa ja välttämään ne kiertoilmaukset. <3




0
1 vastaus

Meillä kuoli lasten isoisät parin vuoden välein ja lapset olivat 2-6-vuotiaita. Asiaa helpotti usko jälleennäkemiseen. Puhuimme paljon kuolemasta, hautaamisesta, taivaasta ja Jumalasta. Muistan, kun 3-vuotias lohdutti isoäitiä:”Tiedätkö mummi, ihminen kuolee vain kerran. Sitten kun on kuollut kerran, ei tarvi enää ikinä kuolla!” Tuo lohduttaa jopa minua itseäni toisinaan. 🙂 Kuolema on vakavoittava aihe lastenkin kanssa, mutta ylösnousemususko antaa lohtua kaikille. Isoisä sai oman matkalippunsa nyt ja me saadaan lippu samaan paikkaan, kun meidän aikamme tulee. Siellä on sitten tuttuja vastassa.




0
1 vastaus

Meilläkin on tuo usko jälleennäkemiseen onneksi. Silti se ei jotenkin kun sitäkään ei voi parivuotiaalle selittää ymmärrettävästi kun ei ole semmoinen aikakäsitys vielä kehittynyt. Jos sanoisi että possuhiiri nähdään vielä taivaassa, jäisi lapsi odottamaan konkreettisesti sitä.

<3 mutta isompaa se jo lohduttaa. Ja itseä. Onneksi.




0
1 vastaus

Äitini kuoli esikoiseni ollessa lähes 3-vuotias. Viimeisen kerran näimme mummun sairaalassa ja poikani välillä kyselikin, että onko mummu siellä vielä ja että onko hän vielä kipeä. Hautajaisten jälkeen vähän helpotti, kun kävimme viemässä silloin tällöin kynttilän haudalle (oli joku konkreettinen paikka, jossa muisteltiin mummua).
Kaikenkaikkiaan poika on kysellyt aika vähän asiasta. Kiertoilmauksia olen vältellyt.




0
1 vastaus

<3




0
1 vastaus

Meillä piti lopetuttaa kissa, kun lapset 5.5v ja 2.5v. Isompi ymmärsi, että on vanha ja sairaus voitti. Hyvästeli ja itkin. Saivat nähdä ja silittää kuollutta. Sanoin, että näyttää nukkuvalta, mutta ei enää silti herää. Yhdessä haudattiin ja pienempi puhuu haudasta kissan kotina.
Kuoleman pohtiminen ja pelkääminen on osa ikävaihetta. Isompi koki sen ennen kuoleman varsinaista kohtaamista.
Totta kai pelkäsi joutuvansa sinne ilman vanhempia ja itki ikävää valmiiksi. Mutta pelätäänhän me isommatkin kuolemaa ja eroa rakkaista. Mikä omaan kuolemaan pelkoon auttaa?
Meillä pohdittiin ja yritettiin kuvitella millaista taivaassa on. Asiasta sai hauskojakin keskusteluja, kun sanoin että siellä on kaikki hyvin eikä ole mitään ikävää. Lapsi sitten mietti tarkoittaako se sitä ettei ole neuvolaa jossa saa rokotuksia ym hauskaa yksityiskohtaa.




0
1 vastaus

Mä jotenkin vain odotin tätä kuolemanpohtimis ikävaihetta vähän myöhemmin. Ehkä sitten kun taapero ymmärtää enemmän ja osaa itsekin kysyä enemmän. En tiedä. Jotenkin tuli shokkina itselle se lapsen reaktio. Mä en osannut edes ajatella että olisiko pitänyt haudata yhdessä.. En tiedä. Lapsi ei ehtinyt meillä nähdä kuollutta hiirtä ollenkaan. En itsekään jotenkin voinut edes katsoa. Kai se kuolema on minullekin sitten jotenkin vaikea aihe. Vaikka sen kanssa työn kautta olenkin tekemisissä ollut jo vuosia. Silti en vain ole sinut sen kanssa.




0
1 vastaus

Hiiri on vahvasti laumaeläin ja on rääkkäystä pitää niitä yksin, kahden hiiren pitäminenkin menee vain juuri ja juuri. 3 tulisi olla vähintään.




0
1 vastaus

Ei pidä paikkaansa uroshiirten kohdalla. Ne tappavat toisensa hyvinkin usein jos ovat keskenään. Naaraat sensijaan vaativat kaverikseen toisen naaraan.




0
1 vastaus

2 vuotias poikamme on käynyt katsomassa sairasta isotätiä sairaalassa ja sen jälkeen tämä kuoli ja sitten olimme hautajaisissa, joissa täti makasi kuolleena laatikossa, hänelle laitetaan hauta, johon voimme viedä kynttilän ja hän on nyt kuollut, koska hänelle tuli iso pipi. Myös mummun koiralle tuli iso pipi ja se kuoli, eikä sitä ole enää, mutta kuvista muistellaan koiraa ja isotätiä ahkerasti, aina kun se tulee pojan mieleen. En tiedä mikä on oikea tapa, mutta olemme itse päätyneet puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ja neutraalisti, ja toistaiseksi se on riittänyt.




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: