Raskasta olla täydellinen

Teksti

Oletko koskaan koettanut olla täydellinen? Tavoitella jotakin joka jossakin pisteessä olisi sellaista, mitä voisit kutsua täydellisyydeksi. Joka onnistuessaan toisi mielenrauhan. Ettei tarvitsisi yrittää enempää, koska on jo riittävä. Täydellisen riittävä.

Minä en ole perfektionisti. Luoja yksin tietää (sekä tietenkin kaveripiiri, perhe ja te lukijani) että perfektionistista minusta ei saa edes pistämällä kilon palasiksi ja kokoamalla persoonani uudestaan. Minä olen aina ollut onnettoman huono koulussa, huithapeli työelämässä ja huolimaton omaisuuteni suhteen. Laitan jalkaani eripari sukat ihan vain siksi, etten löydä samanlaisia ja kaikissa valkoisissa vaatteissani on ikitahroja. Minulla on vuoden aikana menossa neljäs pankkikortti koska olen hukannut jo kolme. Kaksi niistä oli puolisoni mutta kadotin nekin. En ole koskaan tavoitellut koulumenestystä enkä kliinistä sisustuslehtikotia. En tee asioita sata lasissa ja kaikkeni antaen, jos ne eivät ole minulle erityisellä tavalla merkittäviä. Minä en vain ole sellainen.

Silti täydellisyyden tavoittelu on iskenyt minuun kuin lekalla aivokuoreen. Aina se hiipii yhtä yllättäen. Kuin tietäen, että jos ei tule varkain, ei pääse sisälle minun homssuisiin ajatuksiini.

täydellinen

Minä olen tullut siihen tulokseen, että se on kompensointia. Vajavuuden korvaamista. Jos minä teen kaikki ruoat alusta loppuun itse lisäaineettomasti ja vältän e-koodeja lapseni ravinnossa, ei haittaa ihan niin paljon että tyttäreni katsoo hieman liikaa youtubesta yllätysmunavideoita. Kun minä huonosti nukutun yön jälkeen en osaa selittää maidon valkoisen värin syvintä olemusta ja vastaan miksi kysymykseen ”siksi” se ei ole niin vakavaa, kunhan maito on kuitenkin luomua. Kun minä annan lapselleni mehun kouraan jotta saisin rauhallisen kahvitaukoni en ole huono äiti jos mehu on itse puristettua. Minä olen pyrkinyt täydellisyyteen lapsen ravinnon suhteen lähestulkoon pakkomielteisesti.

Ulkonäkö on toinen kompastuskiveni. Tässä maailmassa alitajuinen ajatus on, että hoikka ja terveen näköinen ihminen on jämpti ja järjestelmällinen myös muussa elämässä. Ulkonäköhän tunnetusti kertoo kaiken. Jos minä olen riittävän laiha, ehkä kukaan ei huomaa, että kadotan kaiken mihin kosken? Kun minä vain korvaan aterioita proteiinipatukoilla, kukaan ei huomaa proteiinipatukoiden todellista luonnetta minun ruoka-valiossani. En minä niitä siksi syö, että tarvitsisin proteiinilisiä. Minä syön  niitä koska niissä on suklaata. En minä ole proteiinipatukkakoukussa vaan sokerikoukussa. Täydellinen huijari kusettaa uskottavasti myös itseään. Täydellinen ulkonäkö minun mielessäni korvaa luonteeni puutteet. Aikuinen ihminen ei kadota pankkikortteja tällä tahdilla eikä osta uusia kumisaappaita 4 kertaa vuodessa kun lähdetään reissuun koska vanhat ovat jääneet kotiin. Mutta jos aikuisen ihmisen reisilihakset  näyttävät siltä että kaikki on hallinnassa, se ei haittaa. Todellisuudessa hallinnassa on vain kalorit.

13108575_1113564455368849_1166406400_n(1)

Jos onnistuu olemaan täydellinen äiti, ei haittaa jos on epätäydellinen puoliso. Äiti maa korvaa Marilyn Monroen. Täydellinen luomumehuin varustettu linnanmäkireissu korvaa villin seksin ja lapsen kanssa leivotut raakamyslipatukat kynttiläillallisen. Kun on vajaa vähän sieltä, täytyy olla vähän enemmän täältä.

Virikkeitä, askartelutuokioita, leikkipuistoja ja täydellistä ruokaa. Se korvaa sen, että aamuöisin minua itkettää kun marimekon vahakankaassa on erikeepperiä eikä se lähde pois ja minua väsyttää. Väsyttää kompensoida vajavuuksia. Väsyttää olla epätäydellinen.

Oletko koskaan huomannut pyrkiväsi täydelliseen suoritukseen jollain elämäsi osa-alueella korvataksesi ehkäpä alitajuisesti sillä jotakin jossa olet auttamattoman vajaa? Vai oletko kenties enemmän balanssin ihmisiä ja pyrit tasapainottamaan vajeen siitä itsestään? Se olisikin helppoa. Elleivät ne vajavuudet olisi niin syvällä minuun kiinni kasvaneena. Tässä kohtaa keittiöpsykologit sanovat, että kaikki lähtee hyväksynnästä. Minä ehkä sanoisin, että puolisolleni saattaa olla hankalaa hyväksyä joka kolmas kuukausi tapahtuva pankkikortin kadotus. Silti, minun ratkaisuni on toimimaton. Häntä ei vähääkään kiinnosta kiilotettu tiskiallas ja itse tehty bbq-kastike bensa-asemalla tankki tyhjänä huomatessaan että lompakosta puuttuu jotakin.

Täydellisyyden tavoittelu on raskas taakka. Vähäisimmilläänkin se vie energian sieltä, mitä perfektionismilla kompensoi ja syöksee ojasta allikkoon. Täydellisyys kuitenkin tuo turvaa illuusiolla siitä, että pystyy tekemään elämässään asiat oikein niin halutessaan. Kuluttavaa ja painavaa. Epäbalanssista pitäisi pyrkiä eroon. Täydellisyyttä ei ole olemassakaan. Se elää vain meidän omissa kuvitelmissamme. Täydellisyys pitäisi poistaa sanavarastoistamme kokonaan ja korvata sanalla riittävä. Kohtuullisissa määrin riittävä.

_MG_9226_backG

Tämän postauksen tarkoitus ei ole kertoa teille, miten väsyttävästä perfektionismista pääsee eroon. Sen ei ole tarkoitus paljastaa suuria salaisuuksia siitä, miten tulla riittäväksi kaikilla osa-alueilla ilman ylilyöntejä. Minä en osaa sanoa, kuinka riittämättömyys ja epätäydellisyys hyväksytään enkä minä tiedä missä menee riittävän ja täydellisen raja. Tämän postauksen tarkoitus on ainoastaan olla olemassa muille. Teille jotka koette joillakin elämän osa-alueilla loputonta riittämättömyyttä. Sellaista joka ei lähde pois, vaikka mitä tekisitte. Teille jotka kuvittelette että vajaus kompensoituu sillä että on joissakin asioissa täydellisen hyvä. Minä haluan vain sanoa, että ette ole ainoita. Minäkin syön omaa häntääni kasvaakseni pidemmäksi.

Kommentit

2 kommenttia
Jasmin

Kiitos kun jaoit kokemuksesi, helpottavaa todella kuulla etten ole ainoa, vaikka sen tietääkin että meitä on monta. Monesti vain tuntuu että perfektionismin ja etenkin ”täydellinen äiti” tavoittelun takana voi olla muutakin kuin vain tarve esimerkiksi päteä. Toivottavasti molemmat päästään irti näistä ajatuksista <3

Minä olen ollut ala-asteikäisestä lähtien perfektionisti koulun suhteen. Kaikki alle ysipuolen kokeet olivat epäonnistumisia ja teki mieli vain itkeä, koska olin niin huono. Se myös näkyi liikuntaharrastuksessa ja myöhemmin syömisessä.

Tunnistin paljon itseäni ja juuri tuota kompensointia. Minulla se oli koulutus. Jos olen älykäs ja koulutettu, ei haittaa, että olen muuten vähän outo ihminen. Se ajatus on todella kuluttava ja turmiollinen ja hiljalleen yritän päästää siitä irti.

yhdessakasvokkain.blogspot.com

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä