Lasten askartelu vie elintilan

Teksti

Tekemisen ilo on kaappien järjestyksen tuho. Kuinka julmasti sanottu! Minä kerrassaan tyrmistyin kuullessani edellämainitun lausahduksen ihastellessani lasten pyhäkoulun askarteluhetkiä sekä lasten innokkuutta väkerrellä jos jonkinsortin pahvilautaslaukkuja.

20160323_145522

Pysähdyin kuitenkin hetkeksi miettimään. Ne olivat ehkä sittenkin kaikessa julmudessaan totuuden sanoja. Minulla on yksi lapsi. Jos lapsi askartelee kerhoissa tai harrastuksissa kaksi kertaa viikossa jotakin, se tekee kuukaudessa 8 työtä. Tähän lisätään vielä satunnaiset piirustukset joita tulee ainakin 4 viikossa (realistisesti ajatellen määrät voisi kymmenkertaistaa mutta mennään näillä). Eli yhteensä 288 säilytystä vaativaa työtä vuodessa. Jos tämä virikkeellinen toiminta aloitetaan 2 vuoden iässä ja lopetetaan 10 vuotiaana, se tarkoittaa yhteensä 2304 taideteosta. Yhden lapsen perheissä. Nokkelimmat voivat laskea pikaisesti kuinka monta tuhatta työtä esimerkiksi 3 lapsen perheissä on. Jos mennään ydinfysiikkaan, voisimme laskea myös tarvittavat neliömetrit tämän kaiken säilyttämisen havainnollistamiseen mutta siihen minun kapasiteettini ei riitä.

20160323_145706

Minä olen taaperon vanhempana säilönyt lähes kaikki väkerrykset joita tyttäreni on omin pikkukätösin minulle tehnyt suurella ylpeydellä. Joitakin puolisoni on suuressa brutaaliudessaan hävittänyt roskikseen (useimmiten rikkinäisiä tai kastuneita) ja niiden perään minä itken ja surkuttelen. Niin kova työ ollut tehdä strasseista kukka ja sitten se katoaa rottien pesätarpeiksi.

Niin. Siinä se ongelma tulikin. Lapsen tekemiä töitä ei voi heittää roskiin. Se on kaikilta mahdollisilta näkökannoilta katsottuna moraalisesti väärin. Vai mitä mieltä itse olisit jos joku heittäisi roskiin villasukat jotka olet juuri neulonut? Jos suhteutetaan lapsen ikä ja kärsivällisyys, todennäköisesti se piippurassihämähäkki on yhtä suuren työn takana kuin ne villasukat aikuisen käsistä.

Me olemme ratkaisseet tätä ongelmaa kantamalla askarteluja mummoloihin. Minun anoppini säilyttää aivan kaiken. Siis oikeasti kaiken. Joten tiedän lapseni piirustusten ja tipuväkerrysten olevan siellä turvassa hamaan tappiin asti. Mutta jos Koiso kantaa sinne kassikaupalla askarteluja viikottain, anoppi jossakin vaiheessa varmasti tajuaa että niitä kantautuu sinne siksi, etten minä raaski heittää niitä roskiin vaan mielummin siirrän vastuun lapsen kätten töistä hänelle.

Kenelläkään ei varmasti ole niin paljon isovanhempia, että 8 vuoden askartelut saisi ripoteltua siististi heille ilman että ketään alkaa ärsyttämään. Kovin paljoa ei siis ole tehtävissä. Joko ostat isomman asunnon ja säilöt kaiken tai sitten olet käsitöitä arvostamaton vanhempi. Toisinsanoen, huono äiti.

Anteeksi. Se oli liioittelua. Mutta siltä minusta tuntuu aina, kun totean että a3 kokoinen piirros jossa on sieniä (eli kuulakärkikynän pisteitä) ei oikein mahdu jääkaapin oveen ja mielessäni häivähtää, voisiko sen heittää roskiin. Ei voisi.

Kuitenkin, laskiessani eilen askarteluista kertyvää määrää pelkästään yhden lapsen perheissä, tulin siihen tulokseen, että muiden sydän on tältä osin kylmä. Pakkohan sen on olla! En ole nähnyt kenelläkään valtavia askartelunsäilytys-kaapistoja joten en usko vanhempien säilyttävän kaikkea. Luulen, että minä kuuntelen moraaliani liian herkällä korvalla. Tai sitten on olemassa jokin kaava jossa kerrotaan, mitkä työt tulee säilyttää ja mitkä kuuluu hetken ihastelun jälkeen hävittää huomaamattomasti.

20160323_145555

Tämä purkautumiseni ei tuonut minulle vastauksia. Ratkaisu on silti keksittävä, ennenkuin säilytystilamme liitokset alkavat natista. Luulen, että puolisoni kylmäsydämisyys on tässä tilanteessa avain kaappien järjestykseen. Minä vain pidän silmäni ja sydämeni visusti suljettuina. Ja yritän ajatella, ettemme suinkaan väheksy luovuutta vaan raivaamme tilaa uusille taideteoksille. En ole kiittämätön. Enhän?

Miten teillä on ratkaistu tuhansien askarteluiden säilytysongelma? Etenkin te monilapsiset perheet, minua kiinnostaa kovin, että mitä ihmettä te niille kerho-askarteluille, päiväkotitöille ja kotiväkerryksille teette?

 

 

Kommentit

6 kommenttia

Meillä molempien lasten lähes kaikki piirustukset on omissa kansioissa muovitaskuissa, joista niitä voi sitten isompana katsella. Isommalla (11v) kansioita on jo useampi, pienemmällä (4v) aloitettiin juuri toinen kansio. Isommat työt on pahvista askarrellussa ”kansiossa”, askarrellut joulukoristeet on muiden joulukoristeiden kanssa samassa laatikossa, pääsiäiskoristeet pääsiäislaatikossa yms. Muut askartelut on laatikossa varastossa ja osa kotona esillä.

Joitain piirustuksia olen kylmänviileästi heittänyt pois, mutta suurin osa on edelleen tallessa. Meillä osa pääsee jopa kehystettynä seinälle.

Minusta on mukavaa että meillä on säästetty muutama piirrokseni/askarrukseni, mutta kyllä tosiaan se pari kappaletta koko lapsuuden ajalta on riittänyt ihan hyvin itselleni. En ole katkera kenellekkään ettei jokaista raapustusta ole arkistoitu.

Nykyään voi tietenkin ottaa vaikka valokuvan tai skannata piirrokset, niin jää ainakin jonkinlainen muisto, ja ei vie tilaa. Eihän se ihan sama asia ole, mutta saisiko sillä vähän omaa huonoa omaaatuntoa kevennettyä?

Olen kokenut oman äitini taktiikan ainakin itselleni riittäväksi. Hän säilytti kaikki koulussa tehdyt kuviskansiot (+ sisällön) ja tietyn määrän kotona tehtyjä töitä, jokaiselta ikävuodelta jotain. Näin olen itse saanut nähdä miten tyylini ja taitoni on muuttunut. Toki lapsi varmasti arvostaa jos säilytät hänen tekemänsä äitienpäiväkortit sun muut, muttei jokaista huvikseen tehtyä värisekamelskaa varmaankaan tarvitse säilyttää 🙂

Itse monesti otan kuvia lasten tekemistä töistä, jää muisto, mikä ei kuitenkaan vie tilaa niin paljon kun väkerretty työ!:)

Meillä on kolme lasta,vanhin koulussa,keskimmäinen eskarissa ja pienin päiväkodissa.Vanhin käy lisäksi kuvataidekoulua joten taidetta ja askarteluja riittää.Esikoisen aikaansaannoksia minäkin alkuun säästin tunnollisesti ja jokaikisen. Nyt on pitänyt jo kehittää muita systeemejä. Kaikkea ei todellakaan säästetä! Ei kertakaikkiaan voida eikä siinä mielestäni ole mitään mieltäkään. Vanhin lapsista,9 vee,päättää itse mitä säästetään.Tämä taiteellinen neiti onkin tosi kriittinen ja tietää itse mitä haluaa säilyttää.Piirustukset ja maalaukset laitetaan hänen omaan kansioonsa.Hän nimeää aina työnsä ja laittaa niihin päivämäärät.Muita töitä varten on iso laatikko ja siihen säästetään joka vuodelta parhaimmat,ne mitkä hän haluaa. Kaikki se mitä ei säästetä,yleensä kuitenkin valokuvataan ja töistä kerätään vuosittain kuvakansio.Aika ajoin hän itse päättää myöhemmin töitään katsoessaan heittää jotain pois taas joten kokoelmat ei paisu ihan mahdottoman suuriksi.Iän myötä yhtä työtä myös saatetaan työstää kauankin joten niiden lukumäärä vähenee.Eskarilainen on tuottelias ja uutta taidetta syntyy kuin liukuhihnalta! Joskus ihmettelen millä ajalla eskarissa ehditään leikata,liimata ja askarrella sellaisia määriä!! Lisäksi hän on varsinainen ”kierrättäjä” ja kotona tuntuu että kaikista pahvilaatikoista,putkiloista,tölkeistä,pahveista,syntyy tilataidetta jatkuvalla syötöllä.Eikä ne ole mitenkään pieniä! Eihän kenenkään tilat riitä kaiken säilyttämiseen enkä ole ihan vakuuttunut että jokaista talouspaperirullista runsaalla maalarinteipillä kokoonkyhättyä marmorikuulien putkirataa edes kukaan kaipaa vuosien kuluttua! Onneksi suurin osa noista rakennelmista kuluukin jo leikeissä loppuun ( tai pikkusisko hajottaa) ja päätyvät roskiin.Mutta valokuvia pyrin ottamaan noistakin ja hänellekin kerätään töitä kansioon ja laatikkoon.Samoin kuin kaksi vee pikkusiskollekin,jonka ensimmäiset vesiväri- ja sormiväritaiteilut ovat toki tallessa.
Ajattelen niin että tärkeintä on se että lapset saavat maalata,piirtää,askarrella niin paljon kuin huvittaa.Se tekeminen on tärkeintä,ei se että joka ikinen silkkipaperiruttu säästetään.Lisäksi lasten töitä on jatkuvasti esillä kotona.En kuitenkaan niillä seiniä tapetoi! En myöskään raahaa kaikkea isovanhempien iloksi/riesaksi! Vievät toki sinne piirustuksiaan ja rustaavat kortteja ja mieluisan vastaanoton aina saavat.Näyttävät mummotkin niitä sitten keräävän kansioihin ja seinänäyttelyt vaihtuvat! Mutta kuten sanoin,tuo valokuvaaminen on minusta ihan loistava juttu ja töistä jää muistot sitä kautta.Kuvaan myös tilanteita joissa töitä tehdään aina kun muistan/ ehdin. Kaikki lasten meille vanhemmille tekemät kortit olen kyllä säästänyt vuosien varrella omaan muistojani laatikkoon.Katselen niitä sitten keinutuolissa vanhainkodissa! 🙂

Meillä on kaksi lasta, 6 ja 4-vuotiaat. Olen heittänyt pois varmaan suurimman osan askarteluista, enkä tunne siitä syyllisyyttä. Tärkeimmät ollaan säästetty. Ja toki sellaiset jotka lapsi itse haluaa säästää. Mulla on myös iso säilytyslaatikko johon säilön niitä. Kysyn myös lapsilta haluavatko säästää jonkun esim. piirustuksen vai ei.

Meillä lapset ovat pariin kertaan rakentaneet isoista pahvilaatikoista majan/raketin, eihän siitä tulisi mitään jos kaikki pitäisi säästää.

Sesonkikoristeet jotka ovat lasten askartelemia säästetään kyllä. Nytkin oli ihanaa kun pääsiäiskoristeiden joukosta löytyi itse tehtyjä tipuja!
Jossain oli myös vinkki että piirustuksia voi valokuvata ja säilöä näin digimuodossa vaikka muistitikulle.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä